Lepoa, lämmintä juotavaa ja Euroopan parasta terveydenhuoltoa

Aamulla herätessäni keuhkoissani tuntuu painetta. Yskittää, ja hengitys kulkee tavallista vaikeammin.

Olen seitsemättä päivää kuumeessa, mutta vasta edellispäivänä lämpö on noussut reippaasti yli 38 asteen. Olen koko viikon kuvitellut potevani tavallista flunssaa, mutta kun tauti ei ala taittua vaan pikemminkin pahenee, alan uskoa, että on parempi sittenkin vääntäytyä lääkäriin.

Koska on lauantaiaamu, omalääkärini ei ole töissä. Soitan sairaalapäivystykseen. Haagin alueella päivystäviä sairaaloita on useampi, joista potilas ohjataan lähimpään.

Jonotan puhelimessa parikymmentä minuuttia, sillä vaivani ei tietenkään ole henkeä uhkaava. Luultavasti keuhkoputkentulehdus tai keuhkokuume, joita minulla on astmaattikkona ollut aiemminkin.

Kun pääsen juttelemaan hoitajalle, seuraa samantyyppinen kysymyslista kuin Suomessakin, vain paljon pidempi. Mitä oireita sinulla on? Milloin ne alkoivat? Kuinka paljon on kuumetta?

Mutta myös: Yskitkö verta? (En onneksi.) Saatko pään rintakehään? (Öö, tota, oota mä testaan… Joo!) Mitä haluat saada selville lääkärissä? (Vähän ööh tämäkin, mutta haluaisin toisaalta olla kärpäsenä katossa kuulemassa ihmisten selityksiä.)

Saan ajan – puolen tunnin päähän. Meilahden päivystyksessä joskus tuntikausia vatsataudissa istuneena olen melkein varma, että hoitaja sanoo kellonajan vahingossa väärin: miten siellä muka voi olla vapaa aika jo puolen tunnin päässä?

Mutta oikein se meni. Tulee kiire vaihtamaan yöpaita pois päältä ja googlaamaan, missä koko sairaala on.

alkusyksy3

Säädeltyä kilpailua

Hollantilaista terveydenhuoltojärjestelmää on uudistettu reippaasti 2000-luvulla. Merkittävin, sairasvakuutuksiin liittyvä uudistus tapahtui vuonna 2006. Sen tarkoituksena oli muun muassa tehostaa terveydenhuoltoa: parempaa hoitoa kohtuuhintaan.

Nykyinen vakuutusjärjestelmä perustuu säädeltyyn kilpailuun. Potilaan kannalta keskeisintä lienee se, että hän voi vapaasti itse valita vakuutusyhtiönsä, mutta sairasvakuutus on pakko olla.

Vakuutusten hinnat ovat säädeltyjä, mikä tarkoittaa sitä, että peruspaketti maksaa kaikkialla noin 100 euroa kuussa. Valtio maksaa kuitenkin suurimman osan vakuutuksesta pienituloisille.

Perusvakuutuspakettiin sisältyvät hoitokäynnit ja reseptilääkkeet, mutta vakuutuksessa on vuosittainen omavastuu (tänä vuonna 385 euroa). Peruspaketin lisäksi voi halutessaan hankkia esimerkiksi hammashoidon tai silmälasit ja piilolinssit kattavan vakuutuksen.

Vakuutusyhtiöiden on pakko hyväksyä kaikki halukkaat asiakkaikseen, eivätkä ne saa rahastaa enempää esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvilta asiakkailta, kuten vanhuksilta tai ihmisiltä, joilla on perussairauksia.

Potilaat saavat itse valita omalääkärinsä ja vapaasti vaihtaa sitä silloin kuin haluavat. Lääkäriasemat ovat yksityisiä, ja omalääkärille saa olla matkaa korkeintaan 15 minuuttia (tässä maassa aivan kohtuullinen vaatimus).

alkusyksy1

alkusyksy2

Maa, jossa ei määräillä antibiootteja

Esimerkiksi tänä vuonna julkaistun Euro Health Consumer Indexin mukaan Hollannissa on Euroopan paras terveydenhuolto. Kun aiheesta julkaistiin uutinen paikallisen ”ekspattilehden” Dutch Newsin sivuilla, se tuntui olevan yleinen naurunaihe. Täällähän sanotaan vaan aina, kun soittaa lääkäriin, että lepää ja juo lämmintä. Hahhah!

Facebook-keskusteluiden perusteella monia kanssaulkkareita tuntuu kyrsivän lähinnä se, että Hollannissa saa antibioottikuurin hyvin harvoin: vain bakteerin aiheuttamiin infektioihin silloin, kun sille varmasti on tarve. Hollannissa käytetäänkin Euroopan vähiten antibiootteja, mistä itse ainakin olen superiloinen. Kuka niitä haluaisia huvikseen tai ”varalta” popsia varsinkin, kun antibioottiresistenssi on oikeasti ihan hiton vakava ongelma.

Muutenkin olen ollut kaksi vuotta varsin tyytyväinen hollantilaiseen terveydenhuoltoon. Lääkäriin ja erikoislääkärillekin olen päässyt aina ja nopeasti silloin, kun on tarvinnut, astmaani on tarkkailtu paljon tiiviimmin kuin Suomessa, reseptilääkkeistä voi lähettää uusintapyynnön netissä ja reseptit kulkeutuvat sähköisesti lähiapteekkiin.

Tietenkin näkemykseni on erittäin subjektiivinen, enkä ole hyväkuntoisena, terveenä ja lapsettomana kolmekymppisenä nähnyt terveydenhuollosta kuin pintaraapaisun. Varmasti siinä on huonojakin puolia, ja esimerkiksi Suomessa toiminee paremmin esimerkiksi lasten hammashoito, jossa jokainen lapsi perhetaustastaan riippumatta käy hammaslääkärissä. En ole myöskään varauksetta hollantilaisten suosimien kotisynnytysten kannattaja.

Mutta kun tarkastelen asiaa ihan vain itsekkään omasta, perusterveydenhuoltoa kuormittavasta näkökulmastani, olen sitä mieltä, että täkäläinen systeemi on kokeilemistani ja kuulemistani paras.

alkusyksy4

Lepoa – ja antibioottikuuri

Myöhästyn lääkäristä muutaman minuutin, mutta pääsen silti vastaanotolle melkein heti ilmoittautumisen jälkeen. Verikokeista selviää, että tulehdusarvoni huitelevat selvästi tavallista korkeammalla, eli minulla on aika pahaksi äitynyt bakteeri-infektio, ilmeisesti juuri se uumoilemani keuhkokuume.

Lääkäri kirjoittaa antibioottireseptin, ja lähden noutamaan lääkettä apteekista. Seuraavien päivien suunnitelma: lepoa, lämmintä juomaa ja kolme kertaa päivässä amoksisilliiniä.

Kysymys muille (nykyisille tai entisille) ulkosuomalaisille: miten terveydenhuolto toimii sinun asuinmaassasi?

Kuvat liittyvät tarinaan vain siten, että samalla, kun ulkona näytti viime viikolla tältä, minä makasin petipotilaana muutamaa lyhyttä ja pakollista ulkoilureissua lukuun ottamatta. Nöööy!

Hollantilaisessa keittiössä

Kun muutin Hollantiin, kului pari kuukautta ennen kuin opin käyttämään uuniamme.

Hollantilaisilla on omituinen fiksaatio tavaroihin, joissa yhdistyy useampi ominaisuus: Peitoissa on kaksi toisistaan irrotettavaa kerrosta, jotta yhtä peittoa voi käyttää sekä paksuna talvipeittona että ohuempana kesäpeittona. Entisen vuokra-asuntomme pyykinpesukoneeseen oli integroitu kuivausrumpu.

Nuo molemmat esimerkit ovat ihan käteviä. Esimerkiksi kuivausrumpua en nimittäin luultavasti koskaan aio erikseen ostaa, mutta kyllähän sen olemassaolo helpottaa esimerkiksi lakanoiden ja pyyhkeiden kuivaamista.

Hollantilaiset kombiuunit – eli uuni ja mikro samassa – ovat kuitenkin paholaisen keksintö. Pakettiin kuuluu surkea uuni, joka ei kypsennä mitään kunnolla, eikä ole edes mikrona kummoinen.

Molemmissa Hollannin-kodeissamme on ollut tällainen uuni. Nykyiseen tosin aiomme hankkia kunnon uunin asap: tällä hetkellä emme tee käytännössä mitään uuniruokia, kun uunin teho on niin olematon.

keittio1

Puolivalmisteita ja keittokomeroita

Meriannen mielessä -blogi haastoi ulkosuomalaisia esittelemään keittiöitään eri puolilta maailmaa. Lempipaikkojani-blogin Jonna puolestaan kannusti minuakin osallistumaan haasteeseen, ja innostuin ideasta: tätä asiaa, kun tulee edelleen ihan omassa arjessakin ihmeteltyä.

Hollantilaiset keittiöt eivät ole samalla tavalla ruuanlaittoon suunniteltuja kuin suomalaiset. Hollannissa ruuanlaitto on monesti pelkkää puolivalmisteiden lämmittelyä: kaupasta saa puolivalmiina about kaiken valmiiksi kuorituista vihanneksista pelkkää lämmitystä vaativiin liha- ja kasvispalleroihin ja -pihveihin.

Keittiöt ovat monesti suomalaisten opiskelijakämppien ruokakomeroiden tai keittonurkkauksien kokoisia. Uutta kotia etsiessämme nykyinen kotimme hurmasikin meidät pitkälti sen takia, että täällä on ihan tilava keittiö.  Laskutilaa on hyvin, ja keittiöön mahtuu neljän istuttava ruokapöytä.

keittio2

IMG_20170907_111748

Kaasuhella ja kierrätystä

Yksi ruuanlaittoa helpottava ominaisuus tyypillisestä hollantilaisesta keittiöstä kuitenkin löytyy: kaasuhella. Sen jälkeen, kun pääsee yli siitä pelosta, että joka kerta kun laittaa ruokaa, kaasuhana voi unohtua päälle ja koko talo räjähtää, kaasulla kokkaaminen on paljon mukavampaa kuin sähköhellan lämmittely. Kaasuhella on kuuma heti, kun sen laittaa päälle, ja kylmä heti, kun sen sammuttaa. Ja ekaa kertaa ikinä maitopuuroni eivät kärähdä kiinni kattilanpohjaan!

Hollantilaisessa keittiössämme tykkään myös siitä, että parveke on keittiön yhteydessä. Keittiötä on siis helppo tuulettaa ja melkein lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat valaisevat keittiötä mukavasti.

Keittiössämme on myös enemmän kierrätysastioita kuin Suomessa asuessamme: ainakin meidän kunnassamme voi kierrättää biojätteen, muovin, alumiinipakkaukset, juomapakkaukset, paperin, pahvin ja lasin.

IMG_20170907_111645

Mutta aina puuttuu jotain…

Kokemukseni mukaan hollantilaisilla on usein keittiössään esimerkiksi kapselikahvikone. Meillä on kuitenkin käytössä Suomesta tuotu Moccamaster (Moccamaster on hollantilainen firma, mutta täällä sen kahvinkeittimiä myydään lähinnä jättikokoisina yrityskäyttöön). Suomalaisuuden huomaa keittiössämme myös Tom of Finland -pannulapuista.

Suomesta kaipaan joskus tiskikaappia, sillä etenkin puuhaarukoiden ja muovirasioiden kuivaaminen pelkällä pyyhkeellä on hankalaa. Mutta toisaalta kun keittiössä on astianpesukone, tiskikaappia ei muista kovinkaan usein ikävöidä. Enemmän harmittaa se, että Hollannissa jääkaapit on usein asennettu kaapin sisään, joten jääkaapin ovea ei voi täyttää magneeteilla ja muistilappusilla yhtä helposti kuin Suomessa.

Mutta eipä tämän keittiön mikään ikuinen tarvitse olla. Vaikka keittiössämme on enemmän plussia kuin miinuksia, se on uusittu viimeksi vuosituhannen alussa eikä ole ihan sitä tyyliä, jonka itse valitsisimme. Aiomme siis remontoida oman suomalais-hollantilaisen keittiömme heti, kun siihen on vähän ylimääräistä rahaa ja aikaa.

10+1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Viime viikolla ulkosuomalaisten blogeissa alkoi kiertää ulkosuomalaisuutta ja matkustelua kiertävä haaste. Ilokseni Eau de Cologne -blogin Johanna ja Puolivälissä-blogin Päivi naapurista Saksasta heittivät haasteen minullekin.

Lämmin kiitos siis molemmille kanssabloggaajille! Aiheeseen oli hauska tarttua.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Tykkään Hollannissa niin monesta asiasta, että on vaikea nimeä vain yhtä parasta asiaa. Lyhyet välimatkat ja keskeinen sijainti ovat ainakin parhaasta päästä.

2. Entä ikävintä?
Koska ei ole Hollannin vika, että asun kaukana monista läheisistä ihmisistä, valitsen sellaisen käytännöllisen asian kuin kielen. Hollannin kieli ei ole kovin kovaa valuuttaa tämän maan rajojen ulkopuolella, ja mietin usein, että olisi varmaan motivoivampaa opetella hieman isompaa ja maailmalla hyödyllisempää kieltä.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
Olen saanut pienen pakkomielteen Uudesta-Seelannista, ja koska sinne lähtemisen isoimpana esteenä on raha, suuntaisin varmasti sinne.

haagse_bos

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Minulta pitäisi varmaan kysyä, mihin en matkustaisi uudestaan! Palaan melkein aina mielelläni paikkoihin, joissa olen jo käynyt.

Esimerkiksi Hongkongissa haluan kuitenkin käydä uudestaan ihan vain sen takia, että kun olin siellä ekaa kertaa viitisen vuotta sitten, olin melkein koko reissun ajan sairaana enkä ehtinyt nähdä juuri mitään.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Kuten edellisestä postauksestani voinee päätellä, kaipaan kovasti suomalaista leipää, jonka rakenne on ihan erilainen kuin vaikka hollantilaisen leivän. En siis ikävöi pelkästään ruisleipää vaan myös kaurapaloja, maukkaita mutta pehmeitä sämpylöitä ja (äidin leipomaa) rieskaa.

Suomalaisia jugurtteja kaipaan aika ajoin. Joskus iskee myös kermajuustonhimo, vaikka Hollannissa onkin paljon voimakkaamman makuista juustoa, josta yleisesti ottaen tykkään enemmän.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Koska olemme suomalainen pariskunta ulkomailla, Suomeen paluu on totta kai aina mahdollinen. Juuri tällä hetkellä en kuitenkaan näe hirveästi syytä sille, miksi muuttaisimme takaisin. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu ja mitä mielessä liikkuu vaikkapa viiden tai viidentoista vuoden kuluttua.

amsterdamin_kanaalit

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
Mielenkiintoisin on varmastikin kuninkaan päivä, jota vietetään kuningas Willem-Alexanderin syntymäpäivänä 27. huhtikuuta.

Kuninkaan päivänä joka kaupungissa on tapahtumia, kuten katukonsertteja ja -kirppiksiä sekä ruokatoreja. Kaikki pukeutuvat kuningasperheen väriin eli oranssiin tai Hollannin lipun mukaisesti punaiseen, siniseen ja valkoiseen. Ihmiset purjehtivat hiprakassa veneillä kanaaleissa ja ovat kovaäänisiä.

Toisaalta vaikka kuninkaan päivä on suuruudessaan ihan omaa luokkaansa, Hollannissa vietetään samantyyppisesti myös monia muita juhlia. Ainakin syöminen ja juominen veneessä koko perheen tai kaveriporukan voimin ilman pelastusliivejä on hyvin hollantilainen juttu, jota tehdään joka juhlatilanteessa, jos sää edes jotenkuten sen sallii.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Henkilökohtaisesti se, ettei elämä muuttunut vain asuinpaikan suhteen: vaihdoin myös täysipäiväisestä työstä kokoaikaiseen opiskeluun. Ulkomaille muutto on totta kai itsessäänkin iso juttu, mutta itselleni stressaavinta oli se, että se muutti elämässäni niin monta muutakin asiaa, minkä vuoksi olen vähän saanut hakea itseäni uudelleen.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Toki! Tällä hetkellä muutto ei ole ajankohtainen, enkä haaveile muualla asumisesta (paitsi ehkä kakkoskodista Teneriffalla). Jos joskus tulee kuitenkin vaikkapa mahdollisuus muuttaa töiden perässä uuteen maahan, se varmasti kiinnostaa kovasti.

katwijkin_ranta

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
Varmasti itselleni hieman yllätyksenä tullut kosinta!

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Meillä on suunnitelmissa kesälomareissu autoillen Etelä-Ranskaan, Italiaan ja Sveitsiin (saa kertoa vinkkejä sieltä suunnalta!) Lisäksi olen menossa sekä heinäkuussa että lokakuussa Suomeen. En toki pahastu mahdollisista muista reissuistakaan, mutta sellaisia ei ole ainakaan vielä suunnitelmissa.

Heitän haasteen eteenpäin Elämänmakuja äidiltä tyttärelle -blogin Lauralle, Hollanninsuomalainen-blogin Satulle, Kotona kaikkialla -blogin Iinalle sekä Laura’s Itinerary -blogin Lauralle!

Asioita, joita en tiennyt Hollannista

Tiesin Hollannista aika vähän ennen kuin muutin tänne asumaan. Olin käynyt maassa pari kertaa ennen kuin raahasin mukanani pari suhteellisen heviä matkalaukkua.

Nyt täällä on tullut asusteltua jo melkein pari vuotta, eikä ole mikään kiire pois. Mutta vaikka asuinmaan valinta meni hyvin monessa mielessä nappiin, on niitä kummastuksen  ja joskus ärsytyksenkin aiheitakin riittänyt.

Tässä siis muutama omituinen juttu, joita en tiennyt Hollannista ennen kuin tänne muutin.

Leipää on paljon, ja se on pahaa

Hollantilainen tykkää leivästä. Aamupalaksi syödään leipää hagelslagilla eli strösseleillä, lounaaksi syödään leipää ja aika monesti tuntuu, että mistään ei muuta välipalaa saakaan kuin leipää.

Erään hollantilaisen kurssikaverini pahin painajainen oli viettää lukioikäisenä muutama viikko vaihdossa Britanniassa: host-perhe söi nimittäin sekä lämpimän aamiaisen että lounaan. Tuttavaani siteeraten, so disgusting.

Siihen olen jo sopeutunut, että leipää pitää ihmisen syödä: onneksi en ole keliaakikko tai hiilihydraattihysteerikko. Mutta siihen en kyllä totu koskaan, että se on niin pahaa. Koitin miettiä, miten kuvailisin hollantilaisen supermarkettileivän makua, ja mieleeni tuli vain sanapari ”höttöinen pahvi”.

Edellisen muuton jälkeen olen viimein yrittänyt opetella karistamaan suomalaisen asenteen itsestäni ja hakenut lauantaisin tuoreen leivän markkinoilta, suoraan leipomon myyntipisteeltä. Se on onneksi yleensä ihan hyvää. Mutta on mulla silti ikävä ruisleipää.

hollantilaista_leipää

Käsienpesusta on tehty vaikeaa

Maailman pisimmällä kansalla on totta kai ehkä maailman pienimmät vessat. Ne on niin pienet, että monesti niissä ei ole tilaa käsienpesualtaalle, ja jos on, hanasta tulee vain jääkylmää vettä. Sen vuoksi en edes viitsi niin hirveästi moittia hollantilaisia, jotka eivät pese käsiään (niitä riittää). En hirveästi – mutta vähän kuitenkin.

Nimittäin siinä tammikuun kosteassa kalseudessa, kun olen kolmatta kertaa kolmen kuukauden sisään flunssassa, ei paljoa naurata, kun käsiinsä pärskivät kanssaihmiset eivät vaivaudu tekemään mitään pöpöjen levittämisen ehkäisemiseksi. Eihän se jääkylmällä vedellä läträäminen mitään hauskaa puuhaa ole, eikä niin kauhean hyödyllistäkään, mutta minä – suomalainen – sentään yritän! Joskus käsidesillä tehostettuna, toisinaan en.

Talven flunssakauteen kuuluu muuten myös se, että samaan aikaan, kun ainakin minä pukeudun villapipoihin ja nahkahanskoihin, alle kouluikäiset naperot istuvat bakfietseissä ilman mitään käsiensä ja korviensa suojana. Se kuulemma karaisee, ja onhan se tärkeää, kun sisälämpötila on kuitenkin talvisin sen 16 astetta.

kirkon_lammas

Lammas kirkon pihalla – ihan normaalia

Hollanti on maa, jossa ei ole tilaa hukattavaksi. Kaikki pinta-ala tuntuu olevan jossain hyötykäytössä. Sen näkee konkreettisesti, kun katselee littanaa maata junan ikkunasta.

Hollanti on maailman toiseksi suurin maataloustuotteiden viejämaa, mikä on ihan hyvin valtiolle, jonka pohjoisimmasta kolkasta eteläisimpään ajaa reilussa kolmessa tunnissa. Samantien, kun pääsee minkä tahansa kaupungin ulkopuolelle, tulee vastaan peltoaukeita ja niillä laiduntavia eläimiä. Keväällä ikkunasta voi ihailla sitä kuuluisaa kukkaloistoa. Samalla horisontissa näkyy korkeita toimistorakennuksia ja tiiviisti rakennettuja asuinalueita.

Tulppaanipeltoja lukuun ottamatta nuo kaikki olivat ennen asioita, joita en tiennyt Hollannista. Mielestäni huvittavinta on kuitenkin se, että kaiken pinta-alan täsmällinen hyödyntäminen ja maatalousperinne heijastuvat siihenkin, että ihmisillä on kotieläimiä jopa keskellä kaupunkia. Herään nykyään monena aamuna kanojen kotkotukseen: meidän alakerran naapurillamme kun on pihallaan kana-aitaus. Siellä ne siivekkäät kaverit pitävät meteliä tätäkin tekstiä kirjoittaessani.

Hollannissa on ihan normaalia, että ainakin, jos asuu omakotitalossa, pihalla elelee muutama kana tai vaikka vuohi. Myös lampaisiin törmää vähän siellä sun täällä – muun muassa meidän kylän kirkon pihalla. Itse taidan kuitenkin aloittaa eläintenpidon kissan hankkimisesta.

Mikä sinua jaksaa kummastuttaa entisessä tai nykyisessä asuinmaassasi?

 

 

Sateenkaarenvärinen keskiviikko

Tähän keskiviikkoon oli ihana herätä (eikä pelkästään siksi, että on jo maaliskuu eli kevät ja ulkona kukkivat krookukset).

Minulla on usein tapana lueskella aamuisin uutisia kännykällä ennen kuin nousen sängystä. Tänä aamuna keskityin fiilistelemään niiden ihmisten iloa, jotka vihdoin saavat mennä naimisiin rakkaidensa kanssa uuden tasa-arvoisen avioliittolain myötä.

Jo iltapäivällä luin Facebookista ensimmäisen ihanan uutisen tuoreesta avioliitosta, joka oli solmittu tuttavapiirissäni.

sateenkaarikortit

Etenkin Hollantiin muuton jälkeen on alkanut tuntua älyttömältä, ettei Suomen avioliittolakia ole päivitetty jo ajat sitten. Katoliset maat, kuten Espanja ja Brasilia, olivat tässä edistyksellisempiä kuin pohjoinen, monessa mielessä niin kovin tasa-arvoinen kotimaa. Mutta parempi nyt kuin ei ollenkaan.

Hollanti oli itse asiassa maailman ensimmäinen maa, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot. Tasan kuukauden päästä tuosta päivästä on kulunut kuusitoista vuotta.

Vaikka Hollannissakin toki on syrjintää, rasismia, ennakkoluuloja ja eräs hämmentävän suosittu äärioikeistolainen poliitikko, väitän, että arjen tasolla homoseksuaalisuus on huomattavasti pienempi tabu kuin vaikkapa Suomessa.

Ainakin omat opiskelukaverini, jotka toki ovat enimmäkseen jo itseäni nuorempaa sukupolvea, puhuvat omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan paljon avoimemmin kuin mihin Suomessa olen tottunut.

Täällä ei myöskään ole mitenkään tavatonta, että vaikkapa ikääntynyt miespari kävelee käsi kädessä ja pussailee kadulla (niin kuin ei toki pitäisikään olla – monessa maassa vain vielä on). Uskon, että lakimuutos avartaa tärkeällä tavalla katseita myös Suomessa.

sateenkaarisuojatie2

Vähän omaa napaa tuijottaen täytyy myös mainita, että koska olen itse menossa ensi vuonna naimisiin, on paljon kivempi suunnitella omiakin häitä, kun Suomen laki kohtelee viimein kaikkia aikuisia samanarvoisesti.

Kun pääsemme aikanaan mieheni kanssa juhlimaan omaa hääpäiväämme, tiedän, ettei vieraiden joukossa ole ketään, joka pelkästään siksi, että sattuu tykkäämään samaa sukupuolta olevasta tyypistä, joutuisi vain haaveilemaan naimisiinmenosta. Ja siitä tulee hirveän hyvä mieli.

Paljon onnea askeleen kohti tasa-arvoisempaa maailmaa ottanut Suomi ja etenkin kaikki, joita uuden avioliittolain voimaantulo koskettaa henkilökohtaisesti. Rakkaus ja ihmisten tasa-arvoinen kohtelu – ehkä parhaita juttuja ikinä!

Sateenkaariteemaiset kuvat ovat Utrechtista, missä piipahdin tänään pikaisesti. Hollannin eri kaupungeissa on nykyään tasa-arvoa ilmaisevia (ja sieviä!) sateenkaarisuojateitä. Tuo Utrechtin suojatie oli kuitenkin laatuaan ihan ensimmäinen.

Käytännön vinkkejä Hollantiin matkustavalle

Tänään ajattelin jakaa hieman käytännön vinkkejä sellaiselle matkaajalle, joka tulee Hollantiin ehkä ensimmäistä tai ensimmäisiä kertoja. Tämä postaus on roikkunut keskeneräisenä luonnoksissa jo pitkään, mutta nyt, kun voi viimein sanoa, että ollaan kevään puolella (vaikka säästä ei vielä ihan uskokaan), päätin kirjoitella sen valmiiksi.

Kevät on tosi suosittua aikaa matkustaa Hollantiin, onhan silloin tulppaanikausi ja muutenkin aika nättiä. Sitä paitsi Suomesta pääsee kohta Hollantiin (ja tietty Hollannista Suomeen!) entistäkin helpommin, sillä sekä Transavia että Norwegian aloittavat huhtikuussa suorat lennot Helsingin ja Amsterdamin välillä. Niiden lisäksi suoraan tätä väliä lentävät tietysti Finski ja KLM. Tulkaa käymään!

rotterdamin satama skyline

maastricht

hollannin_maaseutua

Hyödynnä lyhyet välimatkat

Hollannissa on oikeasti tosi lyhyet matkat paitsi kaupunkien sisällä myös niiden välillä, joten mahdollisuudet nähdä muutakin kuin yksi paikka (lue: Amsterdam) ovat erittäin hyvät.

Suurimmat kaupungit Amsterdam, Haag, Rotterdam ja Utrecht sijaitsevat kaikki maksimissaan noin tunnin junamatkan päässä toisistaan. Matka yhdestä kaupungista toiseen kestää siis about yhtä kauan kuin bussikyyti Espoosta Itäkeskukseen. Lisäksi esimerkiksi Amsterdamin ja Rotterdamin välissä on paljon pienempiä, näkemisen arvoisia kaupunkeja, kuten Johannes Vermeerin kotikaupunkina tunnettu kuvankaunis Delft ja tietysti Pikku-Amsterdamiksikin luonnehdittu Leiden.

Jos aikaa on, suosittelen lämpimästi käymään Hollannissa muuallakin kuin pääkaupungissa. Samalla tavalla kuin Lontoo ei ole Iso-Britannia, Kreikka ei ole Ateena eikä Helsinki ole Suomi, Hollantikaan ei ole yhtä kuin Amsterdamin kanaalit, punaiset lyhdyt ja coffeeshopit. Esimerkiksi Amsterdam, Rotterdam ja Haag ovat kaikki keskenään niin erilaisia kaupunkeja, että vaikkapa parissa niistä käymällä saa jo paljon enemmän irti matkasta.

Sitä paitsi junamatkakin voi jo olla elämys! Kiskojen varrelta näkee hauskasti, miten pieni, lättänä ja tehokkaasti hyödynnetty maa Hollanti on. Keväällä ikkunasta voi ihastella tulppaanipeltoja ja muina vuodenaikoina heti kaupungin ulkopuolella alkavia peltoaukeita, joilla lehmät ja lampaat laiduntavat.

ovchipkaart

Jos oikeasti liikut julkisilla, osta matkakortti

Hollanti on niin pieni paikka, että isoissa kaupungeissa liikkuu aika näppärästi paikasta toiseen kävellen tai pyörällä. Jos aiot kuitenkin liikkua paljon julkisilla joko kaupungin sisällä tai niiden välillä, kannattaa ostaa koko maassa käytössä oleva matkakortti eli OV-Chipkaart. Sillä liikkuminen on vähän halvempaa kuin erillisten lippujen ostelu ja ennen kaikkea kätevämpää.

Kortti leimataan busseissa ja ratikoissa kulkuneuvon sisällä ja metrossa ja junassa asemalla. Se pitää tehdä sekä matkan alussa että lopussa. Rahaa kortilla pitää olla aina vähintään 20 euroa, sillä sisäänkirjautuessa kortilta veloitetaan parinkympin suuruinen pantti matkan ajaksi. Kun hyppäät ulos, pantti palautuu ja kortilta veloitetaan oikea hinta matkan pituuden perusteella.

OV-chipkaart toimii kaikissa kulkuvälineissä. Junalla matkustaessa nimetön versio (kuvassa) pitää kuitenkin erikseen aktivoida käyttöä varten aseman automaatilla. Muuten sillä ei pääse laiturialueelle.

Nimetön kortti maksaa seitsemän euroa ja on voimassa viisi vuotta. Rahaa siihen menee ekalla kerralla vähintään se 27 euroa, mutta toisaalta tuon summan säästää matkoissa aika nopeasti. Lisäksi kortin voi pitää tallessa seuraavaa reissua varten joko itselle tai kaverille.

Maastricht2

pyöräily_hollannissa1

pyöräily_hollannissa2

Älä kävele pyörätiellä

Se on nimittäin vaarallista! Kaikki tietävät, että Hollannissa on paljon pyöräilijöitä, mutta määrän ymmärtää oikeasti vasta paikan päällä. Punaisella merkityt pyöräkaistat on todellakin nimenomaan pyöräilijöille tarkoitettu, ja itse olen nykyään kävellessäni varovaisempi pyörätietä kuin autotietä ylittäessäni. Autoilijat saattavat väistää kävelijää, mutta lujaa polkevat pyöräilijät lähinnä kypsyvät, jos joku tulee palloilemaan heidän eteensä.

Etenkin amsterdamilaisia tuntuvat tympivän väärässä paikassa poikkoilevat turret, mikä saattaa johtaa siihen, että palautetta tulee aika suorasanaisestikin. Toisaalta: I feel them. Mietipä ite, että yrittäisit pyöräillä kiireessä töihin niin, että koko viiden kilsan työmatkasi olisi yhtäkkiä muuttunut kesäiseksi Helsingin Kauppatoriksi.

Pidä käteistä lompakossa

Maksuasioissa Hollanti saattaa joskus tuntua kehitysmaalta. Visa ja Mastercard kelpaavat yleensä vain isoissa kaupoissa ja ravintoloissa sekä toki hotelleissa (Amsterdamin keskusta lienee tässä asiassa poikkeus).

Kortti käy kyllä melkein kaikkialla, mutta sen pitää olla yleensä Maestro, jota paikallisissa pankeissa suositaan. Esimerkiksi ruokakaupoissa ei voi käytännössä koskaan maksaa muulla kuin käteisellä tai Maestrolla.

leiden_koningsdag2

leiden_koningsdag

Englannilla pärjää

Olen ennenkin kirjoittanut, että Hollannissa englannilla pärjää harvinaisen hyvin. Se tekee maasta mukavan matkustaa.

Totta kai aina on kohteliasta opetella perusfraasit paikallisella kielellä ja täälläkin voi törmätä ihmisiin, joiden kanssa kommunikointi voi olla hankalaa muuten kuin hollanniksi. Toisin kuin vaikkapa Saksassa tai Ranskassa, Hollannissa kuitenkin on epätodennäköistä, että joutuisit pulaan vaikkapa apteekissa, koska et osaa ilmaista asiaasi paikallisella kielellä.

+

Näiden juttujen lisäksi tässä maassa kannattaa huomioida, että lounas on yleensä yhtä kuin höttöinen sämpylä, ihmiset ovat tavallisesti ystävällisiä ja puheliaita mutta mitään asiakaspalvelukulttuuria täällä ei ole ja sää vaihtuu keskimäärin ehkä kymmenen kertaa päivässä (eli kannattaa ottaa sateenvarjo mukaan). Kivoja juttuja onkin sitten vaikka kuinka paljon enemmän, muun muassa se, että mistään muualta Euroopasta ei saa yhtä hyvää indonesialaista ruokaa kuin Hollannista.

Kiinnostaako Hollanti teitä matkailumaana?

 

 

Euroviisuja ympäri Eurooppaa

Euroviisut tulivat ja menivät taas tältä vuodelta.

En tunnustaudu varsinaiseksi viisufaniksi, enkä seuraa Uuden musiikin kilpailua tai usein kisojen karsintojakaan. Lauantain finaali on kuitenkin spektaakkeli, jonka kunniaksi on hauska avata hyvässä seurassa skumppapullo ja kaivaa esiin Euroviisu-juomapelin säännöt.

Toukokuussa tulee monesti matkusteltua, ja Hollanti on viides Euroopan maa, jossa katson Euroviisuja. Päätin pikkuisen muistella, millaista viisumeno on muualla kuin Suomessa.

 photo _AP60810.jpg
Copyright: Andres Putting (EBU)

 

Kreikka 2008, 2009

Kreikkalaiset ovat armottomia viisufaneja.

Ollessani ensimmäistä kesää töissä Rodoksella ihmettelin, kun telkkari pauhasi Euroviisu-aiheista ohjelmaa jatkuvalla toistolla viikon ennen varsinaisia kisoja.

Yksi työkaverini suuttui, kun en suostunut äänestämään silloin Kreikkaa edustanutta Kalomiraa suomalaisesta liittymästäni. Mutta kun en tykännyt biisistä yhtään! Samalla työkaverini ihmettelivät, miksi Suomi lähettää kisoihin niin kummallisia esiintyjiä kuin Teräsbetoni.

Kaksikymppisenä suomalaisena olin keskittynyt lähinnä naureskelemaan Euroviisuille, niiden huonolle musiikilliselle tasolle ja kisoihin liittyville kliseille. Kreikassa tajusin, että jossain muualla homma saatetaan oikeasti ottaa vakavasti.

Kreikalla on ollut viisuissa usein todella tunnettuja esiintyjiä: esimerkiksi maan suosituimpiin artisteihin lukeutuvat Helena Paparizou ja Sakis Rouvas ovat olleet mukana useammin kuin kerran. Paparizoun voittobiisi My Number One toi kisat vuonna 2006 Ateenaan.

Ainakin Kreikan lomakohteissa on erittäin helppo löytää baari, jossa viisulähetystä pääsee seuraamaan isolta screeniltä.

 

Saksa 2011

Viisi vuotta sitten tähän aikaan olin käymässä Berliinissä ystäväni luona. Lauantain viisufinaali-iltana hänen – yllättäen – kreikkalainen ystävänsä järjesti kotonaan viisukatsomon, johon mekin totta kai osallistuimme. Kokemus oli hauska, ja paikalla oli enimmäkseen kaikkialta Euroopasta Saksaan tulleita musiikinopiskelijoita.

Muuten en muista viisuinnon juuri näkyneen Saksassa, vaikka kisat järjestettiin tuolloin Düsseldorfissa ja kisat edellisvuonna voittaneen Lenan Satellite-biisi on ainakin minusta yksi kaikkien aikojen parhaista Euroviisu-tsipaleista.

En osaa sanoa, kuinka helposti Saksasta löytää julkisia kisakatsomoita tai kuinka iso juttu viisut ylipäänsä ovat maassa. Kertokaa ihmeessä, jos tiedätte aiheesta enemmän!

 

Portugali 2015

Tämä oli minulle yllätys: toisin kuin toisessa Etelä-Euroopan maassa Kreikassa, viimevuotisen kokemukseni perusteella Portugalissa Euroviisut eivät juuri tuntuneet ihmisiä kiinnostavan.

Olin viime keväänä viisujen aikaan Portugalissa moikkaamassa veljeäni, ja katsoimme yhdessä karsinnan, jossa Pertti Kurikan Nimipäivät edusti Suomea.

Tarkoituksenamme oli katsoa karsinta opiskelija-asuntolan alakerrassa olevassa baarissa, mutta lopulta selvisikin, ettei Portugalin tv näytä karsintaa suorana! Niinpä piti kaivaa esiin läppäri ja katsoa ohjelma sen ruudulta.

Meidän lisäksemme mukana oli kymmenisen opiskelijaa eri Euroopan maista. Heistä Baltiasta tulleet olivat selvästi kiinnostuneimpia kisoista. Belgialainen poika keskittyi lähinnä naureskelemaan oman maansa perinteisen huonolle menestykselle. Espanjalaiset tuntuivat seuraavan kisaa, kun se nyt siinä sattui pyörimään.

Suomi herätti taas hämmennystä alle kahden minuutin mittaisella punkbiisillään.

 

Hollanti 2016

”Suomen kappaleet ovat aina tosi omituisia”, totesi ruotsalainen kaverini, jonka kanssa juttelimme viisuista perjantaina.

Tämänvuotista biisiä ystäväni ei tosin ollut kuullut. Sandhjan Sing it Away oli mielestäni musiikillisesti aivan täydellistä Euroviisu-kamaa: sopivan korvamatomainen melodia ja kappale, jonka voisin hyvin lisätä soittolistalleni Spotifyssa.

Esitys oli kuitenkin mitäänsanomaton. Miksi suomalaiset ovat vieläkin niin rehellisiä, että kuvittelevat pelkän biisin riittävän?

Tänä vuonna viisuja katsottiin täällä Hollannissa. Olisin halunnut mennä seuraamaan eilistä finaalia baariin, mutta googletteluni perusteella se näytettiin Leidenissä isolta screeniltä vain yhdessä homobaarissa. Baari oli totta kai tupaten täynnä, eli ilmeisesti hollantilaisista löytyy viisukansaa. Kävimme baarin ovella pyörähtämässä, ja kun sisään ei mahtunut, tulimme kotiin seuraamaan finaalia.

Hollannissa viisuihin näytetään suhtauvan aika lailla samoin kuin Suomessakin: asia kiinnostaa ainakin joitakin ihmisiä, muttei loputtomiin asti, kuten vaikkapa Kreikassa. Twitter-feedini täyttyi eilen illalla suomalaisten Euroviisu-kommenteista ja hollantilaisten lehtien minuutti minuutilta aihetta seuraavista uutisista. Ilokseni huomasin, että Hollannin tv ei sentään tarjoa kökköjä käännöksiä biiseille.

Hollannin Douwe Bobin biisi oli muuten tänä vuonna yksi suosikeistani. Vaikka yleisesti ottaen hollantilainen ja etenkin hollanninkielinen musiikki on sanalla sanoen surkeaa, tänä vuonna Euroviisuissa onnistuttiin hyvin ja kappale ylsi yhdenneksitoista.

Hollanti on voittanut viisut viimeksi vuonna 1975 esityksellä, joka tuo epäilyttävällä tavalla mieleen Abban Waterloon. Toivottavasti ensi vuonna Hollanti lähettää kisoihin voittajabiisin. Olisi jo aika saada kisat Amsterdamiin. Mikä muu kaupunki muka sopisi yhtä hyvin viisujärjestäksi?

Katsotteko te Euroviisuja? Millaisia viisukokemuksia teillä on ulkomailta?

Hollannissa pyöräilyn plussat ja miinukset

Bongasin tänään tuttavani Facebook-seinältä Maikkarin uutisen, jossa kerrottiin Suomen Pyöräliiton toivovan, että Suomen lakiin kirjattu suositus käyttää pyöräilykypärää poistettaisiin. Suomessa ei ole käytössä ”kypäräpakkoa”, mutta tieliikennelakiin kirjattiin vuonna 2002 suositus kypärän käytöstä. Ajatuksena on, että Pyöräliitto suosittelisi kypäränkäyttöä tulevaisuudessakin. Sen mielestä laissa ei kuitenkaan tarvitse olla asiaa koskevia pykäliä ja määräyksiä.

Pyöräilystä on tullut yhdeksän viime kuukauden aikana minulle hyvinkin sydäntä lähellä oleva asia. Hollannin pyöräilykulttuuri – johon kypäräpakko ei muuten kuulu – todellakin sopii mulle (kuten voi päätellä esimerkiksi edellisestä postauksesta). Leidenissä on pyöräkatuineen (opin termin Suomen Pyöräliiton tiedotteesta) ja pyöräilijöiden liikenneympyröineen erinomainen infrastruktuuri fillarointiin. Kaupunki itsessään on sen verran pieni, että julkinen liikenne ei toimivuudellaan loista, joten pyöräilen tavallisena päivänä vähintään kuutisen kilometriä. Bussilla olen mennyt yliopistolle kahdesti tai kolmesti. Toivuin tuolloin kovasta flunssasta.

Olen ajatellut tehdä pienen (tai sitten, ehm, vähemmän pienen) plussat ja miinukset -postauksen hollantilaisesta pyöräkulttuurista jo pitkään. Nyt päätin tarttua aiheeseen, kun se on Suomessakin ajankohtainen.

pyoumlraumlily4

pyoumlraumlily5

Plussia

+ Toimiva infra. Hollannissa on tosiaan pyöräilijöille omia pyöräkatuja, joiden vierellä kulkee usein kapea mutta pyöräkadusta selkeästi erotettu väylä jalankulkijoille. Autoteiden yhteydessä olevat pyöräkaistat on erotettu punaisella värillä. Leidenissä näkee tosi vähän sitä, että jalankulkijat hyppisivät pyörien eteen, toisin kuin vaikkapa Helsingissä. Sen lisäksi, että infra on kunnossa kaupunkien sisällä, se toimii myös kaupunkien välillä. Meiltä kotoa on matkaa esimerkiksi Amsterdamiin 39 kilometriä, enkä tiedä sitä autoteiden vaan pyöräteiden varrella olevien opasteiden ansiosta. Tähän kun lisää sen, että olen nähnyt oikean mäen viimeksi joululomalla Suomessa, pyöräily on Hollannissa varsin mukavaa.

+ Lainsäädäntö. Alankomaiden lakiin on kirjattu, että kolaritilanteessa moottoriajoneuvon kuljettajan vakuutusyhtiö on velvollinen maksamaan onnettomuudesta aiheutuneet vahingot pyöräilijälle, paitsi jos pyöräilijä tahallisesti törmää autoon tai tekee jonkinlaisen virheen. Käytännössä asia menee kai niin, että autoilijan ja pyöräilijän törmätessä autoilija on syyllinen lähes aina. Kaupungilla tämä näkyy siten, että autoilijat ottavat pyöräilijät aivan eri tavalla huomioon kuin vaikkapa Suomessa. Usein he väistävät jopa kolmion takaa tulevaa fillaroijaa!

En tiedä, kuinka ärsyttävä tämä laki on autoilijan mielestä, mutta meitsi kiittää. Infra plus lainsäädäntö on yhtä kuin se, että minulla ei ole ikinä missään ollut pyörän kyydissä yhtä turvallinen olo kuin Hollannissa – vaikka kypärä onkin tänne muuton jälkeen pysynyt naulakossa. Täällä kypärää käyttävät käytännössä vain pyöräilyä harrastavat eli ne, jotka ajavat lujaa hienot varusteet päällä. Hollannin Pyöräliiton kanta onkin, että ”arkipyöräilyssä” kypäräpakosta olisi kansanterveydellisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Ottamatta kantaa Suomen tilanteeseen, ymmärrän näkemyksen. Keskivertohollantilainen pyöräilee joka ikinen päivä kolme kilometriä, millä on eittämättä merkittävä vaikutus kansanterveyteen, ja kypäräpakko voisi laskea intoa esimerkiksi työmatkapyöräilyyn.

+ Pyörällä voi mennä kaikkialle. Kun pyöräilykulttuuri kerran on kehittynyttä, täällä todellakin mennään joka paikkaan fillarilla. Jos joku tulee yliopistolle kävellen, se on vähän outoa ja sitä saattaa hyvin joutua perustelemaan. Lisäksi fillarilla mennään totta kai duuniin, ruokakauppaan, ravintolaan, treffeille, you name it. Kukaan ei katso nenänvartta pitkin, jos hikinen tukka on vähän liimaantunut otsaan tai illallisravintolaan mennessä on päällä sadevaatteet.

pyoumlraumlily7

pyoumlraumlily

Miinuksia

Kaikki pyöräilijät eivät osaa liikennesääntöjä. Koska autot väistävät fillareita, pyöräilijät luottavat siihen liikaakin. Jos pyöräilijä ajaa esimerkiksi pysäkille pysähtyvän bussin takaa, voi olla melkein varma, ettei hän voi vain odottaa puolta minuuttia bussin takana (josta ei näe kapealla kadulla mitään) vaan lähtee ohittamaan joko vastaantulevien kaistan tai jopa jalankulkuväylän kautta. Pyöräilijät ajavat myös usein punaisia päin, vaikka silloin mahdollinen onnettomuus olisikin varmasti oma vika ja vahingot joutuisi maksamaan itse. Täällä on yleensä turvallinen olo pyöräillessä, mutta nämä huolettomat haahuilijat ottavat joskus nuppiin ja kovasti. Usein he leikkivät toki vain omalla hengellään, mutta liikenteessä ei koskaan olla yksin ja päätön palloilu voi haitata muutakin kuin omaa menoa.

Kypärät puuttuvat myös lapsilta. On ihan hauskan näköistä, kun äiti kuskaa kahta leikki-ikäistä fillarinsa kyydissä: toinen on tarakalla ja toinen istuu sarvien päällä. Mutta voisiko niillä naperoilla kuitenkin olla edes se kypärä päässä? Ilmeisesti ei. Aikuisen takana olevia turvaistuimia enemmän täällä näkee sarvien päälle aseteltuja viritelmiä, jotka näyttävät ainakin mun silmään aika vaarallisilta (korjatkaa, jos olen väärässä ja ne ovatkin oikeasti hyvä keksintö). Järkyttävintä minusta on kuitenkin se, että jotkut vanhemmat kuljettavat jopa täysin puolustuskyvyttömiä vauvoja kantoliinoissa pyörällä ajaessaan. Voin kertoa, että noin hollantilaista minusta ei tule toivottavasti koskaan… Ne lapset, jotka ajavat jo itse pyörää, sentään käyttävät joskus kypärää, mutta eivät läheskään aina.

Pyöriä varastetaan paljon. Luulisi, että jos jokaisessa perheessä on monta fillaria, ei ole tarvetta viedä sellaista toiselta. Ei kuitenkaan toimi täällä: pyörille on kysyntää aina, ja niitä pöllitään paljon, pelkästään Amsterdamissa 50 000-80 000 joka vuosi. Jos ostaa käytetyn pyörän vaikkapa Facebookin kautta, kannattaa olla varuillaan, sillä myös varastetun pyörän ostaminen on rikos.

Pyörällä todella mennään kaikkialle. Tämä on tosiaan sekä plussa että miinus. Nimittäin, jos vaikkapa Amsterdamissa asuvalla opiskelukaverillani ei ole pyörää Leidenissä, emme voi koskaan lähteä koulun jälkeen kaupungille kahville, ”koska mulla ei ole täällä pyörää”. Tai jos voidaan, niin ainakin se on ongelma, jonka ylivoimaisuutta pitää päivitellä etukäteen ja pahoitella muutamaan otteeseen. Tavallaan tämä on minusta ihan söpöä, mutta suomalaisena aina huutonauran mielessäni, kun joku ongelmoi kilometrin kävelymatkasta. Onneksi olen jo ala-asteella opetellut kyydittämään kavereita pyörän tarakalla: täällä tuota taitoa on päässyt verestämään uudelleen.

pyoumlraumlily3

pyoumlraumlily2

Tässä oli nyt muutama hyvä ja huono puoli, jotka tulivat mieleeni ensimmäisenä. Miltä hollantilainen pyöräilykulttuuri teistä kuulostaa? Voit kommentoida täällä.

Outoja nuo hollantilaiset…

  • Ne varoittaa olevansa aika varautuneita ja hiljaisia. Sitten ne kuitenkin moikkaa ihan tuntemattomia ihmisiä lenkkipolulla ja saattaa alkaa jutella, vaikkei oltais koskaan edes nähty. Kaupassa kassaneidit kyselee kaikkia henkilökohtaisuuksia, kuten opiskeletko täällä, ja neuvoo, miten Albert Heijnin bonuskortin voi hankkia, vaikken olisi edes kysynyt. Ja vaikka takana olisi jonoa!
  • Ne pyöräilee kaikkialle. Siis ihan kaikkialle: kouluun, töihin, kauppaan, baariin ja niin edelleen. Eikä ne koskaan käytä pyöräillessä urheiluvaatteita tai kypärää. Sen sijaan korkokenkiä tai pukua ne voi kyllä käyttää ja pitää ajaessa toisessa kädessä sateenvarjoa. Eikä ne muuten koskaan valita, että töissä tai yliopistolla pitäisi olla suihku, vaikka ne tulee sinne pyörällä.
  • Jos niillä ei kuitenkaan jostain syystä ole mukana pyörää ja pitäisi kulkea yhdessä vaikkapa 300 metriä, ne pyytää anteeksi ja varmistaa, onko se ihan ok. Jos se on ok, niin ne kysyy, voitaisiinko mennä sillä tavalla, että toinen istuu tarakalla. Siis vaikka kyseessä olisi aikuiset ihmiset.
  • Ne monesti hymyilee tai laulaa itsekseen keskellä katua. Tosi outoa!
  • Aina ne osaa puhua englantia. Vaikka kyseessä olisi mummo, joka kulkee jo rollaattorilla, niin se sanoo osaavansa vähän englantia. Ja se vähän tarkoittaa ei aivan täydellistä.
  • Niiden mielestä on normaalia, että kirkkoa vastapäätä on bordelli. Ainakin jos ne asuu Amsterdamissa.
  • Niiden ravintoloissa saattaa asua vakituisesti kissa. Mitähän Evira tästäkin sanoisi?
  • Ne syö salmiakkia. Oikeasti. Tässä asiassa ne on yhtä outoja kuin mekin!
  • Lounaaksi ne syö leipää ja sanoo, että lämmin lounas on pelkkänä ajatuksenakin ällöttävä. Salaatti vielä menee.
  • Jos ne on miehiä ja ne tykkää miehistä, niin ne sanoo sen suoraan. Jos ne on naisia ja tykkää naisista, niin sama homma. Sitten kun ne kulkee kadulla sen tyypin kanssa kenestä ne tykkää, niin ne pitää sitä toista kädestä ja pussailee sitä. Ihan vaan tolleen avoimesti.
  • Ne valittaa säästä ja junista, kun ne on aina myöhässä. Eiku joo, tää ei ollutkaan outoa.
 photo 2015-09-08 02.39.11 1.jpg
Niillä on ihan älyttömästi pyöriä.

Pelko ei oikeuta rasismiin

Olen kotoisin pohjoissuomalaisesta kylästä, jossa asuu vain muutama tuhat ihmistä. Lähimpään kunnon kaupunkiin on tunnin matka. Välissä on hehtaaritolkulla suota ja metsää.

Lapsuuden kotipaikkakuntani oli siellä asuessani ja lienee edelleen käytännössä sataprosenttisen suomenkielinen ja väestöltään aivan yhtä homogeeninen.

Suomi on maantieteellisesti aika kaukana kaikesta. Erityisen kaukana on tuollainen pieni kylä, jonne kukaan ei eksy vahingossa. Voi hyvin olla, ettei siellä asuva ole koskaan edes keskustellut ulkomaalaisen kanssa, saati tutustunut sellaiseen.

 

On luonnollista, että oudot asiat tuntuvat pelottavilta ja jopa uhkaavilta.

Taustani vuoksi voin ymmärtää sen. Jos olisin jäänyt lapsuudenmaisemiini enkä olisi lähtenyt katsomaan, mitä muuta Suomesta ja muualta maailmasta löytyy, saattaisin jopa antaa vallan järjettömille epäluuloille.

Ilman lähtemistä en olisi nimittäin nähnyt Ateenan kaduilla liikuntakyvyttömiä kerjäläisiä ilman raajoja. En olisi todistanut olkihökkeleissä, vaarallisella vuorenjyrkänteellä asuvia perheitä Laosin maaseudulla tai pahvilaatikoissa nukkuvia ihmisiä Hongkongissa.

En olisi koskaan nähnyt, millaista on olla oikeasti köyhä.

Toisaalta en tietäisi millaista on opiskella vuosikurssilla, jolla on ihmisiä liki 30 eri kansalaisuudesta *. Eikä minulla olisi hajuakaan siitä, millaista on olla se paikallista kieltä osaamaton maahanmuuttaja, joka on lähtenyt ulkomaille saavuttaakseen jotain parempaa.

Sillä sellainen minä olen.

Se, että olen vaaleaihoinen ja -hiuksinen, lähtöisin rikkaasta ja turvallisesta länsimaasta ei tee asiaan poikkeusta. Hollannissa olen ulkomaalainen, joka viimeksi pari päivää sitten kuuli muistutuksen, että sun pitää oppia paikallista kieltä (niin kuin pitääkin, sillä haluan sopeutua, pärjätä ja viihtyä).

Sitä, että minä lähden nauttimaan laadukkaasta opetuksesta arvostetussa yliopistossa ja vien mahdollisesti opiskelupaikan ja ehkä tulevaisuudessa työpaikankin joltakin paikalliselta, ei kuitenkaan tunnu kyseenalaistavan kukaan. En ole myöskään toistaiseksi kohdannut ainoataan ihmistä, joka suhtautuisi minuun rasistisesti.

Sen sijaan moni kyseenalaistaa sen, että joku toinen jättää kotinsa ja pakenee jo vuosia kestänyttä sotaa.

 

Kukaan meistä ei voi valita kotimaataan. Toisten lähtökohdat ovat paremmat kuin toisten, mutta se ei tarkoita, että kukaan olisi ansainnut osaansa.

Ja vaikka maat ja kulttuurit ovat erilaisia, ihmiset ovat pohjimmiltaan kaikkialla aika samanlaisia.

Suurin osa aikuisista haluaa tehdä töitä, perustaa perheen ja tarjota sille mahdollisimman hyvät oltavat. Suurin osa vanhemmista tahtoo, että heidän lapsensa saavat käydä turvallisesti koulua ja voivat hankkia hyvän ammatin.

Tämä voi olla naiivia, mutta haluan uskoa, että harva suomalainen on todellisuudessa rasisti.

Uskon, että moni meistä on vain tietämätön ja sen vuoksi pelkää. En nimittäin usko lukeneeni kovinkaan montaa pakolaisvastaista kirjoitusta, joiden kirjoittaja olisi todella nähnyt maailmaa – sodasta puhumattakaan.

Vieraista kulttuureista tulevien ihmisten aiheuttama pelko ja siitä kumpuavat ennakkoluulot ovat kuitenkin irrationaalisia, eivätkä millään tapaa oikeutettuja. Sinulla ei ole mitään oikeutta kohdella toista huonosti ja epätasa-arvoisesti vain siksi, että sinä kuvittelet hänen olevan tietynlainen.

Onneksi ennakkoasenteista voi päästä yli helposti, uskaltamalla tutustua ja luottaa ihmisiin.

Kansainvälisyys, uusiin maihin ja toisista kulttuureista tuleviin ihmisiin tutustuminen on rikkaus, maahanmuutto Suomelle myös välttämättömyys.

Ennen kaikkea olisi täysin sydämetöntä ja epäinhimillistä olla auttamatta ihmisiä, jotka apua todella tarvitsevat.

* Vastaus: Opiskelu monikulttuurisella vuosikurssilla on ihan samanlaista kuin silloin, kun opiskelee vuosikurssilla, jolla on ihmisiä vain yhdestä kansalaisuudesta. Vaikka osa nykyisistä opiskelukavereistani on esimerkiksi uskontonsa vuoksi juomatta alkoholia tai puhuu äidinkielenään mandariinikiinaa, se ei vaikuta minun elämääni mitenkään muuten kuin korkeintaan avartamalla maailmankuvaani.