Tuleeko freelancerina ikävä takaisin toimistoon?

Keskiviikkoiltana olin jo käymässä nukkumaan, kun mieleen pulpahti idea. Aamuun odottamalla ajatus katoaisi mielestä varmasti, joten otin kännykän esiin ja avasin sähköpostissani uuden viestikentän.

Lopulta laitoin kännykän yötelalle vasta puoltatuntia myöhemmin, kellon ollessa jo melkein seuraavan vuorokauden puolella. Siinä välissä olin näpytellyt noin kolme neljäsosaa kirja-arviosta, jonka olin päättänyt lähettää toimeksiantajalehteni toimitussihteerille seuraavana päivänä. Viimeistelisin sen läppärin ääressä aamulla.

Olen tehnyt kohta kuusi vuotta töitä osa-aikaisena yrittäjänä, ja nykyään tuloni tulevat kokonaan freelance-töistä. Kun aloin opiskella journalismia, en haaveillut työstä kiireisessä uutistoimituksessa tai kerran kuukaudessa ilmestyvässä naistenlehdessä. Vaikka olenkin tehnyt sittemmin molempia hommia, halusin alun perinkin freelanceriksi: paneutua hommiin, joista itse tykkään, olla oma pomoni ja tehdä töitä siellä missä ja silloin kun haluan.

Itselleni keskeisin pointti on aina ollut tuo viimeinen. Kirja, josta tein aiemmin tällä viikolla kirja-arviota, oli Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa. Siinä kaksi kirjoitustyöllä elävää kirjoittajaa muistuttivat, että tällaisessa työssä aivot ovat tärkein työkalu, eikä niitä saa pois päältä. Kirjoittajana en ole koskaan oikeasti töissä kahdeksasta neljään, sillä seuraan maailmanmenoa muinakin aikoina, ja kirjoitan juttuideoita ylös kesken kävelylenkin tai nukkumaanmennessä.

freelancerin_kotitoimisto2

Yrittäjä on joskus yksinäinen

Hollantilaisessa sanomalehdessä Volkskrantissa oli hiljattain juttu toimistotyöläisistä, jotka ovat siirtyneet freelancereiksi, mutta alkaneet sittemmin kaivata takaisin toimistoon. Jutun kirjoittaja kuvailee pitkät pätkät sitä, miten hän on kahden kotoa töitä tehdyn freelance-vuoden jälkeen alkanut kaivata kollegoitaan ja toimistotyötä.

Tunnistin tekstistä omia ajatuksiani, sillä kaksi vuotta sitten keväällä tein ensimmäistä kertaa monta kuukautta putkeen vain freelance-töitä ilman, että esimerkiksi opiskelin samalla. Kevään aikana tuli vietettyä vähän turhan monta työpäivää pyjamassa ja mentyä ulos haukkaamaan happea ensimmäistä kertaa viideltä iltapäivällä.

Työkaverit huonoine vitseineen ja sparrausapuineen ovat ehkä työelämän paras suola, mutta kotona työhuoneessa tuli juteltua korkeintaan pehmoleluille. Pitäjänmäeltä käsin oli myöskin turha huudella lounasseuraa, joten saattoi kulua päiviä, etten puhunut muille ihmisille kuin illalla miehelleni. Kesäkuun ekana päivänä puin hyvin innokkaasti päälleni kotelomekon ja korkokengät ja astuin sisään uuteen toimitukseen.

freelancerin_kotitoimisto4

Mutta yrittäjä on myös vapaa

Ollessani friikkukevään jälkeen kesätoimittajana, menin joka aamu tyytyväisenä töihin. Mutta samaan aikaan tiesin, ettei tämä ole minun juttuni pidemmän päälle.

Jos kirjoitan, haluan kirjoittaa asioista, jotka minut oikeasti sytyttävät. En halua tehdä juttuja pelkästään matkailusta tai tai taloudesta vaan molemmista ja niiden lisäksi vielä monista muista aiheista, erilaisille yleisöille. Kun ajatus ei kulje, haluan lähteä pitkälle lenkille selvittämään ajatuksia tai lopettaa hommat siltä päivältä kokonaan ilman, että sitä pitää selitellä jollekin toiselle.

Volkskrantin jutun kirjoittajakin toteaa, ettei hän oikeasti kaipaa takaisin kokopäiväisen toimistotyön pariin. Työolosuhteisiin on vain saatava muutosta. Freelancer voi kaivata työyhteisöä ja toimiston arkea, mutta jos hän palaa kokonaan palkkatyöhön, tulee helposti ikävä yrittäjän vapautta ja määräysvaltaa.

freelancerin_kotitoimisto1

Työolosuhteisiinkin voi vaikuttaa

Onko freelancetyön pakko olla yksinäistä puurtamista jugurttitahraisessa pyjamassa? Ei tietenkään.

Työ muuttuu helposti sosiaalisemmaksi tekemällä töitä välissä kahvilassa tai vaikka kirjastossa. Siellä voi esimerkiksi tavata tuttuja, joilla on yhtä joustava duuni. Haastattelut ja muut tapaamiset voi hoitaa puhelimen sijaan kasvotusten (mihin ei muuten ainakaan palkollisena toimittajana usein muka ole aikaa). Työ kuitenkin voi olla myös rähjäisenä kotona loisimista silloin, kun haluaa, ja sekin on aika ihanaa.

Omien tapojen muuttaminen tuntuu toki about kaikista hankalalta, mutta ajatus siitä, ettei ihminen edes voisi muuttaa tapojaan, on pöljä. Totta kai voi: sen pitää vain lähteä omasta halusta ja sen ajatuksen sietämisestä, ettei muutos tapahdu päivässä tai vielä viikossakaan.

Minusta ehkä kaikkein parasta freelancerin vapaudessa on se, että työtä voi tehdä siellä missä haluaa. Ulkomailla asuvalle se on totta kai aivan keskeistä. Keväällä 2015 paiskin hommia paitsi Pitskussa myös Teneriffan-talvikodissamme ja portugalilaisessa hotellihuoneessa. Tällä hetkellä kaikki toimeksiantajani ovat Helsingissä, vaikka minä asun Hollannissa.

Joten vastaus otsikon kysymykseen: ei tule ikävä. Mutta se on hyvä tiedostaa, ettei friikunkaan arki välttämättä rullaa heti ongelmitta. Uuteen totuttelu ja vanhoista rutiineista opettelu ja niiden korvaaminen omilla toimivilla tavoilla vie oman aikansa. Ja niitä omia, toimivia tapoja on vain pakko osata itse etsiä.

Onko teidän lukijoiden joukossa samankaltaista työtä tekeviä pienyrittäjiä? Miten te pidätte paletin kasassa niin, etteivät kotitoimiston seinät kaadu päälle?

Keukenhof, kukkien huvipuisto

Olen hehkuttanut tätä aiemminkin, mutta vuoden paras aika matkustaa Hollantiin on kutakuinkin nyt. Keväällä Hollanti on kukkaloistossaan kaikkein kauneimmillaan.

Ja aika moni tänne nyt matkustaakin. Pelkästään kukkatarha Keukenhofissa kävi viime vuonna puiston julkistamien tietojen mukaan 1,1 miljoonaa ihmistä. Se on aika paljon siihen suhteutettuna, että paikka on auki vain pari kuukautta maalis-toukokuussa.

keukenhof2

keukenhof5

Tunnustan: tykkään kukista ja kuulun niihin ihmisiin, jotka spottailevat junan ikkunasta kukkapeltoja viisivuotiaan innostuksella.

Kukista innostuivat myös äitini ja ystäväni, jotka molemmat olivat meillä kylässä viime huhtikuussa. Niinpä kävin Keukenhofissa viime keväänä en kerran, en kahdesti vaan kolme kertaa. Turrereissujen ohella yhdesti päässä oli tsuurnalistin hattu (lopputuloksen, jossa käsiteltiin paitsi tulppaanimatkailua myös laajemmin Hollannin kukkateollisuutta, julkaisi Kauppalehti).

Seuraa toinen tunnustus: vaikka olen ehtinyt käydä Keukenhofissa monta kertaa, en ole ihan varma, onko paikka ihan niin monen reissun ja pääsylipun arvoinen.

keukenhof6

keukenhof9

keukenhof8

Keukenhofiin istutetaan vuosittain seitsemän miljoonaa kukkasipulia, joista kasvaa tietenkin tulppaaneja eri lajikkeissaan mutta myös monia muita kukkia. Puisto on toisaalta hauska paikka bongailla eri lajikkeita, mutta toisaalta kukkameren keskellä iskee helposti turtumus. Varsinkin, kun siellä on monesti sen verran ryysistä, että etenemään joutuu kyynärpäätaktiikalla.

Kauppalehden työkeikalla pyörimme puistossa melkein koko päivän valokuvaajaystäväni kanssa: aikaisin aamulla sai olla aika rauhassa, mutta puolenpäivän maissa kuvaaminen ja oikeastaan pelkkä liikkuminenkin meni jo hankalaksi. Tuntui siltä, että jokaisen istutuksen edessä on selfieitä ottavien ihmisten muuri. Alkoi ahdistaa ja mietityttää, että onko tämä oikeasti tämän arvoista.

Jututin erästä hollantilaista nuorta miestä, joka oli tullut puistoon, sillä hän esitteli kotimaataan ulkomaalaisille vierailleen. Häntä tuntui lähinnä huvittavan paikan suosio: mikä paikassa muka on niin ihmeellistä.

