Mitä luin vuonna 2017?

On taas vuosittaisen kirjatilinpäätöksen aika! Vuodelle 2017 otin tavoitteekseni lukea 20 kirjaa, ja tavoite täyttyi – jopa hyvin niukasti ylittyi.

Kirjat 2017:

1. Roald Dahl: Matilda
2. Douglas Coupland: Girlfriend in a Coma
3. Victoria Hislop: The Thread
4. Mikko Rimminen: Nenäpäivä
5. Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari
6. Maaria Oikarinen: Lucian silmät*
7. Daniel Levitin: A Field Guide to Lies – Critical Thinking in the Information Age*
8. Satu Rämö ja Hanne Valtari: Unelmahommissa – Tee itsellesi työ siitä, mistä pidät*
9. Hanya Yanagihara: A Little Life
10. Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina
11. Leena Lander: Tummien perhosten yö
12. Katarina Baer: He olivat natseja
13. Sofi Oksanen: Baby Jane
14. Rebecca Skloot: The Immortal Life of Henrietta Lacks
15. J.K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher’s Stone
16. Karl Ove Knausgård: Taisteluni I
17. Graeme Simsion: The Rosie Project
18. Paula Hawkins: The Girl on the Train
19. George Orwell: 1984
20. Bruce D. Perry & Maia Szalawitz: The Boy Who Was Raised as a Dog – And Other Stories from a Child Psychiatrist’s Notebook
21. Mariëtte Middelbeek: Verhalen uit het kinderziekenhuis

*Sain kirjasta kustantajalta arvostelukappaleen

Tasapainoisesti

Viime vuosi oli suunnittelemattomasti aika tasapainoinen lukuvuosi.

Luin 12 romaania ja kahdeksan tietokirjaa. (Tähän tosin englanninkielinen sana non-finction olisi parempi, sillä tietokirjaksi pitäisi minusta kutsua vain tutkimustietoon perustuvia teoksia, eikä esim. jotain elämäkertoja.)

Kirjoista kymmenen oli suomeksi, kymmenen englanniksi – ja yksi hollanniksikin! En olisi vielä vuoden alussa uskonut lukevani oikeaa aikuisten kirjaa hollanniksi, mutta käytyäni syyskuussa intensiivikielikurssin se sujuikin yllättävän mukavasti.

Verhalen uit het kinderziekenhuis eli Tarinoita lastensairaalasta sopi sitä paitsi erinomaisesti ensimmäiseksi hollanninkieliseksi kirjakseni. Se koostuu hollantilaisen lastensairaalan henkilökunnan tarinoista, jotka ovat korkeintaan kolmen neljän sivun mittaisia.

Kirja kosketti, nauratti ja hymyilytti – jälkimmäistä varmaan ennen kaikkea siksi, että sen lukemisesta tuli itsensä ylittänyt olo. Toivon toki, että tänä vuonna hollanninkielisten kirjojen listalleni ehtii jo useampi kuin yksi kirja, mutta tämä on jo hyvä alku.

vuoden 2017 kirjasaldo 1

Viime vuoden parhaista kirjoista olen jo kirjoittanut, mutta tässä vielä vähän ajatuksia kirjoista, jotka jäivät muuten jollain tavalla mieleen.

Karl Ove Knausgård ja hukkaanheitetyt tunnit

Kuten tarkkasilmäiset jo miettivät, 12 plus kahdeksan ei tosiaan ole 21. Yhtä viime vuoden kirjoista, Karl Ove Knausgårdin Taisteluni osa I:tä, en nimittäin yksinkertaisesti osaa sijoittaa tieto- enkä kaunokirjallisuuden kategoriaan.

Taisteluni I ei ole romaani, sillä se kertoo oikeasta elämästä. Mutta se ei todellakaan ole tietokirjakaan, ja sen totuus on varmasti ainakin jollain tasolla värittynyt.

Ostin kirjan edellisellä Suomen-reissullani, sillä olin kuullut siitä niin paljon, että alkoi tuntua, että sivistyksessäni on aukko. Ahmin kirjasta ehkä ensimmäiset 70 sivua: Knausgårdin kieli soljuu harvinaisen kauniisti. Hän osaa kirjoittaa niin, että luo lukijan mieleen eläväksi 80-luvun Norjan ja teinipojan mielenmaiseman.

Mutta sitten rupesi tökkimään.

Kirja (ja varmasti koko kuusiosainen sarja) on todella yksityiskohtainen, kuten kaikki siitä varmasti kuulleet tietävät. Knausgårdia hehkutetaan sen takia, että hän on luonut ihan oman tapansa kirjoittaa, mutta minusta se tapa oli lähinnä puuduttava – eikä edes niin omaperäinen.

Se on toki uutta, että hän tekee omasta elämästään kaunokirjallista sosiaalipornoa, mutta toisaalta itsekeskeisiä – tai vaihtoehtoisesti aiheen rajaamisessa surkeita – omasta elämästään kirjoittajia kyllä riittää. (Lukekaa vaikka Bill Clintonin Elämäni. Jos jaksatte. Sekin on kirjaimellisesti hänen elämänsä. Jaksoin itse seurata sitä johonkin 70-luvulle asti.)

Knausgård on kyllä Clintonia parempi kirjoittaja, minkä takia itsekin taistelin kirjan loppuun, mutta niin pitää ollakin, jos kirjoittaa päätyökseen. Mielelläni lukisin jotain muuta Knausgårdia, mutta Taisteluni-sarjan pariin tuskin palaan.

Kirja, joka olisi pitänyt lukea 20 vuotta sitten

Luin viime vuonna myös jotain muuta, mihin tartuin ennen kaikkea yleissivistyksen vuoksi – nimittäin ensimmäisen Harry Potterin! Silloin, kun Harry Potter -sarja alkoi, olisin ollut sille juuri oikeanikäistä kohderyhmää. En kuitenkaan teini-iässä lämmennyt millekään muulle fantasiakirjallisuudelle kuin Sormusten herralle, joten lukematta jäi.

En voi väittää, etteikö teoksen lievä lapsenomaisuus olisi yhtään vaivannut, kun 29-vuotiaana viimein tartuin siihen. Siitä ja kohdallani sarjaan liittyvästä nostalgian puutteesta huolimatta pystyin ihastelemaan maailmaa, jonka J.K. Rowling on luonut. Maailma tarvitsisi enemmän kirjailijoita, jotka saisivat lapset ja nuoret tällä tavalla lukemaan!

Ja vaikka luinkin kirjan parikymmentä vuotta liian vanhana, jäi minua vähän kutkuttamaan, mitä Harrylle tapahtuu. Sen takia tästä sarjasta olen ajatellut lukea leppoisan verkkaisasti myös loput osat. Sitä paitsi eräs Harry Potter -fanina kunnostautunut ystäväni lupasi, että kirjat kypsyvät sitä mukaa, kun Harrykin kasvaa.

Suositus tälle vuodelle

Kirja, jonka olin halunnut lukea ehkä pisimpään, oli George Orwellin 1984.

Siitä en osaa sanoa mitään, mitä ei olisi jo jossain muualla sanottu. Toistan tässä silti yhden kliseen: on karmivaa, miten ajankohtaiselta tänä vuonna tasan 60 vuotta sitten kirjoitettu teos tuntuu

Kummallisen ajankohtaisuutensa ja juhlavuotensa kunniaksi haastan kaikki teidät, jotka ette ole vielä lukeneet kyseistä klassikkoa, lukemaan sen tänä vuonna.

vuoden 2017 kirjasaldo 2

Tämän vuoden tavoitteitani

Tänä vuonna nostan taas lukutavoitettani ja yritän saada luettua ja kuunneltua vähintään 30 kirjaa – yhden jokaiselle ikävuodelleni, haha.

Latasin hiljattain Bookbeatin kännykkääni, ja olen vähän tykästynyt äänikirjoihin. Ne ovat mahtavia kotitöitä tehdessä, pyöräillessä, kävellessä, lenkillä… Saa nähdä, kestääkö tämä ihastus koko vuoden, mutta nyt olen jo yhden äänikirjan kuunnellut kokonaan.

Perinteisessä formaatissa olevista kirjoista tartun seuraavaksi Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen. Löysin taannoin viitisen vuotta sitten tekemäni tavoitelistan asioista, jotka haluan tehdä ennen kuin täytän 30, ja listalla yksi asioista oli lukea Seitsemän veljestä. Aika monen muun asian kanssa – kuten sen, että haluan matkustaa Afrikan ja Amerikan mantereille – alkaa tulla vähän hoppu, kun synttärit ovat kuitenkin puolentoista kuukauden päästä, mutta tuo kirja-asia siltä listalta on ainakin ruksittava!

Mitkä viime vuonna luetut kirjat teillä jäivät parhaiten mieleen?

Lue myös:
Suomeksi lukeminen tuntuu vahvasti
Kiinnostavimmat kirjat, jotka luin alkuvuonna
Mitä luin vuonna 2016?

Seuraa Facebookissa, Bloglovinissa, Instagramissa tai Blogit.fi:ssä

4 ajatusta aiheesta “Mitä luin vuonna 2017?”

  1. Minulla jäi mieleen kaksi kirjaa ylitse muiden viime vuonna – Handmaids Tale (melkeinpä odotetusti) ja Naomi Aldermanin The Power. Molemmat ajatuksia herättäviä ja niistä olen puhunut monella vielä monta kuukautta kirjojen lukemisen jälkeen! Suosittelen! Toi Little Life on nyt lukulistalle kun mainitsit sen edellisessä postauksissa, se kuulostaa mielenkiintoiselta

    1. Kiva saada suosituksia, kiitos! Handmaid’s Tale onkin mulla jo itselläni, ja sen luen ehdottomasti pian. Ja pitääpä tutustua myös tuohon The Poweriin, siitä en muistakaan kuulleeni. Little Life on mulla juuri tuossa kategoriassa, että mietin ja puhun siitä yhä monta kuukautta lukemisen jälkeen. Suosittelen todella lukemaan!

  2. Mun vaikuttavin lukukokemus viime vuodelta oli ehdottomasti Elena Ferranten Neapolitan Novels -sarja. Luin sen englanniksi, koska en saanut italialaisia painoksia käsiini, mutta tarkoitus on ehdottomasti lukea kaikki neljä kirjaa uudestaan alkuperäiskielellä, ehkä jo tänä vuonna.

    Olen jo pidempään miettinyt äänikirjojen kokeilemista, mutta jotenkin se on jäänyt, vaikka lapsena tykkäsin niistä paljon. Ajattelen itse, etten ehkä pysty kuunnellessa keskittymään yhtä hyvin, etenkin jos teen samalla jotain muuta – oletko itse huomannut tässä mitään eroa?

    1. Kiva, kun kommentoit, Liisa! Aloinkin itse asiassa kuunnella Ferraten Napoli-sarjan ensimmäistä osaa, sillä olen kuullut siitä paljon kehuja. En kuitenkaan oikein tykännyt ks. kirjan kertojaäänestä, joten taidan mieluummin lukea kirjan/kirjat itse. Mutta kannattaisikohan ne lukea suomeksi vai englanniksi? Hmm…

      Tuo onkin hyvä kysymys! Joskus kieltämättä huomaan, etten ole pitkään aikaan edes kuunnellut, mitä kirjassa sanotaan. Mutta se riippuu ainakin mun kohdallani selkeästi kirjastakin ja sen aiheesta. Mulla lähtee joskus lukiessakin ajatus harhailemaan, jos kirja ei tempaise mukanaan, eli ei tuossa mun kohdalla kovin suurta eroa taida olla.

      Eka kirja, jonka kuuntelin Bookbeatilla oli Minna Rytilahden Lempi, ja esimerkiksi siihen pystyin kyllä ihan täysin syventymään. En tosin kuuntele kirjaa kuin tehdessäni jotain, mikä ei vaadi ajattelua, kuten siivotessa tai juostessa. Silloin äänikirjat toimivat minusta erinomaisesti: ei tunnu siivoaminenkaan niin tylsältä ajanhukalta, kun voi keskittyä samalla johonkin kiinnostavampaan. 😀

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.