Mitä hollannilleni kuuluu?

Facebook muistutteli tänään tärkeästä merkkipäivästä. Muutin tasan kaksi vuotta sitten Helsingistä Leideniin opintojen perässä.

Merkkipäivää tuli ihan sattumalta juhlistettua saksalaisen ystäväni kanssa – jonka niin ikään tapasin ensimmäistä kertaa melkein pari vuotta sitten – hyvin perinteisellä hollantilaisella tavalla: kanaaliristeilyllä Leidenissä.

Veneajelun jälkeen istahdimme kahvilaan pannukakkulounaalle (aika hollantilaista sekin), ja päädyimme puhumaan samasta aiheesta kuin niin monta kertaa aiemminkin: hollannin osaamisestamme.

bootjes_en_broodjes_leiden

Kaksi vuotta sitten en osannut montaa sanaa hollantia, ja kieli rumasti särähtävine g-äänteineen kuulosti itse asiassa aika hirveältä. Muistan, kun kuuntelin Helsingin-kodissamme kielenopiskelu-cd:tä, ja tuntui, etten saa kielestä mitään otetta.

Kahdessa vuodessa korva on totta kai tottunut uuteen kieleen. En enää oikeastaan edes kiinnitä sen ”rumuuteen” juuri huomiota. Olen kyennyt erottamaan sanat toisistaan jo pitkään, eikä sen paljon puhutun g:nkään lausuminen enää tunnu luonnottomalta.

Kahvit ja ruuat olen tilannut ravintolassa jo pitkään hollanniksi. Nykyään myös vaihdan kuulumisia paikallisella kielellä esimerkiksi naapurissa asuvan eläkeläispariskunnan kanssa, pyydän kuntosalini ohjaajia vetämään tunnit hollanniksi, jos olen joukon ainoa kielipuoli ulkomaalainen, ja ymmärrän aika hyvin esimerkiksi telkkariuutiset. Kävelylenkeillä kuuntelen hollanniksi podcasteja, ja keittiössä puuhaillessa radio on melkein koko ajan päällä.

Keskiviikkona, kun olin edellistä kertaa käymässä Leidenissä, piipahdin kasvitieteellisessä puutarhassa, ja sain pyytämättäni kuulla pitkän, hollantilaisen vanhemman miehen pitämän esitelmän puutarhassa olevista puista. Opin paljon kasveista, mutta ennen kaikkea tajusin, miten pitkään voin seurata hollanninkielistä keskustelua, mikäli vain maltan keskittyä ja yrittää.

Ja tajusin senkin, että osaan myös vastata aika hyvin, jos vain joudun yrittämään: sanavarastoni, joka tokin on pitkälti vielä passiivinen, on itse asiassa jo aika laaja.

leiden_kanaalit

Hollannin suhteen isoin ongelmani onkin edelleen, että pidän puhumista hankalana – ja se, etten itse rupea puhumaan on isoin este sen edellä, että oppisin kielen kunnolla. Sen takia minun oli tärkeä päästä tänä kesänä kielikurssille, jolla joutuisin harjoittelemaan etenkin puhumista.

Noh, kurssi onkin sitten vasta syyskuun alussa, mutta joka tapauksessa olen sellaiselle menossa: viisi päivää viikossa kahden viikon ajan sillä vaatimattomalla tavoitteella, että kurssin jälkeen en sitten enää arjen tilanteissa arastele avata suutani paikallisella kielellä.

Eikä sen luulisi olevan ihan älytön toive, sillä kurssi päättyy B2-tasolle, eli sen jälkeen voisin mennä tekemään NT2- eli hollanti toisena kielenä -kielikokeen. Minun on vaikea uskoa, että kielitaitoni olisi oikeasti niin hyvällä tasolla, mutta tuolle kurssille minut passitettiin osaamiseni testanneen kielikoulun omistajan toimesta.

hollantilainen_pyöräparkki

Saksalainen ystäväni osaa hollantia paljon paremmin kuin minä: hän opiskeleekin hollanniksi eikä englanniksi. Sovimme, että vaihdamme kurssini jälkeen yhteisen kielemme englannista hollantiin. Ja ajattelinpa tehdä saman sopimuksen myös hollantilaisten kavereideni kanssa. Vähän jännittää, mutta kyllä se tästä lähtee!

 

Q&A: Vielä vähän opiskelua ja asumista ja vähän muutakin

Tein muutama viikko sitten vakaan päätöksen alkaa blogata kerran tai kahdesti viikossa, mutta kappas vaan – yliopisto on taas ollut asiasta vähän eri mieltä! Pahoittelut siis parin viikon hiljaisuudesta ja etenkin siitä, että näihin viimeisiin kysymyksiin vastaaminen on venähtänyt.

Onneksi kohta koittaa kesä ja jonkinlainen vapaus ja ehdin kirjoitella kaikesta, mistä olen aikonutkin (yeah right). Tässä viimeisessä kysymys-vastaus-postauksessa on sekalainen seurakunta vastauksia niin viimeisiin opiskeluun ja Hollannissa asumiseen kuin vähän henkilökohtaisempiinkin kysymyksiin liittyen.

leiden_poortgebouw
Leidenin aseman ja käyttäytymistieteellisen laitoksen välissä on upea Poortgebouw, joka on myöskin yliopiston rakennus.
nyyttärit_yliopistolla
Nyyttäritunnelmaa yliopistolta.

 

Pitääkö Leidenissä psykologian opintojen vuoksi asentaa tietokoneelle jotain erityisiä ohjelmia vai pärjääkö ihan perustietokoneella ja Office-paketilla?

Tilasto-ohjelma SPSS:n asentamisesta on hyötyä, koska silloin sillä voi harjoitella kotona, mutta se ei ole pakollista. SPSS kannattaa ostaa vasta opintojen alettua, koska opiskelijanumerolla siitä saa ison alennuksen. Muuten pärjää hyvin perustietokoneella ja Office-ohjelmilla.

 

Koitko työmäärän ensimmäisenä vuonna todella painostavaksi? Arvioitu työmäärä on yliopiston mukaan noin 40 tuntia per viikko, mikä on melko paljon. Siinä täytyy olla motivaatiota!

Tahtiin tottumiseen meni kyllä jonkin verran aikaa, sillä en ollut todellakaan tottunut siihen, että opiskeluun menee niin paljon aikaa. Mutta aika nopeasti sitä asennoituu niin, että tämä on kokopäiväinen koulutus ja sillä siisti (sätkynukke puhuu). Minua se ei juuri haittaa (muuten kuin taloudellisessa mielessä), sillä psykologia on valtavan mielenkiintoista!

leiden_vanhakaupunki
Lempiasioitani Leidenissä: vanhat talot, kauniit pihat ja vapaana kulkevat kissat.

leiden_vanhakaupunki2

 

Minkä hintaista asuminen Hollannissa on? Entä millainen on asumisen taso?

Hollannissa asuminen on aika samanhintaista kuin Suomessa, mutta se vaihtelee kovasti paikkakunnittain. Lyhyesti sanottuna pääkaupunkiseutuun verrattuna täällä on monesti ihan kohtuuhintaista asua, mutta muualta tulevana hinnat tuskin tuntuvat kovinkaan edullisilta.

Ymmärtääkseni Amsterdamin ja Utrechtin alueet ovat kalleimpia. Leiden on suhteellisen hinnakas kokoonsa ja ympäröiviin alueisiin nähden, ja esimerkiksi Haagissa ja Rotterdamissa asuminen on ainakin vielä vähän edullisempaa kuin siellä. Hollannissa asuntojen hinnat kuitenkin nousevat tällä hetkellä kovaa vauhtia.

Asumisen taso on vähän huonompi kuin Suomessa. Hollannissa on paljon vanhoja taloja, jotka saattavat olla surkeassa kunnossa, eikä kaikkea todellakaan tehdä niin vimpan päälle kuin Suomessa. Mutta itselläni on ihan hyviä kokemuksia asumisesta, joten kyllä niitä helmiäkin voi löytää.

 

Mitä kautta asunto kannattaa hankkia?

Itse käyttäisin aina välittäjää. Silloin on ainakin joku, jonka puoleen kääntyä, jos asunnossa on ongelmia. Välitystoimistoja on joka kaupungissa pilvin pimein, ja sen käyttäminen on vuokralaiselle ilmaista, jos asunnon omistaja on jo ilmoittanut asuntonsa kyseisen välittäjän listoille vuokrattavaksi.

haag_junasta
Haag junan ikkunasta.

italialainen_ruoka_leiden

 

Onko Leidenissä millainen julkinen liikenne? Vai kuljetaanko joka paikkaan vain pyörillä?

Leidenissä on vähän takkuinen julkinen liikenne, joka on kokonaan bussien varassa. Välimatkat ovat lyhyet ja pyöräily on bussilla kulkemista nopeampaa, joten suurin osa varmasti pyöräilee paikasta toiseen. Toki Leidenissä voi hyvin kulkea myös kävellen.

 

Onko Hollannissa hanavesi juomakelpoista?

On onneksi!

 

Suosittelisitko (opiskelijalle) hollannin kurssin ottamista vai lähinnä Duolingoa ja perussanaston oppimista?

Suosittelisin kielikurssia ainakin, jos meinaa olla maassa pidempään kuin kandin tutkinnon verran. Esimerkiksi maisterivaiheessa harkkapaikan saaminen on helpompaa, jos osaa myös hollantia. Puhumattakaan siitä, että on vain kivempi ymmärtää, mitä ympärillä olevat ihmiset puhuvat.

Hollannissa saa usein asiat hoidettua englanniksi, mutta esimerkiksi teleoperaattorit, sähköyhtiöt ynnä muut palveluntarjoajat tekevät sopimuksensa ja lähettävät kaiken postin hollanniksi, joten ainakin se, että osaa lukea hollantia, on minusta tosi tärkeää.

B2-tasolle, joka osoittaa virallisesti riittävän kielitaidon, pääsy ei ole muutamassa vuodessa mikään mahdottomuus etenkin, jos osaa valmiiksi ruotsia tai saksaa sekä tietty englantia. Mutta Duolingoakin kannattaa käyttää. Siitä oppii paljon tärkeää sanastoa!

 

Kuinka haastavaksi olet kokenut englanniksi opiskelun yliopistotasolla?

Alkuun se oli tietysti vähän hankalaa, koska en ollut tottunut juuri kirjoittamaan englanniksi ja jännitin etenkin esitelmien pitämistä englanniksi. Mutta kielitaito karttuu kohisten, kun joutuu koko ajan lukemaan englanninkielistä tieteellistä tekstiä ja olemaan muutenkin englannin ympäröimänä.

Pidemmän päälle se siis tuskin on mikään ongelma: Suomessakin psykologian opiskelijoiden kirjat ovat kuitenkin englanniksi.

omakuva

grotemarkt_haag
Melkein kesäisissä tunnelmissa Haagin Grote Marktilla.

 

Mitkä olivat lempi- ja inhokkiaineesi peruskoulussa?

Tykkäsin aina kielistä eli äikästä, englannista ja ruotsista. Pärjäsin hyvin oikeastaan kaikissa aineissa, mutta luonnontieteet eivät siihen aikaan napanneet lainkaan. Jos joku olisi sanonut 15-vuotiaalle minulle, että opiskelen vielä tulevaisuudessa biologiaa ja tilastotiedettä ja vielä tykkään niistä, olisin varmasti nauranut räkäisesti!

 

Mikä on mieleenpainuvin tai hauskin muistosi Hollannista?

Olen hirveän huono keksimään tällaisia… Yksi mieleenpainuvimpia muistoja oli ensimmäinen päiväni yliopistolla, joka oli sellainen tutustumispäivä ja jolloin jo juttelin muun muassa parille ihmiselle, joista on sittemmin tullut hyviä ystäviäni. Ja tietysti minua kosittiin Hollannissa, mikä on ihana, tärkeä ja varmasti ikuisesti mieleen jäävä muisto.

 

Jos et asuisi Hollannissa, onko joku muu ulkomaa, missä haluaisit tai voisit kuvitella asuvasi?

Ehdottomasti. Haaveilen säännöllisesti paluusta Kreikkaan ja ainakin talviasunnosta Espanjassa. Valitettavasti etenkin Kreikka on varsin epärealistinen haave ainakin niin kauan kuin maan talous- ja työllisyystilanne on kuralla.

Voisin myös hyvin asua esimerkiksi muualla Keski-Euroopassa, mutta tällä hetkellä Hollannista ei ole kiire minnekään.

 

Mitkä ovat ensi kesän suunnitelmasi?

Koska olen niin hitaasti vastannut näihin kysymyksiin, nyt voinee jo puhua tästä kesästä?

Kesäkuussa opiskelen vielä tentteihin. Muuten aion kesällä käydä Suomessa lomailemassa, tehdä jonkin verran freelance-töitä, mennä vapaaehtoiseksi pariin tiedekonferenssiin Amsterdamissa ja Utrechtissa sekä käydä hollannin kielikurssilla. Tarkoituksena olisi myös reissata oikeasti ulkomailla heinä-elokuun taitteessa, mutta kohde tai kohteet on vielä päättämättä.

Kuvituksena aina toimiva teema: kuvia, joita on kertynyt kameraan viime aikoina.

Vinkkejä hyvään työhakemukseen Hollannista

Jos jotain sanaa inhosin Suomessa opiskellessani, se oli ”urasuunnittelu”. Mielessäni kökönkuuloista ilmausta käyttivät korkeintaan jargonia jaarittelevat koulutus- ja ura-asiantuntijat.

Nyt aloin miettiä, mikä urasuunnittelu-sanassa niin nyppii, ja tulin siihen lopputulokseen, että suomen kielen ura-sana vain kuulostaa ummehtuneelta. Siitä tulee mieleen urautuminen: ikään kuin työelämässä pitäisi edetä jotain ennaltasuunniteltua reittiä, vain ”koulutusta vastaava, oman alan työ” olisi kunnioituksen arvoista ja vuosikymmenten vakiduuni samassa firmassa parasta mitä ihminen voi saavuttaa.

Yök, mitä vanhanaikaista putkiajattelua, sanon mie.

tyonteko_hollannissa5

Hollannissa asuminen ei ole muuttanut inhoani urasuunnittelu-sanaa kohtaan, mutta itse asiaa kohtaan kyllä. Johtuu se sitten uudesta maasta tai alasta, mietin oman ansioluetteloni monipuolistamista ja erilaisia tapoja tehdä työtä ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Tokaan opiskeluvuoteeni on kuulunut melkein koko lukuvuoden kestävä urasuunnittelukurssi. Kurssi on kymmenisen vuotta työelämässä olleen mielestä tuntunut osittain turhauttavalta, kun etenkin alkuvaiheessa sisältö oli pitkälti perustyöelämätaitojen käsittelyä.

Mukana on kuitenkin ollut myös mukavia elementtejä: Syksyllä pääsin tapaamaan Amsterdamissa asuvaa oikeuspsykologia ja jututtamaan häntä hänen työstään. Olen saanut lisää tietoa siitä, millaisia työmahdollisuuksia Hollannissa asuville psykologeille on. Minulla on myös ollut loistava tutori, joka on etsinyt vastaukset vaikeimpiinkin kysymyksiini ja kannustanut lähtemään tutkijaksi, vaikka kolmekymppisenä olenkin hollantilaisittain melko vanha niin perustutkinto-opiskelijaksi kuin väitöskirjantekijäksi.

Pakollisena osana kurssia on ollut myös osallistuminen kahteen työelämää käsittelevään päivään. Ekassa tapahtumassa kävin jo viime syksynä, ja viimeksi, vajaa pari viikkoa sitten piipahdin oman tiedekuntamme urapäivässä FLO:ssa.

tyonteko_hollannissa6

Aikanaan, kun olin juuri aloittanut journalismin opinnot, pääsin iltatöihin itähelsinkiläiselle hammasklinikalle. Alussa työni koostui lähinnä asiakaspalveluhommista, mutta pikkuhiljaa vastuu kasvoi ja sain esimerkiksi osallistua rekrytointiin.

Luettuani kymmeniä, ellen satoja, työhakemuksia olen pitkään ajattelut, että minulla on ihan hyvä tatsi työhakemusten ja ansioluetteloiden väsäämiseen. FLO:ssa pidetty CV-workshop oli kuitenkin osuva muistutus siitä, että viimeksi olen käynyt läpi toisten työhakemuksia yli neljä vuotta sitten: taitoni ovat vanhentuneet.

Entisessä työpaikassani muistan pidelleeni käsissäni yhtä ainoaa visuaalisesti mieleen jäänyttä ansioluetteloa (sen lähettänyt nainen sai hakemansa paikan). Nykyään mustavalkoisen, tekstinkäsittelyohjelmalla tehdyn ansioluettelon ei voi sanoa olevan tätä päivää. Workshoppia vetäneen rekryammattilaisen mukaan ansioluettelon pitää tehdä vaikutus viidessä sekuntissa, joten selkeys, tiiviys ja visuaalisuus ovat tärkeitä juttuja.

tyonteko_hollannissa2

Muita uusia asioita, joita opin workshopissa ja jotka pätevät kuulemma ainakin hollantilaisessa työelämässä:

Profiiliteksti ja avainsanat mukaan. Ansioluettelossa pitää olla neljän viiden virkkeen pituinen kuvaus, joka on ainakin omasta CV:stäni puuttunut aina. Se pitää kirjoittaa haettava työpaikka mielessä pitäen ja työpaikkailmoituksessa käytettyjä avainsanoja käyttäen. Jotkut työnantajat tsekkaavat kuulemma koneellisesti, miten paljon hakemuksessa on samoja sanoja kuin ilmoituksessa.

Haettava työtehtävä pitää mainita CV:ssä. Olen aina ajatellut ansioluettelon voivan olla yleisluontoisempi kuin hakemuskirjeen. Kuulemma näin ei ole. Antamansa palautteen perusteella hollantilaiset työnantajat haluavat, että CV:kin on tehty työnantajan tarpeet huomioon ottaen ja haettava tehtävä on mainittu.

Vapaaehtoistyötä arvostetaan. Mielikuvani on, että Hollannissa arvostetaan vapaaehtoistyötä eri tavalla kuin Suomessa ja sitä myös tehdään enemmän. Workshoppia vetänyt mieskin korosti, että kokemus vapaaehtoistyöstä on hyvä mainita muun työkokemuksen ohessa. Suomessa oppilaitoksissa kuulee harvoin, että kyllä ilmaistakin työtä voi tehdä, kunhan siitä on itselle hyötyä, mutta täällä tosi monet opiskelukaverini tekevät esimerkiksi kesälomillaan vapaaehtoistyötä. Itsekin olen menossa ensi kesänä vapaaehtoiseksi pariin tiedekongressiin.

Tähtimetodi käyttöön hakemuskirjettä kirjoittaessa. Ehkä isoin ristiriita oman työnhakuhistoriani ja workshopissa annettujen vinkkien välillä oli, että workshopin pitäjä kannusti tekemään hakemuskirjeen STAR-metodilla (metodin käytöstä voi lukea muun muassa Leedsin yliopiston nettisivuilta). Käytännössä hakemuksessa kannattaa siis keskittyä siihen, mitä on tehnyt aikaisemmin, ei välttämättä niinkään haettavaan paikkaan. Suomessa olen ainakin tällä vuosikymmenellä tehnyt kaikki työhakemukseni samalla mallilla: ensin kerron, mistä keksin hakea tätä paikkaa, sitten selitän, miksi olisin hyvä tyyppi kyseiseen tehtävään. Se ei välttämättä kuitenkaan toimi kaikkialla, eikä kaikilla aloilla.

tyonteko_hollannissa3

Lisäksi muutama käytännön vinkki:

  • Kun lähetät hakemuksesi sähköpostilla, anna mahdollisimman paljon tietoa jo tekstikentässä. Sen sijaan, että kirjoitat ”hakemukseni paikkaan X”, käytä esimerkiksi muotoa ”(Haettava työtehtävä)/(Koulutuksesi)/(Kokemuksesi vuosina)”.
  • Googlaa itsesi ennen hakemuksen lähettämistä. Oli se eettisesti tai lain edessä oikein tai ei, mahdollinen työnantajasi luultavasti katsoo, mitä hakukone kertoo sinusta. Kannattaa harkita Facebook-tilin piilottamista Google-hauista.
  • Noudata samaa ulkoasua CV:ssä ja hakemuskirjeessä. Jos toimitat hakemuksesi paperisena, käytä tulostukseen paksua, laadukkaantuntuista paperia. Taitamaton Indesignin tai Illustratorin käyttäjä voi ostaa hienoja ja valmiiksi tehtyjä CV-pohjia netistä.

tyonteko_hollannissa4

Olen sitä mieltä, että asiantuntijoiden työnhakuvinkit eivät ole koskaan yksiä, ainoita totuuksia. Hakemusta tehdessä pitää ennen kaikkea ottaa huomioon, mitä omalla alalla arvostetaan: monesti oikea koulutus ja kokemus ovat pakollisia juttuja ja hieno, vimpan päälle hiottu ansioluettelo voi tuoda korkeintaan muutaman irtopisteen.

Out of the box -ajattelu ja omien työnhakutaitojen päivittäminen on kuitenkin aina fiksua. Jos olet hakenut sataa työpaikkaa muttet saanut yhtään haastattelukutsua, luultavasti jokin mättää hakemuksessasi. Se, mikä toimi kymmenen vuotta sitten, voi olla auttamattoman vanhanaikaista nyt. Lisäksi se, mitä Suomessa arvostetaan, voi toimia huonosti ulkomailla. Nämä asiat on hyvä tiedostaa silloin, kun hakee uutta duunia.

Oletteko te huomanneet eroavaisuuksia Suomen ja ulkomaiden työnhakutapojen välillä? Millainen sinusta on hyvä CV?

Kun ei ymmärrä kieltä, joka kuulostaa kodilta

Puolitoista viikkoa sitten istuin junassa matkalla Kölnistä Utrechtiin, kun mieleeni jysähti aivan uusi ajatus.

Ympärilläni istui saksalainen perhe: äiti ja tytär sekä isovanhemmat. Viides henkilö oli nainen, joka opiskeli koko matkan tulostekasan avulla ihmisen anatomiaa. Hän istui hiljaa, kunnes Hollannin puolelle päästyämme hän tarttui puhelimeensa ja soitti.

Yllätyin, kun naisen suusta ei tullutkaan saksaa vaan hollantia. Pari päivää naapurimaassa oli jo totuttanut korvat uuteen kieleen. Mutta vielä enemmän yllätyin siitä, että tajusin ensimmäistä kertaa hollannin kuulostavan kodilta.

kukkapelto3

Samana aamuna olin herännyt kölniläisestä hotellihuoneesta ja selaillut Twitteriä odotellessani, että viereisessä sängyssä nukkuva ystäväni heräisi. Vastaan tuli yhden lempikirjoittajistani Hanna Jensenin  kolumni kielenopiskelusta aikuisena.

Jensen selitti kolumnissaan, miten oli saanut monta kertaa kesken jättämänsä espanjan lopulta sille tasolle, että uskaltaa avata suunsa kieltä äidinkielenään puhuvan kanssa. Siis ilman, että natiivista keskustelu tuntuu lähinnä kiusaannuttavalta.

pohjanmeren_ranta_katwijk_1

Hollantini ei valitettavasti vielä ole sillä tasolla, että voisin jutella sujuvasti arkisissa tilanteissa. Viime viikkoina olen kuitenkin huomannut alkavani ymmärtävää perusjutustelusta miltei kaiken: kun mieheni puhuu naapureillemme, tajuan, mistä puhutaan, ymmärrän monesti vitsejäkin ja voin nauraa mukana.

Oma puheentuotantoni on kuitenkin vielä kehnoa: Lähinnä tyydyn hymyilemään ja hokemaan jaajaata. Joskus harvoin sanon jonkun oikean, kolmisanaisen lauseenkin – jos on ihan pakko.

Viime aikoina oppimiseni tuntuu jämähtäneen paikoilleen. Sain joulukuussa viimein valmiiksi A1-kielikurssin, mutten halunnut enää keväällä jatkaa samalla yliopiston kurssilla: Pari tuntia viikossa ei vain ole riittävästi ja tahti oli tuskastuttavan hidas. Samalla yliopiston kielikurssi oli suhteessa yhtä kallis kuin yksityisten kieli-instituuttien intensiivikurssit (joille en lukuvuoden aikana voi osallistua, koska lomia ei ole). Saman verran voi mielestäni opiskella ihan itsekseenkin.

Duolingon olen pelannut ajat sitten läpi. Vaikka sen avulla opittu sanasto on jo pitkälti unohtunut, on vaikea motivoitua tekemään uusiksi samat tehtävät, jotka on jo kerran kahlannut läpi.

leiden_keskusta

Mieheni esimerkistä (= kieli haltuun about puolessa vuodessa) sisuuntuneena päätin viime vuoden lopulla, että luen itseni omatoimisesti A2-tasolle ennen elokuuta. Sitten menen parin viikon intensiivikielikurssille ennen kuin kurssit alkavat taas yliopistolla, ja sitten. No, sitten aion piru vie viimein puhua hollantia.

Jensenin kolumni kuitenkin herätti ajattelemaan asiaa, jonka toki jo tiesinkin. Sen, ettei mitään kieltä opi puhumaan vain kirjasta lukemalla. Pitää olla aktiivisempi ja hakeutua ympäristöön, jossa kieltä kuulee muutenkin. (Se on muuten välissä yllättävän hankalaa, koska yliopistolla kieli on niin vahvasti englanti!)

Tällä hetkellä aloitan monesti aamuni kuuntelemalla paikallisradiota tai katsomalla aamu-tv:tä. Aion lisätä tätä. Lisäksi yritän löytää hollanninkielisiä podcasteja ja Youtube-videoita, kuten Jensenkin teki espanjan kanssa.

Hollantilaisia elokuvia katson jo Netflixistä hollanninkielisillä teksteillä, mutta sitä pitäisi tehdä säännöllisemmin. Leffa per viikko onkin nyt tavoitteeni.

Jensen kirjoittaa listanneensa myös sata eniten käytettyä espanjan kielen sanaa ja opetelleensa ne testaamalla itseään säännöllisesti. Googlasin jo junassa ollessani sata hollannin yleisintä sanaa. Kävi ilmi, että osaan jo niistä kutakuinkin jokaisen, mutta voihan sitä tarttua sitten vaikka sataan seuraavaan.

hollannin_maaseutua

”Mikään ei kuitenkaan vienyt puhetaitojani eteenpäin yhtä tehokkaasti kuin yksityistunnit – eli puhuminen”, Jensen kirjoittaa.

Ähhhh.

Tämähän se minun hollannin oppimiseni isoin kompastuskivi juuri on. En uskalla avata suutani, koska tässä maassa (tai ainakin tässä kaupungissa) tietää melkein poikkeuksetta, että keskustelukumppani osaa kuitenkin sujuvaa englantia.

Ainoita tuntemiani ihmisiä, jonka englannin sanavarasto tuntuu olevan lähellä nollaa, on asuintalomme talonmies. Häntä juoksen nykyään lähinnä karkuun, sillä olen yrittänyt änkyttää hänelle jotain vaikka kuinka monta kertaa, mutta ainoa järjellisen kuuloinen ajatus, jonka saan suustani tuntuu olevan ”hyvää huomenta”.

Pakko lopettaa tämä tällainen ja yrittää.

Minulla ei ole varaa opiskelijana maksaa yksityistunneista, mutta saman tarkoituksen voisi hyvällä tuurilla hoitaa language buddy. Siis sellainen tyyppi, jonka kanssa kävisin kerran viikossa kahvilla ja jonka kanssa juttelisin vain hollanniksi. Tulisikohan siitä yhtään mitään?

Kokeilemalla kai se selviäisi, ja jotain olisi joka tapauksessa tehtävä. Onhan se vähän tyhmää, ettei ymmärrä kieltä, joka kuitenkin kuulostaa kodilta.

Ulkomaille muuttamisen vaikein puoli

Olin ajatellut, että tänään istahdan pitkästä aikaa tietokoneen ääreen ja kirjoitan blogiini Hollannin keväästä, pyöräretkestä kukkapelloille, ensimmäisestä kerrastani Keukenhofin kukkatarhassa, Amsterdamissa tehdystä kanaaliristeilystä tai jostain muusta kivasta asiasta, jonka olen viime aikoina kokenut. Mutta tänään ei olekaan yhtään kiva olo.