Niinpä niin.

Hollannissa näkee kukkia paljon muuallakin kuin Keukenhofissa, jossa kahdeksan kymmenestä kävijästä on ulkomaalaisia. Jopa kukkatarhaa itseään ympäröivät paikallisten viljelijöiden kukkapellot. Täysin odottamatta näkökenttään tupsahtaessaan ne säväyttävät ainakin minua paljon enemmän kuin paikka, jossa jokainen istutus on tarkkaan harkittu ja viivottimen kanssa suunniteltu.

keukenhof7

keukenhof4

Mutta sitten taas toisaalta: kyllä Keukenhofille on paikkansa.

Jos Hollannissa on vain muutaman päivän lomareissulla, siellä kukkia pääsee näkemään ihan varmasti. Ei tarvitse tsompailla 35 kilometrin pyörälenkkiä, niin kuin eräät, vain siksi, ettei ole ihan varma siitä, mihin on menossa.

Jos sataa vettä ja on kylmä, puistossa pääsee lämmittelemään myös sisätiloihin. Siellä on monta ravintolaa tai kahvilaa, joten nälissään ja janoissaan ei tarvitse kierrellä. Keukenhof on helppo ja varma valinta, ja varmasti juuri siksi niin suosittu.

keukenhof3

keukenhof1

Kauppalehden juttua tehdessä kävi selväksi, että kaikkia väentungos ei hirveästi haittaa. Jututin juttua varten monia ulkomaalaisia kävijöitä: yksikään heistä ei valittanut tungokseksta, ja joka ikinen oli paikasta enemmän tai vähemmän innoissaan. Eräskin vanhempi brittimies oli käynyt puistossa ensimmäistä kertaa 60-luvulla ja pitänyt sitä niin hienona, että halusi esitellä sen nyt myös vaimolleen.

Ja onhan Keukenhof hieno paikka ja hauskakin, vähän niin kuin semmoinen kukkien huvipuisto, jossa kasveista on tehty taidetta. Jos kukat kiinnostavat ollenkaan, se on ehdottomasti reissun arvoinen. Ei välttämättä kolmen, mutta ainakin yhden.

Muille klaustrofobisille kuitenkin vinkkinä: Keukenhofiin kannattaa mennä heti aamusta, niin kuin teimme äitini kanssa, tai sitten myöhään iltapäivällä, niin kuin teimme kylässä olleen ystäväni kanssa. Molemmat ajankohdat olivat ihanan rauhallisia. Puisto menee päivittäin kiinni puoli kasilta, ja omasta mielestäni pari kolme tuntia riittää sen kiertelyyn aivan hyvin.

Viihdykettä sairastuvalle: Au pairit Los Angelesissa

Palasin sunnuntaina Lapista takaisin Helsinkiin, ja heti päästyäni kotiin sain ”kaverikseni” korkean kuumeen. Alkuviikosta en siis juuri nähnyt muuta kuin ikkunasta räntäloskaa. Onneksi Yle Areenasta löytyi edes jotain koukuttavaa!

 photo Screenshot 2015-04-01 19.52.50.png
Kuvakaappaus

 

Ylellä alkoi maanantaina Au pairit -telkkarisarjan toinen kausi, jossa suomalaiset au pairit kokeilevat siipiään ja asumista vieraassa perheessä rapakon takana Los Angelesissa. Viime vuonna kun Yle näytti Au pairit Lontoossa, katsoin koko sarjan parissa päivässä läpi. Samoin kävi nyt (sopivasti oli aikaakin, kun ohjelmassa oli lähinnä sohvalla löhöilyä ja välissä vessanpöntön halaamista).

Silloin kun olin itse kirjoittanut ylioppilaaksi, moni ystäväni lähti au pairiksi. Itse en kokeillut tuota hommaa koskaan, mutta menin lukion jälkeen muuten ulkomaille töihin (mistä kerroin viime keväänä blogissanikin juuri Au pairit -sarjan innoittamana). Varmaan juuri omien kokemusten vuoksi pikkuhiljaa aikuistuvien nuorten naisten uutta elämää ja toilailuja toisella puolella maailmaa on tullut seurattua suurella mielenkiinnolla.

Vaikka nuorena ulkosuomalaisena tulee helposti tehtyä hölmöyksiäkin, sarjan toisellekin tuotantokaudelle on onnistuneesti valittu neljä keskenään hyvin erilaista persoonaa, jotka ovat kuitenkin sympaattisia omalla tavallaan. Eivätkä he kaikki ole enää mitään teinejä – vanhin oli kuvaushetkellä 25. Se oli minusta tosi virkistävää, kun omassa tuttavapiirissä au pairiksi lähteneet ovat aina olleet 19-20-vuotiaita.

