Heinäkuun parhaat

Heinäkuu oli ihana. Siihen sisältyi sopivassa tasapainossa töitä ja lomailua – mutta ei opiskelua, ahhh!

Vaikka tykkään opinnoistani, ja palaan varmaan ihan mielissään yliopistolle neljän viikon kuluttua, heinäkuussa en kaipaillut takaisin koulunpenkille (enkä kaipaa vieläkään), vaan tein paljon sellaisia juttuja, joihin ei lukuvuoden aikana ole mahdollisuuksia.

Heinäkuussa parasta oli…

helsinki_skatta1

Helsingin-reissu

Olen valtavan kiitollinen siitä, että en ole vielä joutunut huomaamaan, että ulkomailla asuessa ystävät Suomessa katoaisivat. Päinvastoin, Helsingissä käydessäni yllätyn aina myönteisesti, kun tajuan, miten monta niin hyvää ystävää siellä onkaan: he järkkäävät aina aikaa nähdäkseen ja juttu vaan jatkuu edellisestä kerrasta, vaikka siitä välissä olisi kulunut vuosi tai pari.

Helsingin-reissu oli kiva paitsi sen vuoksi, että näin paljon ystäviäni, myös siinä mielessä, että pääsin tekemään mielenkiintoisia töitä. Kun neljään päivään oli ängetty työhommat ja aika monet rehvit, olin vähän uuvuksissakin kotiinpalatessa. Mutta ei se haittaa: monesti uuvuttava on just ihanaa, ei kai kukaan muuten kävisi jossain Bodypumpissa!

alicante_ranta

Alicanten-reissu

Sitten se the lomareissu. Kuten aiemmin kerroin, meidän piti alun perin mennä kesälomalla automatkalle etelämmäs Eurooppaan, mutta harmi kyllä ne suunnitelmat oli lopulta pakko perua. Menemme joskus toiste – sitten, kun puolella hollantilaisista ei ole samat suunnitelmat.

Lopulta löysimme sopivat ja edulliset lennot Alicanteen, joten lomakohdepäätös oli sinetöity. Viikon ajan lähinnä söimme, joimme, makasimme aurinkovarjon alla, hörpiskelimme aallokkoisesta merestä suolavettä ja kävelimme sikana. Luin myös puolitoista kirjaa.

Mitä muuta ihminen edes tarvitsee nollatakseen? Ei mittään. Kotimatkaa edeltävänä iltana olin niin täynnä energiaa, että kävin täysin vapaaehtoisesti hotellin kuntosalilla.

kissa

Lopullinen päätös ottaa kissa

Saimme viikko sitten uuden perheenjäsenen! Vuodenikäinen kissamme muutti meille löytöeläintalosta, heti lomareissun jälkeen. Kissa tuli meille vasta elokuun alussa, mutta lopullinen päätös ottaa se syntyi heinäkuussa monen kuukauden tai oikeastaan vuoden miettimisen jälkeen.

Koska olen maalta, kipuilin pitkään sen kanssa, miten kissa oikeasti viihtyy sisällä. Löytöeläintalossa onneksi arvioidaan aika tarkasti, millaiseen kotiin ja perheeseen mikäkin kissa sopisi: tämän kissan kohdalla toiveena oli, että uudessa kodissa olisi parveke. Meillä on nykyään hyvin tilaa kotona, ja ainakin tähän saakka kissamme näyttää viihtyneen sisällä vallanmainiosti, kunhan saa vetää vähän rallia ja pelata jalkapalloa sanomalehtipaperitollolla ylä- ja alakerran välisessä portaikossa.

Kotieläin vaatii vastuullisuutta, aikaa ja huomiota ja rajoittaa esimerkiksi matkustelua varsinkin, kun meillä ei asu perhettä edes samassa massa. Mutta sitten taas se tuo myös niin paljon iloa elämään, että väittäisin plussien päihittävän miinukset aika kevyesti.

Mikä teki sinun heinäkuustasi hyvän?

 

Helsinki: Ei niin kummoinen matkakohde mutta ihana asuinkaupunki

Tulin toissailtana kotiin ihanalta työ-lomamatkalta Helsingistä. Helsingissä ollessa on aina vähän outo olo. Olen asunut siellä kuusi vuotta, pidempään kuin missään muussa paikassa sen jälkeen, kun 13 vuotta sitten muutin lapsuudenkodistani.

Vaikken vieläkään oikein osaa valita Hakaniemen metroasemalta oikeaa uloskäyntiä, osaan silti kulkea melkein mihin vain ajattelematta, mistä kadunkulmasta täytyy kääntyä, ja minuun tarttuu hetkessä tapa kiirehtiä aseman liukuportaita puolijuoksua, vaikka seuraava metro tulisi kolmen minuutin päästä.

Helsingissä saatan hetkeksi unohtaa, etten asu enää kaupungissa.

Ystävien kanssa juttu jatkuu siitä, mihin se jäi edellisellä kerralla. Keskustassa kävellessä ajattelen ehkä, että enpä ole vähään aikaan vissiin käynyt täällä: Citykäytävän Robert’s Coffee on muuttanut käytävän toiselle puolelle ja Stocka muuttunut entistäkin tunnistamattomammaksi. Mutta se tuntuu ihan samalta kuin Pitäjänmäessä asuessa: saatoinhan silloinkin pysytellä viikkokausia keskustan ulkopuolella.

helsinki_senaatintori

helsinki_aleksanterinkatu

Samaan aikaan, kun Helsinki tuntuu kodilta, niin ei sitten kuitenkaan. Siellä ei ole enää tukikohtaa, ei yhtä paikkaa, jonka oven voisi avata ja perästä sulkea ja kutsua kodiksi.

Ja vaikka näen Helsingin paikallisen silmin, katselen sitä myös muualla asuvan näkökulmasta.

Viimeksi lukiossa ollessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten likaista kaduilla on ja miten ilmeettömiä ihmiset ovat. Pääkaupungeissa on kyllä monesti sellaista, eikä se minua vaivaa. Kiinnitän vain siihen huomiota.

Tämä on vähän paradoksaalista, mutta vasta Hollantiin muutettuani olen huomannut, miten lyhyet välimatkat Helsingissä on. Siellä asuessani valehtelematta mietin, että miksi kukaan kävelisi päivittäin Sörnäisistä keskustaan. Mutta eihän se matka ole kuin ehkä pari kilometriä – totta kai kävelisi, ja nyt minäkin kävelen!

helsinki_aurinkolahti1

helsinki_aurinkolahti2

Miten en Helsingissä tajunnutkaan, miten hyvä julkisen liikenteen verkosto siellä on? Kuinka ruman oransseja ne metrovaunut ovat ja miten tylsää on, ettei asemiin ole panostettu lainkaan? Miten ydinkeskustasta on monen vuoden asumisenkin jälkeen hankala löytää kiva kahvila, jossa ei joutuisi jonottamaan ylihintaista cappuccinoa? Miten ylipäänsä se ydinkeskusta ei ole ollenkaan se juttu vaan kaikki parhaat jutut ovat sen ulkopuolella?

Helsingissä asuessani en käynyt koskaan korttelisaunoissa. Nyt olen viime vuoden sisällä käynyt sekä Arlan että Kotiharjun saunoissa, ja molemmat ovat aivan mahtavia! Eikä kaupungissa asuessa käynyt koskaan mielessäkään mennä niiden pehmeisiin löylyihin, vaikka parhaimmillaan asuin sadan metrin päässä.

Kirpputoreilla kävin kyllä aika säännöllisesti, mutta tajusinko, miten paljon niitä Helsingissä oikeastaan on ja miten hyvin koko kierrätyssysteemi toimii? En. Tällä reissulla löysin muun muassa Pertti Palmrothin melkein täydellisessä kunnossa olevat avokkaat alle kahdeksalla eurolla Hakaniemen Fidan kenkähyllystä.

Vanhoille kotikulmilleni Pitskuun en ole uskaltautunut poismuuton jälkeen. Pelottaa, että entisissä lenkkimaastoissa pyöriessä iskisi ikävä.

helsinki_skatta1

helsinki_skatta2

Lempiasiani Helsingissä ovat itse asiassa varsin arkisia. Vasta nyt olen alkanut tajuta, että kaupunki ei taida olla parhaimmillaan matkakohteena vaan asuinpaikkana. Olen alkanut ymmärtää paremmin niitä, jotka eivät rakastu kaupunkiin siellä käydessään, mutta vielä paremmin tajuan niitä, jotka asuvat siellä, eivätkä oikein osaisi kuvitella olevansa missään muuallakaan.

Voisinko muuttaa takaisin Helsinkiin? Varmasti. Mutta ikävöinkö sitä? En. Ystäviä ja entistä arkea kaipaan kyllä. Mutta ajattelen, että ensimmäiset pysyvät, jos ovat pysyäkseen. Jälkimmäistä taas ei ole enää olemassakaan.

 

Eksoottinen päiväretki Lapin korvessa

Lapsena Ranualla asuessa minulle oli ilmiselvää, että luontoa riittää ympärillä. Itse asiassa sitä riitti tylsistymiseen asti, sillä olisin kaivannut ympärille vähän muutakin kuin metikkoa.

En pitänyt mitenkään ihmeellisenä sitä, että Ranualta pystyy päiväretkeilemään sellaisissa paikoissa kuin nyt vaikkapa Korouoma. Metsää, mäkiä, korpea ja lampia – big deal, niitähän nyt on kaikkialla.

Arvaatteeko, mitä nykyään Hollannissa asuessani odotan Suomen-lomiltani eniten? No, sitä tylsää luontoa tietysti.

korouoma5

Viime viikolla, kun sain tentit tehtyä, hyppäsin lentokoneeseen kohti Suomea. Tällä kertaa en kuitenkaan jäänyt Helsinkiin vaan vaihdoin Helsinki-Vantaalta suoraan Rovaniemen-lennolle. Lauantaiksi oli ohjelmassa veljentytön synttärit, ja perjantaita ajatellen kysyin jo hyvissä ajoin vanhemmiltani, voisimmeko mennä päiväretkelle Korouomaan.

Korouoma on Posiolla sijaitseva rotkolaakso ja luonnonsuojelualue, joka on suunnilleen tunnin ajomatkan päässä lapsuudenkodistani. Olen käynyt siellä monta kertaa, sillä lapsena sinne mentiin aina päivähoidon ja koulun retkillä. Mutta nyt edellisestä kerrasta oli tainnut kulua jo viitisentoista vuotta, enkä suoraan sanottuna muistanut paikasta enää paljoakaan.

korouoma6

korouoma7

Pari viikkoa sitten Posiolla satoi vielä lunta, mutta viime viikonloppu oli onneksi niin aurinkoinen ja lämmin, että t-paidassa tarkeni hyvin patikoida. Onkohan muualla kuin Lapissa edes mahdollista, että varjossa on melkein 25 astetta lämmintä, mutta järvellä kelluu edelleen jäälauttoja?

Aloitimme patikkareissun Ranuantien varresta Lapiosalmelta, mistä voi lähteä 25 kilometrin vaellusreitille – tai sitten just niin pitkälle tai lyhyelle reitille kuin itse haluaa. Jos haluaa nähdä niitä Korouoman kuuluisia jääputouksia, kannattaa reissu aloittaa Saukkovaaran pysäköintialueelta.

Tuo Lapiosalmelta lähtevä pätkä on aika kevyt patikkareitti: kapeaa metsäpolkua ja jonkin verran mäkiä, mutta kuitenkin niin moneen kertaan tallattua, että välissä teki mieli juosta (ja yksi polkujuoksija reitillä tulikin vastaan). Korouomasta löytyy kuitenkin myös vaativampia reittejä, joilla on enemmän korkeuseroja.

