Kannattiko muuttaa ulkomaille ja vaihtaa alaa?

Olen yrittänyt monta kertaa kirjoittaa auki ajatuksiani siitä, miltä alan vaihtaminen ja ulkomaille muuttaminen opintojen vuoksi on tuntunut. Se on kuitenkin tuntunut liian hankalalta.

Löysin ihan muutama päivä sitten löysin tuolta luonnoksista käytännössä valmiin postauksen aiheesta. Olin kirjoittanut sen maaliskuussa 2016. Ilmeisesti sekään ei ollut tuntunut riittävän oikealla tavalla ajatuksia ja tunteita kuvastavalta, kun sinne luonnososastolle sekin oli jäänyt roikkumaan.

Tästäkin postauksesta olen tuhonnut tonnitolkulla merkkejä, eli joo: aihe tuntuu edelleen hankalalta. Yritän silti sanoa siitä jotain.

cherryblossoms

Elämänvaiheella on väliä

Kesällä 2015 minua vähän pelotti. Olin juuri saanut media-alalla melko harvinaisen tarjouksen jatkopestistä silloisessa, määräaikaisessa työpaikassani. Kieltäytyminen siitä tuntui melkein fyysisesti pahalta.

Erityisen hankalaa kieltäytymisestä teki se, että syynä tuntui olevan iso harppaus taakse päin: Olin aloittamassa taas opiskelun, enkä edes maisteri- vaan kandiopinnot. Enkä edes Suomessa vaan Hollannissa, jossa olin viettänyt sitä ennen kolme vuorokautta.

Olin asunut ulkomailla aiemminkin ja ulkomaille muutto sinällään oli ihan oma haaveeni ja tavoitteeni. Uskoin tietäväni kutakuinkin, mitä odottaa, enkä oikeastaan osannut edes pelätä siihen liittyvää uutta vaan pikemminkin vanhan menettämistä.

Toisin kuin juuri lukiosta päässeenä välivuoden viettäjänä, nyt en ollut sanomassa heippoja vain kotimaalleni, -kaupungilleni, ystävilleni, tutuille rutiineilleni ja sopuisaan uomaan sujahtaneelle arjelle. Olin hyvästelemässä myös työpaikan, josta olisin vain paria vuotta aiemmin uskaltanut korkeintaan unelmoida, ja irtautumassa alasta, jonka olin lapsesta saakka ajatellut olevan minun juttuni.

kukkien_keskellä

Muiden ura menee eteenpäin, kun itse laskeskelen kolikoita

Taloudellinen puoli on ollut minulle ehkä se vaikein juttu koko tässä kuviossa: ei se, että joku tietty kuukausipalkka ei enää kilahdakaan tilille, vaan se, että menettää taloudellisen riippumattomuuden muista.

Sen jälkeen, kun menin lukion jälkeen töihin, olin melkein tauotta Hollantiin muuttoon saakka ollut jossain töissä. Suomessa opiskellessanikin tein töitä kolmesta viiteen päivään viikossa. Nykyisten opintojeni kanssa sellainen olisi mahdotonta.

Toinen vaikea asia, joka liittyy myös rahansaantiin, on ollut lomista luopuminen. Suomessa asuessani vietin kaikki lomani reissussa, mutta nyt lomia ei juuri ole. Jos ottaa itselle aikaa, sitten ei ole rahaa. Kesäloma on helppo uhrata töiden tekemiseen, vaikka täysipäiväinen opiskelukin vaatisi palautumista.

Kolmas juttu nolottaa myöntää, mutta joskus kirpaisee se, että Suomessa asuvien ystävieni (joista moni on entisiä kollegoitani) elämät ja urat menevät eteenpäin. He viettävät lounastaukonsa kivoissa ravintoloissa, kun minä lasken kolikoitani ja mietin, raaskinko ostaa kaupasta kolmen euron valmissalaatin. He ovat työelämässä olevia aikuisia, kun minua kohdellaan yliopistolla kuin 15-vuotiasta teiniä.

Oikeasti olen totta kai iloinen ja ylpeä siitä, jos ja kun ystävilläni menee hyvin, mutta kai sitä jossain takaraivossa kolkuttaa, etten enää (tai siis juuri nyt) itse kuulu tuohon porukkaan.

Haluaisinko palata entiseen?

No, taitaa olla niin, että ruoho on aina pikkuisen vihreämpää aidan toisella puolella – ainakin huonona päivänä.

Oikeasti pahimmat kriiseilyni tämän asian kanssa ovat jo ohi. Eka vuosi Hollannissa oli vaikein: tuntui, etten kokenut mitään kulttuurishokin kuherruskuukautta, kun taas reilun puolen vuoden jälkeen kaikki ärsytti.

Mutta se meni ohi nopeasti. Ekan opiskeluvuoden jälkeen Helsingissä töissä vietetty kesä avasi silmät: entinen työ ei enää tai ainakaan sillä hetkellä tuntunut omalta, eikä entinen kotikaupunki minun kaupungiltani. Toki siihen vaikutti sekin, että asuin väliaikaiskämpässä, joka ei tuntunut kodilta, ja mieheni oli Hollannissa. Syyskuun ekana tulin joka tapauksessa huojentuneena takaisin Hollantiin.

Nyt, kun mietin, olisinko mieluummin Helsingissä tai jossain muualla tekemässä töitä kuin opiskelemassa psykologiaa, on ihan helppo vastata, että en. Tämä oli iso päätös mutta myös oikea, ja jos en olisi uskaltanut hypätä, se saattaisi kaduttaa kovasti ja pitkään.

rotterdam_witte_de_with_straat

Alanvaihtaja ei ole kummajainen

Minusta tuntuu joskus siltä, että alanvaihtajana sitä on kummajainen kaikkien niiden uratykkien ja kahdeksanvuotiaasta saakka lääkäriksi halunneiden joukossa, mutta ei se oikeasti pidä paikkaansa.

Suomessa alan vaihtaminen on hyvin yleistä. Sitran kesällä julkistaman Työelämätutkimuksen mukaan peräti 60 prosenttia työikäisistä suomalaisista on joskus vaihtanut alaa, ja heistä noin puolet on opiskellut uuden ammatin tai tutkinnon.

Olen koko ikäni kasvanut siihen ajatukseen, että minusta tulisi isona hyvä toimittaja: koska olen hyvä kirjoittamaan, koska tein jo lapsena omia lehtiäni, koska sain kymppejä äikästä oikeastaan opiskelematta yhtään mitään ja koska äitikin sanoi niin jo silloin, kun olin ehkä 11.

Oikeasti olisin halunnut lukion jälkeen opiskelemaan psykologiaa. Mutta sen sijaan, että olisin sanonut kellekään haavettani ääneen, teilasin itseni miettimällä, että sinne on kyllä niin vaikea päästä ja siellä pitäisi lukea sitä tilastotiedettäkin. Että ei kyllä kannata edes yrittää, kun oon kuitenkin tuossa toisessa jutussa jo valmiiksi hyvä. (Oikeastihan kirjoitin lukiossa niin äidinkielestä kuin psykologiasta E:n ja sain siitä lukion yhdestä ainoasta tilastomatematiikan kurssista kympin. Mitähän 19-vuotiaan Anun mielestä olisi tuossa vaiheessa pitänyt osata enemmän?)

Mutta asiat menee niin kuin menee ja monesti syystä. Onneksi uskalsin toteuttaa unelmani myöhemmin.

auringonlasku_leidenissä

Uusia ovia on auennut

Olen vasta viime vuoden aikana kunnolla tajunnut, että psykologina voin yhdistää monia kiinnostuksenkohteitani.

Vuoden kuluttua minun pitäisi jo olla psykologian kandidaatti, joka on toivottavasti aloittelemassa tutkimusmaisteria. Tällä hetkellä teen kandia psykolingvistiikasta. Se on ihan sattumaa mutta samaan aikaan aivan huippua: ennen kuin pääsin opiskelemaan journalismia, haaveilin kielitieteiden opiskelusta.

Vaikken voi olla varma siitä, tuleeko minusta tutkija vai kliininen psykologi vai joko muu ja palaanko joskus vielä toimittajaksi ja jos, niin mihin, niin sen tiedän, että tämä kokemus on avannut miljoona uutta ovea. Ja siitä olen hirmuisen kiitollinen.

Jos just sinä mietit siellä nyt, kannattaisiko sunkin kokeilla, niin tässä on henkinen potku persuuksille: go for it! Aina voi palata vanhaan – vaikka kuka nyt sinne haluaisi.

Millaisia ajatuksia alanvaihto teissä herättää?

Mistä (muusta kuin työjutuista) olen ylpeä?

Viikonloppuna näin vanhan kaverini kirjoittaneen Facebookiin postauksen asioista, joista hän on ollut itsessään tänä vuonna ylpeä. Mielenkiintoisinta kirjoituksessa oli minussa se, että yksikään ylpeydenaiheista ei liittynyt uraan tai vastaaviin saavutuksiin vaan ihan arkisiin juttuihin ja itsensä kehittämiseen.

Kirjoitus oli niin inspiroiva, että aloin miettiä vastaavia omalta kohdaltani – ja minnepä muualle ne listaisin kuin tänne. Itse olen ylpeä (muun muassa!) näistä viimeaikaisista jutuista:

kissan_kouluttaminen

Jaksan melkein joka ilta opettaa kissalleni temppuja

Kohta puolitoistavuotias mutta meille vasta kesällä muuttanut kissamme on sisäkissa, eli sille pitää keksiä vähän enemmän tekemistä kuin vapaasti kulkevalle kissalle. Ruokin kissan nykyään lähes joka ilta niin, että se saa ruokaa palkinnoksi tekemistään tempuista.

Kissan kouluttaminen on hitaampaa kuin koiran, mikä vaatii joskus kouluttajalta pitkää pinnaa. Myönnän, ettei ihan aina pitkän päivän jälkeen kiinnostaisi mennä konttaamaan lattialle ja hokemaan “istu”, “seiso”, “hyppää”.

Mutta on myös hauska huomata, miten kissa oppii. Nyt se osaa jo käskystä istua, nousta takatassuille seisomaan, hypätä käsien välistä ja mennä makuulle. Ja tulla luo ainakin silloin, kun sitä itseään sattuu huvittamaan.

Parasta on se, että kissa tuntuu oikein odottavan näitä koulutushetkiä. Merkkinä siitä on yleensä yhdeksän aikaan alkava vaativa mau’unta: nyt olisi aika temppukouluilla.

spreek-nederlands-met-mij
“Puhu hollantia kanssani”, sanoo kielikurssilta saatu pinssini.

Olen uskaltanut alkaa puhua hollantia

Kirjoitan tästä lähiaikoina kunnolla, mutta kävin syyskuussa hollannin intensiivikurssin, joka oikeasti avasi jonkin puheblokin: pystyn nykyään keskustelemaan hollanniksi.

Teen virheitä totta kai ja ihan koko ajan, mutta olen lopettanut melkein kokonaan välittämästä niistä. Ja joka kerta, kun jokin asia hoituu paikallisella kielellä, olen ylpeä itsestäni!

minä

Uskallan olla enemmän oma itseni

Keväällä kävin opintoihini liittyvän omien ongelmien ruotimiskurssin (heh). Kurssi oli rankka mutta mahtava, ja tärkein oppini oli, että tunnistin yhden vallitsevan heikkouteni.

Vältän usein sanomasta asioita suoraan silloinkin, kun tilanne sitä vaatisi, etten vain aiheuttaisi kielteistä reaktiota muissa ihmisissä. Erityisen kiusalliseksi koen myöntää sen, jos jokin loukkaa tai suututtaa itseäni. Seurauksena saatan tukahduttaa reaktioni kokonaan, mikä johtaa siihen, ettei asia selviä vaan pikemminkin jää vaivaamaan.

Kurssilla oli muun muassa roolileikkejä, joissa pääsin roolin varjolla olemaan enemmän sellainen kuin joskus hankalissa tilanteissa haluaisin olla. Se oli niiiin vapauttavaa ja auttoi tajuamaan, että sitä pitäisi hakeutua useamminkin seuraan ja ympäristöön, jossa kokee voivansa ja saavansa olla sellainen kuin on (ja ehkä myös harrastajateatteriin, sillä jonain ihan toisena oleminen oli hauskaa!)

Kaikissa asioissa oman käytöksen muuttaminen lähtee ongelman tunnistamisesta. Ja sitä käytöksenmuuttamistyötä olen alkanut tehdä kurssin myötä ihan oikeassa elämässäkin. Ei helppoa mutta tärkeää pidemmän päälle oman hyvinvoinnin kannalta.

Mistä sinä olet ollut viime aikoina itsessäsi ylpeä?

Haastaan teidät kaikki mukaan vastaamaan joko tuolla kommenttiboksissa tai omalla blogikirjoituksella. Ja ei puhuta tällä kertaa niistä työ- tai koulumenestysjutuista!

Ja lisäksi: tämä kaverinikin Facebook-postaus oli varusteltu sillä tyypillisellä disclaimerilla, että eihän sitä tietenkään suomalaisena sovi itseä kehua, mutta… Sovitaanko, ettei kukaan aloita vastaustaan samoilla sanoilla – nyt tai koskaan myöhemminkään? Aiheesta saa aina olla ylpeä, eikä sitä tarvitse peitellä. Eli ei muuta kuin omakehu haisemaan!

Viimeisen kandisyksyn opiskelukuulumisia

Tänä syksynä en ole vielä kirjoitellut mitään opiskeluistani. Se johtuu siitä, etten ole vieläkään oikein tajunnut koko lukuvuoden – viimeisen kandivuoden! – alkaneen.

Ensin olin syyskuussa kaksi viikkoa hollannin intensiivikurssilla. Sitten, kurssin päätyttyä tulin kipeäksi ja vietin yhden viikon sohvalla. Siinä sivussa aloitin opehommat Amsterdamin Suomi-koulussa, ja otin kontolleni muutaman lehtijutun kirjoittamisen, kun on vain niin harvinaista herkkua, että töitä tarjotaan.

No, semmoinen soppa. Enpä ole siis hirveästi kerennyt vielä kurkistaa opiskelukirjoihini.

Onneksi minulla on tässä jaksossa vain yksi, 10 opintopisteen kurssi kliinistä neuropsykologiaa. Tarkoituksenani oli aloittaa myös kandintutkielman teko jo syyskuun alussa. Ohjaajani kuitenkin sairastui, ja projekti on lykkääntynyt.

syksy hollannissa 2

Neuron kurssilla aika on tähän saakka mennyt parin kurssitehtävän tekemiseen. Onneksi saimme ryhmäni kanssa juuri tänään palautettua kaikkein työläimmän projektin.

Tehtävänämme oli tehdä infoklippi eli sellainen opetusvideo, joita on paljon Youtubessa, jostakin neurologisesta häiriöstä tai sairaudesta. Valitsimme aiheeksemme traumaattisen päävamman (jonka mahdolliset oireet ja hoitomenetelmät muistan nyt varmaan loppuikäni, sillä olen katsonut videomme läpi valehtelematta kymmeniä kertoja).

Lisäksi aloitin tällä viikolla kurssin toisen tehtävän, tutkimusartikkelin kirjoittamisen, joka on onneksi yksilötehtävä (ryhmätyöt, yök) ja jonka dedikseen on vielä yli viikko aikaa. Senkin aiheen sai onneksi valita itse, ja tutkin keskosvauvojen kognitiivisia vaurioita.

Kurssi on ollut tähän saakka tuntunut kivalta ja kiinnostavalta, mutta toisaalta samalla tuntuu, etten ole vielä oppinut oikein mitään (paitsi tuosta infoklippiaiheesta). Olen missannut jo kaksi luentoa ja missaan kolmannen, kun lennän viikonlopuksi Suomeen, olen lukenut vasta yhden viikon asiat ja muutenkin olo on edelleen jotenkin ihan disorientoitunut. Mutta kivaa silti, kun kaikki pakolliset opinnot on nyt plakkarissa ja saa opiskella, mitä lystää!

syksy hollannissa 3

syksy hollannissa 4

Vielä enemmän olen kuitenkin innoissani tuosta kanditutkielmasta, kunhan vaan pääsen sen kanssa starttaamaan.

Leidenissä psykologian opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä kandi sellaisena laajempana honours-versiona. Se kestää ainakin periaatteessa koko lukuvuoden; se tehdään itsenäisesti, kun tavallisesti kandi tehdään ryhmätyönä; ja se on osa ihan oikeaa tutkimusprojektia, joten se voidaan jopa oikeasti julkaista jossain!