Suosittelen siis katsomaan, jos yhtään kiinnostaa! Viihteen lisäksi sarjasta on varmasti myös hyötyä niille, jotka (tai joiden lapset) au pairin työtä harkitsevat. Kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenasta, ja ne näkyvät myös ulkomailla.

Sanomalehti mukana matkalla

Syksyllä 2008 kauhajokelaisessa koulussa tapahtui järkyttävä ampumavälikohtaus. Sen seurauksena yksitoista ihmistä, ampuja mukaan lukien, kuoli. Heidän lisäkseen kolme ihmistä loukkaantui, yksi heistä vakavasti.

Tuo oli ensimmäinen kerta, kun näin Suomen mainittavan Kreikan televisiossa sinä aikana kun siellä asuin. Se oli myös ensimmäinen – ja muistaakseni viimeinen – kerta, kun ostin työpaikkani vieressä olleesta kaupasta päivän vanhan Ilta-Sanomat.

Vaikka Kauhajoen koulusurmat järkyttivät ja järkyttävät minua edelleen, tämän blogipostauksen tarkoituksena ei ole kauhistella sitä, millainen kuva suomalaiset antavat itsestään ulkomaille. Sen sijaan meinasin ihmetellä sitä, miten paljon teknologia on mennyt eteenpäin seitsemässä vuodessa.

tabletti1 tabletti2

Kun muutin Kreikkaan huhtikuussa 2008, en omistanut edes kannettavaa tietokonetta. Pöytäkone minulla oli ollut Suomessa, mutta sitä ei tietenkään niin vain matkalaukkuun pakattu. Ensimmäiset kuukaudet kävin netissä nettikahviloissa, kunnes sain säästettyä rahat muutaman satasen maksaneen läppäriin. Senkään jälkeen nettiä ei tosin ollut kotona.

Tuolloin 20-vuotiaana kotimaan uutisiin liittyvä uutispimento ei kamalasti häirinnyt, vaikka olinkin siihenastisessa elämässäni oppinut lukemaan sanomalehden aamiaispöydässä, katsomaan iltauutiset telkkarista ja haaveillut toimittajan työstä.

Nykyään osaisin tuskin elää paria viikkoa pidempää aikaa ilman mitään käsitystä siitä, mitä Suomessa tapahtuu. Ammatillisessa mielessä se olisi sitä paitsi aika tyhmää, sillä se hankaloittaisi töiden tekoa reissun jälkeen. Vaikka asuisin ulkomailla pysyvästi, tekisin aika varmasti töitä Suomeen.

Onneksi uutispimennolta välttyy nykyään helposti. On tabletit ja älypuhelimet ja mobiilisovellukset.

Ennen kuin lähdin Teneriffalle irtisanoin kaikki aikakauslehtitilaukseni. Hesarin tilaajana olen kuitenkin pysynyt, sillä olen muutenkin lukenut sanomalehteä jo yli vuoden pelkästään digiversiona. Täällä aamuni alkaa monesti sillä, että menen johonkin wifin ulottuville lataamaan tabletille tai kännykkään päivän lehden.

lehdet tabletti3

Koska meillä ei ole nytkään nettiä kotona, en lue uutisia kovin usein muista lähteistä niin kuin teen tavallisesti Suomessa. En myöskään tykkää yhtä paljon uutissivustojen kuin varsinaisen lehden pläräämisestä.

Lukisin varmasti täällä muitakin suomalaisia lehtiä, jos useampi kustantaja tarjoaisi käteviä mobiilisovelluksia. Pelkän yhdenkin sanomalehden lukeminen auttaa kuitenkin pysymään kärryillä siitä, mistä kotimaassa nyt puhutaan.

Vaikka valitankin täällä jatkuvasti nettiin pääsyn hankaluudesta, tällaiset asiat muistuttavat siitä, miten hyvään sitä on jo ehtinyt tottua. Vielä kymmenen vuotta sitten asuin ihan Suomessa ilman omaa tietokonetta ja nettiä, eikä se lukiolaisen elämää juuri hidastanut. Nykyään nämä jutut ovat aika ihanan vaivattomia.

Katson täällä välissä espanjalaisia uutisia ja olen pari kertaa ostanut paikallisen sanomalehdenkin. Niissä on kuitenkin pari ongelmaa: haluan tietää myös siitä, mitä kotimaassa tapahtuu, eikä täällä kerrota ja vaikka kerrottaisiinkin, ymmärrän espanjasta lähinnä sanan sieltä, toisen täältä.

Kiitos siis kaikille niille lehdille, joilla on jo toimivat mobiilisovellukset ja digilehdet. Ne lehdet, joilta vastaavat palvelut vielä puuttuvat, seuratkaa pliis perässä.

Kiinnostavatko teitä Suomen uutiset reissussa ollessa tai ulkomailla asuessa?