Asioita, joita kaipaan Suomesta

Muutama viikko sitten, kun Suomessa satoi ensilumi etelää myöten ja sosiaalinen media täyttyi talvikuvista, minulla iski yllättävä ikävä Suomen talveen.

En ole tippaakaan talvi-ihminen, mutta nyt, kun olen jo neljättä talvea putkeen muualla kuin Suomessa, yhtäkkiä onkin ollut ilmassa pientä kaipuuta pakkaseen ja lumen keskelle.

suomentalvi2

suomentalvi1

Ulkomailla asuessa alkaa selvästi kaivata kotimaasta ihan omituisiakin juttuja.

Minusta olisi ihanaa voida tuulettaa peittoja ja tyynyjä pakkasessa sekä viedä matot tuulettumaan muutamaksi tunniksi ja tampata ne sitten mattotelineellä. (Hollannissa en ole nähnyt yhtäkään mattotelinettä.)

Olisi kivaa taas rakentaa veljentyttöjen kanssa lumiukkoja. Viimeksi, kun teimme niin, pienempi oli vielä niin pieni, ettei osannut vielä tehdä edes lumipalloja.

Joskus olisi jopa mukavaa pukeutua kunnon talvivaatteisiin, käydä pitkällä kävelylenkillä Michelin-miehen näköisenä ja antaa poskien turtua ja punertua pakkasessa.

Milloinhan silmäripseni ovat viimeksi jäätyneet? Milloin olen viimeksi luistellut?!

Vielä parempaa olisi, jos siellä kävelyllä voisi käydä ihan oikeassa metsässä. Siihen kelpaisi yhtä hyvin niin talvinen kuin kesäinen metsä. Voi, kun täälläkin voisi poimia mustikoita jostain muualtakin kuin hevi-osastolta!

mustikassa

helsinki2

Tietysti kaipaan Suomesta myös hyvin arkisia juttuja.

Kaipaan suomalaisia irtokarkkeja leffailtoina, vaikka niiden syömisestä tuleekin ihan hirveä olo. Ikävöin karaokebaareja! Helsingissä niitä on valtavasti.

Perusruisleipää, tummapaahtoista suodatinkahvia, Oltermannia, tutunmakuisia jugurtteja… Suomessa ollessa tulee myös aina ihanan kummallinen tunne siitä, miten ymmärrän ruokakauppojen toimintalogiikan: miksi hyllyt ovat tässä järjestyksessä, mistä kannattaa etsiä kasviliemikuutioita ja mistä tummaa kaakaota?

Elämä helpottuu, kun tietää automaattisesti kaiken maailman rakuunoiden ja ruokaetikoiden nimet, ja ketuttaa vähemmän, kun leivontahyllyllä on muutakin kuin pelkkiä lisää vain vesi -kakkuainessekoituksia.

helsinki1

Vaikka se, että arki on kolmikielistä, on ennen kaikkea rikkaus, aina Suomessa käydessäni mietin, miten helppoa olisikaan, jos saisi aina puhua vain suomea.

Ei tarvitsisi kokea sitä tunnetta, että keskustelukumppani joutuu kanssani yksinkertaistamaan puhettaan tai – mikä pahinta – turhautumaan.

Sekin olisi ihanaa, etten itse joutuisi turhautumaan, kun en tule ymmärretyksi juuri niin kuin haluaisin. Voi, kun kaikki nämä ihmiset voisivatkin nähdä, miten (omasta mielestäni) hauska ja verbaalisesti lahjakas olen suomeksi!

Ennen kaikkea olisi totta kai ihanaa, jos läheiset ja etenkin ne veljentytöt asuisivat lähempänä. Joka kerta, kun näen heitä, he ovat ehtineet kasvaa edelliskerrasta kohisemalla. On inhottavaa missata kaikki, mitä siinä välissä tapahtuu.

Olen asunut jo niin kauan kaukana muusta perheestäni, että sellaiset jutut kuin, että saisi isän auttamaan kodin remontoinnissa, voisi lainata vanhemmilta autoa, pyytää jotakin perheenjäsentä kissavahdiksi tai ylipäänsä nähdä omaa perhettä muulloinkin kuin lomilla, tuntuu kaukaiselta luksukselta.

Ylipäänsä ikävöin sitä, että ympärilläni olisi ihmisiä, jotka tuntevat minut pidemmältä kuin kahden vuoden ajalta ja jotka ovat nähneet minusta muutakin kuin sen, millainen olen ollut 27 plus -vuotiaana. Olisi mukavaa olla enemmän tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on historia ja joiden kanssa on kasvettu yhdessä.

Mitä sinä kaipaat Suomesta tai uskoisit kaipaavasi, jos muuttaisit muualle?

 

Hollannissa kuntosalille pääsisi kympillä kuussa – mutta sellaiselle salille en halua

Kävin tänään ensimmäistä kertaa pitkän sairastelun jälkeen kuntosalilla. Ihanaa olla taas terve ja saada liikkua!

Liityin elokuussa kotimme lähellä olevan kuntosalin asiakkaaksi, ja pitkästä aikaa tuntuu, että olen löytänyt oikeasti itselleni sopivan salin, jolla ainakin ennen sairastumista tuli monta kertaa viikossa käytyäkin.

Olen kuntosalien suhteen aika valikoiva. Mielestäni treenipaikan pitää olla a) tarpeeksi lähellä, että sinne tulee lähdettyä b) tarpeeksi iso, ettei aina tarvitse jonotella laitteille tai painoja c) sellainen, jossa on myös ryhmätunteja ja d) sellainen, jossa kaikesta – etenkään ohjauksesta – ei pidä maksaa erikseen.

Viime vuosina salikulttuurissa on tapahtunut yksi oleellinen muutos: halpaketjujen tulo markkinoille. Näiden paikkojen meininki muistuttaa Ryanairia: Ai, et halua määräaikaista kolmen vuoden sopimusta? No, se maksaa.  Ai, haluat, että joku tekee sinulle saliohjelman? No, se maksaa. Ai, haluat käydä täällä kaikkina kellonaikoina? No, sekin maksaa!

kuntosalilla2

Olen viimeksi käynyt oikeasti säännöllisesti ja pitkään salilla viime vuosikymmenellä, kun asuin vielä Rovaniemellä, vaikka tässä välissäkin olen ehtinyt olla useamman salin jäsen.

Rovaniemellä liityin Urheiluopiston Santasportin asiakkaaksi, koska sali oli kotoa viiden minuutin kävelyn matkan päässä. Onneksi se sattui olemaan muutenkin kiva paikka. Omaohjaaja teki uuden saliohjelman parin kuukauden välein. Itsenäisen treenin lisäksi kävin muun muassa kerran viikossa treenamassa sen ajan Suomen uutta hittilajia pilatesta, ja innostuin esimerkiksi spinningistä, vaikka muistan edelleen, miten helvetilliseltä se ensimmäisillä kerroilla tuntui.

Kaiken lisäksi Urkan salin yhteydessä oli kylpylä, jonka porealtaissa sai käydä vapaasti lillumassa salitreenin jälkeen. Muistelen, että kuukausimaksu olisi ollut tuolloin jotain 40-50 euron luokkaa.

sali

Kymmenessä vuodessa olen kerennyt Rovaniemeltä Hollantiin ja salikulttuurikin on ehtinyt muuttua.

Leidenissä asuessamme kävin puolisen vuotta Hollannin toiseksi suurimman kuntosaliketjun Fit for Freen salilla ihan vain, koska se oli lähellä kotiamme.

Fit for Freellä (jonka nimi on harhaanjohtava!) treeniohjelman teettäminen ammattilaisella olisi maksanut ekstraa, ja koska salin respa ei ollut hirveän innokas auttamaan esimerkiksi ohjausajanvaraamisessa, arvaatte varmasti, miten siinä kävi. Kävin salilla silloin tällöin puuhastelemassa, mutta rehellisesti sanottuna en varmasti kehittynyt noina muutamana kuukautena tippaakaan. Onneksi tajusin sopimusta tehdessäni pulittaa ekstraa siitä, että sopparin sai irtisanoa ilman mitään määräaikoja!

kuntosalilla1

Nykyisellä salillani on muutamia ärsyttäviä maksa lisää, niin saat tämän ja tämän -juttuja, mutta tärkeimmät palikat kuuluvat 35 euron kuukausimaksuun, jota opiskelijana maksan. Saan käydä salilla mihin aikaan haluan ja osallistua kaikille ryhmätunneille, ja ohjaaja tekee uuden saliohjelman 6-8 viikon välein. Ja tärkeää: siellä on sekä sauna että hamam!

Tänään minulla oli juuri tapaaminen ohjaajan kanssa. Juttelimme ensin pari minuuttia siitä, mitä haluaisin salitreenillä saavuttaa (lihasvoimaa juoksuharjoittelun tueksi) ja kuinka usein haluan treenata salilla (kahdesti viikossa). Sitten hän kliksutteli tietokoneella ohjelman, joka kulkee mukanani kännykässä.

Vastustin ensin sitä, että salilla pitää olla mukana puhelin (nykyaika!!) mutta on se oikeasti ennemmin kätevä kuin ärsyttävä. Salin sovelluksesta paitsi näkee ohjelman voi myös tarkastaa, miten joku tietty liike tehdään. Lisäksi se (pirulainen) muistuttelee aamuisin, että hei, tänään on muuten sitten treenipäivä. Sillä saa myös varattua ja peruttua ryhmätunnit.

Saliohjelman tekemisen jälkeen kävimme yhdessä ohjaajan kanssa liikkeet läpi, ohjaaja tarkisti, että teen ne oikein, ja varasimme seuraavan tapaamisen joulunalusviikolle.

Minusta on kiva, kun joku katsoo liikkuessa vähän perään ja potkii pikkuisen pyllylle. Salilla treenatessa on kuitenkin niin helppo mennä metsään ja pahimmassa tapauksessa vahingoittaa omaa terveyttä sen sijaan, että edistäisi sitä. Siitä, että nämä asiat ovat kunnossa, olen valmis maksamaan vähän enemmänkin kuin, mitä perussalipaketti maksaisi naapurissa.

kuntosalilla3

Halpaketjujen markkinoille tulossa on tietty asiakkaan kannalta se hyvä puoli, että salille pääsee nykyään halvemmalla kuin aiemmin. Kun muutin Helsinkiin 2009, salikorttia ei tahtonut saada kuukaudeksi alle 50 eurolla, mikä on paljon pienituloiselle ja esimerkiksi ihmiselle, jota ryhmäliikunnat eivät kiinnosta. Nykyään 20 euron kuukausimaksut tuntuvat olevan ihan yleisiä, ja Hollannissa salille pääsee monesti halvimmillaan kympillä kuussa.

Huono puoli on se, että hinnanlasku näkyy jossain: ainakin minun mielestäni se heijastuu laatuun ja ihan todistetustikin esimerkiksi alan työntekijöiden palkkaukseen. Sanomalehti Volkskrant uutisoi just viime viikolla, että Hollannissa liikunta-alan työntekijöiden ostovoima on vuosituhannenvaihteen jälkeen pienentynyt viidenneksellä. Samaan aikaan salilla käyminen on maan suosituin liikuntamuoto.

Mitä te olette valmiita maksamaan salikortista ja mitä siihen teidän mielestänne pitää kuulua?

Kolme asiaa, jotka saavat minut viihtymään Hollannissa

Terveisiä täältä trooppisesta Keski-Euroopasta!

Kylmän syyskuun jälkeen näille leveysasteille on tullut taas kesä. Lämpöasteet kipusivat viikonloppuna parinkymmenen asteen paremmalle puolelle, ja tänään kävin kaupassa hihattomassa paidassa. Olisin ostanut gelatoa jätskikiskalta, mutta jonottamassa taisi olla puoli kylää niin kuin aina harvinaiseen kohtaan sattuvina hellepäivinä.

Ilmasto on yksi merkittävä syy sille, miksi viihdyn Hollannissa – vaikka ei se oikeasti ole kovin trooppinen, eikä usein edes hyvä. Täällä Pohjanmeren rannalla, alankojen keskellä taivas on harvoin kirkkaansininen, sillä lämpimälläkin säällä taivaalle tuppaa puskemaan kosteudesta raskaita pilviä. Monesti sataa ja melkein yhtä usein vaakasuoraan.

Mutta sen verran lämmintä täällä on, että terassisäät kestävät hyvänä (esim. tänä) vuonna maaliskuusta lokakuulle. Räntää sataa ehkä kahtena päivänä vuodesta, ja vuoden synkinpäänkään aikaan säkkipimeä ei saavu ennen viittä.

haag1

Hollantilaisia sanotaan monesti turhankin suorapuheisiksi. Sitä he noin keskimäärin ovatkin – mutta muutama päivä sitten tajusin, etten enää kiinnitä siihen huomiota.

Ensimmäinen asia, joka minulle tulee hollantilaisista mieleen on sellainen rempsakka sosiaalisuus. Hollantilaiset ovat juuri niitä tyyppejä, jotka huutelevat puujalkavitsejään vieraisiin pöytiin. Toisaalta he ovat myös niitä, jotka moikkaavat tuntemattomia lenkkipoluilla ja jäävät aina vaihtamaan muutaman sanan naapurin kanssa.

Tiedän, etteivät kaikki suomalaiset tykkää näistä jutuista. Ilmeisesti smalltalk on joidenkin mielestä jopa teennäistä.

Mutta minusta on juuri päinvastoin: puhumattomuus tuntuu epämukavalta. Siitä, että ihmisiä katsotaan silmiin ja suu uskalletaan avata muulloinkin kuin silloin, kun on jotain huomautettavaa, tulee hyvä mieli. Isommassa mittakaavassa se tekee ihmeitä ilmapiirille.

haag2

Lauantaina olin juhlissa, joiden järjestäjää en etukäteen tiennyt ja joihin en paria tuntia ennen sinne menoa edes tiennyt olevani menossa. Kutsujankin – juhlien emännän työkaverin – olin tavannut vain kerran.

Suomalaisena Suomessa tilanne olisi tuntunut aivan absurdilta, mutta kun se sattui haagilaisissa ulkomaalaispiireissä, se olikin aika luontevaa. Juhlat olivat suomalaisen keski-ikäisen pariskunnan luona, ja heti, kun pääsimme paikalle, kävi selväksi, että olimme sinne aivan yhtä tervetulleita kuin kaikki muutkin.

Ulkomailla asuessa tiukkojen kutsuvieraslistojen kaltaiset rajat hämärtyvät. Ihmiset ovat etenkin silloin, kun uusi asuinmaa on suhteellisen tuore, hyvin avoimia uusille tuttavuuksille. Juhliin kaikki ovat tervetulleita. Niissä kaikki juttelevat toisilleen. Viiden minuutin tuntemisen jälkeen järkkäillään jo yhteistä illallista. Ihmisillä on enemmän aikaa uusillekin tyypeille, sillä ystäväpiirin luomiseksi on pakko nähdä vaivaa.

Tykkään siitä, sillä minulla ei ole sitten teinivuosien ollut mitään yhtä yhtenäistä kaveriporukkaa vaan olen tutustunut nykyisiin ystäviini kuhunkin vähän siellä sun täällä. Olen saanut ihania ystäviä entisistä työkavereista, asiakkaista ja tutuntutuista. Yksi nykyisistä parhaista ystävistäni oli lapsena kirjekaverini, ja toiseen olen tutustunut alun perin netissä.

Suomessa eri porukoista ja taustoista tulevien kaverien yhdistäminen on kuitenkin aina tuntunut vähän hankalalta. Monesti on tullut sellainen olo, että monilla ihmisillä on jo tarpeeksi kavereita ja muita juttuja, eikä jaksamista uusiin ihmisiin tutustumiseen ole.

Täällä tuntuisi kuitenkin ihan tavalliselta kutsua kaikki kaverit ja puolitutut saman pöydän ääreen illastamaan – ja olen varma, että meillä olisi hauskaa. “Expat-kupla” tai ei, se on kolmas iso asia, joka tuntuu minusta vapauttavalta ja luontevalta ja saa minut viihtymään Hollannissa.

Mikä sinut saa viihtymään nykyisessä asuinpaikassasi?

Lue myös:
10+1 kysymystä ulkosuomalaiselle
Asioita, joita en tiennyt Hollannista
Yksi koti Pohjanmeren rannalla, monta muuta muualla

 

 

Miksi Hollannissa hallituksen muodostus kesti yli puoli vuotta?

Muistatteko, kun Suomen vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen Kataisen sikspäkkihallitusta koitettiin kasata peräti pari kuukautta ennen kuin hallitusneuvottelut saatiin päätökseen?

Mediassa kauhisteltiin, miten neuvottelut venyivät ja olivat muun muassa MTV:n mukaan riitaisat ja dramaattiset.

Muuta Hollantiin, niin jotkut parin kuukauden hallitusneuvottelut eivät tunnukaan yhtäkkiä missään.

binnenhof3

Alankomaiden uusi – ja vanha – pääministeri Mark Rutte ilmoitti eilen, että hallitusneuvottelut on saatu päätökseen.

Eihän siinä mennytkään kuin vajaat seitsemän kuukautta, tarkalleen ottaen 209 päivää. Ennen maaliskuussa pidettyjä vaaleja opin, että täällä hallitusneuvottelut kestävät perinteisesti pitkään, mutta nyt niissä meni ennätyksellisen kauan jopa paikallisilla mittareilla.

Iso syy pitkittyneille neuvotteluille on toki se, että Hollannissa suuret puolueet ovat käytännössä kadonneet. Rutten oikeistoliberaali puolue VVD oli vaalien suurin: sen kannatus oli 21,3 prosenttia. Kaikki muut puolueet saivat alle 15 prosenttia äänistä.

Kun neuvottelupöydässä on monta keskisuurta ja keskenään erilaista puoluetta, sopuun on hankala päästä.

Vaalivoittajiin lukeutunut vihervasemmistolainen Groenlinks jäi neuvotteluista pois jo kesällä, koska muiden mahdollisten hallituspuolueiden maahanmuuttopolitiikka ei sopinut sille. Nyt hallituksessa on kaksi liberaalipuoluetta ja kaksi konservatiivista kristillistä pienpuoluetta, jotka ovat jauhaneet keskenään iäisyyden esimerkiksi juuri maahanmuutosta ja eutanasiasta.

binnenhof1

Väittäisin silti, että yksi isoimmista syistä neuvotteluiden venymiseen on kulttuurinen: jos Ruotsissa diskuteerataan, niin kyllä Hollannissakin osataan!

Hollannissa jokaisen mielipide pitää kuulla ja joka asia pitää varmasti tarkastella jokaisesta mahdollisesta kulmasta, yleensä varmuuden vuoksi moneen otteeseen. Kun kaikki mahdolliset ja täysin tyhjänpäiväisetkin mielipiteet on otettu huomioon, voidaan pikkuhiljaa alkaa yrittää tehdä päätöksiä.

Jos Suomessa toimittajana opin, ettei tyhmiä kysymyksiä pidä hävetä, täällä olen alkanut ajatella, ettei liian pöljänkuuloisia mielipiteitä olekaan. Pikemminkin päinvastoin: jos olet kokouksessa tai luokkahuoneessa hiljaa, olet muiden mielestä vähän yksinkertainen. Aina on siis parempi sanoa jotain, ihan sama onko sanomassasi kauheasti sisältöä.

Hyvää hollantilaisessa systeemissä on se, että jokainen uskaltaa varmasti sanoa näkemyksensä. On vapauttavaa, kun energiaa ei kulu sen miettimiseen, pidetäänkö minua idioottina, kun kysyn tällaista. Pikkuisena haittapuolena on kuitenkin se, että joskus hommat voisivat edetä hiukkasen tehokkaamminkin.

Kuvissa esiintyy Binnenhofin alue Haagissa, joka on hollantilaisen politiikan ydintä: siellä kokoontuu muun muassa Alankomaiden edustajainhuone.

Lepoa, lämmintä juotavaa ja Euroopan parasta terveydenhuoltoa

Aamulla herätessäni keuhkoissani tuntuu painetta. Yskittää, ja hengitys kulkee tavallista vaikeammin.

Olen seitsemättä päivää kuumeessa, mutta vasta edellispäivänä lämpö on noussut reippaasti yli 38 asteen. Olen koko viikon kuvitellut potevani tavallista flunssaa, mutta kun tauti ei ala taittua vaan pikemminkin pahenee, alan uskoa, että on parempi sittenkin vääntäytyä lääkäriin.

Koska on lauantaiaamu, omalääkärini ei ole töissä. Soitan sairaalapäivystykseen. Haagin alueella päivystäviä sairaaloita on useampi, joista potilas ohjataan lähimpään.

Jonotan puhelimessa parikymmentä minuuttia, sillä vaivani ei tietenkään ole henkeä uhkaava. Luultavasti keuhkoputkentulehdus tai keuhkokuume, joita minulla on astmaattikkona ollut aiemminkin.

Kun pääsen juttelemaan hoitajalle, seuraa samantyyppinen kysymyslista kuin Suomessakin, vain paljon pidempi. Mitä oireita sinulla on? Milloin ne alkoivat? Kuinka paljon on kuumetta?

Mutta myös: Yskitkö verta? (En onneksi.) Saatko pään rintakehään? (Öö, tota, oota mä testaan… Joo!) Mitä haluat saada selville lääkärissä? (Vähän ööh tämäkin, mutta haluaisin toisaalta olla kärpäsenä katossa kuulemassa ihmisten selityksiä.)

Saan ajan – puolen tunnin päähän. Meilahden päivystyksessä joskus tuntikausia vatsataudissa istuneena olen melkein varma, että hoitaja sanoo kellonajan vahingossa väärin: miten siellä muka voi olla vapaa aika jo puolen tunnin päässä?

Mutta oikein se meni. Tulee kiire vaihtamaan yöpaita pois päältä ja googlaamaan, missä koko sairaala on.

alkusyksy3

Säädeltyä kilpailua

Hollantilaista terveydenhuoltojärjestelmää on uudistettu reippaasti 2000-luvulla. Merkittävin, sairasvakuutuksiin liittyvä uudistus tapahtui vuonna 2006. Sen tarkoituksena oli muun muassa tehostaa terveydenhuoltoa: parempaa hoitoa kohtuuhintaan.

Nykyinen vakuutusjärjestelmä perustuu säädeltyyn kilpailuun. Potilaan kannalta keskeisintä lienee se, että hän voi vapaasti itse valita vakuutusyhtiönsä, mutta sairasvakuutus on pakko olla.

Vakuutusten hinnat ovat säädeltyjä, mikä tarkoittaa sitä, että peruspaketti maksaa kaikkialla noin 100 euroa kuussa. Valtio maksaa kuitenkin suurimman osan vakuutuksesta pienituloisille.

Perusvakuutuspakettiin sisältyvät hoitokäynnit ja reseptilääkkeet, mutta vakuutuksessa on vuosittainen omavastuu (tänä vuonna 385 euroa). Peruspaketin lisäksi voi halutessaan hankkia esimerkiksi hammashoidon tai silmälasit ja piilolinssit kattavan vakuutuksen.

Vakuutusyhtiöiden on pakko hyväksyä kaikki halukkaat asiakkaikseen, eivätkä ne saa rahastaa enempää esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvilta asiakkailta, kuten vanhuksilta tai ihmisiltä, joilla on perussairauksia.

Potilaat saavat itse valita omalääkärinsä ja vapaasti vaihtaa sitä silloin kuin haluavat. Lääkäriasemat ovat yksityisiä, ja omalääkärille saa olla matkaa korkeintaan 15 minuuttia (tässä maassa aivan kohtuullinen vaatimus).

alkusyksy1

alkusyksy2

Maa, jossa ei määräillä antibiootteja

Esimerkiksi tänä vuonna julkaistun Euro Health Consumer Indexin mukaan Hollannissa on Euroopan paras terveydenhuolto. Kun aiheesta julkaistiin uutinen paikallisen “ekspattilehden” Dutch Newsin sivuilla, se tuntui olevan yleinen naurunaihe. Täällähän sanotaan vaan aina, kun soittaa lääkäriin, että lepää ja juo lämmintä. Hahhah!

Facebook-keskusteluiden perusteella monia kanssaulkkareita tuntuu kyrsivän lähinnä se, että Hollannissa saa antibioottikuurin hyvin harvoin: vain bakteerin aiheuttamiin infektioihin silloin, kun sille varmasti on tarve. Hollannissa käytetäänkin Euroopan vähiten antibiootteja, mistä itse ainakin olen superiloinen. Kuka niitä haluaisia huvikseen tai “varalta” popsia varsinkin, kun antibioottiresistenssi on oikeasti ihan hiton vakava ongelma.

Muutenkin olen ollut kaksi vuotta varsin tyytyväinen hollantilaiseen terveydenhuoltoon. Lääkäriin ja erikoislääkärillekin olen päässyt aina ja nopeasti silloin, kun on tarvinnut, astmaani on tarkkailtu paljon tiiviimmin kuin Suomessa, reseptilääkkeistä voi lähettää uusintapyynnön netissä ja reseptit kulkeutuvat sähköisesti lähiapteekkiin.

Tietenkin näkemykseni on erittäin subjektiivinen, enkä ole hyväkuntoisena, terveenä ja lapsettomana kolmekymppisenä nähnyt terveydenhuollosta kuin pintaraapaisun. Varmasti siinä on huonojakin puolia, ja esimerkiksi Suomessa toiminee paremmin esimerkiksi lasten hammashoito, jossa jokainen lapsi perhetaustastaan riippumatta käy hammaslääkärissä. En ole myöskään varauksetta hollantilaisten suosimien kotisynnytysten kannattaja.

Mutta kun tarkastelen asiaa ihan vain itsekkään omasta, perusterveydenhuoltoa kuormittavasta näkökulmastani, olen sitä mieltä, että täkäläinen systeemi on kokeilemistani ja kuulemistani paras.

alkusyksy4

Lepoa – ja antibioottikuuri

Myöhästyn lääkäristä muutaman minuutin, mutta pääsen silti vastaanotolle melkein heti ilmoittautumisen jälkeen. Verikokeista selviää, että tulehdusarvoni huitelevat selvästi tavallista korkeammalla, eli minulla on aika pahaksi äitynyt bakteeri-infektio, ilmeisesti juuri se uumoilemani keuhkokuume.

Lääkäri kirjoittaa antibioottireseptin, ja lähden noutamaan lääkettä apteekista. Seuraavien päivien suunnitelma: lepoa, lämmintä juomaa ja kolme kertaa päivässä amoksisilliiniä.

Kysymys muille (nykyisille tai entisille) ulkosuomalaisille: miten terveydenhuolto toimii sinun asuinmaassasi?

Kuvat liittyvät tarinaan vain siten, että samalla, kun ulkona näytti viime viikolla tältä, minä makasin petipotilaana muutamaa lyhyttä ja pakollista ulkoilureissua lukuun ottamatta. Nöööy!

Hollantilaisessa keittiössä

Kun muutin Hollantiin, kului pari kuukautta ennen kuin opin käyttämään uuniamme.

Hollantilaisilla on omituinen fiksaatio tavaroihin, joissa yhdistyy useampi ominaisuus: Peitoissa on kaksi toisistaan irrotettavaa kerrosta, jotta yhtä peittoa voi käyttää sekä paksuna talvipeittona että ohuempana kesäpeittona. Entisen vuokra-asuntomme pyykinpesukoneeseen oli integroitu kuivausrumpu.

Nuo molemmat esimerkit ovat ihan käteviä. Esimerkiksi kuivausrumpua en nimittäin luultavasti koskaan aio erikseen ostaa, mutta kyllähän sen olemassaolo helpottaa esimerkiksi lakanoiden ja pyyhkeiden kuivaamista.

Hollantilaiset kombiuunit – eli uuni ja mikro samassa – ovat kuitenkin paholaisen keksintö. Pakettiin kuuluu surkea uuni, joka ei kypsennä mitään kunnolla, eikä ole edes mikrona kummoinen.

Molemmissa Hollannin-kodeissamme on ollut tällainen uuni. Nykyiseen tosin aiomme hankkia kunnon uunin asap: tällä hetkellä emme tee käytännössä mitään uuniruokia, kun uunin teho on niin olematon.

keittio1

Puolivalmisteita ja keittokomeroita

Meriannen mielessä -blogi haastoi ulkosuomalaisia esittelemään keittiöitään eri puolilta maailmaa. Lempipaikkojani-blogin Jonna puolestaan kannusti minuakin osallistumaan haasteeseen, ja innostuin ideasta: tätä asiaa, kun tulee edelleen ihan omassa arjessakin ihmeteltyä.

Hollantilaiset keittiöt eivät ole samalla tavalla ruuanlaittoon suunniteltuja kuin suomalaiset. Hollannissa ruuanlaitto on monesti pelkkää puolivalmisteiden lämmittelyä: kaupasta saa puolivalmiina about kaiken valmiiksi kuorituista vihanneksista pelkkää lämmitystä vaativiin liha- ja kasvispalleroihin ja -pihveihin.

Keittiöt ovat monesti suomalaisten opiskelijakämppien ruokakomeroiden tai keittonurkkauksien kokoisia. Uutta kotia etsiessämme nykyinen kotimme hurmasikin meidät pitkälti sen takia, että täällä on ihan tilava keittiö.  Laskutilaa on hyvin, ja keittiöön mahtuu neljän istuttava ruokapöytä.

keittio2

IMG_20170907_111748

Kaasuhella ja kierrätystä

Yksi ruuanlaittoa helpottava ominaisuus tyypillisestä hollantilaisesta keittiöstä kuitenkin löytyy: kaasuhella. Sen jälkeen, kun pääsee yli siitä pelosta, että joka kerta kun laittaa ruokaa, kaasuhana voi unohtua päälle ja koko talo räjähtää, kaasulla kokkaaminen on paljon mukavampaa kuin sähköhellan lämmittely. Kaasuhella on kuuma heti, kun sen laittaa päälle, ja kylmä heti, kun sen sammuttaa. Ja ekaa kertaa ikinä maitopuuroni eivät kärähdä kiinni kattilanpohjaan!

Hollantilaisessa keittiössämme tykkään myös siitä, että parveke on keittiön yhteydessä. Keittiötä on siis helppo tuulettaa ja melkein lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat valaisevat keittiötä mukavasti.

Keittiössämme on myös enemmän kierrätysastioita kuin Suomessa asuessamme: ainakin meidän kunnassamme voi kierrättää biojätteen, muovin, alumiinipakkaukset, juomapakkaukset, paperin, pahvin ja lasin.

IMG_20170907_111645

Mutta aina puuttuu jotain…

Kokemukseni mukaan hollantilaisilla on usein keittiössään esimerkiksi kapselikahvikone. Meillä on kuitenkin käytössä Suomesta tuotu Moccamaster (Moccamaster on hollantilainen firma, mutta täällä sen kahvinkeittimiä myydään lähinnä jättikokoisina yrityskäyttöön). Suomalaisuuden huomaa keittiössämme myös Tom of Finland -pannulapuista.

Suomesta kaipaan joskus tiskikaappia, sillä etenkin puuhaarukoiden ja muovirasioiden kuivaaminen pelkällä pyyhkeellä on hankalaa. Mutta toisaalta kun keittiössä on astianpesukone, tiskikaappia ei muista kovinkaan usein ikävöidä. Enemmän harmittaa se, että Hollannissa jääkaapit on usein asennettu kaapin sisään, joten jääkaapin ovea ei voi täyttää magneeteilla ja muistilappusilla yhtä helposti kuin Suomessa.

Mutta eipä tämän keittiön mikään ikuinen tarvitse olla. Vaikka keittiössämme on enemmän plussia kuin miinuksia, se on uusittu viimeksi vuosituhannen alussa eikä ole ihan sitä tyyliä, jonka itse valitsisimme. Aiomme siis remontoida oman suomalais-hollantilaisen keittiömme heti, kun siihen on vähän ylimääräistä rahaa ja aikaa.

10+1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Viime viikolla ulkosuomalaisten blogeissa alkoi kiertää ulkosuomalaisuutta ja matkustelua kiertävä haaste. Ilokseni Eau de Cologne -blogin Johanna ja Puolivälissä-blogin Päivi naapurista Saksasta heittivät haasteen minullekin.

Lämmin kiitos siis molemmille kanssabloggaajille! Aiheeseen oli hauska tarttua.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Tykkään Hollannissa niin monesta asiasta, että on vaikea nimeä vain yhtä parasta asiaa. Lyhyet välimatkat ja keskeinen sijainti ovat ainakin parhaasta päästä.

2. Entä ikävintä?
Koska ei ole Hollannin vika, että asun kaukana monista läheisistä ihmisistä, valitsen sellaisen käytännöllisen asian kuin kielen. Hollannin kieli ei ole kovin kovaa valuuttaa tämän maan rajojen ulkopuolella, ja mietin usein, että olisi varmaan motivoivampaa opetella hieman isompaa ja maailmalla hyödyllisempää kieltä.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
Olen saanut pienen pakkomielteen Uudesta-Seelannista, ja koska sinne lähtemisen isoimpana esteenä on raha, suuntaisin varmasti sinne.

haagse_bos

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Minulta pitäisi varmaan kysyä, mihin en matkustaisi uudestaan! Palaan melkein aina mielelläni paikkoihin, joissa olen jo käynyt.

Esimerkiksi Hongkongissa haluan kuitenkin käydä uudestaan ihan vain sen takia, että kun olin siellä ekaa kertaa viitisen vuotta sitten, olin melkein koko reissun ajan sairaana enkä ehtinyt nähdä juuri mitään.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Kuten edellisestä postauksestani voinee päätellä, kaipaan kovasti suomalaista leipää, jonka rakenne on ihan erilainen kuin vaikka hollantilaisen leivän. En siis ikävöi pelkästään ruisleipää vaan myös kaurapaloja, maukkaita mutta pehmeitä sämpylöitä ja (äidin leipomaa) rieskaa.

Suomalaisia jugurtteja kaipaan aika ajoin. Joskus iskee myös kermajuustonhimo, vaikka Hollannissa onkin paljon voimakkaamman makuista juustoa, josta yleisesti ottaen tykkään enemmän.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Koska olemme suomalainen pariskunta ulkomailla, Suomeen paluu on totta kai aina mahdollinen. Juuri tällä hetkellä en kuitenkaan näe hirveästi syytä sille, miksi muuttaisimme takaisin. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu ja mitä mielessä liikkuu vaikkapa viiden tai viidentoista vuoden kuluttua.

amsterdamin_kanaalit

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
Mielenkiintoisin on varmastikin kuninkaan päivä, jota vietetään kuningas Willem-Alexanderin syntymäpäivänä 27. huhtikuuta.

Kuninkaan päivänä joka kaupungissa on tapahtumia, kuten katukonsertteja ja -kirppiksiä sekä ruokatoreja. Kaikki pukeutuvat kuningasperheen väriin eli oranssiin tai Hollannin lipun mukaisesti punaiseen, siniseen ja valkoiseen. Ihmiset purjehtivat hiprakassa veneillä kanaaleissa ja ovat kovaäänisiä.

Toisaalta vaikka kuninkaan päivä on suuruudessaan ihan omaa luokkaansa, Hollannissa vietetään samantyyppisesti myös monia muita juhlia. Ainakin syöminen ja juominen veneessä koko perheen tai kaveriporukan voimin ilman pelastusliivejä on hyvin hollantilainen juttu, jota tehdään joka juhlatilanteessa, jos sää edes jotenkuten sen sallii.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Henkilökohtaisesti se, ettei elämä muuttunut vain asuinpaikan suhteen: vaihdoin myös täysipäiväisestä työstä kokoaikaiseen opiskeluun. Ulkomaille muutto on totta kai itsessäänkin iso juttu, mutta itselleni stressaavinta oli se, että se muutti elämässäni niin monta muutakin asiaa, minkä vuoksi olen vähän saanut hakea itseäni uudelleen.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Toki! Tällä hetkellä muutto ei ole ajankohtainen, enkä haaveile muualla asumisesta (paitsi ehkä kakkoskodista Teneriffalla). Jos joskus tulee kuitenkin vaikkapa mahdollisuus muuttaa töiden perässä uuteen maahan, se varmasti kiinnostaa kovasti.

katwijkin_ranta

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
Varmasti itselleni hieman yllätyksenä tullut kosinta!

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Meillä on suunnitelmissa kesälomareissu autoillen Etelä-Ranskaan, Italiaan ja Sveitsiin (saa kertoa vinkkejä sieltä suunnalta!) Lisäksi olen menossa sekä heinäkuussa että lokakuussa Suomeen. En toki pahastu mahdollisista muista reissuistakaan, mutta sellaisia ei ole ainakaan vielä suunnitelmissa.

Heitän haasteen eteenpäin Elämänmakuja äidiltä tyttärelle -blogin Lauralle, Hollanninsuomalainen-blogin Satulle, Kotona kaikkialla -blogin Iinalle sekä Laura’s Itinerary -blogin Lauralle!

Asioita, joita en tiennyt Hollannista

Tiesin Hollannista aika vähän ennen kuin muutin tänne asumaan. Olin käynyt maassa pari kertaa ennen kuin raahasin mukanani pari suhteellisen heviä matkalaukkua.

Nyt täällä on tullut asusteltua jo melkein pari vuotta, eikä ole mikään kiire pois. Mutta vaikka asuinmaan valinta meni hyvin monessa mielessä nappiin, on niitä kummastuksen  ja joskus ärsytyksenkin aiheitakin riittänyt.

Tässä siis muutama omituinen juttu, joita en tiennyt Hollannista ennen kuin tänne muutin.

Leipää on paljon, ja se on pahaa

Hollantilainen tykkää leivästä. Aamupalaksi syödään leipää hagelslagilla eli strösseleillä, lounaaksi syödään leipää ja aika monesti tuntuu, että mistään ei muuta välipalaa saakaan kuin leipää.

Erään hollantilaisen kurssikaverini pahin painajainen oli viettää lukioikäisenä muutama viikko vaihdossa Britanniassa: host-perhe söi nimittäin sekä lämpimän aamiaisen että lounaan. Tuttavaani siteeraten, so disgusting.

Siihen olen jo sopeutunut, että leipää pitää ihmisen syödä: onneksi en ole keliaakikko tai hiilihydraattihysteerikko. Mutta siihen en kyllä totu koskaan, että se on niin pahaa. Koitin miettiä, miten kuvailisin hollantilaisen supermarkettileivän makua, ja mieleeni tuli vain sanapari “höttöinen pahvi”.

Edellisen muuton jälkeen olen viimein yrittänyt opetella karistamaan suomalaisen asenteen itsestäni ja hakenut lauantaisin tuoreen leivän markkinoilta, suoraan leipomon myyntipisteeltä. Se on onneksi yleensä ihan hyvää. Mutta on mulla silti ikävä ruisleipää.

hollantilaista_leipää

Käsienpesusta on tehty vaikeaa

Maailman pisimmällä kansalla on totta kai ehkä maailman pienimmät vessat. Ne on niin pienet, että monesti niissä ei ole tilaa käsienpesualtaalle, ja jos on, hanasta tulee vain jääkylmää vettä. Sen vuoksi en edes viitsi niin hirveästi moittia hollantilaisia, jotka eivät pese käsiään (niitä riittää). En hirveästi – mutta vähän kuitenkin.

Nimittäin siinä tammikuun kosteassa kalseudessa, kun olen kolmatta kertaa kolmen kuukauden sisään flunssassa, ei paljoa naurata, kun käsiinsä pärskivät kanssaihmiset eivät vaivaudu tekemään mitään pöpöjen levittämisen ehkäisemiseksi. Eihän se jääkylmällä vedellä läträäminen mitään hauskaa puuhaa ole, eikä niin kauhean hyödyllistäkään, mutta minä – suomalainen – sentään yritän! Joskus käsidesillä tehostettuna, toisinaan en.

Talven flunssakauteen kuuluu muuten myös se, että samaan aikaan, kun ainakin minä pukeudun villapipoihin ja nahkahanskoihin, alle kouluikäiset naperot istuvat bakfietseissä ilman mitään käsiensä ja korviensa suojana. Se kuulemma karaisee, ja onhan se tärkeää, kun sisälämpötila on kuitenkin talvisin sen 16 astetta.

kirkon_lammas

Lammas kirkon pihalla – ihan normaalia

Hollanti on maa, jossa ei ole tilaa hukattavaksi. Kaikki pinta-ala tuntuu olevan jossain hyötykäytössä. Sen näkee konkreettisesti, kun katselee littanaa maata junan ikkunasta.

Hollanti on maailman toiseksi suurin maataloustuotteiden viejämaa, mikä on ihan hyvin valtiolle, jonka pohjoisimmasta kolkasta eteläisimpään ajaa reilussa kolmessa tunnissa. Samantien, kun pääsee minkä tahansa kaupungin ulkopuolelle, tulee vastaan peltoaukeita ja niillä laiduntavia eläimiä. Keväällä ikkunasta voi ihailla sitä kuuluisaa kukkaloistoa. Samalla horisontissa näkyy korkeita toimistorakennuksia ja tiiviisti rakennettuja asuinalueita.

Tulppaanipeltoja lukuun ottamatta nuo kaikki olivat ennen asioita, joita en tiennyt Hollannista. Mielestäni huvittavinta on kuitenkin se, että kaiken pinta-alan täsmällinen hyödyntäminen ja maatalousperinne heijastuvat siihenkin, että ihmisillä on kotieläimiä jopa keskellä kaupunkia. Herään nykyään monena aamuna kanojen kotkotukseen: meidän alakerran naapurillamme kun on pihallaan kana-aitaus. Siellä ne siivekkäät kaverit pitävät meteliä tätäkin tekstiä kirjoittaessani.

Hollannissa on ihan normaalia, että ainakin, jos asuu omakotitalossa, pihalla elelee muutama kana tai vaikka vuohi. Myös lampaisiin törmää vähän siellä sun täällä – muun muassa meidän kylän kirkon pihalla. Itse taidan kuitenkin aloittaa eläintenpidon kissan hankkimisesta.

Mikä sinua jaksaa kummastuttaa entisessä tai nykyisessä asuinmaassasi?

 

 

Sateenkaarenvärinen keskiviikko

Tähän keskiviikkoon oli ihana herätä (eikä pelkästään siksi, että on jo maaliskuu eli kevät ja ulkona kukkivat krookukset).

Minulla on usein tapana lueskella aamuisin uutisia kännykällä ennen kuin nousen sängystä. Tänä aamuna keskityin fiilistelemään niiden ihmisten iloa, jotka vihdoin saavat mennä naimisiin rakkaidensa kanssa uuden tasa-arvoisen avioliittolain myötä.

Jo iltapäivällä luin Facebookista ensimmäisen ihanan uutisen tuoreesta avioliitosta, joka oli solmittu tuttavapiirissäni.

sateenkaarikortit

Etenkin Hollantiin muuton jälkeen on alkanut tuntua älyttömältä, ettei Suomen avioliittolakia ole päivitetty jo ajat sitten. Katoliset maat, kuten Espanja ja Brasilia, olivat tässä edistyksellisempiä kuin pohjoinen, monessa mielessä niin kovin tasa-arvoinen kotimaa. Mutta parempi nyt kuin ei ollenkaan.

Hollanti oli itse asiassa maailman ensimmäinen maa, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot. Tasan kuukauden päästä tuosta päivästä on kulunut kuusitoista vuotta.

Vaikka Hollannissakin toki on syrjintää, rasismia, ennakkoluuloja ja eräs hämmentävän suosittu äärioikeistolainen poliitikko, väitän, että arjen tasolla homoseksuaalisuus on huomattavasti pienempi tabu kuin vaikkapa Suomessa.

Ainakin omat opiskelukaverini, jotka toki ovat enimmäkseen jo itseäni nuorempaa sukupolvea, puhuvat omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan paljon avoimemmin kuin mihin Suomessa olen tottunut.

Täällä ei myöskään ole mitenkään tavatonta, että vaikkapa ikääntynyt miespari kävelee käsi kädessä ja pussailee kadulla (niin kuin ei toki pitäisikään olla – monessa maassa vain vielä on). Uskon, että lakimuutos avartaa tärkeällä tavalla katseita myös Suomessa.

sateenkaarisuojatie2

Vähän omaa napaa tuijottaen täytyy myös mainita, että koska olen itse menossa ensi vuonna naimisiin, on paljon kivempi suunnitella omiakin häitä, kun Suomen laki kohtelee viimein kaikkia aikuisia samanarvoisesti.

Kun pääsemme aikanaan mieheni kanssa juhlimaan omaa hääpäiväämme, tiedän, ettei vieraiden joukossa ole ketään, joka pelkästään siksi, että sattuu tykkäämään samaa sukupuolta olevasta tyypistä, joutuisi vain haaveilemaan naimisiinmenosta. Ja siitä tulee hirveän hyvä mieli.

Paljon onnea askeleen kohti tasa-arvoisempaa maailmaa ottanut Suomi ja etenkin kaikki, joita uuden avioliittolain voimaantulo koskettaa henkilökohtaisesti. Rakkaus ja ihmisten tasa-arvoinen kohtelu – ehkä parhaita juttuja ikinä!

Sateenkaariteemaiset kuvat ovat Utrechtista, missä piipahdin tänään pikaisesti. Hollannin eri kaupungeissa on nykyään tasa-arvoa ilmaisevia (ja sieviä!) sateenkaarisuojateitä. Tuo Utrechtin suojatie oli kuitenkin laatuaan ihan ensimmäinen.

Käytännön vinkkejä Hollantiin matkustavalle

Tänään ajattelin jakaa hieman käytännön vinkkejä sellaiselle matkaajalle, joka tulee Hollantiin ehkä ensimmäistä tai ensimmäisiä kertoja. Tämä postaus on roikkunut keskeneräisenä luonnoksissa jo pitkään, mutta nyt, kun voi viimein sanoa, että ollaan kevään puolella (vaikka säästä ei vielä ihan uskokaan), päätin kirjoitella sen valmiiksi.

Kevät on tosi suosittua aikaa matkustaa Hollantiin, onhan silloin tulppaanikausi ja muutenkin aika nättiä. Sitä paitsi Suomesta pääsee kohta Hollantiin (ja tietty Hollannista Suomeen!) entistäkin helpommin, sillä sekä Transavia että Norwegian aloittavat huhtikuussa suorat lennot Helsingin ja Amsterdamin välillä. Niiden lisäksi suoraan tätä väliä lentävät tietysti Finski ja KLM. Tulkaa käymään!

rotterdamin satama skyline

maastricht

hollannin_maaseutua

Hyödynnä lyhyet välimatkat

Hollannissa on oikeasti tosi lyhyet matkat paitsi kaupunkien sisällä myös niiden välillä, joten mahdollisuudet nähdä muutakin kuin yksi paikka (lue: Amsterdam) ovat erittäin hyvät.

Suurimmat kaupungit Amsterdam, Haag, Rotterdam ja Utrecht sijaitsevat kaikki maksimissaan noin tunnin junamatkan päässä toisistaan. Matka yhdestä kaupungista toiseen kestää siis about yhtä kauan kuin bussikyyti Espoosta Itäkeskukseen. Lisäksi esimerkiksi Amsterdamin ja Rotterdamin välissä on paljon pienempiä, näkemisen arvoisia kaupunkeja, kuten Johannes Vermeerin kotikaupunkina tunnettu kuvankaunis Delft ja tietysti Pikku-Amsterdamiksikin luonnehdittu Leiden.

Jos aikaa on, suosittelen lämpimästi käymään Hollannissa muuallakin kuin pääkaupungissa. Samalla tavalla kuin Lontoo ei ole Iso-Britannia, Kreikka ei ole Ateena eikä Helsinki ole Suomi, Hollantikaan ei ole yhtä kuin Amsterdamin kanaalit, punaiset lyhdyt ja coffeeshopit. Esimerkiksi Amsterdam, Rotterdam ja Haag ovat kaikki keskenään niin erilaisia kaupunkeja, että vaikkapa parissa niistä käymällä saa jo paljon enemmän irti matkasta.

Sitä paitsi junamatkakin voi jo olla elämys! Kiskojen varrelta näkee hauskasti, miten pieni, lättänä ja tehokkaasti hyödynnetty maa Hollanti on. Keväällä ikkunasta voi ihastella tulppaanipeltoja ja muina vuodenaikoina heti kaupungin ulkopuolella alkavia peltoaukeita, joilla lehmät ja lampaat laiduntavat.

ovchipkaart

Jos oikeasti liikut julkisilla, osta matkakortti

Hollanti on niin pieni paikka, että isoissa kaupungeissa liikkuu aika näppärästi paikasta toiseen kävellen tai pyörällä. Jos aiot kuitenkin liikkua paljon julkisilla joko kaupungin sisällä tai niiden välillä, kannattaa ostaa koko maassa käytössä oleva matkakortti eli OV-Chipkaart. Sillä liikkuminen on vähän halvempaa kuin erillisten lippujen ostelu ja ennen kaikkea kätevämpää.

Kortti leimataan busseissa ja ratikoissa kulkuneuvon sisällä ja metrossa ja junassa asemalla. Se pitää tehdä sekä matkan alussa että lopussa. Rahaa kortilla pitää olla aina vähintään 20 euroa, sillä sisäänkirjautuessa kortilta veloitetaan parinkympin suuruinen pantti matkan ajaksi. Kun hyppäät ulos, pantti palautuu ja kortilta veloitetaan oikea hinta matkan pituuden perusteella.

OV-chipkaart toimii kaikissa kulkuvälineissä. Junalla matkustaessa nimetön versio (kuvassa) pitää kuitenkin erikseen aktivoida käyttöä varten aseman automaatilla. Muuten sillä ei pääse laiturialueelle.

Nimetön kortti maksaa seitsemän euroa ja on voimassa viisi vuotta. Rahaa siihen menee ekalla kerralla vähintään se 27 euroa, mutta toisaalta tuon summan säästää matkoissa aika nopeasti. Lisäksi kortin voi pitää tallessa seuraavaa reissua varten joko itselle tai kaverille.

Maastricht2

pyöräily_hollannissa1

pyöräily_hollannissa2

Älä kävele pyörätiellä

Se on nimittäin vaarallista! Kaikki tietävät, että Hollannissa on paljon pyöräilijöitä, mutta määrän ymmärtää oikeasti vasta paikan päällä. Punaisella merkityt pyöräkaistat on todellakin nimenomaan pyöräilijöille tarkoitettu, ja itse olen nykyään kävellessäni varovaisempi pyörätietä kuin autotietä ylittäessäni. Autoilijat saattavat väistää kävelijää, mutta lujaa polkevat pyöräilijät lähinnä kypsyvät, jos joku tulee palloilemaan heidän eteensä.

Etenkin amsterdamilaisia tuntuvat tympivän väärässä paikassa poikkoilevat turret, mikä saattaa johtaa siihen, että palautetta tulee aika suorasanaisestikin. Toisaalta: I feel them. Mietipä ite, että yrittäisit pyöräillä kiireessä töihin niin, että koko viiden kilsan työmatkasi olisi yhtäkkiä muuttunut kesäiseksi Helsingin Kauppatoriksi.

Pidä käteistä lompakossa

Maksuasioissa Hollanti saattaa joskus tuntua kehitysmaalta. Visa ja Mastercard kelpaavat yleensä vain isoissa kaupoissa ja ravintoloissa sekä toki hotelleissa (Amsterdamin keskusta lienee tässä asiassa poikkeus).

Kortti käy kyllä melkein kaikkialla, mutta sen pitää olla yleensä Maestro, jota paikallisissa pankeissa suositaan. Esimerkiksi ruokakaupoissa ei voi käytännössä koskaan maksaa muulla kuin käteisellä tai Maestrolla.

leiden_koningsdag2

leiden_koningsdag

Englannilla pärjää

Olen ennenkin kirjoittanut, että Hollannissa englannilla pärjää harvinaisen hyvin. Se tekee maasta mukavan matkustaa.

Totta kai aina on kohteliasta opetella perusfraasit paikallisella kielellä ja täälläkin voi törmätä ihmisiin, joiden kanssa kommunikointi voi olla hankalaa muuten kuin hollanniksi. Toisin kuin vaikkapa Saksassa tai Ranskassa, Hollannissa kuitenkin on epätodennäköistä, että joutuisit pulaan vaikkapa apteekissa, koska et osaa ilmaista asiaasi paikallisella kielellä.

+

Näiden juttujen lisäksi tässä maassa kannattaa huomioida, että lounas on yleensä yhtä kuin höttöinen sämpylä, ihmiset ovat tavallisesti ystävällisiä ja puheliaita mutta mitään asiakaspalvelukulttuuria täällä ei ole ja sää vaihtuu keskimäärin ehkä kymmenen kertaa päivässä (eli kannattaa ottaa sateenvarjo mukaan). Kivoja juttuja onkin sitten vaikka kuinka paljon enemmän, muun muassa se, että mistään muualta Euroopasta ei saa yhtä hyvää indonesialaista ruokaa kuin Hollannista.

Kiinnostaako Hollanti teitä matkailumaana?