Mitä luin vuonna 2016?

Viime vuoden alussa tein itselleni tavoitelistan siitä, mitä haluan saavuttaa kuluvana vuonna. Yksi tavoitteistani oli lukea vähintään viisitoista muuta kuin opintoihin liittyvää kirjaa.

Olin tuolloin vaikuttunut ajatuksesta, että kivatkin asiat voi laittaa ylös kalenteriin, että ne tulee tehtyä. Tuo tapa jäi kuitenkin ajatukseksi, ja vuoden lopuksi huomasin, että lukutavoitekin jäi saavuttamatta. Mutta vain parilla kirjalla – hurraa! Kolmentoista luetun teoksen lisäksi kesken jäi kolme, joten tavallaanhan tuli luettua sen verran kuin oli tarkoituskin. Eikö?

Lukemani kirjat 2016:

  • Sofi Oksanen: Norma
  • Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli
  • Katja Kettu: Yöperhonen
  • Sami Minkkinen: Havaintoja parisuhteesta
  • Tuomas Milonoff ja Riku Rantala: Mad Success – Seikkailijan selfhelp
  • Ossi Ahto, Anja Kahri, Tuomas Kahri ja Marco Mäkinen: Bulkista brändiksi
  • Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
  • Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: The Guernsey Literature and Potato Peel Society
  • Gillian Flynn: Kiltti tyttö
  • Anthony Doerr: Kaikki se valo, jota emme näe
  • Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja
  • William Golding: Lord of the Flies
  • Oliver Sacks: The Man Who Mistook His Wife For a Hat
  • Daniel Kahneman: Thinking, Fast and Slow*
  • Iris Pasternack: Tautitehdas*
  • Bill Clinton: Elämäni*

Tähdellä merkityt ovat kirjoja, jotka täytyy lukea loppuun tänä vuonna. (Vaikka Bill Clintonin elämäkerta tekee kyllä tiukkaa, sillä tähän mennessä on jo tullut selväksi, että kyseessä on kirjaimellisesti hänen elämänsä. Puh!)

Viime vuosi oli aika tasapainoinen lukuvuosi, sillä tuli luettua sekä faktaa että fiktiota. Yksi asia kuitenkin kaihersi sydäntäni: aloin etenkin syksyllä kaivata luettavaksi suomenkielisiä romaaneja. Olisihan niitä helppo lukea digiversioina, mutta vain paperikirja on minulle se oikea kirja, ja koska luen yleensä ennen nukkumaanmenoa, en halua tuijotella sinistä näyttövaloa. Täytynee siis seuraavalla kotimaanreissulla varata laukkutilaa kirjatuliaisille.

 photo kirjapino_levallaan.jpg

Viime vuoden tietokirjasuosikkini oli edesmenneen neurologi Oliver Sacksin case-tapauksista koostuva klassikko miehestä, joka luuli vaimoaan hatuksi, sekä muista harvinaista neurologista sairautta potevista potilaista. Sackshan tunnetaan ansiokkaana tieteen popularisoijana, ja uskallan väittää, että harva lääkäri kirjoittaa yhtä iskevästi, hauskasti ja ymmärrettävästi omasta alastaan.

Mutta oli kirjassa sitä ammattijargoniakin, ja vaikka se oli itselleni pitkälti opinnoista tuttua, oli teoksen huono puoli se, ettei sitä aina yksinkertaisesti jaksanut avata juuri ennen nukahtamista. Suosittelen kuitenkin kaikille, joita aivot ja neurologia kiehtovat. (Ja ketä muka ei kiehtoisi: eihän mitään niin siistiä kuin ihmisaivot ole!)

Vuoden paras klassikkoromaani on helppo valita, sillä, heh, taisin lukea vain yhden kategoriaan soveltuvan teoksen. William Goldingin Lord of the Flies on lukulistallani sosiaalipsykologian kurssin vuoksi, mutta laskin sen mukaan, sillä se ei ole oppikirja.

Kärpästen herra kertoo yläluokkaisista brittipojista, jotka haaksirikkoutuvat autiolle saarelle ja kehittävät ajan kuluessa oman yhteiskuntajärjestyksensä. Kirja on brutaali mutta fiktiivisyydestään huolimatta uskottava. Golding demonstroi samaa ilmiötä, joka on osoitettu muun muassa Stanfordin vankilakokeessa. Se laittaa ajattelemaan ja on lisäksi hienosti kirjoitettu. Kannattaa lukea, jos ei ole jo tuttu.

Yritin valita myös vuoden parhaan romaanin, mutten vain osaa! Goldingia lukuunottamatta mikään lukemistani romaaneista ei jäänyt erityisen hyvällä tavalla mieleen. Lisäksi alan vahvasti epäillä muistini toimivuutta, sillä en suoraan sanottuna muista, mitä esimerkiksi Sofi Oksasen tunnetussa Kun kyyhkyset katosivat -teoksessa tapahtuu saati mitä siitä ajattelin.

Pari romaanipettymystä on kuitenkin mielessä: Katja Ketun Yöperhonen ei ollut läheskään yhtä vavisuttava kuin hänen aiempi kirjansa Kätilö, joka mielestäni kaikkien pitäisi lukea. Gillian Flynnin Kiltiltä tytöltä eli Gone Girliltä odotin paljon, sillä olin kuullut sitä kehuttavan kovasti, mutten tykännyt yhtään. Kirja oli kyllä koukuttava ja luin sen nopeasti, mutta syy oli sama kuin paskaa tv-sarjaa katsoessa: oli vain pakko nähdä, miten kaikki päättyy (kaiken lisäksi loppu oli varsin epätyydyttävä, blah). Tökkivä suomennos vaikutti varmasti lukukokemukseen, ja harmitti, etten hankkinut kirjaa englanniksi.

Kirja, joka puolestaan yllätti, ilahdutti ja toi monta kertaa hymyn huulille oli Sami Minkkisen Havaintoja parisuhteesta. En tiedä, olisinko koskaan päätynyt kirjan tai sen innoittaneen blogin pariin, ellemme olisi mieheni kanssa saaneet kirjaa kihlajaislahjaksi ihanalta ystävältäni. Vanhoista blogipostauksista koostuva teos oli sujuvan ja hauskan kerrontansa ansiosta nopealukuinen – ja hah, vain niin totta. Luen tämän varmasti joskus uudestaankin.

 photo kirjapino1.jpg

Tämä kirjavuosi on alkanut mukavasti, sillä nyt yöpöydällä on menossa jo vuoden kolmas kirja. Tänä vuonna saan myös pitkästä aikaa pitää kesälomaa, jolloin on aikaa maata nokka kirjassa nurmikolla. Siksi ajattelin nostaa tämän vuoden kirjasaldotavoitettani viimevuotisesta ja yrittää lukea 20 teosta.

Olisiko teillä ehdotuksia siitä, mitä kannattaisi lukea seuraavaksi? Etenkin hyvät, suomalaiset romaanit kiinnostavat.

Postauksen kuva huijaa vähän, sillä kaikki viime vuonna lukemani kirjat eivät ole siinä mukana. Lisäksi kuvassa on yksi vuoden 2015 kirja, Laura matkustaa Australiaan, sillä muistin kuvatessani väärin ja luulin lukeneeni senkin viime vuonna. Kyseinen kirja ja Bulkista brändiksi on saatu kustantajalta kirja-arvioita varten, muut olen hankkinut itse.

2 Comment

  1. Toi Kärpästen Herra kuulostaa kanssa ihan mun tyyppiseltä kirjalta! Pitääkin etsiä se käsiin! Minulla on myös tavoitteena lukea tänä vuonna enemmän kirjoja, kaksi olen jo ehtinyt lukea ja kummastakaan en oikein tykännyt (vaikka Kon Mari innostikin siivoamaan vaikka muuten se oli mielestäni vähän pöhkö kirja!)

    1. Kannattaa! Se on synkkä mutta tosi ajatuksia herättävä. Ja tietty niin klassikko, että kuuluu melkein yleissivistykseen. 🙂
      Kon Maria en ole lukenut. Ei kyllä haittaisi, jos jokin inspiroisi siivoamaan, heh. Luulen kuitenkin, että pettyisin siihen kaiken valtaisan hypetyksen jälkeen. Enkä tykkää myöskään pöhköistä kirjoista. 😀