Pelko ei oikeuta rasismiin

Olen kotoisin pohjoissuomalaisesta kylästä, jossa asuu vain muutama tuhat ihmistä. Lähimpään kunnon kaupunkiin on tunnin matka. Välissä on hehtaaritolkulla suota ja metsää.

Lapsuuden kotipaikkakuntani oli siellä asuessani ja lienee edelleen käytännössä sataprosenttisen suomenkielinen ja väestöltään aivan yhtä homogeeninen.

Suomi on maantieteellisesti aika kaukana kaikesta. Erityisen kaukana on tuollainen pieni kylä, jonne kukaan ei eksy vahingossa. Voi hyvin olla, ettei siellä asuva ole koskaan edes keskustellut ulkomaalaisen kanssa, saati tutustunut sellaiseen.

On luonnollista, että oudot asiat tuntuvat pelottavilta ja jopa uhkaavilta.

Taustani vuoksi voin ymmärtää sen. Jos olisin jäänyt lapsuudenmaisemiini enkä olisi lähtenyt katsomaan, mitä muuta Suomesta ja muualta maailmasta löytyy, saattaisin jopa antaa vallan järjettömille epäluuloille.

Ilman lähtemistä en olisi nimittäin nähnyt Ateenan kaduilla liikuntakyvyttömiä kerjäläisiä ilman raajoja. En olisi todistanut olkihökkeleissä, vaarallisella vuorenjyrkänteellä asuvia perheitä Laosin maaseudulla tai pahvilaatikoissa nukkuvia ihmisiä Hongkongissa.

En olisi koskaan nähnyt, millaista on olla oikeasti köyhä.

Toisaalta en tietäisi millaista on opiskella vuosikurssilla, jolla on ihmisiä liki 30 eri kansalaisuudesta *. Eikä minulla olisi hajuakaan siitä, millaista on olla se paikallista kieltä osaamaton maahanmuuttaja, joka on lähtenyt ulkomaille saavuttaakseen jotain parempaa.

Sillä sellainen minä olen.

Se, että olen vaaleaihoinen ja -hiuksinen, lähtöisin rikkaasta ja turvallisesta länsimaasta ei tee asiaan poikkeusta. Hollannissa olen ulkomaalainen, joka viimeksi pari päivää sitten kuuli muistutuksen, että sun pitää oppia paikallista kieltä (niin kuin pitääkin, sillä haluan sopeutua, pärjätä ja viihtyä).

Sitä, että minä lähden nauttimaan laadukkaasta opetuksesta arvostetussa yliopistossa ja vien mahdollisesti opiskelupaikan ja ehkä tulevaisuudessa työpaikankin joltakin paikalliselta, ei kuitenkaan tunnu kyseenalaistavan kukaan. En ole myöskään toistaiseksi kohdannut ainoataan ihmistä, joka suhtautuisi minuun rasistisesti.

Sen sijaan moni kyseenalaistaa sen, että joku toinen jättää kotinsa ja pakenee jo vuosia kestänyttä sotaa.

Kukaan meistä ei voi valita kotimaataan. Toisten lähtökohdat ovat paremmat kuin toisten, mutta se ei tarkoita, että kukaan olisi ansainnut osaansa.

Ja vaikka maat ja kulttuurit ovat erilaisia, ihmiset ovat pohjimmiltaan kaikkialla aika samanlaisia.

Suurin osa aikuisista haluaa tehdä töitä, perustaa perheen ja tarjota sille mahdollisimman hyvät oltavat. Suurin osa vanhemmista tahtoo, että heidän lapsensa saavat käydä turvallisesti koulua ja voivat hankkia hyvän ammatin.

Tämä voi olla naiivia, mutta haluan uskoa, että harva suomalainen on todellisuudessa rasisti.

Uskon, että moni meistä on vain tietämätön ja sen vuoksi pelkää. En nimittäin usko lukeneeni kovinkaan montaa pakolaisvastaista kirjoitusta, joiden kirjoittaja olisi todella nähnyt maailmaa – sodasta puhumattakaan.

Vieraista kulttuureista tulevien ihmisten aiheuttama pelko ja siitä kumpuavat ennakkoluulot ovat kuitenkin irrationaalisia, eivätkä millään tapaa oikeutettuja. Sinulla ei ole mitään oikeutta kohdella toista huonosti ja epätasa-arvoisesti vain siksi, että sinä kuvittelet hänen olevan tietynlainen.

Onneksi ennakkoasenteista voi päästä yli helposti, uskaltamalla tutustua ja luottaa ihmisiin.

Kansainvälisyys, uusiin maihin ja toisista kulttuureista tuleviin ihmisiin tutustuminen on rikkaus, maahanmuutto Suomelle myös välttämättömyys.

Ennen kaikkea olisi täysin sydämetöntä ja epäinhimillistä olla auttamatta ihmisiä, jotka apua todella tarvitsevat.

* Vastaus: Opiskelu monikulttuurisella vuosikurssilla on ihan samanlaista kuin silloin, kun opiskelee vuosikurssilla, jolla on ihmisiä vain yhdestä kansalaisuudesta. Vaikka osa nykyisistä opiskelukavereistani on esimerkiksi uskontonsa vuoksi juomatta alkoholia tai puhuu äidinkielenään mandariinikiinaa, se ei vaikuta minun elämääni mitenkään muuten kuin korkeintaan avartamalla maailmankuvaani.

Tekijä: Anu

Olen Alankomaissa asuva vapaa kirjoittaja ja psykologian opiskelija. Blogini keskittyy ihmettelemään hollantilaista arkea ja opiskelijaelämää kolmekymppisen näkökulmasta. Lisäksi kirjoitan paljon arkeani piristävistä asioista, kuten kirjoista, matkailusta ja ravintoloista. Tervetuloa seuraamaan blogiani!

2 vastausta artikkeliin “Pelko ei oikeuta rasismiin”

  1. Hyvä kirjoitus! tärkeään aiheeseen tartuit.
    On silmät avaava kokemus matkustaa ja nähdä millaista on muualla, kaikki ei ole samalla tavoin kuin Pohjoismaissa. Jos jää eikä koskaan lähde edes lyhyillekään reissuille, silloin jää paljon näkemättä.

    Minä olen pari kertaa matkoillani kokenut rasistia, yleensä on ollut niin että on haukuttu ranskalaiseksi ja käsketty painua takaisin Ranskaan hyökkäyselkein, vaikka en puhu sanaakaan ranskaa eikä ole ranskalaisia sukujuuria.

    1. Kiitos kommentistasi, Susanna!

      Kenenkään ei tietenkään toivo kohtaavan rasismia, kohdistui se sitten itseen tai kehen tahansa, ja on tosi ikävää, että olet joutunut ikävän ja täysin aiheettoman kohtelun kohteeksi. Esimerkkisi kuitenkin osoittaa aika hyvin sen, miten väärät ennakkoluulot ja niihin pohjautuva rasismi usein ovat täysin vailla todellisuuspohjaa.

      Pohjoismaalaisena sitä monesti kuvittelee olevansa tervetullut kaikkialle. Näin ei aina ole, ja tämän muistaminen tekisi rasistihuutelijoillekin hyvää: miltä se ilkeä ja täysin aiheeton haukkuminen tuntuisi, jos se kohdistuisi itseen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *