Mitä hollannilleni kuuluu?

Facebook muistutteli tänään tärkeästä merkkipäivästä. Muutin tasan kaksi vuotta sitten Helsingistä Leideniin opintojen perässä.

Merkkipäivää tuli ihan sattumalta juhlistettua saksalaisen ystäväni kanssa – jonka niin ikään tapasin ensimmäistä kertaa melkein pari vuotta sitten – hyvin perinteisellä hollantilaisella tavalla: kanaaliristeilyllä Leidenissä.

Veneajelun jälkeen istahdimme kahvilaan pannukakkulounaalle (aika hollantilaista sekin), ja päädyimme puhumaan samasta aiheesta kuin niin monta kertaa aiemminkin: hollannin osaamisestamme.

bootjes_en_broodjes_leiden

Kaksi vuotta sitten en osannut montaa sanaa hollantia, ja kieli rumasti särähtävine g-äänteineen kuulosti itse asiassa aika hirveältä. Muistan, kun kuuntelin Helsingin-kodissamme kielenopiskelu-cd:tä, ja tuntui, etten saa kielestä mitään otetta.

Kahdessa vuodessa korva on totta kai tottunut uuteen kieleen. En enää oikeastaan edes kiinnitä sen ”rumuuteen” juuri huomiota. Olen kyennyt erottamaan sanat toisistaan jo pitkään, eikä sen paljon puhutun g:nkään lausuminen enää tunnu luonnottomalta.

Kahvit ja ruuat olen tilannut ravintolassa jo pitkään hollanniksi. Nykyään myös vaihdan kuulumisia paikallisella kielellä esimerkiksi naapurissa asuvan eläkeläispariskunnan kanssa, pyydän kuntosalini ohjaajia vetämään tunnit hollanniksi, jos olen joukon ainoa kielipuoli ulkomaalainen, ja ymmärrän aika hyvin esimerkiksi telkkariuutiset. Kävelylenkeillä kuuntelen hollanniksi podcasteja, ja keittiössä puuhaillessa radio on melkein koko ajan päällä.

Keskiviikkona, kun olin edellistä kertaa käymässä Leidenissä, piipahdin kasvitieteellisessä puutarhassa, ja sain pyytämättäni kuulla pitkän, hollantilaisen vanhemman miehen pitämän esitelmän puutarhassa olevista puista. Opin paljon kasveista, mutta ennen kaikkea tajusin, miten pitkään voin seurata hollanninkielistä keskustelua, mikäli vain maltan keskittyä ja yrittää.

Ja tajusin senkin, että osaan myös vastata aika hyvin, jos vain joudun yrittämään: sanavarastoni, joka tokin on pitkälti vielä passiivinen, on itse asiassa jo aika laaja.

leiden_kanaalit

Hollannin suhteen isoin ongelmani onkin edelleen, että pidän puhumista hankalana – ja se, etten itse rupea puhumaan on isoin este sen edellä, että oppisin kielen kunnolla. Sen takia minun oli tärkeä päästä tänä kesänä kielikurssille, jolla joutuisin harjoittelemaan etenkin puhumista.

Noh, kurssi onkin sitten vasta syyskuun alussa, mutta joka tapauksessa olen sellaiselle menossa: viisi päivää viikossa kahden viikon ajan sillä vaatimattomalla tavoitteella, että kurssin jälkeen en sitten enää arjen tilanteissa arastele avata suutani paikallisella kielellä.

Eikä sen luulisi olevan ihan älytön toive, sillä kurssi päättyy B2-tasolle, eli sen jälkeen voisin mennä tekemään NT2- eli hollanti toisena kielenä -kielikokeen. Minun on vaikea uskoa, että kielitaitoni olisi oikeasti niin hyvällä tasolla, mutta tuolle kurssille minut passitettiin osaamiseni testanneen kielikoulun omistajan toimesta.

hollantilainen_pyöräparkki

Saksalainen ystäväni osaa hollantia paljon paremmin kuin minä: hän opiskeleekin hollanniksi eikä englanniksi. Sovimme, että vaihdamme kurssini jälkeen yhteisen kielemme englannista hollantiin. Ja ajattelinpa tehdä saman sopimuksen myös hollantilaisten kavereideni kanssa. Vähän jännittää, mutta kyllä se tästä lähtee!

 

Tekijä: Anu

Olen Alankomaissa asuva vapaa kirjoittaja ja psykologian opiskelija. Blogini keskittyy ihmettelemään hollantilaista arkea ja opiskelijaelämää kolmekymppisen näkökulmasta. Lisäksi kirjoitan paljon arkeani piristävistä asioista, kuten kirjoista, matkailusta ja ravintoloista. Tervetuloa seuraamaan blogiani!

5 vastausta artikkeliin “Mitä hollannilleni kuuluu?”

  1. Minusta hollanti kuulostaa kivalta. Yritin leirikoulummekin ajan tunkea keskusteluihin ne kolme sanaa hollantia, mitkä osasin. Kyllä sinulla varmasti on jo melko vahva hollanti, se on se puhuminen mikä on joka kielessä haastavinta. Mutta annat mennä vaan, virheitä tulee, mutta niihin ei kuole. Ei kai meistä kukaan suomeakaan täydellisesti osaa…

    1. Kiitos kannustuksesta, Menninkäinen! Onpa hauska kuulla. Minustakin se oikeastaan kuulostaa jonain päivinä hauskalta, joskus taas kamalalta – mutta tärkeintä lienee, että ennen kaikkea se on alkanut kuulostamaan kotoisalta. Kai se on se puhumisen aloittaminen hankalinta tosiaan kielessä kuin kielessä: ei auta kuin aloittaa.

  2. Loistavaa! Usein sitä kuitenkin osaa enemmän kuin huomaakaan. Varsinkin kun kielen oppimisessa on niin monta eri vaihetta, eikä pelkästään ”en osaa” ja ”puhun sujuvasti”. Tärkeintä on vain yrittää ja yrittää… Hieno homma siis! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *