Viisi kirjavinkkiä jouluun

Minulla on ollut monta vuotta tapana listata vuoden aikana lukemani kirjat kalenteriini, ja laskeskella sitten vuoden lopuksi, kuinka paljon sain vuoden aikana luettua. Parina viime vuonna olen asettanut itselleni myös lukutavoitteen. Tänä vuonna tavoite on ollut 20 kirjaa, ja niistä olen lukenut nyt 18 kokonaan. Kolme kirjaa on kesken, joten tänä vuonna tavoite näyttää täyttyvän. Jes!

Joululoma on ehkä täydellisin mahdollinen ajankohta kirjojen lukemiseen, joten päätin poimia tänne blogiin muutaman tänä vuonna lukemani lempparikirjan viime hetken lahjavinkiksi tai lomaluettavaksi. Mikä parasta (minusta), kirjoista mikään ei ole ilmestynyt tänä vuonna, joten ne on ehkä myös helpompi bongata vaikkapa alelaarista tai kirjastosta. Kaiken ei tarvitse aina olla uutta!

kirjat1

Rebecca Skloot: The Immortal Life of Henrietta Lacks (2010)

Kun vuosia sitten löysin tämän kirjan Helsingistä kirjaston kierrätyshyllystä, en tajunnut kyseessä olevan tietokirja – ja vieläpä eräänlainen elämäkerta. En ollut koskaan kuullut Henrietta Lacksista ja otsikon kuolemattomuudesta tuli mieleen fiktiivinen tarina – missä piileekin oikeastaan koko kirjan juju.

Henrietta Lacks oli 1900-luvun alkupuoliskolla elänyt musta ja köyhä nainen, joka sairastui kolmekymppisenä kohdunkaulansyöpään. Sairaalassa hänen syöpäsolujaan kerättiin ilman lupaa tutkimuskäyttöön: Henrietta kuoli, syöpäsolut eivät. Niitä kasvatetaan edelleen, ja HeLa-solulinjan merkitys lääketieteellisessä ja muussa solubiologisessa tutkimuksessa on ollut valtava.

Kukaan ei silti vuosikymmeniin tiennyt, ketä soluista on kiittäminen. Lacksin perhekin sai tietää solujen ottamisesta ja kasvattamisesta vasta pari vuosikymmentä Henriettan kuoleman jälkeen.

Sklootin teos on kunnianosoitus Henrietta Lacksille, mutta myös koukuttavasti kirjoitettu kertomus hänen elämästään, HeLa-solujen merkityksestä tieteelle ja tutkimusetiikan kehittymisestä. Totuus voi todellakin olla satuja ihmeellisempää.

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina (2015)

Tällaisista kirjoista minä tykkään: sujuvasti kirjoitettua ja sen takia kevyeltä tuntuvaa tietokirjallisuutta, josta oppii vaivihkaa vaikka mitä uutta.

Islannissa asuvan kirjailijan Satu Rämön Islantilainen voittaa aina avaa hauskalla tavalla islantilaista yhteiskuntaa, kulttuuria ja mentaliteettia. Miten Islanti joutui talouskriisiin? Miten se nousi sieltä niin nopeasti? Mikä on se asenne, joka kantoi Islannin miesten jalkapallojoukkueenkin menestykseen viime vuoden EM-kisoissa?

Teos punoo mielenkiintoisella tavalla yhteen sen, miten Rämö itse on kotiutunut Islantiin ja millainen tuo pieni ja karu jäävuorten ja kuumien lähteiden maa on. Ja herättää se kyllä myös matkakuumeen. Kirja tulee ahmittua huomaamatta päivässä tai kahdessa.

kirjat2

Hanya Yanagihara: A Little Life (2015)

Tästä kirjasta olen kirjoitellut tänä vuonna jo pariin otteeseen, mutta ei kai näin upeaa kirjaa voi hehkuttaa liikaa.

A Little Life seuraa vuosikymmeniä New Yorkissa asuvan kaveriporukan elämää. Ensin se tuntuu tavanomaiselta ystävyyskertomukselta, mutta porautuu pikkuhiljaa syvemmälle päähenkilöiden menneisyyteen. JB ja Malcom jäävät etäisiksi sivuhenkilöiksi, kun Juden hirvittävä menneisyys alkaa paljastua ja toisaalta Juden ja Willemin suhde kehittyä.