Tähän honours-kandiprojektiin pitää hakea erikseen, ja sinne voi päästä vain, jos on suorittanut ekan vuoden opinnot vuoden sisällä ja keskiarvo on tarpeeksi hyvä. Ja minä pääsin mukaan kaikkien niiden huippukanssaopiskelijoiden joukkoon!

Oma projektini liittyy kognitiiviseen psykologiaan (ja vähän myös kehityspsykologiaan), ja sen aiheena on se, miten ihmiset oppivat monimutkaista kielioppia. Se on siis tarkemmin sanottuna psykolingvistiikkaa.

Halusin joskus aikanaan ihan vakavissani opiskelemaan kielitieteitä, ja olen muutaman kurssin verran lukenutkin suomen kieltä avoimessa yliopistossa. Tämä tuntuu siis ihan omalta projektilta (ainakin vielä nyt, kun en tiedä siitä käytännössä mitään tajua, heh).

syksy hollannissa1

Ensi maanantaina minulla on viimein tapaaminen pitkällä sairaslomalla olleen ohjaajani kanssa, ja saan alkaa hommiin.

Tosin tapaaminen on siirtynyt jo kaksi kertaa, joten vähän jännittää paitsi se, osaanko, myös se, miten käy, kun pitäisi keretä viikonlopun jälkeen suoraan lentokentältä yliopistolle. Pitäkää peukkuja, että lentoni on ajoissa!

 

Millainen oli toinen opiskeluvuoteni Hollannissa?

Huhhuh. Nyt se on taas ohitse, yksi opiskeluvuosi nimittäin.

Kävin tiistaina tekemässä vuoden viimeisen tentin, joka oli samalla kandiopintojeni viimeinen pakollinen tilastotieteen kurssi. Koska olen suuntautumassa tutkimuspuolelle, taidan kyllä päästä tai joutua opiskelemaan vielä paaaaljon lisää tilastoa, mutta olen onnellinen tämän kurssin päättymisestä ja läpimenosta: se tarkoittaa nimittäin sitä, että saan tehdä kandidaatintutkielman ensi vuonna.

Kirjoitin ekasta opiskeluvuodestani aika tarkalleen vuosi sitten, ja koska se on ollut yksi blogini luetuimpia kirjoituksia, päätin tehdä oman postauksensa myös tokasta vuodesta.

Mitä opiskelin toisena vuonna?

Syksyllä kävin yhden tilastotieteen kurssin, joka sovelsi tilastoja aiempia kursseja enemmän käyttäytymistieteisiin ja oli sen takia kivempi. Mutta se oli myös työläs ja vaikea kurssi, mistä esimerkkinä eräs prosenttiluku: 72 prosenttia vuosikurssistani feilasi SPSS-tentin ensimmäisellä yrittämällä.

Syksyllä opiskelin myös lasten ja nuorten psykopatologiaa, stressisairauksia, diagnostiikkaa ja vähän ekaa vuotta syventävämmällä otteella kognitiivista ja sosiaalipsykologiaa. Hajoilin ryhmätöihin ja tehtävien määrään: luentolukemisten perässä pysyminen oli ihan mahdotonta, kun muuta tekemistä oli niin paljon.

Mutta jotenkin siitäkin selvittiin – ja opittiin.

Kolmannessa jaksossa, jolloin opiskelin ekaa kertaa sitä, mitä halusin, tunsin olevani ekaa kertaa näiden opintojen aikana balanssissa: viisi päivää viikossa yliopistolla, ja siinä ajassa kaikki hommat sai hyvin tehtyä ja viikonloput pidettyä vapaana. Vietin ihanan kaveriviikonlopun Leidenissä, kun ystävät Suomesta olivat kylässä, synttäriviikonlopun Kölnissä ja vielä yhden pitkän viikonlopun Suomessa. Silti sain tenteistä kokonaisuutena paremmat arvosanat kuin koskaan aiemmin.

Viimeinen jakso oli taas vähän hevimpi. Oli taas tilastoa ja yksi, aivan omaa luokkaansa oleva kurssi, jolla opeteltiin vuorovaikutustaitoja ja kohtaamaan omia demoneita, jossa oli älyttömästi lähiopetusta ja joka vei siksi hemmetisti paitsi aikaa myös henkisiä voimavaroja. Mutta se toi mukanaan myös uusia ystäviä ja hauskoja hetkiä.

Ja nyt siitäkin jaksosta on jo selvitty. Kun kaikki neljännen jakson kurssit on kirjattu opintopistetililleni, siellä on yhteensä 125 noppaa. Kandidaatintutkinnosta puuttuu siis enää 55 opintopistettä.

Mitä opin toisena vuonna?

Syksyllä lukuvuoden alettua toiveet siitä, että toinen vuosi olisi jotenkin helpompi kuin eka vuosi, sai aika nopeasti haudata. Heti ekalla viikolla piti kirjoittaa muistaakseni kolme esseetä sekä lukea ihan saakelisti kirjallisuutta. Tajusin, että Leidenissä ei tunneta mitään pehmeää laskeutumista.

Toinen lukuvuosi oli ja ei ollut sitä, mitä odotin. En arvannut syksyn olevan niin raskas ja aikaa vievä, mutta siinä veikkaus meni nappiin, että vaikka opiskeltava materiaali vaikeutuu, omat opiskelumetodit paranevat ajan myötä ja se alkaa näkyä jossain.

Toisena vuonna opin, miten ja mitä tentteihin pitää lukea. Uskalsin alkaa luottaa siihen, että luentoprujuja voi pitää ohjenuorena kurssilla kuin kurssilla, 700-sivuisia kirjoja ei oikeasti tarvitse osata sanasta sanaan, eikä niitä sillä tavalla edes kannata opetella.

Mutta joskus sekin on liikaa, että pitäisi lukea kolmeen neljään tenttiin viikon tai kahden aikana, ja kun siltä tuntuu, kannattaa jättää joku tentti uusintaan (vaikka täällä niitä uusintapäiviä onkin vain sen yksi per vuosi). Senkin uskalsin tehdä ekaa kertaa tokana vuonna, ja eipä kaduttanut kyllä yhtään.

Opin myös sen, että viikonloput kannattaa oikeasti pitää vapaata, ja jotta ne voisi pitää vapaana, opiskeluaikataulu kannattaa suunnitella melko tarkasti. Minulle parhaiten toimii se, että listaan viikoittain, mitä pitää tehdä, ja jaan tehtävät päiville. Jokaisella on omat metodinsa, mutta itselleni läheiset välit kalenterin kanssa sopivat paremmin kuin hyvin.

Oleellisimpana tajusin ehkä sen, että kun homma pysyy balanssissa, opiskelusta voi myös nauttia. Jos haluaa paiskia ylitöitä, ehtii myös tehdä vähän oikeita töitä, saa nukuttua paremmin ja ennen kaikkea kerkeää myös antaa aivoille aikaa levätä. Kyllähän täällä hommia saa tehdä, mutta ei se toisaalta niin haittaa, kun tekee välissä muutakin ja tykkää oppimastaan.

bullet journal

Kannattiko tänne lähteä?

Näin kahden Hollannin-vuoden jälkeen minun on pakko sanoa, että olen varmasti ikuisesti onnellinen siitä, että uskalsin lähettää vähän sokkona hakemuksen Leideniin ja ottaa opiskelupaikan vastaan.

Se oli toki iso asia mutta myös niin kovin oikea. Edelleen ajattelen, että voin koska tahansa palata Suomeen ja ehkä jopa löytää töitä vanhan alani parissa, jos siltä tuntuu, mutta toistaiseksi tuota vaihtoehtoa ei ole tarvinnut edes leikillään miettiä.

Olin halunnut opiskella psykologiaa lukioikäisestä lähtien, ja vaikka journalismikin on mun juttu, psykologia taitaa olla vielä enemmän mun juttu. Lukutoukka mikä lukutoukka, mutta tykkään opiskella yliopistossa enemmän kuin ammattikorkeakoulussa. Tänä vuonna olen lisäksi tajunnut, että tutkijana pääsisin yhdistelemään toimittajan työn parhaita puolia moniin psykologin ja akateemikon työn hyviin puoliin, mikä on antanut lisää suuntaa elämälle.

Tykkään myös asua Hollannissa, josta en tiennyt oikein mitään ennen tänne muuttoa. Vuosi sitten kirjoitin, etten usko meidän asuvan täällä aina, mutta nyt näytän jo varovaisesti vähän vihreämpää valoa pidemmällekin asumiselle Hollannissa: juuri nyt en näe meidän asuvan missään muuallakaan, ja mikä tärkeintä, ei näe puolisokaan. Täällä tämä arki ja koti ja elämä nyt kuitenkin on.

Toisen vuoden viimeinen päiväni yliopistolla

Eräs lukija pyysi minua jokin aika sitten esittelemään yliopistoa, joten täältä pesee!

Koska Leidenissä eri kampukset on ripoteltu ympäriä kaupunkia ja meidän kampus on tollainen vähän tylsä, päätin yhdistää tähän toiveeseen tarinan siitä, miltä näytti toisen vuoden viimeinen päiväni yliopistolla (vähän tylsä on kyllä siis tarinakin). Vähän vaikea uskoa, mutta olen opiskellut ja asunut täällä jo kohta kaksi vuotta!

Toivottavasti tästä saa vähän ideaa siitä, miltä yliopisto ja opiskelijaelämä juuri ennen tenttiviikkoa täällä näyttävät.

 

7.45

Lähden pyöräilemään kotoa juna-asemalle. Ulkona paistaa aurinko, mutta on vielä niin aikaista, ettei se kunnolla lämmitä. On sellainen ihanan raikas kesäkuun aamu, kun farkkutakki tuntuu hippuisen liian vilpoisalta mutta samaan aikaan tietää, että päivällä siinä tulee kuuma.

leidenin_asema

leiden_fsw1

leiden_fsw_aula

8.20

Saavun yliopistolle. Olen täällä harvoin näin varhain, ja niin on selvästi moni muukin. Kahvila on vielä kiinni, ja portaikossa tulee vastaan lähinnä siivoojia ja muutama opettaja.

Minulla on kuitenkin puoli yhdeksältä tapaaminen tiedekunnan viestintäpäällikön ja erään psykan maisteriopiskelijan kanssa, joka harrastaa valokuvausta. Minut ja tämä toinen opiskelija on palkattu kesäksi tekemään pari tuntia viikossa psykologian laitoksen some-viestintää.

Olen tosi iloinen siitä, että pääsen tekemään töitä yliopistolla ja odotan innolla sitä, mitä on luvassa.

IMG_20170602_090622

IMG_20170602_090648

IMG_20170602_090711

IMG_20170602_090734

9.00

Tapaamisessa tulee paljon uusia ideoita. Kun se päättyy, jatkamme vielä ajatustenvaihtoa toisen opiskelijan kanssa.

Päätämme etsiä saman tien käsiimme opiskelijan, jota voisimme jututtaa ja kuvata tenttilukuihin liittyen, jotta saamme laitoksen Facebook-sivuille tenttiviikkoihin liittyvän päivityksen. Sopiva tyyppi löytyy ja sovimme hänen kanssaan tapaamisesta parin tunnin päästä.

Menen siksi aikaa yläkertaan opiskelemaan ensi viikon tilastotieteen koetta varten: laitan kuulokkeista soimaan musiikkia, lasken tehtäviä ja teen samalla cheat sheetiä. Leidenissä tilaston tenteissä saa nimittäin tehdä itselleen luvallisen A4-kokoisen “lunttilapun”, johon voi kirjoittaa tarvitsemansa kaavat ja mitä tahansa muutakin, mitä tentissä voi tarvita.

11.00

Tapaamme uudelleen toisen viestintäproggiksessa mukana olevan opiskelijan sekä haastateltavan opiskelijan kanssa. Kuvaamme ja haastattelemme häntä kampuksen ulkopuolella olevalla viheralueella.

Koska on vielä melko aikaista, pihalla on melko hiljaista. Aurinkoisina päivinä iltapäivällä nurmikko tämä nurmikko on yleensä täynnä opiskelijoita.

yliopiston_piha

 

11.15

Haastattelun jälkeen kiiruhdan nopeasti luennolle, joka on toisen opiskeluvuoteni viimeinen. Kurssin aiheena ovat nuorten aivot.

Kehitys- ja neuropsykologian yhdistäminen on juuri se ala, joka minua tulevaisuudessa kiinnostaisi, joten olen samaan aikaan sekä innoissani että vähän haikein mielin kurssin päättymisestä.

 

13.00

Luento loppuu, mutta koska luennon pitänyt apulaisprofessori käyttää sen lopusta muutaman minuutin kehityspsykologian tutkimusmaisteriohjelman esittelyyn, päätän kysellä häneltä vielä lisää asiasta.

Olen viime päivinä pohtinut, kannattaako minun hakea kehityspsykologian vai kognitiivisen neurotieteen maisteriohjelmaan: minua kiinnostaisi tehdä töitä lasten ja nuorten parissa mutta neurotieteellisellä painotuksella. Saan kuulla, että ohjelmissa on paljon päällekkäisyyksiä: myös kehityspsykan ohjelmassa on paljon neuroa, mutta fokus on nimenomaan lapsissa ja nuorissa, toisin kuin kaikissa muissa ohjelmissa.

Ihanaa saada viimein selkeä vastaus asiaan!

 

13.15

Lähden kaupungille lounaalle ruotsalaisen ystäväni kanssa, jota en ole nähnyt moneen viikkoon.

Käyttäytymistieteiden kampus on Leidenin aseman takana alueella, jossa ei hirveästi ole mitään, mutta heti aseman toisella puolella on monia ravintoloita. Suuntaamme sinne, ja istumme terassille, johon paistaa mukavasti aurinko. Tilaan lohella ja kasviksilla täytetyn flammkuchenin ja jääteetä.

Lounas venyy kuulumisia vaihtaessa yli tunnin mittaiseksi. Pelkään palavani auringossa, koska olen taas unohtanut ottaa aurinkovoiteen mukaan, mutta myöhemmin huomaan onneksi vain ruskettuneeni. Ihanan rentouttava tauko päivään!

IMG_20170601_164403

IMG_20170602_090535

15.00

Palaan takaisin yliopistolle. Käyn läpi tilaston kurssin parin viimeisen viikon SPSS-harjoitukset, ja teen niistä itselleni ohjeet.

Leidenissä SPSS-tentit ovat niin sanottuja open book -kokeita, eli tenttiin saa tuoda mukaan mitä tahansa kirjallista materiaalia, jonka uskoo auttavan tentin teossa. Olen todennut parhaaksi strategiaksi tehdä itse step by step -ohjeet kaikista tehtävistä ja siitä, miten SPSS:n antamat taulukot tulkitaan sekä sitten vielä harjoitella tehtävät niin hyvin, että muistan ne ohjeista huolimatta kutakuinkin ulkoa.

SPSS-tentissä on aikaa vain tunti, mikä riittää erittäin hyvin, jos tietää mitä tekee, mutta mikä ei riitä mihinkään, jos tilanne on päinvastainen.

 

16.15

Yritän vielä opiskella tilastoa. Ensi viikolla on kaksi kirjallista tenttiä sekä vielä se erillinen SPSS-koe. Kaikkiin niistä pitää vielä valmistautua, joten loppurutistus mielessä olen venyttänyt viime päiviä ylipitkiksi.

Tänään ajatus kulkee kuitenkin huonosti, joten päätän hetken tahmealta tuntuvan opiskelun jälkeen lähteä kotiin.

IMG_20170602_090454

IMG_20170602_090427

16.50

Kävelen viiden minuutin matkan Leidenin asemalle.

Junaa odotellessani päätän käydä ostamassa aseman kukkakaupasta ruukussa kasvavan auringonkukan, jonka olen bongannut aamulla. Uusi kotimme kaipaa kasveja!

17.10

Haagissa muistan tulleeni asemalle pyörällä. Pyörässäni oli joskus ennen kori, joka kuitenkin alkoi repsottaa ja jota en sittemmin ole saanut ruuvattua takaisin paikoilleen. Mietin, miten saan auringonkukan ehjänä kotiin.

Onneksi olen Hollannissa: laitan kukkaruukun kainaloon ja hyppään pyörän kyytiin. Liikennevaloissa tuntuu vähän hasardilta, mutta onneksi Hollannissa ei ole mäkiä. Sekä minä että kukka pääsemme ehjänä kotiin.

Q&A: Vielä vähän opiskelua ja asumista ja vähän muutakin

Tein muutama viikko sitten vakaan päätöksen alkaa blogata kerran tai kahdesti viikossa, mutta kappas vaan – yliopisto on taas ollut asiasta vähän eri mieltä! Pahoittelut siis parin viikon hiljaisuudesta ja etenkin siitä, että näihin viimeisiin kysymyksiin vastaaminen on venähtänyt.

Onneksi kohta koittaa kesä ja jonkinlainen vapaus ja ehdin kirjoitella kaikesta, mistä olen aikonutkin (yeah right). Tässä viimeisessä kysymys-vastaus-postauksessa on sekalainen seurakunta vastauksia niin viimeisiin opiskeluun ja Hollannissa asumiseen kuin vähän henkilökohtaisempiinkin kysymyksiin liittyen.

leiden_poortgebouw
Leidenin aseman ja käyttäytymistieteellisen laitoksen välissä on upea Poortgebouw, joka on myöskin yliopiston rakennus.
nyyttärit_yliopistolla
Nyyttäritunnelmaa yliopistolta.

 

Pitääkö Leidenissä psykologian opintojen vuoksi asentaa tietokoneelle jotain erityisiä ohjelmia vai pärjääkö ihan perustietokoneella ja Office-paketilla?

Tilasto-ohjelma SPSS:n asentamisesta on hyötyä, koska silloin sillä voi harjoitella kotona, mutta se ei ole pakollista. SPSS kannattaa ostaa vasta opintojen alettua, koska opiskelijanumerolla siitä saa ison alennuksen. Muuten pärjää hyvin perustietokoneella ja Office-ohjelmilla.

 

Koitko työmäärän ensimmäisenä vuonna todella painostavaksi? Arvioitu työmäärä on yliopiston mukaan noin 40 tuntia per viikko, mikä on melko paljon. Siinä täytyy olla motivaatiota!

Tahtiin tottumiseen meni kyllä jonkin verran aikaa, sillä en ollut todellakaan tottunut siihen, että opiskeluun menee niin paljon aikaa. Mutta aika nopeasti sitä asennoituu niin, että tämä on kokopäiväinen koulutus ja sillä siisti (sätkynukke puhuu). Minua se ei juuri haittaa (muuten kuin taloudellisessa mielessä), sillä psykologia on valtavan mielenkiintoista!

leiden_vanhakaupunki
Lempiasioitani Leidenissä: vanhat talot, kauniit pihat ja vapaana kulkevat kissat.

leiden_vanhakaupunki2

 

Minkä hintaista asuminen Hollannissa on? Entä millainen on asumisen taso?

Hollannissa asuminen on aika samanhintaista kuin Suomessa, mutta se vaihtelee kovasti paikkakunnittain. Lyhyesti sanottuna pääkaupunkiseutuun verrattuna täällä on monesti ihan kohtuuhintaista asua, mutta muualta tulevana hinnat tuskin tuntuvat kovinkaan edullisilta.

Ymmärtääkseni Amsterdamin ja Utrechtin alueet ovat kalleimpia. Leiden on suhteellisen hinnakas kokoonsa ja ympäröiviin alueisiin nähden, ja esimerkiksi Haagissa ja Rotterdamissa asuminen on ainakin vielä vähän edullisempaa kuin siellä. Hollannissa asuntojen hinnat kuitenkin nousevat tällä hetkellä kovaa vauhtia.

Asumisen taso on vähän huonompi kuin Suomessa. Hollannissa on paljon vanhoja taloja, jotka saattavat olla surkeassa kunnossa, eikä kaikkea todellakaan tehdä niin vimpan päälle kuin Suomessa. Mutta itselläni on ihan hyviä kokemuksia asumisesta, joten kyllä niitä helmiäkin voi löytää.

 

Mitä kautta asunto kannattaa hankkia?

Itse käyttäisin aina välittäjää. Silloin on ainakin joku, jonka puoleen kääntyä, jos asunnossa on ongelmia. Välitystoimistoja on joka kaupungissa pilvin pimein, ja sen käyttäminen on vuokralaiselle ilmaista, jos asunnon omistaja on jo ilmoittanut asuntonsa kyseisen välittäjän listoille vuokrattavaksi.

haag_junasta
Haag junan ikkunasta.

italialainen_ruoka_leiden

 

Onko Leidenissä millainen julkinen liikenne? Vai kuljetaanko joka paikkaan vain pyörillä?

Leidenissä on vähän takkuinen julkinen liikenne, joka on kokonaan bussien varassa. Välimatkat ovat lyhyet ja pyöräily on bussilla kulkemista nopeampaa, joten suurin osa varmasti pyöräilee paikasta toiseen. Toki Leidenissä voi hyvin kulkea myös kävellen.

 

Onko Hollannissa hanavesi juomakelpoista?

On onneksi!

 

Suosittelisitko (opiskelijalle) hollannin kurssin ottamista vai lähinnä Duolingoa ja perussanaston oppimista?

Suosittelisin kielikurssia ainakin, jos meinaa olla maassa pidempään kuin kandin tutkinnon verran. Esimerkiksi maisterivaiheessa harkkapaikan saaminen on helpompaa, jos osaa myös hollantia. Puhumattakaan siitä, että on vain kivempi ymmärtää, mitä ympärillä olevat ihmiset puhuvat.

Hollannissa saa usein asiat hoidettua englanniksi, mutta esimerkiksi teleoperaattorit, sähköyhtiöt ynnä muut palveluntarjoajat tekevät sopimuksensa ja lähettävät kaiken postin hollanniksi, joten ainakin se, että osaa lukea hollantia, on minusta tosi tärkeää.

B2-tasolle, joka osoittaa virallisesti riittävän kielitaidon, pääsy ei ole muutamassa vuodessa mikään mahdottomuus etenkin, jos osaa valmiiksi ruotsia tai saksaa sekä tietty englantia. Mutta Duolingoakin kannattaa käyttää. Siitä oppii paljon tärkeää sanastoa!

 

Kuinka haastavaksi olet kokenut englanniksi opiskelun yliopistotasolla?

Alkuun se oli tietysti vähän hankalaa, koska en ollut tottunut juuri kirjoittamaan englanniksi ja jännitin etenkin esitelmien pitämistä englanniksi. Mutta kielitaito karttuu kohisten, kun joutuu koko ajan lukemaan englanninkielistä tieteellistä tekstiä ja olemaan muutenkin englannin ympäröimänä.

Pidemmän päälle se siis tuskin on mikään ongelma: Suomessakin psykologian opiskelijoiden kirjat ovat kuitenkin englanniksi.

omakuva

grotemarkt_haag
Melkein kesäisissä tunnelmissa Haagin Grote Marktilla.

 

Mitkä olivat lempi- ja inhokkiaineesi peruskoulussa?

Tykkäsin aina kielistä eli äikästä, englannista ja ruotsista. Pärjäsin hyvin oikeastaan kaikissa aineissa, mutta luonnontieteet eivät siihen aikaan napanneet lainkaan. Jos joku olisi sanonut 15-vuotiaalle minulle, että opiskelen vielä tulevaisuudessa biologiaa ja tilastotiedettä ja vielä tykkään niistä, olisin varmasti nauranut räkäisesti!

 

Mikä on mieleenpainuvin tai hauskin muistosi Hollannista?

Olen hirveän huono keksimään tällaisia… Yksi mieleenpainuvimpia muistoja oli ensimmäinen päiväni yliopistolla, joka oli sellainen tutustumispäivä ja jolloin jo juttelin muun muassa parille ihmiselle, joista on sittemmin tullut hyviä ystäviäni. Ja tietysti minua kosittiin Hollannissa, mikä on ihana, tärkeä ja varmasti ikuisesti mieleen jäävä muisto.

 

Jos et asuisi Hollannissa, onko joku muu ulkomaa, missä haluaisit tai voisit kuvitella asuvasi?

Ehdottomasti. Haaveilen säännöllisesti paluusta Kreikkaan ja ainakin talviasunnosta Espanjassa. Valitettavasti etenkin Kreikka on varsin epärealistinen haave ainakin niin kauan kuin maan talous- ja työllisyystilanne on kuralla.

Voisin myös hyvin asua esimerkiksi muualla Keski-Euroopassa, mutta tällä hetkellä Hollannista ei ole kiire minnekään.

 

Mitkä ovat ensi kesän suunnitelmasi?

Koska olen niin hitaasti vastannut näihin kysymyksiin, nyt voinee jo puhua tästä kesästä?

Kesäkuussa opiskelen vielä tentteihin. Muuten aion kesällä käydä Suomessa lomailemassa, tehdä jonkin verran freelance-töitä, mennä vapaaehtoiseksi pariin tiedekonferenssiin Amsterdamissa ja Utrechtissa sekä käydä hollannin kielikurssilla. Tarkoituksena olisi myös reissata oikeasti ulkomailla heinä-elokuun taitteessa, mutta kohde tai kohteet on vielä päättämättä.

Kuvituksena aina toimiva teema: kuvia, joita on kertynyt kameraan viime aikoina.

Vinkkejä hyvään työhakemukseen Hollannista

Jos jotain sanaa inhosin Suomessa opiskellessani, se oli “urasuunnittelu”. Mielessäni kökönkuuloista ilmausta käyttivät korkeintaan jargonia jaarittelevat koulutus- ja ura-asiantuntijat.

Nyt aloin miettiä, mikä urasuunnittelu-sanassa niin nyppii, ja tulin siihen lopputulokseen, että suomen kielen ura-sana vain kuulostaa ummehtuneelta. Siitä tulee mieleen urautuminen: ikään kuin työelämässä pitäisi edetä jotain ennaltasuunniteltua reittiä, vain “koulutusta vastaava, oman alan työ” olisi kunnioituksen arvoista ja vuosikymmenten vakiduuni samassa firmassa parasta mitä ihminen voi saavuttaa.

Yök, mitä vanhanaikaista putkiajattelua, sanon mie.

tyonteko_hollannissa5

Hollannissa asuminen ei ole muuttanut inhoani urasuunnittelu-sanaa kohtaan, mutta itse asiaa kohtaan kyllä. Johtuu se sitten uudesta maasta tai alasta, mietin oman ansioluetteloni monipuolistamista ja erilaisia tapoja tehdä työtä ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Tokaan opiskeluvuoteeni on kuulunut melkein koko lukuvuoden kestävä urasuunnittelukurssi. Kurssi on kymmenisen vuotta työelämässä olleen mielestä tuntunut osittain turhauttavalta, kun etenkin alkuvaiheessa sisältö oli pitkälti perustyöelämätaitojen käsittelyä.

Mukana on kuitenkin ollut myös mukavia elementtejä: Syksyllä pääsin tapaamaan Amsterdamissa asuvaa oikeuspsykologia ja jututtamaan häntä hänen työstään. Olen saanut lisää tietoa siitä, millaisia työmahdollisuuksia Hollannissa asuville psykologeille on. Minulla on myös ollut loistava tutori, joka on etsinyt vastaukset vaikeimpiinkin kysymyksiini ja kannustanut lähtemään tutkijaksi, vaikka kolmekymppisenä olenkin hollantilaisittain melko vanha niin perustutkinto-opiskelijaksi kuin väitöskirjantekijäksi.

Pakollisena osana kurssia on ollut myös osallistuminen kahteen työelämää käsittelevään päivään. Ekassa tapahtumassa kävin jo viime syksynä, ja viimeksi, vajaa pari viikkoa sitten piipahdin oman tiedekuntamme urapäivässä FLO:ssa.

tyonteko_hollannissa6

Aikanaan, kun olin juuri aloittanut journalismin opinnot, pääsin iltatöihin itähelsinkiläiselle hammasklinikalle. Alussa työni koostui lähinnä asiakaspalveluhommista, mutta pikkuhiljaa vastuu kasvoi ja sain esimerkiksi osallistua rekrytointiin.

Luettuani kymmeniä, ellen satoja, työhakemuksia olen pitkään ajattelut, että minulla on ihan hyvä tatsi työhakemusten ja ansioluetteloiden väsäämiseen. FLO:ssa pidetty CV-workshop oli kuitenkin osuva muistutus siitä, että viimeksi olen käynyt läpi toisten työhakemuksia yli neljä vuotta sitten: taitoni ovat vanhentuneet.

Entisessä työpaikassani muistan pidelleeni käsissäni yhtä ainoaa visuaalisesti mieleen jäänyttä ansioluetteloa (sen lähettänyt nainen sai hakemansa paikan). Nykyään mustavalkoisen, tekstinkäsittelyohjelmalla tehdyn ansioluettelon ei voi sanoa olevan tätä päivää. Workshoppia vetäneen rekryammattilaisen mukaan ansioluettelon pitää tehdä vaikutus viidessä sekuntissa, joten selkeys, tiiviys ja visuaalisuus ovat tärkeitä juttuja.

tyonteko_hollannissa2

Muita uusia asioita, joita opin workshopissa ja jotka pätevät kuulemma ainakin hollantilaisessa työelämässä:

Profiiliteksti ja avainsanat mukaan. Ansioluettelossa pitää olla neljän viiden virkkeen pituinen kuvaus, joka on ainakin omasta CV:stäni puuttunut aina. Se pitää kirjoittaa haettava työpaikka mielessä pitäen ja työpaikkailmoituksessa käytettyjä avainsanoja käyttäen. Jotkut työnantajat tsekkaavat kuulemma koneellisesti, miten paljon hakemuksessa on samoja sanoja kuin ilmoituksessa.

Haettava työtehtävä pitää mainita CV:ssä. Olen aina ajatellut ansioluettelon voivan olla yleisluontoisempi kuin hakemuskirjeen. Kuulemma näin ei ole. Antamansa palautteen perusteella hollantilaiset työnantajat haluavat, että CV:kin on tehty työnantajan tarpeet huomioon ottaen ja haettava tehtävä on mainittu.

Vapaaehtoistyötä arvostetaan. Mielikuvani on, että Hollannissa arvostetaan vapaaehtoistyötä eri tavalla kuin Suomessa ja sitä myös tehdään enemmän. Workshoppia vetänyt mieskin korosti, että kokemus vapaaehtoistyöstä on hyvä mainita muun työkokemuksen ohessa. Suomessa oppilaitoksissa kuulee harvoin, että kyllä ilmaistakin työtä voi tehdä, kunhan siitä on itselle hyötyä, mutta täällä tosi monet opiskelukaverini tekevät esimerkiksi kesälomillaan vapaaehtoistyötä. Itsekin olen menossa ensi kesänä vapaaehtoiseksi pariin tiedekongressiin.

Tähtimetodi käyttöön hakemuskirjettä kirjoittaessa. Ehkä isoin ristiriita oman työnhakuhistoriani ja workshopissa annettujen vinkkien välillä oli, että workshopin pitäjä kannusti tekemään hakemuskirjeen STAR-metodilla (metodin käytöstä voi lukea muun muassa Leedsin yliopiston nettisivuilta). Käytännössä hakemuksessa kannattaa siis keskittyä siihen, mitä on tehnyt aikaisemmin, ei välttämättä niinkään haettavaan paikkaan. Suomessa olen ainakin tällä vuosikymmenellä tehnyt kaikki työhakemukseni samalla mallilla: ensin kerron, mistä keksin hakea tätä paikkaa, sitten selitän, miksi olisin hyvä tyyppi kyseiseen tehtävään. Se ei välttämättä kuitenkaan toimi kaikkialla, eikä kaikilla aloilla.

tyonteko_hollannissa3

Lisäksi muutama käytännön vinkki:

  • Kun lähetät hakemuksesi sähköpostilla, anna mahdollisimman paljon tietoa jo tekstikentässä. Sen sijaan, että kirjoitat “hakemukseni paikkaan X”, käytä esimerkiksi muotoa “(Haettava työtehtävä)/(Koulutuksesi)/(Kokemuksesi vuosina)”.
  • Googlaa itsesi ennen hakemuksen lähettämistä. Oli se eettisesti tai lain edessä oikein tai ei, mahdollinen työnantajasi luultavasti katsoo, mitä hakukone kertoo sinusta. Kannattaa harkita Facebook-tilin piilottamista Google-hauista.
  • Noudata samaa ulkoasua CV:ssä ja hakemuskirjeessä. Jos toimitat hakemuksesi paperisena, käytä tulostukseen paksua, laadukkaantuntuista paperia. Taitamaton Indesignin tai Illustratorin käyttäjä voi ostaa hienoja ja valmiiksi tehtyjä CV-pohjia netistä.

tyonteko_hollannissa4

Olen sitä mieltä, että asiantuntijoiden työnhakuvinkit eivät ole koskaan yksiä, ainoita totuuksia. Hakemusta tehdessä pitää ennen kaikkea ottaa huomioon, mitä omalla alalla arvostetaan: monesti oikea koulutus ja kokemus ovat pakollisia juttuja ja hieno, vimpan päälle hiottu ansioluettelo voi tuoda korkeintaan muutaman irtopisteen.

Out of the box -ajattelu ja omien työnhakutaitojen päivittäminen on kuitenkin aina fiksua. Jos olet hakenut sataa työpaikkaa muttet saanut yhtään haastattelukutsua, luultavasti jokin mättää hakemuksessasi. Se, mikä toimi kymmenen vuotta sitten, voi olla auttamattoman vanhanaikaista nyt. Lisäksi se, mitä Suomessa arvostetaan, voi toimia huonosti ulkomailla. Nämä asiat on hyvä tiedostaa silloin, kun hakee uutta duunia.

Oletteko te huomanneet eroavaisuuksia Suomen ja ulkomaiden työnhakutapojen välillä? Millainen sinusta on hyvä CV?

Opiskelukuulumisia: Kehityspsykologiaa kohti

Olen koko psykologian opiskeluaikani ollut innostunut opinnoistani ja nauttinut siitä tunteesta, että täällä ei tarvitse juuri päntätä tyhjänpäiväisyyksiä. Tällä viikolla olo on kuitenkin ollut vielä paljon motivoituneempi kuin pitkiin aikoihin.

Kuten muutama viikko sitten kirjoittelin, meillä toisen opiskeluvuoden puolivälissä lukkari alkaa viimein täyttyä valinnaisista ja erikoistumisopinnoista. Kymmenen nopan erikoistumiskursseja käydään kanditutkinnon aikana vähintään kolme, joista minä suoritan siis tässä jaksossa ensimmäisen. Valitsin kliinisen lasten ja nuorten psykologian.

bullet journal 2

Siinä vaiheessa, kun aloin opiskella Leidenissä, minulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä uudella tutkinnollani tekisin. Ajattelin, että voisin tehdä potilastyötä, tutkia, opettaa ja ihan hyvin olla vaikkapa tiedetoimittajana keskittyen psykologiaan. Silmät auki -asenteeseen vaikutti aiempi kokemus: Journalismin opintojeni alussa vannoin suureen ääneen, ettei minusta tule ainakaan taloustoimittajaa. Arvaatte varmaan, miten kävi?

Tasan vuosi sitten aloitin pakollisen kehityspsykologian kurssin, ja silloin jokin loksahti kohdilleen. Kehityspsykologia yhdistelee psykologiaa, biologiaa ja lingvistiikkaa, noin niin kuin muun muassa. Se tuntui heti omalta jutulta. Nyt tarkoituksenani on hakea kehityspsykologian tutkimusmaisteriohjelmaan sen jälkeen, kun saan kandin paperit käteeni.

bullet journal 1

Niin, siitä motivaatiosta.

Vaikka opinnot ovat maistuneet hyvin tähänkin mennessä, on myös ihanaa saada viimein valita, mitä tekee. Lasten ja nuorten psykan erikoistumiskurssilla pääsen muun muassa ensimmäistä kertaa oikeasti kokeilemaan tutkimuksentekoa, joskin todella pienellä otoksella. Yksi kurssin oppimistehtävistä on kehittää pienryhmässä lasten emotionaalista kehitystä mittaava koe, joka sitten toteutetaan muutamalla lapsella. Data analysoidaan testaamisen jälkeen samalla tavalla, kun teen sitten tulevaisuudessa kandin tutkielmaa tehdessäni. Kurssin lopuksi tulokset esitellään muulle ryhmälle.

Lasten löytäminen tutkimusta varten voi olla vähän hankalaa, kun verkostot Hollannissa ovat vähäiset. Varmasti jostain löytyy kuitenkin ainakin kanssaulkosuomalaisia, joilla on sopivan ikäisiä lapsia ja jotka ovat valmiita auttamaan opiskelijaa pulassa.

Omassa pienryhmässäni on muuten toinenkin suomalainen (jonka kanssa meillä on vieläpä yhteinen ystävä Helsingissä)! Suomalaisia kansainvälisen psykan opiskelijoita taitaa olla Leidenissä huimat neljä ja omalla vuosikurssillani minä olen ainoa, joten en todellakaan pääse kovin usein höpöttämään suomea yliopistolla.

bullet journal

Tutkimusmaisteriohjelmiin pääsy on täällä vaikeampaa kuin kliinisen työn ohjelmiin, joten seuraavat puolitoista vuotta täytyy ahertaa kunnolla, että pääsisin sisään haluamaani ohjelmaan. Tämän jakson tavoitteenani on oikeasti viettää 40 tuntia viikosta opiskellen yleensä kirjastossa tai muuten yliopistolla. Kotiin jäädessä on liian helppo alkaa pyykätä tai katsoa “vielä yksi jakso” Gilmoren tyttöjä.

Tavoitteiden saavuttamisessa auttaa uusi bullet journalini, joka on postauksen kuvissa. Olen kirjoittanut siihen kellonajat, jotka on päivittäin varattu opiskeluun, sekä to do -listan jokaiselle viikolle. Eka viikko on tietysti aina vähän vääristynyt, sillä tekemistä on yleensä vähemmän kuin myöhemmin, mutta toistaiseksi homma on toiminut hyvin: sain tämän viikon pakolliset hommat ruksittua tehdyiksi jo keskiviikkona! Saa kertoa lisää tehokkaita opiskeluvinkkejä.

Olen viime aikoina saanut aika paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka olisivat kiinnostuneet psykologian opiskelusta Hollannissa. Siksi päätin kirjoittaa nyt tällaisen kuulumispostauksen siitä, mitä opinnoilleni kuuluu. Olisi kuitenkin kiva, jos kertoisitte, kiinnostaako teitä tällaiset spesifimmät opiskeluun liittyvät kirjoitukset. On vähän turhaa höpöttää täällä asioista, joista innostun vain itse.

Stressiä ja hyvää mieltä kevään opinnoista

Tänä aamuna kymmeneltä mietin, onko Hollannissa opiskelu tehnyt minusta kunnianhimoisemman (lue: helposti stressaantuvamman) vai mahtaako aika vain kullata muistot.

Aamulla alkoi rekisteröityminen kevätlukukauden kursseille. Rekisteröityminen oli siinä mielessä jännää – ja stressavaa – että olen kohta tehnyt suurimman osan kandivaiheeni pakollisista opinnoista, ja tulevaisuudessa lukkarini koostuu pääosin erikoistumisopinnoista sekä valinnaisista kursseista.

Toisin kuin Suomessa, Hollannissa psykologit erikoistuvat maisterivaiheessa johonkin tiettyyn psykologian ala-alueeseen ja maisteriohjelmaan sisäänpääsy edellyttää usein tietynlaisia pohjaopintoja. Sen vuoksi tässä vaiheessa opintoja on hyvä olla jokin suuntautumisvaihtoehto mielessä. Minä olin jo vajaa vuosi sitten aika varma, että haluan erikoistua kehityspsykologiaan. Viime syksynä mielessä kirkastui vielä se, että haluaisin tehdä tutkimusmaisterin, joka avannee ovia vähän laajemmin kuin kliinisen puolen maisteri.

Yliopistolla pelotellaan aina sillä, miten kurssit täyttyvät tosi nopeasti, vaikka rekisteröitymisaika kestääkin virallisesti viikkoja. Niinpä olin jo ennen kymmentä kytiksellä tietokoneen ääressä, että voin heti logata itseni niille kursseille, jotka haluan keväällä tehdä. No, en ollut ainoa, joten tietenkin se saakelin yliopiston serveri kaatui heti kun rekisteröityminen alkoi. Siihen kun yhdistää sata vuotta vanhan läppärini, joka lataa ihan kaikkea superhitaasti, ei hirveästi naurattanut. Mitään plan B:tä mulla ei tietenkään ollut sen varalle, etten pääsisi jollekin haluamalleni kurssille.

Olin kuitenkin lopulta onnekas, ja kun nettisivu alkoi koneellani pelittää, kaikilla haluamillani kursseilla oli vielä tilaa. Hyvä niin, sillä tämä kunnianhimo – tai tyhjänpäiväinen stressaaminen – aiheuttaa huonoa omaatuntoa ja pelkoa siitä, etteivät opinnot etene toivotusti. Eikä tämmöinen stressaaminen kovin hyväksi ole terveydellekään.

Hulluinta on, etten muista stressanneeni about yhtään mistään opinnoistani Suomessa! Paitsi ehkä AMK-urani ainoasta hylsystä (taloustoimittajalle uskottavaan tapaan se tuli tietysti kansantalouden perusteista). Voi tosin olla, ettei tällaisia juttuja vaan enää muista jälkikäteen.

Nyt on joka tapauksessa jo ihan hyvä mieli ja kevään lukkari näyttää sopivan tasapainoiselta. Tämän jakson jälkeen minulla on vielä kolme pakollista kurssia jäljellä. Niiden lisäksi teen ensimmäisen erikoistumiskurssini kliinisestä lasten ja nuorten psykologiasta sekä kognitiivisen psykologian valinnaiskurssin nimeltä Emotion and Cognition. Vaikka olen tykännyt opinnoistani tähän asti tosi paljon, tuntuu tosi kivalta päästä viimein myös vaikuttamaan niiden sisältöön itse.

Nyt kuitenkin takaisin tenttikirjojen pariin, sillä ennen kuin pääsee opiskelemaan mitä lystää, pitää hoidella alta pois tämän jakson tentit, jotka ovat jo ensi viikolla.

Millainen oli eka opiskeluvuoteni Hollannissa?

Ensimmäinen lukuvuosi täällä Leidenissä alkaa olla ohi! Meillä ekaluokkalaisilla viime viikko oli vapaata. Tällä ja ensi viikolla on vielä uusintatenttejä, mutta minä karkaan jo kuluvan viikon jälkeen Suomeen. On siis hyvä hetki vähän muistella, millaista psykologian opiskelu täällä on ollut.

leiden_kirjasto

Mitä ekana vuonna opiskellaan?

Ainakin psykologian opiskelu on Hollannissa aika koulumaista. Ekan vuoden opiskelijoille lyödään käteen valmis lukujärjestys. Toisena vuonna voi jo valita jonkin verran haluamiaan erikoistumiskursseja ja valinnaisia.

Psykologian opiskelu on pääasiassa nimenomaan psykologian opiskelua. Leidenissä se alkaa johdantokurssilla, jolla käsitellään pintapuolisesti eri psykologian ala-aloja ja joka antaa hyvän rakennusalustan myöhemmille opinnoille. Myöhemmin päntätään sitten muun muassa kliinistä, kehitys-, neuro- ja sosiaalipsykologiaa.

Lisäksi lukkariin kuuluu kolme kurssia tilastotiedettä, yksi kurssi tieteenfilosofiaa ja sekä koko vuoden kestävä Academic Skills Tutorial -kurssi, jolla opetellaan esimerkiksi kirjallisuuskatsausten ja tutkimusraporttien kirjoittamista sekä tieteellisen esitelmän tekoa.

leiden

hollantilainen lounas

Mistä lukujärjestys koostuu? Millaisia tentit ovat?

Täällä päin psykologian opiskelijan lukujärjestys muodostuu vapaaehtoisista luennoista ja pakollisista workgroupeista, joilla syvennetään luennoilla hankittua osaamista ja jotka järjestetään pienemmissä, noin 20 hengen ryhmissä. Workgroupeja on yleensä joko joka viikko tai joka toinen viikko.

Työryhmä pysyy samana koko ensimmäisen vuoden ajan, joten omat ryhmäläiseni ovat niitä ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt kymmenen viime kuukauden aikana enemmän aikaa kuin kenenkään muun kanssa. Onneksi oma ryhmäni oli aivan ihana!

Työryhmätuntien sisältö vaihtelee kursseittain tosi paljon. Siihen voi kuulua lyhyeiden esseiden kirjoittamista, motivoivan haastattelun opettelua, videonklippien katselua, erilaisten tehtävien tekoa, you name it.

Hollantilaiseen tyyliin kuuluu se, että kaikesta keskustellaan. Suomalaisena tuppisuuna mun oli alkuun vähän vaikea innostua ryhmäkeskusteluista ja ensimmäiset viikot tuntui siltä, ettei eri aksenttien keskellä pysy oikein mukanakaan. Kaikkeen kuitenkin tottuu nopeasti. Nykyään osaan keskustella psykologiasta varmaan sujuvammin englanniksi kuin suomeksi, enhän edes tiedä juuri mitään ammattisanastoa omalla kielelläni!

Leidenissä kurssien loppuarvosanat muodostuvat yleensä kahdesta osasta, tentin arvosanasta ja workgroupin arvosanasta. Tyypillisesti koenumero määrittää 70 prosenttia loppuarvosanasta ja workgroupin 3o prossaa.

Tentit ovat ainakin ensimmäisenä opiskeluvuonna pelkästään monivalintakokeita, ja hylätyn kokeen voi uusia vuoden aikana kerran. Tilaston kursseilla tehdään sekä varsinainen kirjallinen tentti että SPSS-koe.

luennolla leidenissä

yliopistolla leidenissä

Millaista on opiskella englanniksi?

Viime elokuussa, kun vietin viimeisiä öitäni vanhassa Helsingin-kodissamme, valvoin iltoja jännittäessäni sitä, että kohta joudun opiskelemaan ensimmäistä kertaa elämässäni englanniksi. No, stressaaminen oli tietysti ihan turhaa.

Nyt sanoisin uusille opiskelijoille, että jos olet päässyt kielikokeen läpi, omaa osaamista on turha kamalasti jännittää. Suomalaiset puhuvat usein hyvin englantia ja ovat tottuneet sitä kuulemaan. Eikä kielitaito parane mitenkään muuten yhtä tehokkaasti kuin kieltä käyttämällä. Oman alan kirjallisuuden lukeminen kasvattaa sanastoa valtavan nopeasti: enää en juuri käytä sanakirjaa lukiessani tentteihin. Jos ei ole tottunut kirjoittamaan englanniksi, siihenkin tottuu nopeasti, ja tarvittaessa kieliongelmiin on saatavilla apua yliopiston kautta.

Leidenissä yliopiston henkilökunnan englannin taso vaihtelee, mutta mielestäni se on enimmäkseen joko todella hyvää tai jopa natiivitasoista. Jos kuitenkin haluaa oppia ja kuulla luennoilla täydellistä Oxford Englishiä, niin silloin kannattaa tietysti hakeutua opiskelemaan Englantiin eikä Hollantiin.

ilta leidenissä

auringonlasku leidenissä

Miksi Leidenissä kannattaa opiskella?

Kielitaidon karttuminen ja kansainvälinen kokemus ja verkostoituminen ovat minun mielestäni ehdottomasti Leidenissä opiskelun valttikortteja. Leiden on ison yliopistonsa ja hallintokaupunki Haagin kupeessa olevan sijaintinsa ansiosta todella kansainvälinen kaupunki. Sitten kun muutaman vuoden kuluttua saan käteeni psykologian maisterin paperit, lähistöltä löytyy varmasti todella mielenkiintoisia työmahdollisuuksia paljon kansainvälisemmissä ympyröissä kuin Suomessa uskaltaa unelmoidakaan.

Leidenissä pärjää englannilla hyvin, mutta psykologina töitä on vaikea saada ilman hollannin osaamista. Tämä koskee myös maisterivaiheessa olevia harjoitteluita. Sen vuoksi kannattaakin alkaa opiskella hollantia mahdollisimman pian, jos haluaa tehdä täällä muutakin kuin kandintutkinnon.

leiden hortus botanicus

Jäänkö pysyvästi Hollantiin?

Näin vajaan vuoden pohdiskelun jälkeen en usko, että Hollannista muodostuu loppuelämän kotiamme. Mutta kyllä meillä on tarkoituksena jäädä tänne toistaiseksi, ja tällä hetkellä suunnittelen myös maisteriopintoja nykyisessä yliopistossani.

Suomalaisesta opiskelijaelämästä kaipaan Unicafen edullista ruokaa (ja ylipäänsä lämpimiä lounaita!), ilmaista koulutusta ja sitäkin, että ymmärtää heti kättelyssä, miten kaikki toimii.

Mutta plussia on täällä paljon enemmän kuin miinuksia. Kulttuurishokin hetkistä ja kymmenet kerrat sateessa kastuneista housuista huolimatta en vaihtaisi päätöstämme lähteä tänne mihinkään. Meidän kotimme voi olla vielä joskus Suomessa tai jossain aivan uudessa paikassa. Nyt se on kuitenkin Hollannissa.

**

Kirjoitin tähän nyt päällimmäisiä opiskeluun liittyviä ajatuksiani, eikä tämä ole mikään kaiken kattava postaus. Jos jokin jäi mietityttämään, kysy ihmeessä lisää!