Aamulla ulko-ovi sulkeutui ja jäin ensimmäistä kertaa aikoihin yksin kotiin muutamaa tuntia pidemmäksi ajaksi. Koko viikko on ollut yhtä naurua, uusia kokemuksia, tähän astisen kevään lämpimimpiä päiviä, juttuseuraa ja suklaan ja ruisleivän mussutusta. Meillä on käynyt viikon aikana parikin vierasta Suomesta, ja se on aina hyvä syy tehdä jotain arjesta poikkeavaa.

Eilen kylässä ollut ystäväni palasi kuitenkin kotiinsa, ja poikaystäväni puolestaan lähti reissuun tänä aamuna. Yhtäkkiä koti oli aivan hiljainen.

2016-04-14 05.47.06 1

Hollantiin muutostani on pian kulunut kahdeksan kuukautta. Suurimmalla osalla ulkomaille muuttavista kulttuurishokin ensimmäinen vaihe eli kuherruskuukausi uuden asuinmaan kanssa menee ohi alle puolessa vuodessa.

Toisin kuin nuorempana Kreikkaan muuttaessani, nyt en ole kovin selkeää kuherruskuukautta mielestäni edes kokenut. Hollanti on aika samanlainen maa kuin Suomi – mutta kuitenkin hyvällä tavalla erilainen, niinhän mä aina sanon kaikille. Onhan se kivaa, kun naapurikaupunkiinkin pyöräilee vartissa, ei joudu kahlaamaan yhtenäkään päivänä vuodesta loskassa ja juusto maistuu oikeasti juustolta. Mutta jos joku kuherruskuukausi oli, se on tainnut mennä ohi viimeistään nyt. Uusista jutuista on tullut arkea.

2016-04-14 05.42.16 1

2016-04-14 05.42.30 1

Iltapäivällä palasin kotiin juoksulenkiltä, joka tuntui vähän tympeän tahmealta. Olin kuitenkin jaksanut hölkätä puoli tuntia niin kuin olin aikonutkin: hyvä minä!

Rappukäytävässä vanha mies alkoi jutella. En ymmärtänyt hänen puheestaan sanaakaan, joten vastasin laiskasti englanniksi, etten puhu hollantia. Mies häkeltyi eikä osannut kääntää sanomaansa englanniksi. Käveltyään muutaman portaan alemmas hän huikkasi, että yritä opetella.

Miehen äänensävy oli ihan ystävällinen, eikä hän varmasti tarkoittanut pahaa. Silti tyytyväisyys siitä, että jaksoin juosta koko lenkin, katosi saman tien. Kommentti ärsytti, mutta ennen kaikkea olin vihainen itselleni: En sitten vielä kahdeksan kuukauden jälkeenkään uskalla sanoa noin ääneen sellaista yksinkertaista lausetta, että sori, en nyt ymmärrä, kun en vielä osaa hollantia. Tai että voisitko toistaa hitaammin. Miksi hitossa en uskalla edes yrittää?

Myöhemmin keittiönpöydän ääressä istuessani koti tuntui edelleen liian hiljaiselta. Tuhlasin aika monta talouspaperiarkkia, kun itku ei tahtonut loppua, silmät vuotivat ja nenä meni tukkoon.

2016-04-14 05.34.43 1

2016-04-14 05.37.57 1

Alkuhuuman jälkeen ulkomaille muuttaminen on aika kaukana ruusuilla tanssimisesta, minkä tietää tietysti jokainen ulkosuomalainen. Ja siitä huolimatta minä ajattelin hölmönä, että tällä kertaa sitä kulttuurishokkia tuskin edes tulee. Sillä mikä sen muka laukaisisi? Täällähän asiat ovat niin hyvin: junat kulkevat yhtä luotettavasti kuin VR:llä, kaupasta saa salmiakkia ja maitorahkaa ja asiat hoituvat, kun melkein jokainen vastaantuleva mummokin puhuu hyvää englantia.

Siinä sivussa pääsi unohtumaan, että vaikka kauppakassin sisältö on melkein sama kuin vuosi sitten, koko muu elämä on mennyt uusiksi. Tilille, jonne joskus ennen kilahti ihan hyvä palkka, tulee nykyään säännöllisesti vain aika olematon opintotuki. Ihana koti on vaihtunut keskinkertaiseen ja väliaikaiselta tuntuvaan kämppään. Kotona on kaksi stressihirmua, joista kumpikaan ei ole vielä oikein saanut arkeaan rullaamaan. Ja mikä pahinta: melkein kaikki ne ihmiset, joita voisi tavallisesti pyytää tällaisina hetkinä parantamaan maailmaa punaviinilasillisen ääreen, ovat tuhansien kilometrien päässä.

Onneksi ongelman ratkaisu alkaa sen tunnistamisesta: olen siirtynyt kulttuurishokin uuteen vaiheeseen, sokkivaiheeseen, jossa kaikki näyttää ulkoisesti olevan kunnossa mutta sisällä myrskyää. Tämä ja ne muut vaiheet taitaa vain olla pakko käydä läpi ennen kuin uuteen maahan oikeasti integroituu. Tasaantumisvaihetta odotellessa!

2016-04-14 06.17.43 1

2016-04-14 06.15.22 1

Oletko sinä kokenut kulttuurishokkia? Mikä siihen auttaa?

P.S. Kuvat eivät liity postaukseen mitenkään muuten kuin siten, että tämänhetkisten ajatusteni tavoin nekin ovat tuoreita. Keväinen kukkaloisto on ehdottomasti hyvä syy muuttaa Hollantiin!

Tänä vuonna aion oppia hollantia

 photo dutch4.jpg

 photo dutch2.jpg

Unohdin tälle vuodelle asettamieni tavoitteiden listasta yhden olennaisen asian: haluan nimittäin totta kai oppia tänä vuonna lisää hollantia.

Kun muutin Leideniin, en osannut paikallista kieltä ollenkaan. Tai no, olin opetellut Youtuben avulla sanomaan hyvää huomenta/päivää/iltaa, näkemiin, kiitos ja hauska tavata, mutta sitä ei ehkä lasketa.

Täällä asuessani olen pyrkinyt harjoittelemaan kieltä päivittäin. Välillä sitä pysyy ruodussa hyvinkin, silloin tällöin taas tekosyyt painavat enemmän. Kun arki muutenkin pyörii pääosin vieraalla kielellä ja päivät täyttyvät opiskelusta, kielen oppimiseen on joskus hankala löytää motivaatiota.

Viiden kuukauden Hollannissa asumisen jälkeen osaan asioida ruokakaupassa, jos myyjä ei ala kysellä kovin kummallisia asioita. Ymmärrän hyvin yksinkertaisia keskusteluja. Tekstiä tajuan melko paljonkin – ainakin, jos luen monta kertaa ja ajatuksella. Oma puheentuottamiseni on kuitenkin niin naurettavan huonolla tasolla, että eniten käyttämäni kokonainen lause on ”Sorry, ik spreek geen nederlands” eli ”Anteeksi, en puhu hollantia”.

 photo dutch.jpg

 photo dutch3.jpg

Vaikken koe oppineeni vielä paljoa, olin kuitenkin viime syksynä kielikurssilla. Se oli maahanmuuttajanaisille tarkoitettu kurssi, ja suurin osa osallistujista oli tullut Hollantiin puolisonsa työn perässä. Itse olin ryhmäni ainoa opiskelija.

Kurssilla hyvää oli se, että se oli etenkin paikallisittain todella halpa: kymmenen oppituntia sai parillakympillä.

Opettajamme laittoi meidät heti puhumaan, mikä auttoi siinä, että kielikurssin porukassa ujostelu oman lausumisen suhteen katosi nopeasti.

Pääsin myös tutustumaan ihan erilaisiin ihmisiin kuin yliopistolla. Opiskelukavereideni joukossa olen melkein aina vanhin tai ainakin toiseksi vanhin, joten oli ihanaa olla kielikurssin nuorin!

 photo dutch5.jpg

 photo dutch6.jpg

Harmi kyllä, huonoja puolia oli enemmän kuin hyviä.

Kurssilla ei otettu mitenkään huomioon opiskelijoiden lähtötasoa. Jos osaa englantia/saksaa/pohjoismaisia kieliä, oppii väkisinkin uutta germaanista kieltä nopeammin kuin ihminen, jonka englantikin on vain auttavaa.

Kun lähtötasoa ei oteta huomioon, opiskelijoilta ei voi myöskään vaatia mahdottomia. Opettajamme suunnitteli tunnit sen mukaan, miten olimme ryhmänä edenneet. Jankkasimme kurssin alussa viikkotolkulla tervehdyksiä ja muuta peruskauraa.

Kotiläksyjä ei ollut (enkä minä ainakaan tee mitään, jos ei ole pakko), ja lähiopetusta oli vain 75 minuuttia viikossa. Melkein kaikki edellistunnilla opitut asiat ehtivät unohtua ennen seuraavaa tuntia.

Opin kyllä kurssilla uutta, eikä sen käymisestä todellakaan mitään haittaa ollut. Etenkin sanasto on kuitenkin karttunut paljon nopeammin Duolingolla, jolla yritän harjoitella hollantia joka päivä edes pikkuisen.

Joulukuussa päätin, että panostan tänä vuonna kielen oppimiseen enemmän kuin syksyllä, ja ilmoittauduin kevääksi yliopiston kielikurssille.

Lykkäsin alkuun päätöstä, sillä yliopiston alkeiskurssit maksavat täällä opiskelijanakin reilut parisataa euroa. Luultavasti rahoille saa kuitenkin myös vastinetta. Kurssi alkaa uuden lukukauden myötä helmikuussa, ja odotan sitä jo innolla.

 photo dutch8.jpg

 photo dutch7.jpg

Olen huomannut, että hollantilaiset tykkäävät sanoa, että heidän kieltään on kamalan vaikea oppia.

Olen aika varma, että väitteen taustalla ovat ”viehättävät” äänteet, joista muun muassa suosikkiani g:tä on demonstroitu hyvin esimerkiksi tällä videolla. Omituista ääntämystä lukuun ottamatta kieli on kuitenkin sekoitus saksaa, englantia ja ruotsia. Ei sen oppiminen siis ainakaan mahdotonta voi olla.

Pitäkää peukkuja, että olen oikeassa!

 photo dutch9.jpg

 photo dutch10.jpg

P.S. Alussa mainitsemani Youtube-kanava DutchPod101 on muuten oikeasti hyvä apuväline opiskelun, ja sieltä oppii muutakin kuin aivan perusperusjutut. Suosittelen, jos hollannin opiskelu kiinnostaa!

Kuvat ovat tämänaamuiselta kävelylenkiltä. Täällä paistaa aurinko, ja tiet olivat ensimmäistä kertaa tänä talvena jäässä!

Kuin olisi taas murrosikäinen

Uudessa paikassa tuntuu joskus siltä kuin olisi uudelleen murrosikäinen.

Toisina aamuina sitä herää hymyssä suin malttamattona, kun ei tiedä, mitä kaikkea uutta ja jännää tämä päivä tuo tullessaan.

Toisinaan taas ei huvittaisi nousta sängystä lainkaan. Sisällä on epämääräinen möykky ja kirjastossa ollessa joutuu pyyhkimään kaulahuiviin silmäkulmiin livahtaneita ikävän kyyneleitä.

Viimeksi kun muutin pois Suomesta, olin paljon nuorempi, enkä muista juuri kokeneeni ikäviä tunteita. Kai vain ajattelin koko ajan, että pankkitililläni on aina sen verran rahaa, että jos rupeaa liikaa vituttamaan, voin ostaa lentolipun Suomeen vaikka seuraavalle päivälle. Kaikki korjaantui sillä.

 photo 2015-09-09 08.06.51 1.jpg

 photo 2015-09-09 08.06.29 1.jpg

”Ainahan voi lähteä takaisin”.

Hoin kliseistä lausetta ystävilleni myös tämän muuton alla niin paljon, mutta tavallaan fraasi on minulle ihan merkityksetön. Toki voinkin palata Suomeen koska tahansa, mutta se vaatisi paljon enemmän kuin aikanaan Kreikkaan muuttaessani.

Nyt opiskelen alaa, josta olen haaveillut vuosia, enkä noin vain voi päästä opiskelemaan sitä Suomessa. Olen tehnyt uhrauksia ja isoja päätöksiä, jotta pääsisin tänne. Henkisesti olisi vaikeaa luovuttaa, kun on kerran valinnut näin ja lähtenyt.

Silti joinakin hetkinä on hankala keskittyä opiskelemaan ja palata illan pimennyttyä tyhjään kotiin. Välillä haluaisin vain lentää Helsinkiin ja käpertyä ensi yöksi siihen oikeasti omaan sänkyyn Pitäjänmäessä.

 photo 2015-09-09 08.06.36 1.jpg

 photo 2015-09-09 08.20.03 1.jpg

Mutta kadunko? En pätkääkään, en missään tilanteessa.

Ikävöidessäni Suomea ikävöin todellisuudessa ihmisiä siellä, sitä elämää, jota ehdin rakentaa Helsinkiin melkein kuusi vuotta. Tuttuuden ja johonkin kuulumisen tunnetta.

Onneksi kaiken sen voi rakentaa muuallekin. Ja nyt on pakkokin, jos haluaa saavuttaa sen, mistä oikeasti haaveilee.

Se, että minulla on jo ihana uusi kotikaupunki ja fiksuja, mahtavia opiskelukavereita on hirmuisen hyvä alku.

Joten vaikka nyt tuntuukin välillä siltä kuin olisi samassa tunteiden vuoristoradassa kuin neljätoistavuotiaana, sen kestää. Tässä elämänvaihessa jo tietää, että tulee myös se hetki, kun vuoristorata pysähtyy ja jää tukevasti maan pinnalle.

 

Pelko ei oikeuta rasismiin

Olen kotoisin pohjoissuomalaisesta kylästä, jossa asuu vain muutama tuhat ihmistä. Lähimpään kunnon kaupunkiin on tunnin matka. Välissä on hehtaaritolkulla suota ja metsää.