En muista ikinä ennen itkeneeni kirjaa lukiessani. Nyt olen. En muista myöskään lukeneeni montaa muuta kirjaa, joka olisi herättänyt ajatuksia ja tunteita vielä puoli vuotta sen lukemisen jälkeen. Nyt olen. Yanagiharan teksti menee niin voimakkaasti ihon alle ja pukee sanoiksi sen, miten toisten elämässä asiat menevät alun perinkin niin pieleen, ettei välttämättä mikään riitä parantamaan liian syviksi revittyjä haavoja.

Vaikka teos on raskas ja välissä ihan hirveää luettavaa, se on samaan aikaan niin kaunis, tärkeä ja inhimillinen, että toivoisin ihan jokaisen uskaltavan tarttua tähän.

Bruce D. Perry: The Boy Who Was Raised as a Dog (2006)

The Boy Who Was Raised as a Dog on oikean elämän jatkumo edelliselle. Amerikkalainen psykiatri Bruce D. Perry on erikoistunut hyväksikäytettyjen ja kaltoinkohdeltujen lasten hoitoon, ja teos on kokoelma potilaskertomuksia.

Paikoin kirja keskittyy aika syväluotaavasti aivojen kehitykseen, ja siihen, miten tärkeä turvallinen, terve ja luotettava elinympäristö on kehittyville aivoille. Perry osaa kuitenkin selittää monimutkaisetkin asiat ymmärrettävästi, ja siksi teos sopii ihan kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle.

Tämänkin kirjan lukeminen koskee paikoin sydämeen, mutta herättää onneksi myös toivoa. Kirjan opetus nimittän on paitsi se, miten suuri merkitys ympäristöllä on lapsen kehitykselle, myös se, että aivan hirveistäkin lähtökohdista on mahdollista selvitä, jos ongelmiin hakee ja saa oikeanlaista apua.

Paula Hawkins: The Girl on the Train (2015)

Olen aika laiska dekkareiden lukija, mutta kun hyvä dekkari osuu kohdalle, minusta on ihana uppoutua koukuttavaan tarinaan, ahmia koko kirja parilta istumalta ja antaa aivojen irrottautua arjesta.

The Girl on the Trainin päähenkilöllä Rachelilla menee avioeron jälkeen huonosti: hän on alkoholisoitunut, menettänyt työpaikkansa, asuu väliaikaisessa kimppakämpässä ja haikailee entisen miehensä perään. Samaan aikaan nuori nainen, jonka elämää hän on seurannut junan ikkunasta, katoaa. Pian löytyy ruumis.

Kirja on koukuttava rikostarina, mutta yllättäen myös kertomus siitä, miten myrkyllinen vaikutus parisuhteen henkisellä väkivallalla on. Kirjan menestys ei hämmästytä: se on juuri niin koukuttava, hyvin kirjoitettu ja massoihin uppoava kuin dekkarin kuuluu ollakin. Toisaalta verrattuna vaikkapa Gone Girliin, jonka luin viime vuonna, henkilöhahmot ovat miellyttävämpiä ja kirjan loppu tuntuu oikeutetulta. Koulukunta-asia totta kai, mutta itse pidän lopuista, joissa asiat ratkeavat.

Teidän vuoronne: mitä te suosittelisitte joululomalukemiseksi?

Lue myös:

Kiinnostavimmat kirjat, jotka luin alkuvuonna

9 ajatusta aiheesta “Viisi kirjavinkkiä jouluun”

    1. Kiitos kommentista, Satu! En ole lukenut Jäätä, mutta täytyypä tarttua siihen viimeistään seuraavalla Suomen-reissulla.

      En ollut konsertissa! Olitko sinä? Joulukonsertit on kyllä muuten olleet kiikarissa. Ehkä ensi viikonloppuna, kun vanhempani tulevat tänne joulunviettoon.

      1. :,D Kun muistais… Oli se muistaakseni ihan hyvä. Mulla on vaan paha tapa nukahdella kesken leffojen. Mutta se ei kerro mitään leffan tasosta. Ainoastaan mun vireystasosta… 😀

  1. Paluuviite: Mitä luin vuonna 2017? – Mielilandia

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.