Nojatuolimatka Thessalonikiin

Viimeisinä Lanzaroten-lomapäivinäni etsin luettavaa, kun kotoa mukaan tuodut kirjat oli jo luettu ja yli neljän tunnin lentomatka vielä edessä. Kirjakaupassa käsiini osui Victoria Hislopin The Thread, joka on suomennettu nimellä Elämänlanka.

Kiinnostuin, sillä tykkäsin kovasti Hislopin kirjoittamasta, Kreetalle sijoittuvasta Saaresta – ja koska luonnollisesti tykkään kovasti entisestä asuinmaastani Kreikasta.

thread1

Kuten Saaressa, tässäkin teoksessa tarina alkaa nykypäivästä: englantilais-kreikkalainen, isoisänsä mukaan nimetty Dimitri lähtee vaihto-opiskelemaan Kreikan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Thessalonikiin, missä hän kuulee ensimmäistä kertaa kaupungissa varttuneiden isovanhempiensa tarinan.

Elämänlanka on romaani, jonka henkilöt ovat kuvitteellisia. Historialliset tapahtuvat pitävät kuitenkin paikkaansa. Isovanhemmat alkavat kertoa tarinaansa vuodesta 1917, jolloin isoisä-Dimitri syntyy. Pian hänen syntymänsä jälkeen Thessalonikia kohtaa kuitenkin katastofi: kaupunki syttyy tuleen, ja rikkaan kangaskauppiasisän elättämä perhe lähtee hulppeasta kartanostaan evakkoon Dimitrin äidin perheen omistamaan pieneen asuntoon kaupungin toisella laidalla.

Irini-kadun asunnosta tulee pienen Dimitrin koti, jossa hän varttuu äitinsä, kotiapulaisensa ja naapuriperheiden hoivaamana. Kadulla asuu sulassa sovussa kristittyjä, juutalaisia ja muslimeita: Dimitrin äiti Olga pitää sitä kotoisana, mutta perheensä sijasta lähinnä bisneksiinsä keskittyvä Konstantinos-isä paheksuu.

1920-luvun alussa Ottomaanien valtakunta kuitenkin määrää Kreikassa asuvat muslimit muuttamaan Turkin puolelle ja Anatolian kreikkalaiset Kreikkaan. Dimitrin naapurit vaihtuvat: tutun muslimiperheen kotiin muuttavat Anatoliasta kotoisin oleva Eugenia sekä kolme pientä tyttöä. Heistä yksi on Katerina, jonka kanssa Dimitri ensiksi ystävystyy ja johon hän vanhempana rakastuu.

thread3

Elämänlanka on historiallinen romaani sekä tarina kaikenkestävästä rakkaudesta. Ihmisten sijasta sen tärkein päähenkilö on kuitenkin Thessaloniki.

Kaupunki oli vielä 1900-luvun alussa monikulttuurinen ja eläväinen, mutta  se joutui muutamassa vuosikymmenessä kestämään tuhoisan tulipalon, muslimien karkoituksen, sotaa, kaupungin rajun poliittisen jakautumisen, natsi-Saksan miehityksen ja merkittävän juutalaisvähemmistön lähettämisen keskitysleireille.

Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa kirja on erityisen kiinnostava, ja parasta siinä onkin sen viihdyttävään muotoon puettu historian oppitunti. Ennen Elämänlankaa en tiennyt Thessalonikin menneisyydestä juuri mitään, vaikka olen asunut siellä pari kuukautta.

Osittain juuri omakohtaisuuden vuoksi kirja iski lujaa: Näin mielessäni kadut ja keskustan rantabulevardin, joille kirjan tapahtuvat sijoittuvat. Vaikka luin kirjan sen alkuperäiskielellä englanniksi, kuulin hahmot mielessäni puhumassa kreikkaa. Siinä mielessä kyseessä oli siis aika upea nojatuolimatka.

thread2

Kirjassa oli kuitenkin omaan makuuni vähän liiankin monta elämänlankaa ja tarinaa. Sellaista pakettia on vaikea pitää täysin kasassa, joten osa tarinoista jää vaillinaisiksi ja tarina tuntuu hieman venytetyltä. Pituutta olisi voinut nipistää jättämällä 2000-luvun Dimitrin kokonaan pois: nyt hänen kertomuksensa jää pinnalliseksi ja turhantuntuiseksi.

Muutamasta risusta huolimatta Elämänlanka edustaa juuri sitä kaunokirjallisuutta, josta eniten nautin: koukuttava tarina, josta myös oppii jotain uutta. Turhaudun joskus lukiessani kaunokirjallisuutta englanniksi, kun en ole asunut englanninkielisessä maassa ja vastaan saattaa tulla paljonkin tuntemattomia, puhekielisiä ilmaisuja. Tämän teoksen englanti oli kuitenkin helppolukuista.

Tykkäätkö sinä historiallisista romaaneista? Osaisitko suositella samantyyppisiä kirjoja?

Muutama sana Kreikan tilanteesta sekä hotelliesittely Syrokselta

Vaikken ole ollut Kreikassa vuoteen, viime aikoina ajatukseni ovat pyörineet siellä melkein päivittäin. Tarkoituksenani ei ole avautua blogissani sen kummemmin taloudesta tai politiikasta, mutta koska tämä aihe liippaa läheltä matkailua, teen nyt pienen poikkeuksen.

Talouskriisi on kestänyt Kreikassa jo miltei kuusi vuotta, mutta kuten kuka tahansa uutisia lukeva tietää, tänä kesänä tilanne on taas kärjistynyt. Tapahtuu Ateenassa ja Brysselin neuvottelupöydissä mitä tahansa, matkailu Kreikkaan on kuitenkin ainakin tähän saakka ollut ongelmatonta.

Paras tapa auttaa tavallisia kreikkalaisia on matkustaa Kreikkaan ja tukea paikallista elinkeinoa, niin kuin asia on toki ollut kaikkina näinä kriisivuosina. Jos mahdollista, nyt se on kuitenkin vieläkin tärkeämpää.

Kreikan taloudesta iso osa muodostuu matkailusta, ja turistien on helppo tukea rahoillaan suoraan paikallisia ihmisiä. Suosittelen lukemaan aiheesta kirjoituksen, joka julkaistiin hiljattain Guardianissa. Mainostan myös tätä Kauppalehti-kollegani tekemää mainiota juttua siitä, miten kriisi näkyy Kreikan lomasaarilla (vastaus: ei toistaiseksi oikein mitenkään, vaikka toki tilanne voi muuttua nopeastikin).

Kreikan nykyinen ja entinen poliittinen johto ovat tehneet valtavia virheitä, eivätkä maan velkojatkaan ole tässä hommassa ansainneet puhtaita papereita. Tavallisia kreikkalaisia kohtaan kriisi, epävarmuus, kaksinaamainen politiikka ja se, etteivät he pääse omiin rahoihinsa käsiksi, on kuitenkin väärin.

Sen vuoksi kannustan teistä jokaista matkustamaan tänä vuonna Kreikkaan, tukemaan paikallisia yrityksiä ja viemään maahan euroja (ainakin tällä hetkellä mielellään käteisenä), mikäli se vain on mahdollista. Jokainen voittaa, sillä Kreikassa on lukematon määrä upeita lomakohteita.

 photo syrokselle1.jpg

 photo syrokselle2.jpg

Yksi niistä ihanista, mutta suomalaisten ja muiden ulkomaalaisten keskuudessa vähän tuntemattomammista kohteista on Syros. Syros kuuluu samaan saariryhmään kuin muun muassa Santorini, joskin noiden saarten välissä on aika pitkä matka. Laivamatka Ateenasta Syrokselle kestää noin neljä tuntia.

Kävin Syroksella viime kesänä, sillä ystäväpariskuntamme vietti siellä häitään. Sain etukäteen sellaisen neuvon, että jos haluaa uida ja ottaa aurinkoa, majoitus kannattaa varata pääkaupunki Ermoupolin sijaan jostain saaren rantakylistä. Niinpä päädyimme matkaseurani kanssa vajaaksi viikoksi Megas Gialosin kylään, pieneen Dora-nimiseen hotelliin, jota pyörittää – ylläripylläri – kreikkalainen vanha rouva nimeltään Dora.

Dora oli todella ystävällinen ja auttavainen emäntä. Hän muun muassa hankki meille vuokra-auton, joka tuotiin hotellille, ja pesi välissä pyykkejämme. Doran mies osallistui hotellin pyörittämiseen osa-aikaisemmin ja ilahtui silminnähden, kun pääsi englantia taitamattomana juttelemaan meidän kanssamme kreikkaa ja saksaa. Vaimo puhui erittäin hyvää englantia, joten asioiden hoitamisessa kielimuuria ei ollut.

 photo dora3.jpg

 photo dora1.jpg  photo dora8.jpg

Klassisilla valkoisella ja sinisellä maalattu Dora on ehdottomasti idyllisin hotelli, jossa olen Kreikassa asunut.  Kyseessä on huoneistohotelli, ja meidän asunnossamme oli makuu- ja kylpyhuoneiden lisäksi olohuone-keittiöyhdistelmä sekä terassi.

Ihastuin asuntoon heti, sillä vaikka rakennus oli vanha, se oli pidetty hyvässä kunnossa ja huoneet olivat puhtaat ja kauniisti sisustetut. Öisin paikka oli rauhallinen, sillä siellä asui meidän lisäksemme lähinnä kreikkalaisia ja brittiläisiä pariskuntia ja lapsiperheitä. Tarkkaa huonehintaa en enää muista, mutta suunnilleen 50 eurossa yöltä mentiin.

Kreikkalaisten budjettihotellien aamiaiset ovat aina hyvin yksinkertaisia: tarjolla on lähinnä paahtoleipää, muroja ja kahvia. Mutta kyllähän noillakin nälkä lähtee, ja aamiaishetkistä on jäänyt kiva muisto, kun sai syödä ulkosalla, joko hotellin yhteisellä tai oman huoneen terassilla.

 photo dora6.jpg

 photo dora5.jpg

 photo dora4.jpg

Megas Gialos, jossa Dora sijaitsee, on pikkuruinen kylä, jossa on vain pari ravintolaa. Siellä on kuitenkin paitsi upea hiekkaranta myös rauhallisempia ja pienempiä kivikkorantoja, joista lähin on aivan Doran vieressä. Iltaisin paikka on valosaasteen ulottumattomissa, minkä ansiosta kävimme siellä monta kertaa ihastelemassa tähtitaivasta ja jopa linnunrataa.

Jos kaipaa parempaa ravintolatarjontaa tai muuta menoa, kylästä pääsee bussilla Ermoupoliin 25-30 minuutissa ja pysäkki on aivan hotellin vieressä. Busseja kulkee puolille öin saakka.

Reissun jälkeen kirjoitin Dorasta arvion Tripadvisoriin, ja otsikoin sen sanoilla ”Great place for a relaxing holiday”. Juuri tuollaisena muistan paikan edelleen: rentoa rantalomaa kaipaavalle Megas Gialos ja Dora sopivat mainiosti, ja itse voisin hyvin mennä lomailemaan samaan paikkaan uudestaankin.

Pakkojuhlattomia juhannusmuistoja

Olen aina ollut juhannuksesta (ja vapusta ja uudestavuodesta ja…) niin innoissani, että nimitän sitä pakkojuhlaksi.

Jostain varhaisnuoruudesta päähäni on ilmeisesti iskostunut sellainen kuvitelma, että pakkojuhlana olisi pakko tehdä juuri jotain tiettyä (lue: mennä mökille hyttysten syötäväksi) ja toisaalta kiellettyä olla tekemättä jotain toista tiettyä muuta asiaa – tai yhtään mitään, jos ei huvita.

Koska en ole kovin mökki-ihminen enkä lainkaan suunnitelmallinen, tänä vuonna en tiennyt vielä aattoaamunakaan, miten juhannukseni viettäisin. Tiesin hyvissä ajoin vain sen, että aion pysyä Helsingissä.

Ja suunnittelemattomuus toimi! Perjantaina päädyin ystäväni ja hänen kavereidensa kanssa huikean hauskoihin juhannustansseihin. Eilisen taas vietin kotona Netflixin parissa. Iltapäivällä kun aurinko tuli viimein kunnolla esiin, kävin myös pariin otteeseen kävelyllä.

Viime vuonna juhannus meni töitä tehden ja palellen, mutta nyt kun aloin miettiä, ennen sitä kivoja juhannuksia on ollut itse asiassa aika monta – ja monessa eri paikassa.

 photo rodos2.jpg

 photo rodos.jpg

Vuonna 2009. Asuin kesän Rodoksella, ja juhannusaatto ja -päivä olivat työpäiviä, kuten kaikki muutkin päivät. Töiden jälkeen istuin kuitenkin tuntikaupalla työpaikkani naapurissa olleen marketin jäätelöaltaalla ja höpötin yömyöhään suomalaisen työkaverini kanssa. Ei juhlimisia, vaan päinvastoin todella arkista, mutta monesti parhaat muistot syntyvätkin arjessa.

 photo rovaniemi.jpg

 photo rovaniemi2.jpg

Vuonna 2010. Lähdin Helsingistä minilomalle Rovaniemelle moikkaamaan ensimmäistä kertaa tuolloin kahden viikon (ja nyt viiden vuoden!) ikäistä veljentyttöäni. Juhannusaattona menin syömään ja saunomaan lukioaikaisen ystäväni luo. Illalla pyöräilimme tuttavan kotibileisiin ja sieltä vielä baariin. Välissä oli ihan pakko pysähtyä kuvaamaan upeaa yötöntä yötä. Muistan yhden ainoan helteisen, Suomessa vietetyn juhannuksen, ja se oli tuolloin Rovaniemellä. Pyöräillessä ei tarvinnut takkia.

 photo tampere2.jpg

 photo tampere.jpg

Vuonna 2011. Vietin hauskan pitkän viikonlopun minulle tuolloin varsin tuntemattomassa kohteessa, Tampereella. Autiossa kaupungissa oli ehkä kolme ravintolaa auki, mutta oli siellä silloinkin Särkänniemen kesäteatteri sekä ystävieni ihastuttava kesäkoti, jossa kokkasimme tortilloja ja lättyjä sekä viihdytimme itseämme laaduttomalla journalismilla.

 photo wien2_1.jpg

 photo wien1_1.jpg

Vuonna 2012. Menetin sydämeni upealle Itävallan pääkaupungille. Wienissä oli niin helteistä, ettei ilmastointilaitteettomassa hostellihuoneessa saanut nukutuksi. Söin parhaita koskaan saamiani mustekalarenkaita Naschmarktilla, kävin ensimmäistä kertaa oopperassa viehättävässä mutta tuskallisen kuumassa Volksoperissa ja söin aika monta kakkupalaa ja jäätelöpalloa.

 photo berliini1.jpg

 photo berliini2.jpg

Vuonna 2013. Berliinissäkin oli hellettä. Jalkoihini tuli loppureissuksi järkyttävät rakot, kun kävelin kuumuudessa East Side Gallerylla. Ystäväni vei meidät uimaan järvelle jonnekin vanhan Itä-Berliinin puolelle, ja palatessamme kaupunkiin kävimme tappamassa nälän Marienburgerin superhyvillä hampurilaisilla. Mieleen ovat jääneet myös Kreuzbergin ihmisiä ja elämää pursuavat kadut sekä ilta viinipullon ja hyvän seuran kera joenrannalla.

Oikeasti olen ollut juhannuksena mökillä hyttysten syötävänä viimeksi lapsena – ja silloin vielä taisin pitää siitä. Ei ne hyttyset haitanneet, kunhan vain pääsi juoksemaan suoraan saunasta jääkylmään järveen. Ehkä mun pitää siis luopua pakkojuhla-nimityksestä (ainakin tämän yhden juhlan kohdalla) ja nauttia tulevaisuudessakin omista epäperinteikkäistä juhlaperinteistäni.

Mitkä ovat olleet teidän hauskimpia juhannusmuistojanne?

Inhokki- ja suosikkikaupunkieni top 3

My post-University Life -blogia pitävä Laura kertoi jokin aika sitten, mitkä ovat hänen suosikki- ja inhokkikaupunkejaan. Kommentoin tuolloin Lauralle, että voisinpa tarttua itsekin tähän hauskaan aiheeseen.

Ja mihin ihmeeseen tämä aika taas katoaa…? Lauran postauksesta on kulunut nyt jo yli kolme viikkoa, ja kappas vain, vasta tänään muka ehdin alkaa miettiä omia suosikkejani ja inhokkejani.

Disclaimerina ilmoitettakoon, etten ole pohtinut näitä kovinkaan pitkään vaan valitsin sellaiset kohteet, jotka ensimmäisenä päähän juolahtivat. Saattaa siis olla, että huomenna olisin ainakin joistakin kaupungeista ihan eri mieltä. Monessa näistä paikoista olen myös vieraillut ainoastaan kerran, joten tietoni ovat osittain varmasti vajavaisia ja mahdollisesti myös vanhentuneita.

Täältä pesee joka tapauksessa.

 

INHOKIT TOP 3

 photo madrid2.jpg  photo madrid1.jpg

3. Madrid

Suosikkikaupunkeja keksisin vaikka kuinka, inhokkien miettiminen on paljon hankalampaa.

Madridissa olen käynyt vain kerran, mutta se on jäänyt mieleeni aika mitäänsanomattomana paikkana. Näin kävi siitäkin huolimatta, että minulla oli reissulla paikallinen opas. Hyvä ystäväni opiskeli tuolloin kaupungissa ja vei minua sitä ristiin rastiin. Hauskaa oli, mutta siltikään kaupunki itsessään ei jotenkin napannut.

Madrid oli mielestäni jollain tapaa hankala ottaa haltuun. Se johtuu varmasti osittain siitä, etten tuohon aikaan osannut espanjaa: ihmiset tuntuivat tylyiltä. Nyt lomailu kaupungissa olisi varmaan erilaista.

Yksi oleellinen vika Madridissa on se, että lämpimiltä Etelä-Euroopan kaupungeilta kaipaan aina meren läheisyyttä ja siitähän saa Madridissa vain haaveilla.

Hyvinä puolina Madridin-reissulta ovat jääneet mieleen useat kivat puistot, yöpalana syödyt churrot ja hauskat lattaribaarit. Kaupunki ei kuitenkaan todellakaan ole listallani ensimmäisenä, kun suunnittelen seuraavaa matkaani Espanjaan.

 

 photo frankfurt1.jpg

 photo frankfurt2.jpg

2. Frankfurt am Main

Myös Frankfurtissa olen käynyt vain kerran. Reissuni itsessään oli varsin hauska. Se ei kuitenkaan ollut kaupungin vaan siellä asuneen ystäväni ja hänen kavereidensa ansiota.

Minusta Frankfurtin kaltaisen EU-kaupungin pitäisi olla kansainvälinen, mutta mitä vielä. Kahvilassa nuoretkin työntekijät nyrpistävät nenää, jos yrittää tilata englanniksi. Ehkä juuri kielimuurin vuoksi frankfurtilaisista jäi minulle töykeä mielikuva.

Korkeine konttorirakennuksineen Franfurt on myös aika ruma paikka, ja jos nyt aletaan saivarrella, niin ei sen jättimäisen sekava lentokenttäkään mikään unelmamesta ole.

Onneksi Saksa on iso maa. Siellä on paljon kiinnostavampia kohteita kuin tylsä bisneskaupunki Frankfurt.

 

 photo ateena1_1.jpg  photo ateena2_1.jpg

1. Ateena

Ateenassa olen käynyt monta monituista kertaa ja olenpa asunutkin siellä pari kuukautta. Koska siis suurin piirtein tiedän mistä puhun, vihani (ja rakkauteni) kohde saa pitää inhokkilistalla ykköspaikkaa.

Jännä homma. Välillä kaipaan Ateenaan aivan kamalasti, mutta hitto vieköön, onhan se ruma paikka kuin mikä. Ateena on noin neljällä miljoonalla asukkaallaan ylivoimaisesti suurin Kreikan kaupunki. Se näkyy huonolla tavalla. Käytännössä kaupunki on yhtä täyteen rakennettua betonihelvettiä, jossa on todella vähän nättejä paikkoja. Suurkaupungin ruuhkat ja saastepilvi tekevät oman ikävän osansa.

Pahinta Ateenassa on kuitenkin se, että kaupunki on sekä ilmapiirin että miljöön puolesta aivan eri maailmasta kuin muu Kreikka. Jos siis ensimmäinen Kreikan-reissusi suuntautuu Ateenaan, niin tee itsellesi palvelus ja tee pikkuretki myös jollekin lähisaarelle tai pienempään kaupunkiin. Siten näet, millaista maassa oikeasti on.

Ja tästä puhkumisesta huolimatta haluan aina vain uudelleen matkata Ateenaan. Ehkä se on se kulttuuri, jota Akropolis ja vanhakaupunki huokuvat, ehkä vain se, että olen asunut kaupungissa – tai sitten se, että rumuudestaan huolimatta Ateenastakin saa ihanaa ruokaa. Irtopisteitä saa myös hyvä ja siisti metro sekä paikoin jopa kauniit metroasemat.

 

 

SUOSIKIT TOP 3

 photo tallinna1.jpg

 photo tallinna2.jpg

3. Tallinna

Suomalaiset dissaavat Viron pääkaupunkia aivan turhaan! Helsingistä Tallinnaan pääsee nopeasti, mutta aina siellä käydessäni yllätyn myönteisesti.

Tallinna on Helsinkiä paljon keskieurooppalaisempi. Siellä on omintakeisempi ruokakulttuuri ja paljon viehättävää arkkitehtuuria. Suomalaista matkaajaa ei haitanne halvempi hintatasokaan, vaikka siihen sisältyvätkin tietty omat ongelmansa.

Ainoa, mitä ihmettelen, on Kalamajan alueen hehkuttaminen. Yrityksistä huolimatta se ei ole saanut minua syttymään: joko kaikki kaupunginosan kivat ja supercoolit paikat on hyvin piilotettu tai sitten en vaan oikeen tajuu.

Vanhaakaupunkia sen sijaan fanitan. Se on viehättävä ja siellä on vaikka kuinka paljon hyviä ravintoloita, kunhan vain osaa mennä niihin.

Niin ja Tallinnassa on Massimo Duttin liike. Sekin yksistään riittäisi minulle.

 

 photo bangkok.jpg

 photo bangkok2.jpg

2. Bangkok

Tämä hämmästyttää itseänikin. Maailman kuumin pääkaupunki Bangkok on sekava, kamala ja ruuhkainen – mutta silti ihana ja jollain kummallisella tavalla symppis. Tässä voi olla jo nostalgiaa, sillä kävin Thaimaassa yli kaksi vuotta sitten ja tässä välissä olen ehtinyt päästä yli thairuokaövereistä.

Minulle Bangkokista tulee ensimmäisenä mieleen ihanan kostea ja samaan aikaan painostava kuumuus. Kun ensimmäistä kertaa hyppäsin lentokoneesta Bangkokin lämpimään yöhön, tuli ihan kotoisa olo.

Toisena yönä näin jo painajaisia siitä, miten ahtaat, ruokakärryjen ja ihmisten täyttämät kadut kaatuvat päälle. Mutta kun alkuahdistuksesta pääsi yli, aloin kuitenkin tykätä.

Jouluaattona pääsin nauttimaan hostelliporukan kanssa uskomattoman hyvän katuruokaillallisen. Kävin aivan loistavassa jalkahieronnassa paikassa, jonka sijaintia tai nimeä en muista mutta jota edelleen muistelen kaihoisasti. Kun kuumuus alkoi nyppiä, sitä pääsi helposti pakoon skytrainiin ja kauppakeskuksiin.

Bangkokia on vaikea selittää. Se pitää nähdä, ainakin kerran elämässä. Minä haluaisin jo takaisin.

 

 photo wien1.jpg  photo wien2.jpg

1. Wien

Wien kuuluu Olen käynyt kerran -osastoon, mutta voih – kunpa pääsisin pian takaisin. Samaan aikaan paluu kaupunkiin pelottaa: olenkohan rakentanut päähäni aivan turhia pilvilinnoja?

Euroopan musiikkipääkaupunki on jäänyt mieleeni kauniina, kesäisen helteisenä ja leppoisana. Wieniläiset puhuvat saksaa hauskasti. Volksoperissa oli keskikesällä tuskaisen kuuma, mutta Carmen oli saksaksikin huikea kokemus. Koskaan aiemmin en ollut juuri perustanut sacherkakusta, mutta hei – sehän johtui vain siitä, etten ollut syönyt aitoa wieniläistä versiota.

Olin siinä mielessä onnekas, että tuota juhannuksen 2012 reissua varten sain vinkkejä Wieniin laulunopettajaltani, joka on asunut kaupungissa. Vinkeistä paras liittyi Naschmarktin markkina-alueeseen, joka on täynnä ihastuttavia ravintoloiden ja viinitupien kojuja. Vieläkään en ole saanut mistään muualta niin hyviä mustekalarenkaita tai vietnamilaista ruokaa.

Wien teki minuun niin suuren vaikutuksen, että edelleen saatan käyttää iltoja googlettaen opiskelu- tai työntekomahdollisuuksia kaupungissa. Ja kaiken tämän sai aikaan yksi kolmen yön reissu. Erään tunnetun itävaltalaisen kehonrakentaja–näyttelijä–poliitikon sanoin, ich komme wieder!

 

Mitä mieltä te olette näistä kaupungeista?

Tällaista on pääsiäisenvietto Kreikassa

En ole moneen vuoteen varsinaisesti viettänyt pääsiäistä. Lapsena virpominen palmusunnuntaina ja äidin piilottamien suklaamunien etsintä pääsiäissunnuntaina kuuluivat toki ohjelmaan, mutta sen kummempaa juhlintaa asiaan ei ole kuulunut. Paitsi vuosina 2008 ja 2009, jolloin olin pääsiäisenä Kreikassa.

Kreikan väestöstä noin 98 prosenttia on ortodokseja, ja ortodokseille pääsiäinen on kirkkovuoden tärkein juhla. Jos on maassa juhlapyhien aikaan, juhlinnalta tuskin voi välttyä – eikä toki kannatakaan, sillä se on ihan näkemisen arvoista.

 photo IMG_0271.jpg

 photo IMG_0269.jpg

Kreikassa on tapana valmistautua pääsiäiseen paastoamalla. Paasto alkaa karnevaalien päätyttyä ja kestää 40 päivää. Käytännössä se tarkoittaa usein lihansyönnin välttelyä. Se lienee hankalaa useimmille kreikkalaisille, joten vahinko otetaan juhlinnan alettua kunnolla takaisin.

Varmasti tunnetuin kreikkalainen pääsiäisruoka on vartaassa hartaudella grillattu kokonainen lammas, jota syödään pääsiäissunnuntaina. Heti paaston päätyttyä, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kreikkalaiset syövät kuitenkin magiritsaa. Se on keitto, joka perinteisesti valmistetaan karitsan sisäelimistä ja joka toimii pehmeänä laskuna ennen varsinaisen mässäyksen alkua.

Kasvissyöjänä olen kuullut Kreikassa aika monta kertaa, että voi sua raukkaa, kun et voit syödä pääsiäispöydästä mitään muuta kuin salaattia. Onneksi kreikkalainen salaatti on ihanaa ja ainahan voi popsia suklaamunia! (Wikipedian mukaan magiritsaa tehdään myös sieni-kasviversiona, mutta jostain kumman syystä en ole ikinä törmännyt tähän versioon.)

Keväällä 2009 vietin pääsiäistä Ateenassa ja pääsin osallistumaan erään paikallisen hostellin pääsiäissunnuntain juhliin. Hostellin aurinkoisella kattoterassilla grillattiin totta kai lammasta, mutta onneksi sitä salaattiakin oli tarjolla yltäkylläisesti.

 photo IMG_0268.jpg

 photo IMG_0266.jpg

Kreikassa on tapana käydä pääsiäisviikon aikana kirkossa useammin kuin kerran, mutta paaston päätyttyä pääsee myös juhlimaan. On tavallista, että ihmiset suuntaavat baariin pääsiäislauantain ja -sunnuntain välisenä yönä sen jälkeen, kun ovat ensin käyneet jumalanpalveluksessa sekä syöneet yhdessä perheen kanssa.

Tai näin olen ainakin monelta ihmiseltä kuullut. Ateenassa yritin todistaa omin silmin tuota juhlintaa. Lähdimme sveitsiläisen ystäväni kanssa illanviettoon Thissioon, keskustassa olevalle baarialueelle, mutta koska kello oli ”vasta” kaksitoista tai yksi, saimme istua baarissa kahdestaan.

Mitä luultavammin olimme liikkeellä (ja luovutimme) aivan liian aikaisin, kun emme roikkuneet paikan päällä paria tuntia pidempään – hulluja nuo eteläeurooppalaiset aikatauluineen!

 photo IMG_0265.jpg

 photo IMG_0270.jpg

Kreikan ortodoksikalenterissa pääsiäinen on monesti eri aikaan kuin katolilaisessa kalenterissa. Tänä vuonna kreikkalaiset juhlivat pääsiäistä viikkoa myöhemmin kuin esimerkiksi suomalaiset. Ehkä joku teistä ehtiikin todistamaan juhlintaa?

Postauksen kuvat eivät todellisuudessa juuri liity pääsiäiseen, sillä valitettavasti en löytänyt muistitikkukätköistäni juhlaan liittyvää materiaalia. Sen sijaan kuvissa esiintyy Monolithoksen kylässä Rodoksella oleva kappeli. Kävin vuorenrinteellä olevassa kappelissa syksyllä 2008. Sieltä on aika kivat maisemat!

 

 

Yksi tapa tappaa aikaa Ateenassa

Sain juuri tietää, että kreikkalainen lentoyhtiö Aegean Airlines alkaa kesäkuussa lentää suoraan Helsingin ja Ateenan väliä. Ihan huippu uutinen! Olen lentänyt Aegeanilla monta kertaa, ja voin suositella sitä. Nyt onkin oiva hetki julkaista postaus, joka on viime syksystä asti roikkunut keskeneräisenä luonnoksissa.

Viime kesänä vietin kolmisen viikkoa rakkaassa entisessä asuinmaassani Kreikassa. Ensin olimme Rodoksella, sitten pienellä pysähdyksellä Ateenassa, sen jälkeen Syroksella ja sitten taas yhden yön Ateenassa.

Aegeanin lisäksi Norwegian on jo jonkin aika lentänyt kesäkaudella suoraan Helsingistä Ateenaan ja takaisin. Kuten monesti halpalentoyhtiön ollessa kyseessä, lentoajat eivät kuitenkaan olleet ainakaan viime vuonna parhaat mahdolliset. Helsinki-Ateena-lento lähti anivarhain aamulla ja Ateena-Helsinki-lento taas iltamyöhään.

Reissun viimeisenä päivänä ennen kotimatkaa meillä oli siis kokonainen päivä aikaa Ateenassa. Samalla se piti yrittää viettää niin, ettei olisi illalla ihan rättipoikkiväsynyt ja hiestä märkä.

 

 photo ateena1.jpg

 photo ateena3.jpg

 photo ateena2.jpg

Akropoliille halusimme 40 asteen helteestä huolimatta kiivetä, sillä poikaystäväni ei ollut ennen tuota reissua käynyt Ateenassa. Kyseessä on kaupungin tärkein nähtävyys, eikä sitä minun mielestäni kannatakaan jättää välistä kuin hyvästä syystä.

Ateenan Akropolis aukeaa päivittäin aamukahdeksalta. Keskikesällä sinne kannattaa mennä heti silloin. Ensinnäkin keskipäivän helle on niin kuuma, että kiipeämisestä on hankala saada mitään mukavaa irti. Toisekseen aikaisin aamulla turisteja ei ole niin paljon kuin myöhemmin päivällä.

Kolmas syy kannattaa ottaa huomioon, jos on samanlainen tilanne kuin meillä. Kun Akropoliille menee heti aamusta, hotellille ehtii takaisin hyvissä ajoin ennen huoneenluovutusta, jos se on lähellä paikkaa. Silloin voi rauhassa käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet ja nukkua ehkä päikkäritkin.

Tavalliset liput Akropoliille maksavat 12 euroa, mutta kannattaa tsekata täältä, onko sinulla oikeus ilmaiseen sisäänpääsyyn. Kreikassa sellaisia jaetaan aika auliisti muun muassa opiskelijoille, toimittajille ja alaikäisille. Samalla lipulla pääsee sisään myös lähialueiden muille arkeologisille alueille.

 

 photo ateena4.jpg

 photo ateena5.jpg

Lepotauon ja lounaan jälkeen päätimme suunnata museoon.

Ateenassa museoita on vaikka kuinka, mutta koska emme halunneet lähteä kovin kauas keskustasta emmekä maksaa paljoa pääsylipuista, kohteeksi valikoitui sotamuseo. Se sijaitsee melkein ydinkeskustassa, yhden metropysäkin päässä keskusaukio Syntagmalta. Lähin pysäkki on Evaggelismos.

Sotamuseo (kreikaksi polemikou mouseio – arvaatte varmaan viimeistään nyt, mistä tulee suomen kielen sana polemiikki!) käsittelee kattavasti Kreikan sotahistoriaa aina antiikin ajoilta Kyproksen sotaan, jonka seurauksena Kyproksen saarivaltio jaettiin kahtia vuonna 1974.

Museossa on muistaakseni kolme kerrosta, joten sinne uppoaa helposti tunti jos toinenkin. Jos ei osaa kreikkaa, iso osa esillä olevista asioista menee kuitenkin ohi. Yltiöpäinen nationalismi, jossa kreikkalaiset esitetään yksipuolisesti pelkkinä sankareina, on huvittavaa mutta myös hieman rasittavaa.

Hellepäivään sotamuseo oli kuitenkin ihan kiva kohde: ilmastointi toimi, meidän lisäksemme muita kävijöitä oli vain pari ja toki pelkän englanninkin varassa oppii paljon uutta Kreikan historiasta.

Tavallisen lipun hinta on kolme euroa ja alennuslipun 1,50 euroa. Jokaisen kuun ensimmäisenä sunnuntaina sisään pääsee ilmaisella, mikä on muuten tosi tavallista Kreikassa. Maanantaisin museo puolestaan on suljettu. Aukioloajat ja poikkeusaikataulut on kerrottu täällä.

 

 photo ateena7.jpg

 photo ateena6.jpg

Ateena on hyvä kohde, jos haluaa shoppailla. Minä en yleensä jaksa kiertää muita kuin kirjakauppoja, mutta kuumana päivänä ei ole mitään ihanampaa kuin ilmastoitu kauppakeskus.

Yksi niistä on monikerroksinen Athens Metro Mall, joka sijaitsee Pyhän Dimitrin eli Agios Dimitriosin metroaseman vieressä. Siellä on kauppojen lisäksi ravintoloita, leffateatteri ja muun muassa pelialue, jossa voi ajan kuluksi hakata vaikkapa Flipperiä tai ottaa irvistelykuvia valokuvauskopissa.

Minun yksi lempparikaupoistani Kreikassa on muuten Public, joka myy kirjoja, leffoja, cd-levyjä ynnä muuta mukavaa. Publicilla on liike myös Metro Mallissa. Sieltä bongasin muun muassa kreikkalaisen leffan nimeltä Kokkinos ouranos (Punainen taivas), jossa esiintyy myös suomalainen Pihla Viitala. (Leffa tosin jäi kauppaan, sillä valitettavasti se kuulosti aika kököltä.)

 

 photo ateena8.jpg

 photo ateena9.jpg

 photo ateena10.jpg

Kauppakeskusreissun jälkeen aikaa ennen lentokentälle lähtöä olikin enää vain pari tuntia. Söimme lähellä Akropoliin metroasemaa ja sen jälkeen kävelimme takaisin hotellille lempipaikkani kansallispuutarhan läpi.

Lentokentällä olo oli päivän jälkeen yllättävän freesi.

Ateenalainen ihme – vegeravintola

No, nyt on hyvä hetki. Nimittäin sille, että otan ihkaensimmäistä kertaa osaa Instagram Travel Thursday -tempaukseen myös blogipostauksen merkeissä.

Olen osallistunut IG Travel Thursdayhin monta kertaa Instagramin puolella, sillä kuvan jakaminen on suhteellisen nopeaa hommaa ja tempauksen ansiosta olen löytänyt paljon uusia, kivoja seurattavia Instagram-käyttäjistä ja blogeista.

Miksi en sitten ole aiemmin näpytellyt aiheeseen liittyvää blogipostausta?

Noh, tekniset ongelmat, töiden ja opintojen vuoksi kiireiset torstait, älypuhelimen edessä paljastuva tyhmyys… Syitä oikeastaan riittää, mutta nyt oon oppinut siirtämään Insta-kuvani tietokoneelle ja olen myös kesälomalla. Mennään siis asiaan.

Käppäilin maanantai-iltana laivamatkan jälkeen Ateenassa Syntagman metroasemalta kohti läheistä Nikis-katua. Olimme matkaseuranani toimineen puolisoni kanssa varanneet hotellin Kreikan-reissun viimeiseksi yöksi samannimisestä hotellista.

Matkalla hotelliin silmät meinasivat tippua päästä. Bongasin nimittäin kadun varrelta kasvisravintolan. Mitä hittoa!

Itse olen jättänyt punaisen lihan ja siipikarjan omalta lautaseltani seitsemisen vuotta sitten, eli olen asustanutkin Kreikassa kasvissyöjänä.

Mutu-tuntumalta sanottuna maassa ei suhtauduta aivan yhtä avarakatseisesti kasvissyöntiin kuin vaikkapa Suomessa, joskin ilokseni en ole myöskään kertaakaan tavannut kreikkalaista, joka kertoisi ”Mulla on pupujen kanssa sellainen sopimus…” -alkuisia vitsejä.

Yleisesti ottaen Kreikka on kasvissyöjälle ihan hyvä matkakohde. Nälissään ei tarvitse olla ainakaan jos syö maitotuotteita, sillä muun muassa alkuruuissa, salaateissa ja pastoissa riittää valinnanvaraa.

Kuitenkin melkein kaikki perinteiset kreikkalaiset ruoat ovat lihapitoisia, enkä muista ennen maanantaita nähneeni maassa yhtäkään puhdasta kasvisravintolaa.

Avocado-ravintola sijaitsee tosiaan aivan Ateenan ydinkeskustassa. Sinne kävelee keskusaukio Syntagmalta alle viidessä minuutissa, ja ravintolan vieressä on luomuruokakauppa, jonka valikoima on samankaltainen kuin vaikkapa Ruohonjuuressa.

Avocadon ruokalistalla on paitsi alkupaloja myös salaatteja ja pääruokia. Osa annoksista sopii myös vegaaneille, ja esimerkiksi kahviin tai smoothieen voi valita lehmänmaidon sijasta mantelimaitoa tai soijamaitoa.

Me nautimme kevyttä lounasta Avocadossa tiistaina, ja uskallan kyllä suositella paikkaa muillekin.

Puolisoni valitsi listalta falafel-lautasen, tuoreen appelsiinimehun ja cappuccinon. Itse tilasin vain proteiinismoothien, mutta sain lopulta popsia myös kasvispyöryköitä ja tabbouleh-salaattia. Ruoka maistui mainiosti, ja myös palvelu toimi hyvin. Tarjoilijat kävivät monta kertaa varmistamassa, että kaikki on hyvin.

Erikseen täytyy mainita, että jälkkäriksi tilattu cappuccino oli sellaista kuin sen pitäisikin olla. Oikein tehtyjä espressojuomia näkee Kreikassa yhtä harvoin kuin kasvisravintoloita, joten se ilahdutti meikäläistä melkein enemmän kuin hyvä ruokapaikka (terveisin kahvinatsi).

Uskon, että Kreikassakin kasvisruokakulttuuri kehittyy koko ajan, eikä Avocado varmastikaan ole ainoa kiva kasvisruokaan keskittynyt ravintola. Villi veikkaukseni on, että vegeravintoloita saattaa löytyä Ateenaa paremmin maan toiseksi suurimmasta kaupungista Thessalonikista.

Kuulisinkin mielelläni hyviä vinkkejä kasvisruokapaikoista myös teiltä, olivat ne sitten Kreikassa, Suomessa tai jossain muualla!

IMG_20140723_210933.jpg

IMG_20140723_215339.jpg

IMG_20140723_215411.jpg

Avocado – Food For Life, Nikis 30 – Ateena, www.avocadoathens.com

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä Suomessa toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust Expert. Ohjeet osallistumiseen löytyvät muun muassa Sadun blogista.

Pst! IG Travel Thursdayn sääntöjen mukaisesti tätäkään postausta ei ole tehty yhteistyössä ravintolan tai minkään muunkaan tahon kanssa, vaan kyseessä on muille Ateenaan suuntaaville kasvissyöjille suunnattu puhdas menovinkki ja bloggaaja on itse maksanut laskunsa. 🙂

Rodoksen kiehtovimmat rauniot

Minun mielestäni yksi Rodoksen kiehtovimmista paikoista löytyy saaren länsirannikolta, hieman ennen kuin autotiet alkavat pahimmoilleen kiemurrella korkeiden vuorien välissä.

Kamiros (kreik. Κάμειρος) on yksi Rodoksen kolmesta antiikin ajan kaupungista. Se löydettiin kaivauksissa vuonna 1928.

Kamiroksen alueen vanhimpien löydösten on havaittu olevan jo antiikin ajanjaksoa aiemmalta mykeneläiseltä ajalta. Doorilaiset perustivat varsinaisen kaupungin sitten myöhemmin, samaan aikaan Ialysoksen ja Lindoksen kaupunkien kanssa. Näistä kolmesta Kamiros oli pienin.

Me autoilimme katsomaan Kamiroksen raunioita eilen. Sinne on matkaa Rodoksen kaupungista kolmisenkymmentä kilometriä. Perille pääsee myös bussilla.

image.jpg

image.jpg

Kamiroksen kaupunki on rakennettu rinteeseen, jota pitkin voi edelleen kivuta. Wikipedian mukaan näkyvillä olevat rauniot ovat peräisin vuoden 226 eaa jälkeiseltä ajalta, sillä vanhemmat rakennukset tuhoutuivat tuona vuonna maanjäristyksessä.

Rinteen juurelta voi hämmästellä matalia seiniä ja oviaukkoja ja miettiä, miten lyhyitä ihmisiä siellä on aikanaan asunut. Rinteen päältä avautuu näkymä alas rauniokaupunkiin ja Egeanmerelle, toisella puolella taas on jylhä vuoristo.

image.jpg

image.jpg

En ole varma miksi, mutta minua Kamiroksen rauniot viehättävät enemmän kuin vaikkapa Lindoksen hulppeat puitteet. Ehkä se johtuu siitä, että Kamiros on hylätty kaupunki. Sen ympärille ei ole rakennettu uusia asumuksia, eikä edes turistikrääsää myyviä kojuja.

Jos jossain kuulee historian siipien havinaa, niin täällä.

Kamiroksessa kannattaa siis ehdottomasti piipahtaa Rodoksen-lomalla.

Aikuisten pääsyliput rauniokaupunkiin maksavat neljä euroa, mutta kuten monessa paikassa Kreikassa, EU-alueella opiskelevat pääsevät opiskelijakorttia näyttämällä sisään ilmaiseksi ja muuallakin opiskelevat saavat alennusta.

image.jpg

image.jpg

Rantapäivä Charakissa

Nyt minusta alkaa tosissaan tuntua siltä, että olen lomalla. Asiaa auttoi se, että vietimme eilen leppoisan rantapäivän yhdellä Rodoksen kivoimmista rannoista, Charakissa.

Vuokrasimme auton samaan aikaan Rodoksella lomailevien kavereiden kanssa, ja aamupäivästä huristelimme Lindokseen tavoitteena kiivetä saaren suurimmalle akropoliille. Akropoliin porteilla oli kuitenkin sen verran ruuhkaa, että päätimme lopulta luovuttaa ja jättää vierailun mahdollisesti jollekin toiselle päivälle.

Onneksi Rodoksen itärannikolle ei kuitenkaan tule koskaan ajettua turhaan. Lindos on 50 kilometrin päässä Rodoksen kaupungista, ja matkan varrella on muun muassa monia upeita rantoja.

Charaki (kreik. Χαράκι) on suunnilleen viidentoista kilometrin päässä Lindoksesta pohjoiseen. Se on viehättävä kalastajakylä, jossa on nykyään jonkin verran loma-asuntoja ja pikkuhotelleja sekä muutama paikallinen asukaskin.

Kylässä oleva ranta on osittain Kreikalle tyypillistä sorarantaa ja osittain hiekkarantaa.

Mikä parasta, vaikka ranta ei ole erityisen hyvässä piilossa, ainakin eilen siellä oli melko hiljaista. Jokin lukemani Rodoksen rantaopas väitti samaa kuin omat havaintoni: kun läheisellä Agathin hiekkarannalla riittää kävijöitä ruuhkaksi asti, Charakissa saa olla melko rauhassa.

Charaki on solassa vuorten keskellä, kuten moni muu itärannikon ranta. Sen vuoksi siellä käy leuto tuulenvire, ja ilman ruuhkia ja isoja aaltoja meressä pystyy ihan oikeasti uimaan (pelkkä räpiköintikin on ihan sallittua).

Auringonpalvoja löytää rantatuolin ja aurinkovarjon ongelmitta. Ja rauhallista siellä tosiaan oli: meidän ympärillä ainoa ääni oli laineiden liplatus ja satunnainen kreikan- ja italiankielinen puheensorina.

image.jpg

image.jpg

Charaki on senkin vuoksi mainio rantakohde, että vaikka kyseessä on pieni kylä, syömistä ja juomista löytyy helposti. Tosi monella Rodoksen rannalla tavernoja ja ruokakauppoja on korkeintaan yksi, mutta Charakissa useampi.

Ja nyt tulee ravintolavinkki. Söimme nimittäin uimisen ja auringonoton jälkeen rantakadun Kostas & Eleni Tavernassa, enkä voi olla kehumatta sitä.

Ruoka maistui erinomaisesti koko meidän neljän hengen seurueelle. Itse ilahduin erityisesti listalta löytyneestä kreikkalaisesta perinneruuasta briamista. Se on niitä harvoja kreikkalaisia ruokia, joissa ei alun perinkään ole lihaa ja jota myydään melko harvassa ravintolassa. Tässä tavernassa se oli vieläpä tosi hyvää.

Poikaystäväni tilasi pöytään useampia alkupaloja, enkä voi nyt ajatella sen enempää sitä hummusta ja pitaleipää, sillä en ole vielä syönyt aamiaista ja mulla tulee nälkä.

image.jpg

image.jpg

Siinä samalla kun meri kimalsi, aurinko paistoi kuumasti ja söi hyvää ruokaa, mielessä heräsi kieltämättä kysymys, miksi koskaan muutin täältä pois.

Koska tuohon kysymykseen on olemassa ihan hyvä vastaus – tarjoilijan työ ei lopulta ollut unelmieni täyttymys ja halusin opiskelemaan – niin jatkokysymys voisi olla, voisinko joskus muuttaa takaisin.

Eihän sitä koskaan tiedä. Ainakin voisin joskus isona ostaa kesämökin Charakista.

Vinkkejä Rodokselle

Vihdoinkin kesä ja voi alkaa laskea päiviä lomaan sekä seuraavaan kunnon reissuun!

Kesä on myös vuodenaika, jolloin alan odottaa joltakulta tutulta Facebook-viestiä, jossa kysytään vinkkejä Rodokselle. Joku on aina menossa rakkaalle entiselle kotisaarelleni ensimmäistä kertaa, ja siltä varalta, että se joku on sillä puolella ruutua, nyt on luvassa muutama vinkki.

Marraskuussa 2008 olin juuri palannut talveksi Suomeen ja työskentelin eräässä hotellissa uusien reissurahojen toivossa. Silloinen työkaverini kuuli, että olin ollut kesän Rodoksella ja totesi viettäneensä siellä alkusyksystä viikon. ”Ei siellä pidempää ois kyllä ollut mitään tekemistäkään” -lausahdus on edelleen syöpynyt mieleeni.

Ensinnäkin: huvittavaa sanoa niin ihmiselle, joka on juuri varsin hyvin viihtynyt kyseisessä paikassa seitsemän kuukautta. Toisekseen: et voisi olla juuri enempää väärässä.

Rodos on ollut pakettimatkailijoiden lomakohde jo vuosikymmenten ajan, ja jaksan aina toitottaa, että syystäkin. Vastoin joidenkin luuloja saarella on paljon muutakin tekemistä kuin rantalöhöilyä Ellinrannalla ja turistikauppojen kiertelyä. Niihin toki voi hyvin kyllästyäkin viikossa.

Kuten monista muistakin paikoista, myös Rodoksesta saa jännimpiä juttuja irti suuntaamalla vähän sinne sun tänne turhaan suunnittelematta. Alla on kuitenkin muutama melko varma vinkki.

Rannat

Sillä olisihan vähän outoa lähteä Rodokselle, jos rantalekottelu ei nappaisi yhtään. Kreikka tunnetaan pikkukivirannoistaan, ja niitä riittää myös auringon saarella.

Rodoksen kaupungin ”turistialueen” Ellinranta ja Tuulinen ranta muun muassa ovat pikkukivirantoja. Näistä kahdesta suosin itse varsinkin keskikesällä jälkimmäistä, sillä tuuli on tuohon aikaan oikein tervetullut juttu. Lisäksi ruotsalaisteinien kansoittama Elli on mielestäni Rodoksen hirvein ranta. Aamuisin sekä toukokuussa tai lokakuussa sekin kyllä menettelee, jos haluaa vain hieman aurinkoa ja uintia ja sattuu asumaan jossain lähialueen kymmenistä hotelleista, mutta varsinaiset rantapäivät vietän muualla.

Lukuisia kivikkoisia mutta kivoja rantoja on myös kaupungin ulkopuolella. Omia suosikkejani ovat Kallithean Tassos Beach ja Afandoun ranta. Ihania hiekkarantoja ovat muun muassa Tsambika ja Haraki. Falirakin lomakylän rannoilla en käy oikeastaan koskaan, sillä Rodoksella on parempiakin vaihtoehtoja.

Kaikki mainitsemani rannat ovat Rodoksen itärannikolla, mistä löytyykin paljon enemmän uimakelpoista rantaa kuin lännestä. Niille pääsee kätevästi bussilla tai omalla menopelillä. Bussilipun hinta esimerkiksi Kallitheaan tai Falirakiin on parin euron luokkaa. Auto-, skootteri- ja polkupyörävuokraamoilta ei Rodoksella voi välttyä.

Akropoliit

Lindos on yksi Rodoksen tunnetuimmista nähtävyyksistä ja valkoisiksi kalkittuineen taloineen ehdottomasti saaren kauneimpia paikkoja. Itärannikolla sijaitseva kaupunki on doorilaisten rakentama, ja suurin osa Lindoksen-kävijöistä kiipeää sen akropoliille, joka on Rodoksen suurin.

Lindokseen pääsee Rodoksesta bussilla ja tietysti autolla, mutta myös esimerkiksi laivalla. Jälkimmäistä olen kokeillut kerran ja jos ei ole mihinkään kiire, voin tapaa suositella. Matkalla ehtii hyvin ottaa aurinkoa ja välissä pysähdytään uimaan.

Toinen näkemäni akropolis on Rodoksen kaupungissa lähellä Ixiaan vievää tietää. Se on muutaman kilometrin päässä ruuhkaisimmasta turistikeskittymästä, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä keskustasta. Akropolis on merkattu ainakin Google Mapsin karttaan. Samalla kun kävelee sinne, voi käydä nautiskelemassa frappea ja tiropitaa eli juustopiirasta esimerkiksi omakotitaloalueen keskelle piilotetussa Swedcossa (Sofouli Themistokli 116).

Symi ja muut naapurit

Naapurisaari Symin pääkaupunkiin pääsee Rodoksen kaupungin Mandraki-satamasta monta kertaa päivässä. Jos suuntaa Symille päiväksi, lähtö on aamulla kahdeksan tai yhdeksän maissa ja paluu iltapäivällä.

Symin-päiväretkiä myy luultavasti jokainen suomalainen matkatoimisto. Paljon halvemmalla pääsee, kun lähtee omatoimimatkalle ja ostaa liput suoraan sataman lippukojusta. Lipunmyyjäpapat eivät välttämättä puhua englantia, mutta heidän kanssaan pärjää paitsi kreikan- myös elekielellä.

Symin kaupunki on pittoreski ja värikäs pieni kaupunki, joka on täynnä ihania pikkuravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Olen käynyt siellä monta kertaa, ja menen luultavasti tänäkin kesänä, kunhan heinäkuinen Rodoksen-matkani koittaa.

Tai sitten suuntaan tällä kertaa jonnekin muualle. Rodokselta pääsee nimittäin lautalla myös muille saman saariryhmän saarille, kuten Kosille ja Kalymnokselle, joskin päiväreissumielessä ne taitavat olla liian kaukana. Myös maata voi vaihtaa helposti lähtemällä Turkin puolelle Marmarikseen, joka on mainio päiväretkikohde.

Ruoka ja juoma

En ala tässä luetella suosikkiravintoloitani, sillä a) edellisestä kerrastani Rodoksella on jo melkein kolme vuotta ja talouskriisi on voinut laittaa ravintoloiden pakkaa siinä ajassa vähän sekaisin b) niitä on monta. Yleisesti ottaen syöminen on ainakin omien Rodoksen-lomieni kohokohtia: saarelta löytää mainiota kreikkalaista ruokaa ja hyvistä ravintoloista on melkein runsauden pulaa.

Perinteisiä herkkuja, kuten mousakaa, gyrosta ja kreikkalaista salaattia, saa melkein joka ravintolasta. Ainakin ennen vanhankaupungin Rusticossa niitä myytiin myös kasvisversioina (no, nyt tuli mainittua yksi suosikkiravinteli). Vanhassakaupungissa kannattaa kokeilla kalaravintoloita ja kaupungin ulkopuolella olevissa kylissä mitä tahansa kämäisen näköistä tavernaa.

Suosikkijuomani Kreikassa ovat pikakahvista tehty jääkahvi eli frappe sekä halpa, makunsa puolesta pientä totuttelua vaativa retsina. Kreikassa espressopohjaisten kahvien laatu voi olla vähän mitä sattuu, mutta frappe toimii kuumana kesäpäivänä aina. Retsinan omintakeinen maku puolestaan syntyy, kun käymässä olevaan valkoviiniin lisätään hieman aleppomännyn pihkaa.

Kuten Euroopassa yleensä, Rodoksella voi syödä ja juoda melko huolettomasti. Oman kokemukseni mukaan hanavesi on juomakelpoista, mutta pullovesi saattaa toki maistua paremmalta.

Juhlatuulella ollessa cocktaileihin ja shotteihin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella, sillä joissakin baareissa niihin käytetään huonolaatuista alkoholia, mikä tuntuu voinnissa viimeistään seuraavana päivänä. Suurimmassa osassa paikoista uskallan nautiskella mitä vain, mutta Orfanidou-baarikadulla tilaan pelkkiä pullotettuja juomia.

Rodoksen kaltaiset perinteiset lomakohteet – jee vai buu?