Lapsuuden kotipaikkakuntani oli siellä asuessani ja lienee edelleen käytännössä sataprosenttisen suomenkielinen ja väestöltään aivan yhtä homogeeninen.

Suomi on maantieteellisesti aika kaukana kaikesta. Erityisen kaukana on tuollainen pieni kylä, jonne kukaan ei eksy vahingossa. Voi hyvin olla, ettei siellä asuva ole koskaan edes keskustellut ulkomaalaisen kanssa, saati tutustunut sellaiseen.

 

On luonnollista, että oudot asiat tuntuvat pelottavilta ja jopa uhkaavilta.

Taustani vuoksi voin ymmärtää sen. Jos olisin jäänyt lapsuudenmaisemiini enkä olisi lähtenyt katsomaan, mitä muuta Suomesta ja muualta maailmasta löytyy, saattaisin jopa antaa vallan järjettömille epäluuloille.

Ilman lähtemistä en olisi nimittäin nähnyt Ateenan kaduilla liikuntakyvyttömiä kerjäläisiä ilman raajoja. En olisi todistanut olkihökkeleissä, vaarallisella vuorenjyrkänteellä asuvia perheitä Laosin maaseudulla tai pahvilaatikoissa nukkuvia ihmisiä Hongkongissa.

En olisi koskaan nähnyt, millaista on olla oikeasti köyhä.

Toisaalta en tietäisi millaista on opiskella vuosikurssilla, jolla on ihmisiä liki 30 eri kansalaisuudesta *. Eikä minulla olisi hajuakaan siitä, millaista on olla se paikallista kieltä osaamaton maahanmuuttaja, joka on lähtenyt ulkomaille saavuttaakseen jotain parempaa.

Sillä sellainen minä olen.

Se, että olen vaaleaihoinen ja -hiuksinen, lähtöisin rikkaasta ja turvallisesta länsimaasta ei tee asiaan poikkeusta. Hollannissa olen ulkomaalainen, joka viimeksi pari päivää sitten kuuli muistutuksen, että sun pitää oppia paikallista kieltä (niin kuin pitääkin, sillä haluan sopeutua, pärjätä ja viihtyä).

Sitä, että minä lähden nauttimaan laadukkaasta opetuksesta arvostetussa yliopistossa ja vien mahdollisesti opiskelupaikan ja ehkä tulevaisuudessa työpaikankin joltakin paikalliselta, ei kuitenkaan tunnu kyseenalaistavan kukaan. En ole myöskään toistaiseksi kohdannut ainoataan ihmistä, joka suhtautuisi minuun rasistisesti.

Sen sijaan moni kyseenalaistaa sen, että joku toinen jättää kotinsa ja pakenee jo vuosia kestänyttä sotaa.

 

Kukaan meistä ei voi valita kotimaataan. Toisten lähtökohdat ovat paremmat kuin toisten, mutta se ei tarkoita, että kukaan olisi ansainnut osaansa.

Ja vaikka maat ja kulttuurit ovat erilaisia, ihmiset ovat pohjimmiltaan kaikkialla aika samanlaisia.

Suurin osa aikuisista haluaa tehdä töitä, perustaa perheen ja tarjota sille mahdollisimman hyvät oltavat. Suurin osa vanhemmista tahtoo, että heidän lapsensa saavat käydä turvallisesti koulua ja voivat hankkia hyvän ammatin.

Tämä voi olla naiivia, mutta haluan uskoa, että harva suomalainen on todellisuudessa rasisti.

Uskon, että moni meistä on vain tietämätön ja sen vuoksi pelkää. En nimittäin usko lukeneeni kovinkaan montaa pakolaisvastaista kirjoitusta, joiden kirjoittaja olisi todella nähnyt maailmaa – sodasta puhumattakaan.

Vieraista kulttuureista tulevien ihmisten aiheuttama pelko ja siitä kumpuavat ennakkoluulot ovat kuitenkin irrationaalisia, eivätkä millään tapaa oikeutettuja. Sinulla ei ole mitään oikeutta kohdella toista huonosti ja epätasa-arvoisesti vain siksi, että sinä kuvittelet hänen olevan tietynlainen.

Onneksi ennakkoasenteista voi päästä yli helposti, uskaltamalla tutustua ja luottaa ihmisiin.

Kansainvälisyys, uusiin maihin ja toisista kulttuureista tuleviin ihmisiin tutustuminen on rikkaus, maahanmuutto Suomelle myös välttämättömyys.

Ennen kaikkea olisi täysin sydämetöntä ja epäinhimillistä olla auttamatta ihmisiä, jotka apua todella tarvitsevat.

* Vastaus: Opiskelu monikulttuurisella vuosikurssilla on ihan samanlaista kuin silloin, kun opiskelee vuosikurssilla, jolla on ihmisiä vain yhdestä kansalaisuudesta. Vaikka osa nykyisistä opiskelukavereistani on esimerkiksi uskontonsa vuoksi juomatta alkoholia tai puhuu äidinkielenään mandariinikiinaa, se ei vaikuta minun elämääni mitenkään muuten kuin korkeintaan avartamalla maailmankuvaani.

Tunnelmia uudesta kotikaupungista

Tiedättekö sen tunteen, kun uudessa paikassa tapahtuu lyhyessä ajassa niin paljon uutta, että tuntuu kuin olisi ollut siellä paljon pidempään kuin todellisuudessa on?

Minulle ainakin käy aina niin. Olen ollut Leidenissä vasta kahdeksan päivää, mutta silti ajattelen jo ihan oikeasti asuvani täällä.

 photo image.jpg7.jpg

 photo image.jpg1_1.jpg

Koti on alkanut tuntua kodilta, vaikka kaipaankin sinne enemmän omia tavaroitani, omaa sänkyäni ja tietysti vielä Suomessa olevaa poikaystävääni.

Silti minulla on jo vakkarireitti yliopistolta kotiin ja toisinpäin. Pyöräilen sen ainakin pari kertaa päivässä, enkä joudu enää miettimään, mistä risteyksestä pitää kääntyä. Nautin siitä, että tuo matka kestää sopivan pituisen vartin. Se ei ole tuskastuttavan kauan, mutta kuitenkin sen verran, että ehtii saada aamuisin ja iltapäivisin raitista ilmaa ja hieman liikuntaakin.

Muualle kuin koululle mennessäni eksyn edelleen päivittäin. Pikkuhiljaa alan kuitenkin tuntea ja tunnistaa paikkoja, vaikka vielä muutama päivä sitten valitin, etten hahmota koko (muuten niin ihanien, kauniiden, viehättävien) kanaalien sotkemaa kaupunkia lainkaan.

 photo image.jpg6.jpg

 photo image.jpg8.jpg

Hollanti tuntuu hyvin tutulta.

Minusta ei – hyvällä tavalla – oikeastaan tunnu siltä kuin olisin ulkomailla, vaikka onhan täällä aivan erinäköistä kuin Suomessa enkä ymmärrä kieltä ja pelkän englannin puhuminen tuntuu välissä hemmetin hankalalta ja töksähtelevältä.

Ihmiset ovat jollain kummallisella tavalla hyvin samanlaisia kuin Suomessa, ainoastaan hippusen avoimempia ja hymyileväisempiä. Kaupasta saa salmiakkia (!) ja näkkileipää – kerrankin niiden perässä ei tarvitse matkata Ikeaan.

 photo image.jpg4.jpg

 photo image.jpg5.jpg

Ja opintoni vaikuttavat juuri siltä, mitä olen aina halunnut tehdä.

Toki tämä on ainakin osittain uutuudenviehätystä, mutten ole vielä kertaakaan kironnut sitä, että istun kirjastossa nenä kirjassa melkein täysien työtuntien verran. En ole ikinä eläessäni joutunut lukemaan näin paljon, mutta mikäs on lukiessa, kun opiskeltava materiaali on niin mielenkiintoista.

Niin kuin pohjalainen sanoisi, täällä näyttäis olevan ihmisen hyvä olla.

 photo image.jpg3.jpg

Kuvituksena sattumanvaraisesti valittuja kuvia ensimmäiseltä viikoltani Leidenissä.

Ulkomaille muutto: miten tavaroista eroon?

Se on nyt sellainen juttu, että minun pitäisi huomenna illalla suunnata kohti Amsterdamin lentokenttää! Kesä on mennyt kyllä ihan yhdessä hujauksessa, ja on haikeaa sanoa heipat Helsingille, ystäville täällä ja mukavalle työpaikalle, jossa olen viime kuukaudet viihtynyt.

Päivät on kyllä olleet niin täysiä, että on vaikea käsittää vieläkään koko muuttoa. Siitä huolimatta olen jotenkin onnistunut taikomaan makuuhuoneeseen kasan täysiä pahvilaatikkoja ja olohuoneen lattialle melkein täyden matkalaukun. Jälkimmäinen lähtee mukaan huomenna, laatikot tulevat perässä myöhemmin.

Olemme pallotelleet tässä jo kuukausia sillä, mitä teemme tavaroille, jotka haluamme pitää. Koska Hollantiin muutto on näillä näkymin toistaiseksi pysyvää laatua, päädyimme siihen ratkaisuun, että kuljetutamme tavarat uuteen kotiin. Paljosta on kuitenkin luovuttu ja tarkoitus vielä luopua, ja siitä lisää seuraavaksi.

 photo 2015-08-23 01.09.40 1.jpg

Ylimääräiset vaatteet

Olen viime vuosina käynyt tasaisin väliajoin läpi vaatekaappiani ja lahjoittanut vähälle käytölle jääneitä vaatteita kavereille ja UFF:lle sekä myynyt niitä itse Huuto.netissä, kirpputoreilla ja Facebookin kierrätysryhmissä.

Kumma homma: Ajattelen aina, ettei minulla ole erityisen paljon vaatteita. Silti niitä on ilmeisesti yli tarpeiden, kun jatkuvaan karsimiseen on varaa.

Alkukesästä tein taas inventaariota vaatekaappiini ja sain hyvin myytyä vaatteitani Facebookissa. Huuto.net toimi huonommin, siellä on varmaan nykyään yksinkertaisesti liikaa tavaraa myynnissä.

Elokuun alussa vein vielä lisää vaatteita ja muitakin tavaroita Manskun Majakka -kirppikselle Meilahteen. Valitettavasti myynti ei vetänyt ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Myyjän mukaan kesän ensimmäiset pitkään jatkuneet lämpimät saat näkyivät vähässä kävijämäärässä. Mutta omat saatiin takaisin ja se on pääasia!

Eilen sunnuntaina olin vielä muutaman tunnin myymässä kamojani Dallapénpuistossa Aleksis Kiven kadun puistokirppiksessä (kuvissa). Ihanaa, että Helsingissä on tällaisia tapahtumia. Jotain meni taas kaupaksi, ja sain samalla ehkä vähän rusketustakin.

Osa meidän tarpeettomista vaatteista mennee vielä lahjoituksena vastaanottokeskukselle tai kierrätyskeskukseen.

 photo 2015-08-23 11.37.35 1.jpg

Kirjat

Yritin myydä kirjojani kirpparilla, mutta huonolla menestyksellä. Eivätkö ihmiset enää oikeasti lue samalla tavalla kuin ennen vai mistä kiikastaa?

No, onneksi on antikvariaatit. Pari viikkoa sitten raahasin pari kassillista kirjoja yliopiston  Sofian antikvariaattiin ja Senaatintorin antikvariaattiin.

Melkein kaikki kirjat olivat melko uusia ja hyväkuntoisia, joten ne myös kävivät kaupaksi. Sofian antikvariaatti on yliopiston kirjaston vieressä, joten se ostaa lähinnä tietokirjoja. Romaanit ja pari sanakirjaa kelpasivat Senaatintorin myymälään.

Antikvariaatteihin myymällä ei rikastu – sain itse kirjoistani yhteensä 18 euroa – mutta tärkeintä on minusta se, että tavaran saa kiertoon. Mikä on toiselle turhaa, voi olla toiselle aarre ja niin pois päin. Olen aikaisemmin vienyt kirjoja myös kirjastojen kierrätyshyllyihin, ja sieltä ne tuntuvat menevän tehokkaasti kiertoon.

 photo 2015-08-23 11.37.29 1.jpg

Vanhat kodintekstiilit

Kävin keväällä läpi liinavaatekaappiamme, ja koska tiesin mahdollisen muuton lähestyvän, luovuin suosiolla kaikista kulahtaneista ja useamman vuoden ikäisistä jutuista. Vanhoja pyyhkeitä ei todellakaan viitsi myydä eteenpäin, mutta onneksi niitäkin voi lahjoittaa, ainakin eläimille.

Otin toukokuussa yhteyttä Helsingin eläinsuojeluyhdistykseen, ja kysyin voisiko vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä lahjoittaa heille. He ottivat tavarat ilomielin vastaan.

Tarpeettomaksi jääneitä verhoja ja päiväpeitto on päätynyt ystävilleni. Vanhat, huonoon kuntoon menneet tyynyt vein Finlaysonin myymälään kierrätettäväksi. Sisustustyynyjä ja -tyynyliinoja olen antanut kavereille ja myynyt puistokirppiksessä.

Huonekaluista yksi kirjahyllymme on jo löytänyt uuden kodin. Sohvastakin on eräs kaverin kaveri kiinnostunut. Tori.fi on aiemmin toiminut ihan hyvin huonekalujen myyntipaikkana. Onko teillä kokemuksia jostain toisesta foorumista?

 photo 2015-08-23 02.04.08 2.jpg

Paljosta turhasta pääsee muuten eroon, kun käy läpi työpöydän laatikkoja. Miksi olen jo monta muuttoa raahannut mukanani jotain kolmen vuoden takaisia verokortteja ja jotain ikivanhoja sähkösopimuksia?! Onneksi en ole saanut palkkakuitteja enää vuosiin paperisina. Se, jos mikä on turhaa roskaa, kun tiedot voi säilyttää myös digitaalisessa muodossa.

Muuttaminen on tympeää (ehkä etenkin ulkomaille lähtiessä), mutta toisaalta on tämä tavaravuoresta eroon hankkiutuminen vapauttavaakin. Ehkä seuraavan asuntoon tulee ostettua vain täysin tarpeellisia juttuja…