Meidän reissulla tavoitteena oli lähinnä sellainen kiva päiväkävely luonnossa: Pysähdyimme pannukahveille jo vajaan parin kilometrin jälkeen. Sytytimme nuotion, söimme äidin pakkaamat eväät ja jatkoimme sitten taas matkaa. Kolmen neljän kilometrin jälkeen vastaan tuli metsän keskellä nököttävä vuokrakämppä, jonka kohdalla käännyimme takaisin ja talsimme samaa reittiä autolle.

korouoma8

korouoma1

Reissu juuri sen luonnon keskellä, jossa en vielä reilut kymmenen vuotta sitten nähnyt mitään ihmeellistä, tuntui nyt melkein taianomaiselta.

Hollannissa saa hakemalla hakea metsää, ja kunnon mäkienkin perässä joutuu matkustamaan aivan maan eteläosiin, Limburgiin. Tällaista meininkiä, että on ylipäänsä mahdollista ajaa kilometrejä, jopa kymmeniä kilometrejä, ilman, että vastaan tulee välttämättä yhtään autoa, tuntuu jo kahden Hollannissa asutun vuoden jälkeen aika uskomattomalta. Täällä kun ruuhka on vasta silloin, kun auto ei enää liiku mihinkään.

Voi sitten miettiä, miten siistiä se on sellaisen ihmisen mielestä, joka ei ole koskaan aiemmin nähnyt samanlaista koskematonta luontoa. En ihmettele yhtään, että Lapin-matkailu on nyt niin huudossa. Täälläkin on sanomalehdissä jatkuvasti Lapin-matkailumainoksia. Samaan aikaan, kun matkustimme Lappiin viikonlopunviettoon, hollantilainen matkatoimisto Voigt Travel aloitti kesäpakettimatkat Amsterdamista Rovaniemelle.

Toivon täällä itsekseni, että kohta tuota Amsterdamin ja Rovaniemen väliä voisi lentää myös suorilla reittilennoilla. En edelleenkään haluaisi asua paikassa, jossa ympärillä ei ole muuta kuin metsää, mutta keskellä korpea lomailu nollaa aivot parhaalla mahdollisella tavalla.

korouoma2

Muut ulkosuomalaiset, tuntuuko Suomi teistä yhtään eksoottiselta?

Suomi on eksoottinen maa – miksei sitä hyödynnetä?

Viikko Suomessa takana. Ihan hyvin täällä on mennyt: työ on mukavaa ja tuttua, ystäviä on ympärillä niin paljon, että melkein joka illalle on ollut jotain menoa.

Mutta yhtä minä ihmettelen: miksi tämä kaikki tuntuu tällaiselle metsän keskellä syntyneelle niin eksoottiselta?

helsingin_keskuspuisto6

helsingin_keskuspuisto4

Hollanti on kiva ja kaunis maa monella tapaa.

Kaupungit ovat pittoreskin söpöjä. Tuntuu etuoikeudelta saada asua hellepäivinä veneilijöistä täyttyvän kanaalin varrella.

Maaseutuakin riittää, heti sen kaupunkimaiseman ulkopuolella. En ole nähnyt missään muualla niin paljoa laiduntavia lampaita ja lehmiä kuin Hollannissa.

Luontoa nykyiseen kotimaahani on kuitenkin turha mennä etsimään. Siellä ehtii kymmenessä kuukaudessa alkaa kaivata kunnon metsiä, puiden varjostamia alueita – ja mäkiä. Voi jestas, mä olen kaivannut mäkiä, tuntureita ja kallioita, joiden päälle kiivetä.

Ekat päivät Helsingissä tuntuivat ihmeellisiltä: miten voi olla näin vehreää ja rauhallista keskellä pääkaupunkia? Ei tarvitse mennä kauas kesäkodista, ettei kuule juuri mitään muuta kuin hiljaisuuden.

helsingin_keskuspuisto7

helsingin_keskuspuisto3

En todellakaan ole aina ollut mikään luontofani. Olen syntynyt Lapissa, missä dissasin koko teini-ikäni vanhempieni halua asua keskellä ei mitään.

Sitten päädyin pannukakkumaahan nimeltä Alankomaat, ja kaikki se, mitä en nuorempana osannut tippaakaan arvostaa, alkoikin tuntua ihmeelliseltä.

Miettikääpä, miltä se tuntuu siitä ihmisestä, joka on asunut koko ikänsä Hollannissa. Tai vaikka kiinalaisessa suurkaupungissa.

helsingin_keskuspuisto2

helsingin_keskuspuisto

Olen jo pitkään ihmetellyt, miksei Suomessa tajuta, millaisen ympäristön keskellä me asumme. Miksei tätä hommaa osata brändätä tämän paremmin? Miksei matkailua nähdä olennaisena palikkana kansantaloudessa ja ulkomaankaupassa?

Miksi esimerkiksi Lapin-matkailu on niin säälittävän sesonkiluonteista, kun oikeasti siellä piisaa sitä eksotiikkaa aivan ympäri vuoden?

Miksei turisteja viedä enemmän metsään poimimaan mustikoita ja kalastamaan? Tai ihan vaan olemaan ja ihmettelemään oikeaa metsää ja hiljaisuutta?

Vuosi ulkosuomalaisena, ja mietin tätä kaikkea aiempi määrä potenssiin kymmenen. Tämä, mitä meillä on, on aika ainutlaatuista.

helsingin_keskuspuisto8

helsingin_keskuspuisto5

Onneksi luin eilen iloisen uutisen. Hollantilainen matkanjärjestäjä Voigt Travel alkaa ensi kesänä lennättää ihmisiä Amsterdamista suoraan Rovaniemelle! Tämä on pieni askel, mutta oikeaan suuntaan otettu. Se antaa toivoa siitä, että Suomen-matkailu pikkuhiljaa tästä kehittyy.

Ylen juttua siteeraten hollantilaiset tuntevat vielä huonosti pohjoismaisia matkakohteita, mutta heitä kiinnostavat koskematon luonto ja turvalliset matkakohteet. (Jälkimmäistä aihetta sivusin muuten tällä viikolla töissäkin. Lukaiskaa täältä, jos kiinnostaa.)

Siinä on teille tilaisuus, hyvät suomalaiset. Älkää missatko sitä.

P.S. Menkääpä muuten metsään (jos on metsää, johon mennä) ja laittakaa kuulokkeista soimaan Vesalan Sinuun minä jään, joka on ehkä nätein suomalainen biisi muutamaan vuoteen.

Kuvat on otettu Keskuspuistosta, kolmen kilometrin päästä Helsingin ydinkeskustasta.

Brunssilla Deli Café Mayassa

Yksi asia, jota joskus kaipaan Helsingistä, ovat sunnuntaibrunssit. Okei, onhan täällä Hollannissakin aamiais- ja brunssimahdollisuuksia, mutta Helsingissä valikoima on paljon, paljon parempi. Hollannissa olen toistaiseksi nähnyt esimerkiksi aamiaisnoutopöytiä vain hotellissa, ja joskus niitä vain ikävöi.

Viime viikonloppuna vietin ensimmäistä kertaa sitten elokuun pari yötä Helsingissä. Tulin kaupunkiin yöjunalla ja olin perillä aamuysiltä, joten ensimmäisenä mielessä oli tietenkin vain yksi asia: ruoka, ja koska oli sunnuntai, niin brunssiruoka.

Olin alun perin ollut menossa ystäväni kanssa Kallion Sandroon, mutta koska hän sairastui enkä itsekseni jaksanut lähteä ruuan perässä Punavuoresta Kallioon, päätin mennä johonkin lähemmäs. Google kertoi, että semmoisessa paikassa kuin Deli Café Maya olisi kattaus jo kymmeneltä. Tuntematon paikka itselleni, mutta vain viiden minuutin kävelymatkan päässä hotellilta. Sinne siis.

 

Maya on Punavuorenkadulla oleva pieni aamiais-, lounas- ja brunssipaikka. Ihana Rööperi toimii miljöönä aina. Kahvila puolestaan oli siisti ja viihtyisä muttei kuitenkaan erityisen kotoisa tai persoonallinen. Toisaalta hyvä taustamusiikki – indiepoppi, jota voisin kuunnella kotonakin – kompensoi.

Mayaa pyörittävät suomalainen Mari, englantilainen Paul ja itävaltalainen David. Nettisivuilla paikan kerrotaan painottavan ”luomuun ja aitoihin makuihin”. Erikoisuutena ovat muun muassa itsetehdyt makkarat.

Makkaroita en brunssilla kokeillut, vaikka niitäkin taisi olla tarjolla, mutta paljon muuta tuli maisteltua. Mieleeni jäi etenkin painotus lämpimiin ruokiin ja salaatteihin. Niitä oli esillä runsaasti, ja maistelin useampaa salaattia. Kaikki upposivat hyvin, mutta mikään yksittäinen salaatti ei erityisesti jäänyt mieleen.

Lounasmaisten ruokien lisäksi söin jugurttia, leipää ja croissantteja. Makeiden herkkujen pöydän valikoima oli mielestäni harvinaisen runsas. Omassa vatsassani oli tilaa ainoastaan sitruunakakulle, joka oli onneksi varsin herkullista: Pehmeää ja tuoretta, semmoista suussasulavaa. Maku oli sopivan sitruunainen – maistui muttei liian voimakkaasti.

Ruuan kanssa join sekä käypää suodatinkahvia että pari kuppia teetä. Teetä oli tarjolla vain yhtä sorttia, mutta onneksi se oli vihreää ja maistui mukavan raikkaalta.

 

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten tykkään brunssilla enemmän aamiaisjutuista kuin lämpimistä ruuista. Tämän kokemuksen jäljiltä täytyy kuitenkin sanoa, että taidan ihan pikkuisen kääntää kelkkaani. Brunssin jälkeen jäi nimittäin tosi hyvä olo ilman ähkyä, ja sen voimalla jaksoi pitkälle iltapäivään saakka.

Kaiken kaikkiaan Mayan brunssi oli perushyvä, joskin hintaansa (22 euroa) nähden hieman suolainen. Nälkä kuitenkin lähti ja pysyi poissa pitkään, ja valikoima oli melko laaja sekä suolaisten että makeiden ruokien osalta. Kaikki maistelemani oli hyvää.

Kasvissyöjälle Helsingistä löytyy kattavampaakin brunssitarjontaa, mutta jos menisin brunssille myös lihaa syövää seuralaisen kanssa, Maya voisi olla erittäin hyvä vaihtoehto. Uskoakseni esimerkiksi niitä itsetehtyjä makkaroita ei ihan joka kuppilasta löydy.

 photo 2016-01-03 09.26.22 1.jpg photo 2016-01-03 09.26.45 1.jpg

Deli Cafe Maya – Punavuorenkatu 3, Helsinki – brunssi lauantaisin ja sunnuntaisin, kattaukset kello 10, 12 ja 14

Ulkomaille muutto: miten tavaroista eroon?

Se on nyt sellainen juttu, että minun pitäisi huomenna illalla suunnata kohti Amsterdamin lentokenttää! Kesä on mennyt kyllä ihan yhdessä hujauksessa, ja on haikeaa sanoa heipat Helsingille, ystäville täällä ja mukavalle työpaikalle, jossa olen viime kuukaudet viihtynyt.

Päivät on kyllä olleet niin täysiä, että on vaikea käsittää vieläkään koko muuttoa. Siitä huolimatta olen jotenkin onnistunut taikomaan makuuhuoneeseen kasan täysiä pahvilaatikkoja ja olohuoneen lattialle melkein täyden matkalaukun. Jälkimmäinen lähtee mukaan huomenna, laatikot tulevat perässä myöhemmin.

Olemme pallotelleet tässä jo kuukausia sillä, mitä teemme tavaroille, jotka haluamme pitää. Koska Hollantiin muutto on näillä näkymin toistaiseksi pysyvää laatua, päädyimme siihen ratkaisuun, että kuljetutamme tavarat uuteen kotiin. Paljosta on kuitenkin luovuttu ja tarkoitus vielä luopua, ja siitä lisää seuraavaksi.

 photo 2015-08-23 01.09.40 1.jpg

Ylimääräiset vaatteet

Olen viime vuosina käynyt tasaisin väliajoin läpi vaatekaappiani ja lahjoittanut vähälle käytölle jääneitä vaatteita kavereille ja UFF:lle sekä myynyt niitä itse Huuto.netissä, kirpputoreilla ja Facebookin kierrätysryhmissä.

Kumma homma: Ajattelen aina, ettei minulla ole erityisen paljon vaatteita. Silti niitä on ilmeisesti yli tarpeiden, kun jatkuvaan karsimiseen on varaa.

Alkukesästä tein taas inventaariota vaatekaappiini ja sain hyvin myytyä vaatteitani Facebookissa. Huuto.net toimi huonommin, siellä on varmaan nykyään yksinkertaisesti liikaa tavaraa myynnissä.

Elokuun alussa vein vielä lisää vaatteita ja muitakin tavaroita Manskun Majakka -kirppikselle Meilahteen. Valitettavasti myynti ei vetänyt ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Myyjän mukaan kesän ensimmäiset pitkään jatkuneet lämpimät saat näkyivät vähässä kävijämäärässä. Mutta omat saatiin takaisin ja se on pääasia!

Eilen sunnuntaina olin vielä muutaman tunnin myymässä kamojani Dallapénpuistossa Aleksis Kiven kadun puistokirppiksessä (kuvissa). Ihanaa, että Helsingissä on tällaisia tapahtumia. Jotain meni taas kaupaksi, ja sain samalla ehkä vähän rusketustakin.

Osa meidän tarpeettomista vaatteista mennee vielä lahjoituksena vastaanottokeskukselle tai kierrätyskeskukseen.

 photo 2015-08-23 11.37.35 1.jpg

Kirjat

Yritin myydä kirjojani kirpparilla, mutta huonolla menestyksellä. Eivätkö ihmiset enää oikeasti lue samalla tavalla kuin ennen vai mistä kiikastaa?

No, onneksi on antikvariaatit. Pari viikkoa sitten raahasin pari kassillista kirjoja yliopiston  Sofian antikvariaattiin ja Senaatintorin antikvariaattiin.

Melkein kaikki kirjat olivat melko uusia ja hyväkuntoisia, joten ne myös kävivät kaupaksi. Sofian antikvariaatti on yliopiston kirjaston vieressä, joten se ostaa lähinnä tietokirjoja. Romaanit ja pari sanakirjaa kelpasivat Senaatintorin myymälään.

Antikvariaatteihin myymällä ei rikastu – sain itse kirjoistani yhteensä 18 euroa – mutta tärkeintä on minusta se, että tavaran saa kiertoon. Mikä on toiselle turhaa, voi olla toiselle aarre ja niin pois päin. Olen aikaisemmin vienyt kirjoja myös kirjastojen kierrätyshyllyihin, ja sieltä ne tuntuvat menevän tehokkaasti kiertoon.

 photo 2015-08-23 11.37.29 1.jpg

Vanhat kodintekstiilit

Kävin keväällä läpi liinavaatekaappiamme, ja koska tiesin mahdollisen muuton lähestyvän, luovuin suosiolla kaikista kulahtaneista ja useamman vuoden ikäisistä jutuista. Vanhoja pyyhkeitä ei todellakaan viitsi myydä eteenpäin, mutta onneksi niitäkin voi lahjoittaa, ainakin eläimille.

Otin toukokuussa yhteyttä Helsingin eläinsuojeluyhdistykseen, ja kysyin voisiko vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä lahjoittaa heille. He ottivat tavarat ilomielin vastaan.

Tarpeettomaksi jääneitä verhoja ja päiväpeitto on päätynyt ystävilleni. Vanhat, huonoon kuntoon menneet tyynyt vein Finlaysonin myymälään kierrätettäväksi. Sisustustyynyjä ja -tyynyliinoja olen antanut kavereille ja myynyt puistokirppiksessä.

Huonekaluista yksi kirjahyllymme on jo löytänyt uuden kodin. Sohvastakin on eräs kaverin kaveri kiinnostunut. Tori.fi on aiemmin toiminut ihan hyvin huonekalujen myyntipaikkana. Onko teillä kokemuksia jostain toisesta foorumista?

 photo 2015-08-23 02.04.08 2.jpg

Paljosta turhasta pääsee muuten eroon, kun käy läpi työpöydän laatikkoja. Miksi olen jo monta muuttoa raahannut mukanani jotain kolmen vuoden takaisia verokortteja ja jotain ikivanhoja sähkösopimuksia?! Onneksi en ole saanut palkkakuitteja enää vuosiin paperisina. Se, jos mikä on turhaa roskaa, kun tiedot voi säilyttää myös digitaalisessa muodossa.

Muuttaminen on tympeää (ehkä etenkin ulkomaille lähtiessä), mutta toisaalta on tämä tavaravuoresta eroon hankkiutuminen vapauttavaakin. Ehkä seuraavan asuntoon tulee ostettua vain täysin tarpeellisia juttuja…

Minun Pitäjänmäkeni

Viime viikot ovat suorastaan suhahtaneet ohi. Yksi iso projekti on kuitenkin nyt takana päin, joten ehdin taas kirjoitella blogiinkin.

Vaikka työt ja opiskelut ovat vieneet ajan, olen varannut aikaa myös lenkkeilyyn. Nimittäin samalla kun muut kilistelivät skumppalasejaan ja söivät munkkeja ja tippaleipiä, minä aloitin Kauneus & Terveys -lehden ohjeilla omatoimisen juoksukoulun. (No okei, kyllä määkin leivoin ja mässytin vähän munkkeja. Ihan vähän.)

Suosittelen kyllä kokeilemaan juoksukoulua, jos lenkkeily tuppaa yleensä tyssäämään alkuunsa niin kuin minulla. Lenkkipolulla on yhtäkkiä paljon hauskempaa, kun mukana on jonkinlaista ohjausta ja tavoitteita. Kehityksen huomaa todella nopeasti: eka lenkki tuntui aika nihkeältä, mutta toinen jo paljon mukavammalta.

Erityisen hauskaa juoksemisessa on se, että vaikka kevät tuntuukin olevan vähän myöhässä Helsingissä, säät alkavat  kelvata kaltaiselleni vilukissallekin. Rakastan ulkona liikkumista ja oleskelua silloin, kun siellä ei tarvitse palella eikä kastua. Ja tämä köppäinen ja turhan pitkä johdattelu johtaa siihen, missä minä asun ja missä myös yleensä lenkkeilen.

Olen asunut Helsingissä aika tarkalleen viisi ja puoli vuotta (aika kuluu nopeasti, ootteko huomanneet?) Noista vuosista yli puolet olen asunut Pitäjänmäessä. Tai itse asiassa kaksi vuotta asuin Pajamäessä, joka on Pitskun kyljessä oleva oma, pieni kaupunginosansa. Se on ihan eri asia: pajamäkeläisillä on nimittäin vahva identiteettinsä, ja siitä lisää alempana.

Joka tapauksessa ajattelin vähän esitellä näitä kotihuudejani ja kertoa, miksi tykkään asua just täällä.

 photo tali5.jpg

 photo tali6.jpg

Luonto

Pitskussa parasta on luonto, ja juuri sen vuoksi halusin palata tänne sen jälkeen, kun olin vuoden päivät ristiretkeillyt Katajanokalla ja Kalliossa. Luonto on kyllä parasta melkein kaikissa Helsingin kaupunginosissa. Helsingissä ei tule koskaan sellainen fiilis, että palveluista tai tekemisestä olisi pulaa, mutta metsään pääsee yleensä muutamassa minuutissa.

Me asumme Pitskussa Talin puolella, mikä on mielestäni sitä Pitskun siistimpää seutua uusine kerrostaloineen. Talin urheilupuisto upeasti huollettuina golfkenttineen on yksi suosikkipaikoistani koko kaupungissa. Ystäväni ja toimittajakollegani Noora Vaarala on muun muassa kuvannut minua siellä blogiani varten, ja sinne pyrähtää meiltä hetkessä.

Urheilupuistossa on hyvät lenkkimaastot, ja jos haluaa lähteä vaikkapa vähän tavallista pidemmälle kävelylenkille, voi aina kävellä Vermoon päin Espoon metikköihin tai vaihtoehtoisesti Munkkiniemen merimaisemiin. Pitskulla on myös oma luontoon liittyvä ylpeytensä, Strömberginkosken vesiputous. Se on Helsingin vesistöjen toiseksi korkein luonnonvarainen vesiputous.

Lenkkeilyn lisäksi urheilupuisto ja etenkin Talin siirtolapuutarhan viereiset nurmikot sopivat mainiosti piknikeihin ja auringonottoon. Jos yritän miettiä, kuinka monta kertaa olen rantautunut sinne tenttikirjojen tai viinipullon kanssa, en pysy laskuissa.

 photo tali1.jpg

 photo tali3.jpg

Hyvät kulkuyhteydet

Vaikka Pitskussa lenkkeillessä tulee sellainen olo kuin asuisi melkein keskellä korpea, niin oikeasti asianlaita on toinen. Täältä pääsee Helsingin keskustaan 20 minuutissa bussilla tai junalla. Ratikkapysäkillekin Pikku Huopalahteen kävelisi samassa ajassa, eli olemme melkein (mutta vain melkein) kantakaupungissa!

Hyviä kulkuyhteyksiä selittänee osittain se, että Pitäjänmäellä on aika monen – Wikipedian mukaan noin 25 000 ihmisen – työpaikka. Muistelen joskus lukeneeni, että täällä on jopa Suomen eniten työpaikkoja, joskaan en nyt löydä mistään vahvistusta tuolta mielikuvalleni. Pitsku on joka tapauksessa vanhaa teollisuusaluetta – meidänkin kotitalo on ennen ollut tehdasrakennus – ja edelleen täällä on paljon teollisuutta ja isojen yritysten konttoreita.

Helsingin lähiöissä on se vika, että esimerkiksi ravintoloita on huonosti. Sama ongelma on Pitskussakin, jos etsii illallista. Lounasaikaan täällä riittää kuitenkin tarjontaa, osittain jopa varsin hyvää sellaista. Suosikkiravintolani on Mero Nepal, jossa tarjoillaan paitsi maittavaa buffetlounasta myös 70-luvun miljöötä ja tunnelmaa. Myös Pitäjänmäen Factory on varsin käypä paikka runsaine lounasvaihtoehtoineen ja hienoine lasikattoineen.

Ennen Pitskussa oli myös oma viikonloppubrunssinsa. Valitettavasti Dylan Pink on kuitenkin nyt jo lopettanut toimintansa, joten tällä hetkellä lähin brunssipaikka taitaa olla Munkkivuoren Fazerilla.

 photo tali2.jpg

 photo tali4.jpg

Pajamäki

Sanoin jo, että pajamäkeläisillä on oma identiteettinsä. Se on ihan totta!

Pajis on kuin oma, parintuhannen asukkaan ja kahden kadun kylänsä Pitskun kyljessä. Pajamäen Siwan iltavuoromyyjä on joskus väsyneenä käynyt niinkin tuttavalliseksi, että hän on kysynyt minulta, katsonko Jersey Shorea (no, en katso!). Paikallisjuottola Wanhan Pajan karaokejortsuissa herättää heti huomiota, kun tulee paikalle ”ulkopaikkakuntalaisena” (eli vaikkapa pitskulaisena), mutta jengiltä saa kyllä irtopisteitä, kun kertoo asuneensa Pajamäessäkin.

Ihan vakavasti sanottuna Pajis on ehkä Helsingin symppiksin kaupunginosa, rauhallinen ja leppoisa. Jos olemme jossain vaiheessa ostamassa ihan omaa asuntoa Helsingistä, Pajamäki keikkuu varmasti mahdollisten asuinalueiden kärjessä.

 photo tali7.jpg

 photo tali8.jpg

Muuta

Pitskun yksi huonoista puolista on se, että alue on osittain melko rumaa ja betonin värittämää. Sitä kompensoi kuitenkin betonin varjoon piilotettu kaunis luonto, jota on tässä vuosien varrella tullut kuvattuakin aika moneen otteeseen.

Palveluita täällä riittää: on omat koulut, ruokakaupat, muutama hauska pikkuliike (esimerkiksi Boot Factory), kirjasto, yksi parhaista ikinä testaamistani kampaamoista Salon Royal ja hierontapaikkoja ynnä muuta.

Kahden asuttamani taloyhtiön ja muiden kohtaamisten perusteella Pitskussa asuu myös erityisen mukavia ihmisiä, ja asuinalueena alue on aina tuntunut turvalliselta ja rauhalliselta. Mikäs täällä on ollessa!

Ja vaikka nyt fiilistelenkin Pitskua, niin seuraava reilu viikko reissataan kuitenkin muissa maisemissa. Tänään suuntaan nokkani kohti Kuopiota ja maanantaiaamuna Lissabonia. Hauskaa viikonloppua!

Huonon päivän teehetki

Tämä päivä ei ole mennyt ihan nappiin. Aivoni eivät vain yksinkertaisesti suostu toimimaan väsyneinä, vaikka tänään juuri olisi pitänyt olla skarpeimmillaan.

Syytän eduskuntavaaleja, sillä vaalivalvojaiset pakottivat (muka) riekkumaan yli puolille öin. Siitä voin ehkä moittia ihan itseäni, etten saanut nukkua vaan olin luvannut soittaa haastateltavalle heti kahdeksan jälkeen aamulla.

Onneksi löysin Punavuoresta kivan kahvilan, jossa juuri istun. Yritin kävellä sen ohi, mutten onneksi niin tehnyt.

Kahvilan nimi on Andante, ja se sijaitsee Fredrikinkadulla. Kahvin, teen ja yhden juustokakun ja hollantilaistyylisten keksien lisäksi kahvilassa ei ole muuta tarjolla, mutta sen kanssa samassa tilassa on kukkakauppa, jossa soi vanhaa jazzia ja balladeja.

Pöytänäni toimiva hiomapenkki taitaa olla tuotu jostain puukässän luokasta tai verstaalta. Siinä on kaikki maalitahratkin tallella.

Tee maksaa 4,50 euroa, mikä olisi aika paljon kupillisesta. Hinta pitää kuitenkin sisällään kokonaisen kannullisen teetä. Kahvi maksaa 2,50 eurosta ylöspäin, ja naapuripöydän mies ainakin juuri kehui omaansa.

Tulkaa tekin piipahtamaan täällä. Tällaisia paikkoja on nimittäin syytä tukea.

image image

Andante, Fredrikinkatu 20

Rock the Ballet: Romeo & Julia

Rock the Ballet on esiintynyt Helsingissä monena vuonna, ja olen varmaan kaikkina niistä halunnut mennä show’ta katsomaan. Tänä vuonna meillä sattui lojumaan kotona Lippupalvelun lahjakortti, joten päätimme sunnuntaina mennä tsekkaamaan, millainen show on kyseessä.

Rock the Ballet on Rasta Thomas -nimellä esiintyvän amerikkalaistanssijan luomus, ja koreografiaa esittää saman herran Bad Boys of Dance -tanssikoulu. Rokkibaletit yhdistävät klassista balettia muihin tanssityyleihin ja klassista musiikkia pop- ja rockmusiikkiin.

Tämän vuoden baletti on Shakespearen klassikko Romeo ja Julia, jota en ollut itse aiemmin nähnytkään muuten kuin Claire Danesin ja Leonardo DiCaprion tähdittämänä ysärileffana. Tuo kokemus kuitenkin riitti pohjatiedoksi: tanssiesitystä oli helppo seurata, kun muisti suunnilleen, miten tarina etenee, eikä haitannut etten ostanut käsiohjelmaa.

Ensimmäinen sana, joka minulle Rock the Balletista tulee mieleen, on viihdyttävä. Esitys oli juuri sitä, mitä siltä toivoinkin: lahjakkaita tanssijoita, mielenkiintoinen mutta helposti seurattava esitys ja mukaansatempaavaa musiikkia.

Koreografian on tehnyt tanssija Adrienne Canterna, joka esittää show’ssa Juliaa. Musiikkirepertuaarissa on paljon klasaria, pääosin Vivaldia, mutta isossa osassa on myös populaarimusiikki aina Alphavillestä Katy Perryyn. Esitys kesti väliaikoineen aika tarkalleen pari tuntia, mikä vierähti mielestäni hetkessä. Vaikka Romeo ja Julia on tarinana synkkä, esitys jätti silti jälkeensä hyvän mielen. Menisin ehdottomasti uudestaankin!

