Keukenhof, kukkien huvipuisto

Olen hehkuttanut tätä aiemminkin, mutta vuoden paras aika matkustaa Hollantiin on kutakuinkin nyt. Keväällä Hollanti on kukkaloistossaan kaikkein kauneimmillaan.

Ja aika moni tänne nyt matkustaakin. Pelkästään kukkatarha Keukenhofissa kävi viime vuonna puiston julkistamien tietojen mukaan 1,1 miljoonaa ihmistä. Se on aika paljon siihen suhteutettuna, että paikka on auki vain pari kuukautta maalis-toukokuussa.

keukenhof2

keukenhof5

Tunnustan: tykkään kukista ja kuulun niihin ihmisiin, jotka spottailevat junan ikkunasta kukkapeltoja viisivuotiaan innostuksella.

Kukista innostuivat myös äitini ja ystäväni, jotka molemmat olivat meillä kylässä viime huhtikuussa. Niinpä kävin Keukenhofissa viime keväänä en kerran, en kahdesti vaan kolme kertaa. Turrereissujen ohella yhdesti päässä oli tsuurnalistin hattu (lopputuloksen, jossa käsiteltiin paitsi tulppaanimatkailua myös laajemmin Hollannin kukkateollisuutta, julkaisi Kauppalehti).

Seuraa toinen tunnustus: vaikka olen ehtinyt käydä Keukenhofissa monta kertaa, en ole ihan varma, onko paikka ihan niin monen reissun ja pääsylipun arvoinen.

keukenhof6

keukenhof9

keukenhof8

Keukenhofiin istutetaan vuosittain seitsemän miljoonaa kukkasipulia, joista kasvaa tietenkin tulppaaneja eri lajikkeissaan mutta myös monia muita kukkia. Puisto on toisaalta hauska paikka bongailla eri lajikkeita, mutta toisaalta kukkameren keskellä iskee helposti turtumus. Varsinkin, kun siellä on monesti sen verran ryysistä, että etenemään joutuu kyynärpäätaktiikalla.

Kauppalehden työkeikalla pyörimme puistossa melkein koko päivän valokuvaajaystäväni kanssa: aikaisin aamulla sai olla aika rauhassa, mutta puolenpäivän maissa kuvaaminen ja oikeastaan pelkkä liikkuminenkin meni jo hankalaksi. Tuntui siltä, että jokaisen istutuksen edessä on selfieitä ottavien ihmisten muuri. Alkoi ahdistaa ja mietityttää, että onko tämä oikeasti tämän arvoista.

Jututin erästä hollantilaista nuorta miestä, joka oli tullut puistoon, sillä hän esitteli kotimaataan ulkomaalaisille vierailleen. Häntä tuntui lähinnä huvittavan paikan suosio: mikä paikassa muka on niin ihmeellistä.

Niinpä niin.

Hollannissa näkee kukkia paljon muuallakin kuin Keukenhofissa, jossa kahdeksan kymmenestä kävijästä on ulkomaalaisia. Jopa kukkatarhaa itseään ympäröivät paikallisten viljelijöiden kukkapellot. Täysin odottamatta näkökenttään tupsahtaessaan ne säväyttävät ainakin minua paljon enemmän kuin paikka, jossa jokainen istutus on tarkkaan harkittu ja viivottimen kanssa suunniteltu.

keukenhof7

keukenhof4

Mutta sitten taas toisaalta: kyllä Keukenhofille on paikkansa.

Jos Hollannissa on vain muutaman päivän lomareissulla, siellä kukkia pääsee näkemään ihan varmasti. Ei tarvitse tsompailla 35 kilometrin pyörälenkkiä, niin kuin eräät, vain siksi, ettei ole ihan varma siitä, mihin on menossa.

Jos sataa vettä ja on kylmä, puistossa pääsee lämmittelemään myös sisätiloihin. Siellä on monta ravintolaa tai kahvilaa, joten nälissään ja janoissaan ei tarvitse kierrellä. Keukenhof on helppo ja varma valinta, ja varmasti juuri siksi niin suosittu.

keukenhof3

keukenhof1

Kauppalehden juttua tehdessä kävi selväksi, että kaikkia väentungos ei hirveästi haittaa. Jututin juttua varten monia ulkomaalaisia kävijöitä: yksikään heistä ei valittanut tungokseksta, ja joka ikinen oli paikasta enemmän tai vähemmän innoissaan. Eräskin vanhempi brittimies oli käynyt puistossa ensimmäistä kertaa 60-luvulla ja pitänyt sitä niin hienona, että halusi esitellä sen nyt myös vaimolleen.

Ja onhan Keukenhof hieno paikka ja hauskakin, vähän niin kuin semmoinen kukkien huvipuisto, jossa kasveista on tehty taidetta. Jos kukat kiinnostavat ollenkaan, se on ehdottomasti reissun arvoinen. Ei välttämättä kolmen, mutta ainakin yhden.

Muille klaustrofobisille kuitenkin vinkkinä: Keukenhofiin kannattaa mennä heti aamusta, niin kuin teimme äitini kanssa, tai sitten myöhään iltapäivällä, niin kuin teimme kylässä olleen ystäväni kanssa. Molemmat ajankohdat olivat ihanan rauhallisia. Puisto menee päivittäin kiinni puoli kasilta, ja omasta mielestäni pari kolme tuntia riittää sen kiertelyyn aivan hyvin.

Kuvauksellinen Teneriffan auditorio

Tiesittekö, että Teneriffan pääkaupungissa Santa Cruzissa on kahdentoista vuoden ajan ollut maamerkki, jota ei voi olla huomaamatta?

Konsertti- ja oopperatalona toimiva Teneriffan auditorio sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, merenrannalla. Ulkomuodoltaan se muistuttaa erehdyttävästi Sydneyn oopperataloa, joskin pienempänä versiona.

Aika tarkalleen pari kuukautta sitten olin tekemässä Hesariin matkajuttua, ja ramppasin auditoriossa viikon aikana moneen otteeseen. Tuona aikana ihastuin talon kauniiseen pääsaliin, jonka katto jäljittelee tulivuoren muotoa, sekä sen mainioon akustiikkaan.

Paikalla oli kuitenkin paljon muutakin annettavaa. Auditorion piha on nimittäin valtavan kuvauksellinen paikka, jossa pörrää jatkuvasti sekä paikallisia ihmisiä että turisteja ihastelemassa Atlantille avautuvaa aavaa maisemaa ja kaunista arkkitehtuuria.

Itsekin istuin monena päivänä auditorion massiivisilla portailla ja kuvasin ympäristöä ohikulkevine ihmisineen. Tässä hieman kuvasatoa.

 photo auditoriodetenerife1.jpg

 photo auditoriodetenerife2.jpg

 photo auditoriodetenerife4.jpg

 photo auditoriodetenerife7.jpg

 photo auditoriodetenerife8.jpg

 photo auditoriodetenerife3.jpg

 photo auditoriodetenerife5.jpg

 photo auditoriodetenerife6.jpg

Muistaakseni ainakin Lonely Planet väittää, että auditoriossa ei pääse vierailemaan ilman ennakkovarausta. Tieto on kuitenkin vanhentunut. Auditorion lipunmyynti ja ravintola ovat nykyään avoinna maanantaista lauantaihin ja myös sunnuntaisin, jos talossa silloin järjestetään tapahtumia.

Konserttien lisäksi talon sisätiloihin pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla. Syntyhistoriasta ja arkkitehtuurista kertovia kierroksia järjestetään ympäri vuoden maanantaista lauantaihin muulloin paitsi juhlapyhinä. Lippu kierrokselle maksaa muistaakseni viisi euroa, ja paikan sinne voi ja se kannattaakin varata etukäteen lipunmyynnistä.

Ulkoa talon ihastelu on totta kai ilmaista, ja jos nälkä iskee, välipalaa voi nauttia aulan ravintolassa. Ravintola on muutoin teneriffalaisittain melko hintava, mutta kivan leipä-tuoremehu-kahvi-aamiaisen talosta saa edullisesti muutamalla eurolla.

Tylsä eli täydellinen loma

Jokin aika sitten vietin illan Santorinia muistellen: maailman tunnetuimpia auringonlaskuja, valkoiseksi kalkittuja kivitaloja, rosoisia rantoja ja täydellistä ruokaa. Muistitikulta löytyi aika monta valokuvaa, joista muutama suosikkini on yläpuolella.

Vietin Santorinilla viikon toissa kesänä, ja ihan totta puhuakseni se oli vähän tylsä kohde.

Saaren pinta-ala on 79 kilometriä, ja siellä asuu alle 15 000 ihmistä – siis saman verran kuin suomalaisella paikkakunnalla, jota joku saattaa nimittää kaupungiksi, mutta mikä kuulostaa aika huvittavalta.

Kun tämän tiedostaa ennen lomaa, tylsyys on ihan myönteinen asia. Santorini ei ole seikkailukohde, vaan lomakohde täydelliseen nollailuun.

Kamari

Kamari on turisteille rakennettu kylä, jossa suuri osa saaren hotelleista on. Se oli myös meidän kotimme loman ajan.

Lomakylä on aina lomakylä, mutta meidän tarpeisiimme Kamari oli ihan soppeli.

Hotellilta rantaan oli minuutin matka. Rantabulevardilta löytyi vieri vierestä ravintoloita, kahviloita ja jätskibaareja. Meluisat yökerhot – no, ne loistivat poissaolollaan.

Auton vuokraus

Parina päivänä vuokrasimme auton, mitä suosittelenkin kaikille, joita ajaminen kapeilla ja osittain vuoristoisilla teillä ei pelota. Santorinia näkee nimittäin parhaiten omalla menopelillä.

Yleensä Kreikassa auton saa vuokrattua joko itsenäisesti vuokraamosta tai hotellin kautta. Päivävuokra on halvimmillaan noin 30-50 euroa.

Santorinin näkee autolla nopeasti, ja sillä pääsee paikkoihin, joihin ei muuten välttämättä osaisi mennä.

Me kävimme monella vuoriston keskellä olevalla, pienellä kivikkorannalla ja yhden auringonlaskun onnistuimme katsomaan jossain keskellä ei mitään, kaukana Oian ja Firan ihmislaumoista.

Fira

Laumoista huolimatta pääkaupunki Firasta, jossa ylivoimaisesti suurin osa santorinilaisista asuu, muodostui suosikkipaikkani.

Siellä vietimme monta päivää ja iltaa tavernoissa herkutellen. Firassa on myös paljon kauppoja, joista kirjanörtin mieleen jäi parhaiten ihana kaksikerroksinen kirjakauppa. Sen nimeä en tietenkään enää muista.

Jos auton tai skootterin vuokraus ei sovi suunnitelmiin, esimerkiksi Kamarista Firaan pääsee nopeasti bussilla.

Oia

Postikorteista tuttu Oian kylä on valkoisine taloineen ja marmorilaatoituksineen hengästyttävän upea, mutta juuri muuta tarjottavaa sillä ei olekaan.

Ravintolat ovat kalliita, ja niistä puuttuu kreikkalaisen tavernan rento rähjäisyys.

Auringonlaskun aikana Oia on Santorinin suosituin paikka, mikä tarkoittanee sitä, että koko auringonlasku saattaa jäädä näkemättä. Emme kokeilleet tätä yhtenäkään iltana, sillä emme halunneet Oiaan illalliselle.

Oletko sinä käynyt Santorinilla? Mitä tykkäsit?

Kun lähdet Roomaan, muista lenkkarit

Viime marraskuussa kun pimeys alkoi tuttuun tapaan ahdistaa, päätin lähteä sitä hetkeksi karkuun ja toteuttaa samalla pitkäaikaisen haaveeni.

Varasin ensimmäistä kertaa lennot Italiaan ja sen pääkaupunkiin Roomaan. Olin haaveillut reissusta saapasmaahan vuosia, mutta aina aiemmin matka oli kariutunut suunnitteluvaiheessa.

Lyhyt reissu kesti kolme päivää. Etukäteen toivoin, ettei marraskuisessa Roomassa sataisi kovin montaa kertaa ja että aurinko edes pilkahtaisi jossain vaiheessa.

Odotukset ylittyivät, kun paistetta riitti jokaisena päivänä. Toisena matkapäivänäni jouduin jopa riisumaan nahkatakkini ja kiertelemään Palatium-kukkulaa t-paidassa. Ukkosen jyrinä herätti viimeisenä yönä, mutta sekin tuntui melko kesäiseltä.

Kuten tiedätte, Roomassa on valtavasti tekemistä ja näkemistä, eikä sitä millään ehdi kokea kunnolla kolmessa päivässä.

Kiitos mahtavan hostelliemäntäni, ehdin nähdä kuitenkin paljon enemmän kuin uskalsin etukäteen odottaa. Hän antoi minulle kaksi karttaa, joita oli täydennetty tarkentavilla post it -lappusilla. Toiseen karttaan oli merkitty hyviä kävelyreittejä ja nähtävyyksiä, toiseen taas ravintoloita.

Eräs Roomassa käynyt ystäväni mainitsi etukäteen, että matkalaukkuun on tärkeää pakata hyvät kävelykengät, koska kävelemistä Roomassa ei vain voi lopettaa.

Ystäväni vinkki kuvaa Roomaa erinomaisesti. Se on kaunein kaupunki, jossa olen käynyt, ja minkä tahansa kulman takaa saattaa tulla vastaan jotain henkeäsalpaavaa.

Kun törmäsin antiikin aikana temppeliksi rakennettuun Pantheoniin puolivahingossa, tuntui kuin sydän olisi pysähtynyt hetkeksi.

Vaikka ikuinen kaupunki on kolmen miljoonan asukkaan suurkaupunki, tunnetuimmat nähtävyydet ovat kohtuullisen kävelymatkan päässä toisistaan.

Roomaan saapuessani ostin rautatieasemalta kolmen päivän metrolipun, mutta lopulta käytin sitä ainoastaan tulo- ja menomatkalla sekä Vatikaaniin mennessäni (paavin kotihuudit ovat näppärästi Ottavianon metroaseman vieressä). Jalat olivat viimeisenä reissupäivänä muusia, mutta eipähän tarvinnut potea huonoa omaatuntoa pastan ja gelaton ahminnasta.

Kovin erikoisia vinkkejä en osaa Roomaan antaa, sillä kuka tahansa Rooman-kävijä tajuaa mennä ihastelemaan Pantheonia, jättimäistä amfiteatteri Colosseumia ja sen vieressä olevaa Palatiumia, Vatikaanin Pietarinkirkkoa sekä muita maailmankuuluja monumentteja. Juuri mitään sen omaperäisempää en osannut pitkän viikonlopun aikana etsiä.

Tunnettuja nähtävyyksiä kannattaa kuitenkin mennä ihan oikeasti katsomaan, sillä Roomassa ne ovat aidosti näkemisen arvoisia. Koko kaupunki on valtava museo, niin kuin poikaystäväni joskus asiaa kuvaili.

Sen verran kuitenkin vinkkaan loistavia karttojani lainaten, että ensikertalaisen kannattaa kulkea isoja katuja, kuten Via del Corsoa ja Via Nazionalea. Niiden varrella ja vierellä on vaikka mitä nähtävää, eikä aikaa mene niin helposti eksyneenä harhailuun.

Kävellessä kannattaa poiketa myös satunnaisiin, vähemmän tunnettuihin kirkkoihin eli basilikoihin. Luultavasti niitä osuu matkalle useita, eikä kamera kädessä vouhottavia turisteja ole yhtä paljon kuin Santa Maria Maggioren kaltaisissa kirkkojulkimoissa.

Tärkeintä on ottaa ne lenkkarit mukaan, sillä kävelemistä ei voi lopettaa. Paitsi siksi aikaa, että ostaa gelato-kioskista sitruunajäätelöä, joka on suunnilleen yhtä täydellistä kuin Roomakin.

Ateena kävellen koluttuna

Ruma ja saasteinen. Ruuhkainen ja likainen. Täynnä historiaa ja kapeita kujia. Ihania kahviloita, ihania tavernoja, ihanaa ruokaa.

Ostin juuri lentoliput Ateenaan – yhteen lempikaupunkiini, jota samalla inhoan ja rakastan. Sinne, mistä yleensä kaipaa pois mutta josta kuitenkin aina silloin tällöin haaveilee.

Kreikan pääkaupunki on siinä mielessä monipuolinen ja helppo matkakohde, että siellä voi piipahtaa joko päivän ohikulkumatkalla ja nähdä kaikki tärkeimmät nähtävyydet tai sitten siellä voi viihtyä viikon, jolloin ehtii rauhassa nauttia suurkaupungin vilkeestä ja siihen yhdistyvästä eteläeurooppalaisen rennosta meiningistä.

Ateenan metro on yksi siisteimmistä metroista, jonka olen koskaan nähnyt, ja suurin osa tärkeimmistä nähtävyyksistä sijaitsee metroasemien lähettyvillä. Jos kyseessä on todellinen pikavisiitti eikä tarkoituksena ole yöpyä kaupungissa, lentoasemaltakin pääsee metrolla helposti esimerkiksi Akropoliin kupeeseen.

Metron käytöltä voi kuitenkin välttyä varsinaisen turistikierroksen aikana, sillä Ateenan tärkeimmät nähtävyydet koluaa kävellenkin.

Kaupungin tärkein nähtävyys on Ateenan Akropolis, joka on Kreikan akropoleista tunnetuin. Usein Akropoliita kuvaavissa valokuvissa esiintyy upea doorilaistyylinen Parthenon-temppeli, joka on myös allaolevassa kuvassa.

Akropoliille kannattaa kivuta, sillä se on paitsi itsessään upea sieltä myös näkee koko kaupungin ja sitä ympäröivän kymmenien kilometrien rakennusten meren.

Raunioille kipuamisessa kannattaa tosin ottaa huomioon oma kunto ja senhetkinen säätila: Jos Ateenaan suuntaa keskikesällä, turistikierrokseen kannattaa varautua terveellä maalaisjärjellä sekä vesipullolla ja varata riittävästi aikaa.

Akropoliin lähettyvillä on Ateenan vanhakaupunki eli Plaka. Plaka on aivan ydinkeskustan tuntumassa – sinne on muutaman minuutin kävelymatka esimerkiksi keskusaukio Syntagmalta.

Plakassa kannattaa käydä kahvilla, syömässä ja ostamassa tuliaisia. Olen syönyt yhden parhaista kreikkalaisista illallisistani eräässä Plakan tavernassa, joskaan en harmikseni muista tuon ravintolan nimeä.

Jos tykkää shoppailla, Syntagmalta lähtevältä Ermou-kadulta löytyy kaikki mitä toivoa saattaa.

Katua kannattaa kävellä muutenkin, sillä se johtaa näppärästi Monastirakin aukiolle, joka on vanhankaupungin laitamilla ja muistuttaa myymälöineen basaaria. Olen kuullut, että sunnuntaisin alueella olisi myös kirpputoripöytiä, mutta tätä en ole koskaan itse todistanut.

Siinä vaiheessa kun suurkaupungin hälinä ja loputon betonikorttelisto alkavat ahdistaa, kannattaa palata takaisin Syntagmalle ja kääntyä toiseen suuntaan.

Syntagman ja parlamenttitalon takana on 15,5 hehtaarin suuruinen National Gardens -puisto, joka kauniine kasveineen ja lammissa räpiköivine kilpikonnineen tuntuu keitaalta suurkaupungin keskellä.

Puiston toiselta puolelta löytyy vanha, antiikin aikainen Panathinaiko-stadioni, johon pääsee tutustumaan muutaman euron pääsymaksulla. Mukaan saa nauhoitetun opastuksen, jota voi kuunnella kuulokkeilla.

Illalla kannattaa suunnata Gaziin. Gazi on aivan Keramikos-metroaseman vieressä, lähellä Akropoliita oleva alue, ja se on täynnä tyylikkäitä baareja, joissa musiikki pauhaa ja drinkeistä saa pulittaa vähän tavallista enemmän. Alueelta löytyy myös gay-baareja.

Muistilista:

  • Mieti, milloin matkustat. Suurin osa turisteista lähtee Kreikkaan kesällä, jolloin Ateena kuitenkin muistuttaa kiehuvaa painekattilaa. Kaupungin keskustasta on matkaa meren rannalle, joten viilentävästä tuulesta saa vain haaveilla. Hyvä ajankohta matkustaa on oman kokemukseni mukaan esimerkiksi helmi-toukokuu, jolloin sää on lämmin tai ainakin jotain sinne päin.
  • Valitse majapaikka esimerkiksi Plakasta, josta löytyy useita kivoja hostelleja ja hotelleja. Vältä Omoniaa ja sen lähikulmia: alueella on useita hotelleja, mutta se on myös huumeveikkojen ja muiden epäilyttävien tapausten suosimaa aluetta.
  • Jos olet opiskelija, nappaa opiskelijakorttisi mukaan. Sillä saa alennusta useimmista nähtävyyksistä tai niihin pääsee kokonaan ilmaisella.
  • Ota mukaan tervettä järkeä. Mielestäni Ateena ei ole sen turvattomampi kaupunki kuin muutkaan Euroopan suurkaupungit, mutta pimeillä kujilla ei kannata seikkailla yksinään. Esimerkiksi taskuvarkaudet ovat yleisiä.
  • Lähde matkaan rennolla asenteella. Julkisen liikenteen lakkojen ja mielenosoitusten luvatussa kaupungissa ei nimittäin hampaita kiristelemällä pärjää.

Ilmaista nähtävää Berliinissä

Kuten kesäkuussa vihjasin, kesälomani alkoi tänä vuonna Berliinin-reissulla.

Saksan pääkaupungin yksi parhaista puolista on, että siellä lomailee halutessaan hyvinkin halvalla. Hostellihuoneiden hinnat ovat jaetuissa huoneissa kympistä ylöspäin. Illastaminen on ruuan laadusta tinkimättä halpaa, eikä tärkeimmistä nähtävyyksistäkään tarvitse maksaa.

Also herzlich willkommen im Paradies! (Olen juuri saksan alkeiskurssilla, koska kahdenkymmenenviiden vuoden villitykseeni kuuluu se, että tässäkin iässä ehtii oppia vielä vaikka mitä uutta. Ich bin fünfundzwanzig Jahre alt ja silleen.)

East Side Gallery

East Side Gallerylla tarkoitetaan reilun kilometrin mittaista pätkää edesmennyttä Berliinin muuria. Tuolle matkalle mahtuu yhteensä 105 maalausta, joista tunnetuin on varmastikin Dmitri Wrubelin teos Mein Gott hilf mir, diese dödliche Liebe zu überleben.

Tunnetussa maalauksessa kuvataan Neuvostoliiton presidentin Leonid Breznevin ja DDR-johtaja Erich Honeckerin välistä veljellistä suuteloa. Ja olihan siitä pakko räpsiä muutama kuva, vaikka ulkoilmagalleriasta löytyy mielestäni paljon vaikuttavampiakin teoksia. East Side Gallery herättää ajatuksia: Eurooppaa jakavan muurin sortumisesta on kulunut vasta 24 vuotta. Galleria on ainoa paikka, jossa osa siitä on vielä alkuperäisellä paikallaan.

East Side Gallery sijaitsee Friedrichshain-Kreuzbergin kaupunginosassa. Esimerkiksi U-bahnilla pääsee kävelymatkan päähän, kun hyppää pois vaikkapa Schlelisches Torin pysäkillä.

Televisiotorni

Fehnsehturmilta eli Itä-Saksaan pystytetyltä tv-tornilta ei Berliinissä voi välttyä. Vuonna 1969 valmistunut torni on Euroopan neljänneksi korkein rakennus, johon otettiin mallia muun muassa Neuvostoliiton ensimmäisestä satelliitista Sputnikista.

Aikanaan tornin tehtävänä oli paitsi lähettää tv- ja radio-ohjelmia myös toimia DDR:n mahdin ja hyvinvoinnin symbolina. Korkea torni oli harvoja asioita, jotka näkyivät paitsi omaan valtakuntaan myös muurin taakse länteen.

Tornin huipulta näkee kuulemma hyvällä säällä yli 40 kilometrin päähän. Huipulla on myös ravintola, jossa voi illastaa (luultavasti vähän kaupungin yleistä hintatasoa hulppeammin).

Televisiotorni löytyy Alexanderplatzilta, jonka kautta kulkee muun muassa lukuisia U-bahn-linjoja.

Grosser Tiergarten

Ainakin lämpimänä ja aurinkoisena päivänä Berliinin suurin puisto Tiergarten on näkemisen arvoinen. Tänä kesänä puisto jäi omalta osaltani väliin, mutta pyöräilin siellä edellisellä Berliinin-reissullani reilu pari vuotta sitten (polkupyöriä voi vuokrata monessa paikassa kympin vuorokausivuokralla – suosittelen!).

Puisto sopii erinomaisesti paitsi kuntoiluun myös piknikin viettoon. Tai ihan vain kauniiden maisemien ihasteluun. Siellä järjestetään myös monia tapahtumia.

Tiergarteniin pääsee muun muassa S-bahnilla (Tiergartenin pysäkki) ja U-bahnilla (Hansaplatzin pysäkki).

Holokaustin muistomerkki

East Side Galleryn ohessa toinen näyttävä muistomerkki sijaitsee aivan Tiergartenin vieressä. Sen saksankielinen nimi on Denkmal für die ermordeten Juden Europas eli vapaasti käännettynä Euroopassa murhattujen juutalaisten muistomerkki. Mielestäni paikka on yhtä pysäyttävä kuin nimikin.

Holokaustin muistomerkki ei ulospäin näytä kovin erikoiselta teokselta vaan lähinnä valtavalta, harmaalta betonikasalta. Sen läpi kävellessä kuitenkin uppoaa välissä kuin huomaamattaan kapeiden seinien väliin, syvemmälle maan alle. Joidenkin mielestä se aiheuttaa turvattomuutta sekä ahdistusta ja kuvaa sen vuoksi holokaustia.

Muistomerkki ei selitä, miksi se on pystytetty ja mitä sillä halutaan kertoa. Se jää kävijän mietittäväksi. Valitettavasti monen matkailijan syvällisin tulkinta tuntuu olevan, että labyrintissa voi ottaa siistejä valokuvia…

Näyttävän 19 000 neliömetrin kokoisen, betonisen maamerkin rakentaminen aloitettiin vuonna 2003 ja se kesti puolisentoista vuotta. Muistomerkkiä on kritisoitu muun muassa siitä, että se on omistettu ainoastaan toisen maailmansodan juutalaisuhreille.

Muistomerkille on lyhyt kävelymatka esimerkiksi Brandenburger Torin U-bahn-asemalta. Samalla näkee kätevästi toisenkin historiallisen maamerkin, eli Brandenburgin portin.

Oletko käynyt Berliinissä ja mitä mieltä olet edellämainituista nähtävyyksistä? Mitä muuta kaupungissa voi nähdä ilmaiseksi tai edullisesti?