Minun tapani meditoida

On kulunut reilut kolme vuotta siitä, kun jälleen yhden tylsän vapun vietettyäni aloin kaivata elämään jotain uutta liikuntaharrastusta. Päätin alkaa juosta.

Juoksu oli helppo ja oikeastaan yksi harvoista mahdollisista valinnoista. En halunnut hankkia esimerkiksi salijäsenyyttä juuri, kun olin mahdollisesti muuttamassa ulkomaille. Lenkkarit kuitenkin omistin, ja se olikin varmaan ainoa syy, miksi päätin kokeilla netistä löytämiäni juoksukouluohjeita.

helsingin_keskuspuisto4

Olematon juoksutausta

Juossut olin totta kai aiemminkin niin kuin kaikki muutkin. En ollut kuitenkaan ikinä tajunnut, mitä kivaa siinä voisi olla. Kylkeen pistää, pururadalla on liian mäkistä, henkeä ahdistaa ja kaikilla on kurjaa ja tylsää.

Oikeastaan juoksusta tuli ensimmäisenä mieleen se, miten seiskaluokan Cooperin testin päätteeksi, vajaat kaksi kilometriä juostuani oksensin urheilukentän laidalle. (Olin juuri ollut vatsataudissa, mutta opettajani oli sitä mieltä, että voisin kuitenkin ”juosta sen minkä jaksaisin”. Aika pöljä kehotus: ei huonoa oloa liikkuessa huomaa.)

En siis todellakaan ollut juossut koko ikääni. Ennemminkin nauratti, kun pari kuukautta säännöllisesti juostuani työkaverini kysyi, haluaisinko osallistua Midnight Runiin työpaikan juoksukerhon kanssa, sillä hän oli kuullut minulla olevan ”jotain juoksutaustaa”.

Kun siis aloin juosta toukokuussa 2015, en ajatellut tekeväni sitä vielä kolme vuotta tai edes kolme viikkoa myöhemmin. Olin varma, että kyllästyisin alkuunsa. Mutta niin ei käynyt: tällä viikolla aion juosta elämäni ensimmäisen puolimaratonin.

juoksupolku_haagse_bos

Miten pääsin tähän pisteeseen?

Tähän on vain yksi oikea vastaus: juoksukouluohjeet. Niitä olen hehkuttanut kaikille kiinnostuneille ja varmaan kiinnostumattomillekin. Itse seurasin alkuun Kauneus ja Terveys -lehden nettisivuilta löytämiäni ohjeita.

Olen kuullut joidenkin ihmisten sanovan, että ”jonkun kolmetoista kilometriä nyt juoksee aika helposti” ja ”kävin muuten just juoksemassa puolimaratonin treenaamatta”. Tämä juoksukoulu ei ole niille ihmisille vaan kaltaisilleni, joille viisi kilometriä hölkäten – ja vieläpä niin että se tuntuu mukavalta – on saavuttamaton unelma.

Seurasin K&T:n aloittelijaohjelmaa orjallisesti alkukesän 2015. Sen jälkeen jatkoin jatko-ohjelman ohjeiden mukaisesti. Vaikka alkuun viisi minuuttia yhtäjaksoista juoksua tuntui tuskalliselta, parin kuukauden jälkeen jaksoin juosta vaikkapa ennen töihin lähtöä yhdeksän kilometriä.

Seuraan edelleen netistä löytämiäni juoksuohjelmia: ne varmistavat kehittymisen, säännöllisen juoksurytmin ja lenkkien sisältöjen vaihtuvuuden. Tämän kevään olen noudattanut Triatlon Suomen aloittelijan harjoitusohjelmaa puolimaratonille.

Miksi juoksen?

Yhtäkkiä huomasin, että juoksu- ja kävelylenkeistä on tullut iso osa elämääni. Kävin kolme neljä kertaa viikossa lenkkeilemässä, ja mikä kummallisinta, olin alkanut odottaa työpäivän jälkeistä juoksulenkkiä.

Kesällä 2015 pääni täyttyi vapaa-ajalla Hollantiin muuttoon liittyvistä ajatuksista, asioiden järjestelystä, stressaamisesta ja jännittämisestä. Kun olin lähdössä lenkille, sain kuitenkin laittaa vain lenkkarit jalkaan, kuulokkeista musiikkia ja nauttia luonnossa olemisesta. Juostessani pääni tyhjeni kaikesta stressaavasta paremmin kuin millään muulla tavalla: juoksusta tuli minun tapani meditoida.

leidenin_maraton5

leidenin_maraton1

Ilman tavoitteellisuutta juoksemisesta ei tulisi mitään

”En juokse mitenkään tavoitteellisesti”, moni sanoo ja usein perustellessaan sitä, miksi juoksee muttei ole osallistunut juoksutapahtumiin.

Mitä tavoitteettomuus tarkoittaa? Sitä, ettei suunnittele juoksevansa vitosen, kympin, puolimaratonin tai maratonin jossain tietyssä tapahtumassa? Vai sitä, ettei suunnittele, millaisilla lenkeillä käy tällä viikolla, tai edes tiedä lenkkarit jalkaan vetäessään, kuinka pitkällä lenkillä aikoo käydä nyt?

En tiedä. Jos noista kumpikaan on kuitenkaan tavoitteellisuutta, minä lienen sitten semmoinen tavoitteellinen juoksija, vaikkei sen sanominen luontevalta tunnukaan. Ilman tavoitteellisuutta juoksuharrastuksestani ei kuitenkaan olisi tullut mitään: juoksukouluohjeiden seuraaminen olisi jäänyt ja koko harrastus varmasti sen myötä.

Alkuun tavoitteenani oli, ettei 20 minuutin tai puolen tunnin lenkin jälkeen maistuisi veri suussa. Sitten se, että jaksaisi tunnin, eikä tuntuisi siltä, että henkihän tässä lähtee.

Ei mennyt ihan hirveän kauan, että aloin suunnitella myös juoksutapahtumaan osallistumista. Midnight Runille 2015 en päässyt, sillä muutin samalla viikolla Hollantiin, mutta osallistuin toukokuussa 2016 ensimmäistä kertaa Leidenin maratonin kympille.

Nyt, kun menen Leidenin maratontapahtumaan kolmatta kertaa peräkkäin, voisi ehkä varovasti sanoa sen muuttuneen jo eräänlaiseksi perinteeksi. Kahden kokemuksen suppean otokseni perusteella juoksutapahtumissa on nimittäin niin mahtava tunnelma, että jaksan juosta jo ihan vain senkin takia, että tiedän jossain vaiheessa pääseväni juoksemaan tuhansien muiden kanssa yhdessä.

Ja se kai se suurin tavoitteeni lopulta onkin: että juoksu olisi hauskaa.

Lue myös:
Kymppi, jonka piti olla puolikas, ja kokemuksiani Leidenin maratonilta
Sohvalta kympille

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.