Helsingissä tämän vuoden tapahtumapaikkana toimii Kulttuuritalo Alppilassa. Paikan hyvä puoli on ehdottomasti se, että sitä on varmasti monen mielestä helpompi lähestyä kuin vaikkapa Kansallisbalettia. Yleisössä oli sekä laittautunutta porukkaa että tennarikansaa, ja kaikki sulautuivat joukkoon yhtä hyvin.

Harmi kyllä Kulttuuritalon sali voisi toimia tehtävässään paremminkin. Meillä oli paikat permannolta riviltä yhdeksän, eikä sieltä nähnyt mitään silloin, kun tanssijat pysyivät lattiatasolla. Seuraavalla kerralla valitsisinkin katsomopaikat tai eturivin permantopaikat.

Rock the Ballet’n viimeinen esitys Helsingissä on tänään keskiviikkona kello 19:30, eli jos show kiinnostaa, kannattaa kurkata lipputilanne Lippupalvelusta! Myöhemmin tänä vuonna esityksiä on nähtävissä vielä ainakin Saksassa ja Kiinassa.

Brunssilla SIS. Deli + Caféssa

On yksi asia, jota kerkesin talvella jo vähän ikävöidä: Sunnuntaibrunssit. Laiskat vapaapäivät ja myöhäisen aamiaisen mättäminen siihen malliin, että nälkä on seuraavan kerran ehkä iltaseitsemältä.

Viime viikolla oululainen ystäväni vietti meillä viikonlopun. Perjantai- ja lauantaipäivät olivat täynnä seminaariohjelmaa, mutta sunnuntaina riitti aikaa. Päätimme varata pöydän brunssille.

Paikaksi valikoitui SIS. Deli + Cafén Punavuoren-myymälä. Pieni ketju oli minulle entuudestaan tuntematon, vaikka sillä onkin kolme liikettä Helsingissä ja yksi Espoossa.

SIS. Deli + Café lupaa nettisivuillaan ruokaa, joka on valmistettu laadukkaista, lähellä tuotetuista ja terveellisistä raaka-aineista. Tarjolla on erityisen paljon kasvis- sekä gluteenitonta ruokaa. Se oli meidän kohdalla iso plussa, kun syömään oli menossa kaksi kasvissyöjää. Hintakin oli Helsingiksi kohtuullinen, 18,50 euroa.

Olen listannut alle sen, mistä asioista itse tykkäsin ja missä taas olisi minun mielestäni voinut parantaakin. Näkökulmani on täysin subjektiivinen. Saa siis olla eri mieltä!

 photo sisdeli2.jpg

 photo sisdeli1.jpg

Plussat:

+ Varaus ja aukioloajat. Teimme varauksen vasta lauantaina, mutta tilaa oli vielä päivän ensimmäiseen kattaukseen, joka oli kymmeneltä. Jonkun mielestä se saattaa olla liian aikaisin, mutta minusta ajankohta oli täydellinen. Koska vanhana ei jaksa enää roikkua baareissa, herään melkein aina ilman herätyskelloa kahdeksan, yhdeksän maissa. Nälkäisenä taas on rasittavaa odotella brunssipaikkojen avautumista. Annan plussaa myös siitä, että varauksen voi tehdä puhelimitse. Varsinkin viimetipassa se on aina varmempaa. Ja meitsi on se mattimyöhäinen aika usein.

+ Aamiaispainotteinen valikoima. Voi olla, että tämä liittyy kellonaikaan ja myöhemmin päivällä tarjolla on myös lämpimiä ruokia. En tiedä. Minä joka tapauksessa tykkään brunsseilla nimenomaan croissanteista, jugurtista, marjoista ja hedelmistä sekä muista aamiaisjutuista, ja sitä kaikkea oli tarjolla. En kaipaa lautaselleni esimerkiksi munakokkelia tai papuja.

+ Kahvi. Se oli tummapaahtoista ja vieläpä pienpaahtimossa tuotettua, ellen aivan väärin muista. Niin ja maku oli kohdallaan: ei kitkeryyttä tai likaisen kahvinkeittimen makua (kyllä, sen huomaa!) Kahvinörtti kiittää.

+ Miljöö. Ihanan aurinkoinen päivä ja viehättävä Ullanlinna-Punavuori-akseli teki totta kai oman osansa, mutta kahvila itsessäänkin oli hyvin viihtyisä ja kauniisti sisustettu. SIS. Delissä saa istua Artekin tuoleilla ja juoda kahvit Marimekon kupeista. Myös henkilökunta oli ystävällistä.

Miinukset:

+ Epäonnistuneet erikoisuudet. Olin ihan innoissani, kun huomasin, että brunssilla tarjotaan kookos-banaanipuuroa. Tykkään siitä, kun peruspuuroon on haettu mielenkiintoisia makuyhdistelmiä. Lopulta puuro oli kuitenkin pieni pettymys, sillä se maistui ihan tavalliselta kaurapuurolta ja oli koostumukseltaan liisteriä. Harmikseni en lämmennyt myöskään itsetehdylle myslille enkä spelttipannukakulle.

+ Tavallista suppeampi valikoima. Tämä on nyt vähän hakemalla haettua, sillä pystyin kerrankin syömään melkein kaikkea, mitä brunssilla oli tarjolla, ja on ymmärrettävää, että valikoima on pienempi kun lihaa ei juuri ole tarjolla. Silti jäin kaipaamaan vähän kattavampaa valikoimaa. Tai okei, jäin kaipaamaan karjalanpiirakoita ja munavoita.

SIS. Deli & Café. Pursimiehenkatu 7. Brunssi lauantaisin ja sunnuntaisin. Kattaukset kello 10, 12 ja 14.