Lähellä luontoa

Jos saisin päättää siitä, miten Helsinkiä markkinoidaan matkakohteena, yksi asia olisi varma: kieltäisin sanan metropoli käytön ja hehkuttaisin jokaisessa mahdollisessa yhteydessä sitä, miten lähellä luonto on.

Olen toki hieman jäävi sanomaan. Vartuin muutaman tuhannen asukkaan lappilaiskylässä, ja luonto on minulle – noh – luonnollinen asia. Niin itsestäänselvää, ettei sen olemassaoloa oikeastaan edes tajua ennen kuin se katoaa ympäriltä.

Joskus lukion jälkeen ajattelin, että suurin unelmani olisi asua sykkivässä suurkaupungissa keskellä betoniviidakkoa. En pystynyt ymmärtämään äitiäni, jonka mielestä luonto on niin mainio juttu.

Sitten muutiin Ateenaan, enkä “yllättäen” ollutkaan enää aivan innoissani. Metsästä ja raittiista ilmasta sai vain haaveilla, ja se olikin paljon isompi juttu kuin olin etukäteen kuvitellut.

Helsingissä on onneksi erilaista.

Aikanaan kun asuin Pitäjänmäessä tai Pukinmäessä, metsäiselle lenkkipolulle pääsi melkein suoraan kotiovelta. Katajanokan-kodista ehti parissa minuutissa tallaamaan hiekkatietä merenrantaan. Täältä Kalliostakin sujahtaa hetkessä Töölönlahdelle.

Luontoa on siis ihan keskustassakin, puhumattakaan sitten siitä, kun malttaa matkata muutaman kilometrin sieltä pois päin. Silti koskaan ei tarvitse turhautua siitä, että jokin palvelu tai menomahdollisuus puuttuisi.

Sunnuntaina löysin uuden suosikkipaikan, kun ajelimme puolisoni kanssa alle puolessa tunnissa Espoon puolelle Nuuksioon.

Nuuksiossahan on monelle tuttu kansallispuisto, jossa lääniä riittää yli 50 neliökilometrin verran. Sen vuoksi se ulottuu paitsi Espooseen myös rajojen taakse Kirkkonummelle ja Vihtiin. Helsingistä sinne pääsee tietenkin helposti autolla mutta myös bussilla.

Minulle puisto oli entuudestaan aivan tuntematon, ja automatkan aikana tuli ihasteltua sitä, miten nopesti maasto muuttuu merenrannan tasaisuudesta jylhiin ja korkeisiin mäkiin. Näin lähellä, enkä edes tiennyt tästä mitään.

Sunnuntainen ulkoilureissu ei ollut pitkä mutta sitäkin piristävämpi. Raitis ilma ja täydellinen hiljaisuus tekevät ihmeitä.

Muutama viikko sitten löysin toisen uuden suosikkipaikan.

En ollut ikinä käynyt poikaystäväni entisillä kotikulmilla Laajasalossa, mutta nyt tiedän, että sinnekin voi suunnistaa kun kaipaa lenkille metsään ja merenrantaan.

Ei varmaan yllätä, että sielläkin oli älyttömän nättiä, ja oli hassua katsella talvisesta hiljaisuudesta merenrannan toisille puolille Kalasatamaan tai keskustaan. Laajasalon rantapoukamia pääsee ihastelemaan bussilla tai pyörällä tai vaikka kävellen Herttoniemen metroasemalta.

Aina välillä muistelen kaihoisasti Pukinmäestä Vantaanjoen maisemia, Pitäjänmäestä taas Talin golfkentän vierustaa ja polkuja, jotka johtavat aina Munkkiniemeen tai Vermoon saakka.

töölönlahti.jpg

Onneksi nämä kaikki ovat kätevän lähellä, mutta silti tarpeeksi kaukana, jotta saisi pientä seikkailun tuntua arkeen.

Jos minä saisin luoda Helsinki-kuvaa maailmalle, luonto olisi ensimmäinen valttikortti, minkä vetäisin esiin. Sen jälkeen tulisivat ne muut kivat jutut.

Aktiviteetit ja kaupunkilaismenot ovat loppujen lopuksi melkoista tusinakamaa, jota löytyy jokaisesta isommasta kaupungista. Helsinki sen sijaan on pikkukaupunki, jota ei ole (ainakaan vielä) rakennettu täyteen. Eikä sitä muuten tartte hävetä.

Millä sinä markkinoisit omaa kotikaupunkiasi?

Eka kuva on Nuuksiosta ja loput kuvat ovat eri puolilta Helsinkiä.

Tekijä: Anu

Olen Alankomaissa asuva vapaa kirjoittaja ja psykologian opiskelija. Blogini keskittyy ihmettelemään hollantilaista arkea ja opiskelijaelämää kolmekymppisen näkökulmasta. Lisäksi kirjoitan paljon arkeani piristävistä asioista, kuten kirjoista, matkailusta ja ravintoloista. Tervetuloa seuraamaan blogiani!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *