Ensimmäistä kertaa ulkomailla

Innostuin viime viikonloppuna katsomaan Yle Areenasta parilta istumalta koko Au pairit Lontoossa -sarjan. Ohjelmasta tuli valtavan nostalginen olo!

Vaikken olekaan itse ollut au pairina, suunnilleen seitsemän vuotta sitten moni kavereistani lähti viettämään välivuotta sillä tavalla ja sarja muistuttaa elävästi tuosta ajasta. Muutin itsekin melkein tarkalleen kuusi vuotta sitten ensimmäistä kertaa ulkomaille.

Olen omassa perheessäni ainoa, joka on tosissaan innostunut matkailusta.

Sen vuoksi en ollut lukioikäisenä edes käynyt missään muualla kuin Virossa ja Ruotsissa (toim. huom. Viro tosin oli tuolloin Lapista katsottuna melko kaukana ulkomailla!). Haaveilin kuitenkin aina matkustelusta, ja yläasteikäisenä lentoemäntä ja matkaopas kuuluivat haaveammatteihini.

Kirjoitin ylioppilaaksi syksyllä 2007, ja syksyn kirjoitusten jälkeen lähdimme äitini ja veljeni kanssa ensimmäistä kertaa kunnon etelänmatkalle.

Etukäteen olin varma, etten tykkäisi yhtään Rodoksen kaltaisesta turistirysästä. Olisin halunnut mihin tahansa muualle, mutta lokakuussa Rovaniemeltä ei mennyt suoria lentoja muihin paikkoihin.

Ja kuinkas sitten kävikään? Viikon lomareissulla rakastuin Rodokseen. Aloin pian suunnitella lähtöä sinne vähän pidemmäksi ajaksi.

Seuraavana keväänä olin juuri täyttänyt 20, saanut ylioppilaslakin päähäni, paiskinut töitä hotellissa muutaman kuukauden ja kerännyt matkakassaa.

Kävin koko talven sähköpostikirjeenvaihtoa suomalaisen Tiinan kanssa, sillä hän oli ollut edelliskesänä töissä Rodoksella ja kertoi vinkkejä reissua varten. Myöhemmin Tiinasta tuli yksi parhaista ystävistäni, jonka kanssa olen matkustanut monta kertaa.

Huhtikuun alussa pakkasin matkalaukkuni ja lensin Helsingin ja Ateenan kautta Rodokselle.

Nyt tuntuu hieman hullulta, etten ollut varautunut reissuun mitenkään muuten kuin varaamalla halvan hotellihuoneen kahdeksi viikoksi ja keräämällä tililleni sen verran rahaa, että voin tarvittaessa ostaa lennot takaisin Suomeen.

En osannut sanaakaan kreikkaa, enkä ollut koskaan viettänyt ulkomailla viikkoa pidempää ajanjaksoa.

Tiinan vinkkien ansiosta osasin kysyä töitä oikeasta paikasta, mutta oli minulla myös hyvä tuuri: sain työpaikan ensimmäisestä hotellin ravintolasta, josta niitä kysyin. Viihdyin siellä sen verran hyvin, että palasin seuraavana kesänä uudelleen.

Koti-ikävääni itkin ensimmäistä kertaa jo muutama päivä muuton jälkeen: ympäristö tuntui oudolta, ihmiset olivat erilaisilta, kaikkialla piti puhua englantia ja kirjaimetkin olivat aivan kummallisia. Onneksi matkalaukussa oli Fazerin sinistä.

Toinen, paljon raskaampi koti-ikävän puuska iski reilu kuukausi muuton jälkeen. Muistan edelleen, että se lähti jostain työkaverin ikävältä tuntuneesta heitosta, joka puolestaan johtui kahden kulttuurin yhteentörmäyksestä.

Itkin kaksi tuntia työpaikalla, koska en vain voinut lopettaa. Työkaverit kävivät vuorollaan lohduttamassa.

Siinä ne isommat, koti-ikävän puuskat sitten tuona ensimmäisenä kesänä olivatkin. Suurimman osan ajasta olin innostunut ja onnellinen kaikesta ympärilläni olleesta uudesta.

Työnteko oli aivan erilaista kuin mihin olin tottunut – työtunteja kertyi paljon enemmän kuin Suomessa, mutta samaan aikaan töissä oli rentoa.

Tutustuin kesän aikanakymmeniin uusiin ihmisiin, joista moni on edelleen ystäväni. Opin pitämään oliiveista ja punaviinistä. Osasin arvostaa vesisadetta, kun kastuin sellaisessa ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen.

Opin suhtautumaan elämään rennommin, luottamaan itseeni ja nousemaan ylös vastoinkäymisistä.

Au pairit Lontoossa -sarjassa on kuvattu paljonkin itkua ja koti-ikävää. Se yksinkertaisesti kuuluu asiaan, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Vaikka sarjan tytöistä yksi esimerkiksi vannottaa, ettei päästäisi omaa lastaan au pairiksi tai vaihto-opiskelemaan, olen melko varma, että hän muuttaa mielensä tai on jo niin tehnyt.

On melko kliseistä sanoa, että ulkomailla tai ylipäänsä uusissa ympyröissä asuminen kasvattaa, mutta se on ihan totta.

Tärkein asia, jonka Rodoksella asuessani omaksuin, on varmasti se, että entisenä ja hieman nykyisenäkin ujona tyttönä uskallan nyt tehdä ja kokeilla asioita, jotka minua kiinnostavat. Vaikka Kreikasta on raskaitakin kokemuksia, en ikinä vaihtaisi aikaani siellä pois.

Sen sijaan haaveilen uudesta pitkästä jaksosta ulkomailla ja sitä ennen heinäkuussa koittavasta lomasta rakkaaseen turistirysääni, jossa on aina minun toinen kotini.

Jos Kreikkaan muutto kiinnostaa, olen kirjoittanut vinkkejä aiheesta pari vuotta sitten Rantapalloon.

Jätä kommentti täällä

Tekijä: Anu

Olen Alankomaissa asuva vapaa kirjoittaja ja psykologian opiskelija. Blogini keskittyy ihmettelemään hollantilaista arkea ja opiskelijaelämää kolmekymppisen näkökulmasta. Lisäksi kirjoitan paljon arkeani piristävistä asioista, kuten kirjoista, matkailusta ja ravintoloista. Tervetuloa seuraamaan blogiani!

Yksi ajatus artikkelista “Ensimmäistä kertaa ulkomailla”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *