Mitä tehdä sateisena sunnuntaina?

Täällä Haagissa on tänään sateinen päivä.

Kävin aamulla saattelemassa Suomesta kylässä olleen ystäväni juna-asemalle, minkä ansiosta tuli käytyä pikku kävelylenkillä. Loppupäivän voikin sitten viettää hyvällä omallatunnolla sisätiloissa.

sunnuntaitekemista1

Luin pari viikkoa sitten Uudesta muusasta, että kirjoittaja Eeva Kolulla on tapana pyykätä sunnuntaisin. Minulla on ihan sama tapa! Pyykkääminen on lempikotityöni, joka sopii täydellisesti sunnuntaihin, sillä samalla, kun on tehokas, voi oikeasti tehdä jotain ihan muuta kuin kotitöitä – esimerkiksi katsella sarjoja.

Handmaid’s Tale -televisiosarjaa alettiin näyttää hollantilaisessa suoratoistopalvelu Videolandissa viimein viikko sitten. Suomessahan se on näytetty HBO Nordicilla jo jokin aika sitten.

Ahmimme mieheni kanssa Handmaid’s Talen kymmenen jaksoa muutamassa päivässä. Lähitulevaisuusdystopiaan, jossa syntyvyys on laskenut ja hedelmälliset naiset pakotetaan synnytyskoneiksi ääriuskovaisiin lapsettomiin perheisiin, sijoittuva sarja on ahdistava mutta hirveän tärkeä, ajatuksia herättävä ja visuaalisesti huikea.

Handmaid’s Talen pääosan esittäjä Elisabeth Moss on muuten pääosassa myös eri tavalla synkässä uusiseelantilaisessa Top of the Lake -rikossarjassa. Katsoin sen aiemmin tänä syksynä Netflixistä, ja sekin on ehdottomasti katsomisen arvoinen ja kivaa vaihtelua amerikkalaisille kiiltokuvasarjoille.

Niille hetkille, kun kaipaa jotain leppoisampaa katsottavaa, sopii hyvin Modern Family, jonka kahdeksannen tuotantokauden jaksot tulivat juuri Hollannin Netflixiin.

sunnuntaitekemista4

Handmaid’s Tale -sarjan myötä olen viime päivät yrittänyt pakkomielteen omaisesti etsiä Margaret Atwoodin kirjaa, johon sarja perustuu. Kirjakaupoista tai kirjastosta en sitä ole onnistunut bongaamaan, mutta netissä sitä onneksi myydään ja ajattelin laittaa sen pian tilaukseen.

Ensin aion kuitenkin lukea loppuun tällä hetkellä kesken olevat kirjat. Niitä on kolme, joista kaksi on hollanninkielisiä! Koska hollanniksi lukeminen on kuitenkin monesti vielä puutteellisen kielitaitoni vuoksi raskasta, kirjastosta lainaamani Graeme Simsionin The Rosie Project on niille sopivan kevyt vaihtoehto.

The Rosie Project kertoo genetiikan tutkija Donista, joka yrittää etsiä itselleen täydellistä vaimokokelasta. Täydellisen ihmisen löytäminen osoittautuu kuitenkin hankalaksi, ja pian Don huomaa käyttävänsä paljon Wife Projectia paljon enemmän aikaa Dad Projectiin eli uuden tuttavuutensa – mutta täysin sopimattoman vaimokokelaan – Rosien isän etsimiseen. Don ei itse sitä ymmärrä, mutta lukijalle käy jo alusta alkaen selväksi, että hänellä on Aspergerin oireyhtymä, mikä tuo omia esteitään molempiin projekteihin.

Kirja ei ole mitään klassikkoainesta, mutta Donin hahmo on sopivan koominen ja samaan aikaan koskettava,  ja kirja sijoittuu akateemiseen maailmaan, mikä on piristävää. Aspergerin oireyhtymän käsitteleminen on tärkeää: siitä ei liikaa puhuta kaunokirjallisuudessa tai muuallakaan.

sunnuntaitekemista2

Viime viikkoina sunnuntaiperinteekseni on muodostunut myös aiemmin blogia kirjoittaneen, Lontoossa pitkään asuneen Annika Mannisen videoprojekti Maailmankansalaiset, josta ilmestyy joka sunnuntai uusi jakso Youtubeen.

Maailmankansalaisissa haastatellaan ulkomailla asuvia suomalaisia, jotka ovat tällä ekalla tuotantokaudella Briteissä asuvia. Tämän viikon sunnuntain jaksossa elämästään Englannissa kertoo ihana Laura, joka on ainakin itselleni tuttu myös Elämänmakuja-blogista.

sunnuntaitekemista3

Iltapäivällä olen menossa vielä Bodybalance-tunnille (onneksi kuntosalini on muutaman minuutin kävelymatkan päässä), mikä on niin ikään ihana viikonloppuperinne. Noudatin tapaa välissä myös Suomessa asuessani.

En hirveästi tykkää esimerkiksi joogasta (enkä varsinkaan siihen liittyvistä meridiaani-hengellisyyshöpinöistä), mutta Bodybalance, joka yhdistää joogaa, pilatesta ja tai chitä, on vähän aktiivisempaa kehonkuoltoa. Se tekee aina tosi hyvää selälleni, niskalleni ja fiilikselleni.

Maanantaina tai tiistaina, kun laskostan tänään pestyjä pyykkejä kaappiin, kuuntelen luultavasti taas samalla uusimman jakson Unelmaduunarit-podcastista, joka tekee tuosta pyykkäämiseen tylsimmästä osiosta vähän hauskempaa.

Päivitys 12.11.: Täydensin ajatuksiani The Rosie Project -kirjasta luettuani sitä pidemmälle.

Mitä sinä teet mieluiten sateisina viikonloppuina?

Viime hetken halloween-asu omasta kaapista

Päätimme lauantaina lähteä aika suunnittelemattomasti halloween-bileisiin Haagiin.

En ole koskaan aiemmin juhlinut halloweenia, jos joskus vuonna 1999 lapsuudenkotini varastossa (…) järjestettyjä lastenbileitä ei lasketa, mutta kiitos parikymppisten, aktiivisesti bilettävien opiskelukavereideni, tiesin juhlaa vietettävän Hollannissakin aika yleisesti.

Nettilähteiden perusteella halloweenin vietto yleistyy täällä koko ajan. Mututuntumalla tuntuu, että samoin on Suomessa. Ainakin tänä viikonloppuna some-feedini ovat olleet täynnä kotimaisia halloween-bileitä ja naamiaisasuisia ystäviä – ja minusta tuntuu, että tämä on ensimmäinen vuosi, kun näin on ollut.

Kuva: Kristina Paukshtite / Pexels / CC0

Naamiaisjuhlaan on totta kai pukeuduttava asianmukaisesti, joten käytin lauantai-iltapäivän Pinterestin selailuun. Halusin kostyymin mielellään niin, että oman vaatekaapin sisältö riittäisi siihen.

Helposti toteuttavaa kauhuhahmoa en keksinyt, joten aloin miettiä muita vaihtoehtoja. Ensiksi tuli mieleen Pulp Fiction -hahmo Mia, jota esitti elokuvassa Uma Thurman. Se olisi sinällään helppo: asuun tarvitsisin mustat housut, korkkarit ja vähän liian ison, valkoisen paitapuseron. Valitettavasti tukkani on vääränvärinen, joten lopulta hylkäsin ajatuksen.

Musta mekko ja lepakonsiivet -yhdistelmä olisi myös helppo toteuttaa. Mutten omista sopivaa, mustaa kangasta tai huivia, joten tämäkin idea siirtyi ehkä johonkin tuleviin Halloween-bileisiin.

Sitten törmäsin Maija Poppaseen.

Maijalla on usein päällään valkoinen, konservatiivisen näköinen paitapusero (löytyy), musta tai sininen hame (en omista kellohelmaista, mutta pari muunlaista mustaa hametta kylläkin), mustat sukkikset (vaatekaapin kulmakiviä), mustat kengät (viime talvena ostetut Wondersit toimivat täydellisesti) ja hattu (mies suostui lainaamaan helkutin kallista Fedoraansa – tässä parisuhteessa luottamusasiat taitavat olla kunnossa).

Koska halloweenina saa hullutella, laitoin naamaan enemmän pakkelia kuin vuosiin, eikä samaan baariin tullut kaverimme ensin tunnistanut minua. Apuna olivat Youtuben meikkitutoriaalit, joiden innostamana päädyin tuhraamaan hyvin hövelisti poskipunaa, silmänrajausväriä ja kirkkaanpunaista huulipunaa.

Nauhan Maijan punaista rusettia varten leikkasin vanhasta, huonoon kuntoon menneestä paidasta, ja hattuun kiinnitin yhden kukkahiuskoristeen ja pari kartongista askartelua kukkaa. Sateenvarjo oli taitettavaa mallia, mutta onko tuo nyt niin justiinsa?

Lopputulos ei ollut ehkä ihan Julie Andrews Maija Poppasena, mutta mielestäni kuitenkin tarpeeksi sinne päin, helposta ja edullisesta ratkaisusta puhumattakaan.

Vai mitä sanotte? Ainakin yksi kaverimme tunnisti hahmon, joten ihan pieleen ei kai mennyt.

Juhlitteko te tänä vuonna halloweeniä? Entä onko teillä kokemuksia viime hetken naamiaisasuista?

Sateenkaarenvärinen keskiviikko

Tähän keskiviikkoon oli ihana herätä (eikä pelkästään siksi, että on jo maaliskuu eli kevät ja ulkona kukkivat krookukset).

Minulla on usein tapana lueskella aamuisin uutisia kännykällä ennen kuin nousen sängystä. Tänä aamuna keskityin fiilistelemään niiden ihmisten iloa, jotka vihdoin saavat mennä naimisiin rakkaidensa kanssa uuden tasa-arvoisen avioliittolain myötä.

Jo iltapäivällä luin Facebookista ensimmäisen ihanan uutisen tuoreesta avioliitosta, joka oli solmittu tuttavapiirissäni.

sateenkaarikortit

Etenkin Hollantiin muuton jälkeen on alkanut tuntua älyttömältä, ettei Suomen avioliittolakia ole päivitetty jo ajat sitten. Katoliset maat, kuten Espanja ja Brasilia, olivat tässä edistyksellisempiä kuin pohjoinen, monessa mielessä niin kovin tasa-arvoinen kotimaa. Mutta parempi nyt kuin ei ollenkaan.

Hollanti oli itse asiassa maailman ensimmäinen maa, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot. Tasan kuukauden päästä tuosta päivästä on kulunut kuusitoista vuotta.

Vaikka Hollannissakin toki on syrjintää, rasismia, ennakkoluuloja ja eräs hämmentävän suosittu äärioikeistolainen poliitikko, väitän, että arjen tasolla homoseksuaalisuus on huomattavasti pienempi tabu kuin vaikkapa Suomessa.

Ainakin omat opiskelukaverini, jotka toki ovat enimmäkseen jo itseäni nuorempaa sukupolvea, puhuvat omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan paljon avoimemmin kuin mihin Suomessa olen tottunut.

Täällä ei myöskään ole mitenkään tavatonta, että vaikkapa ikääntynyt miespari kävelee käsi kädessä ja pussailee kadulla (niin kuin ei toki pitäisikään olla – monessa maassa vain vielä on). Uskon, että lakimuutos avartaa tärkeällä tavalla katseita myös Suomessa.

sateenkaarisuojatie2

Vähän omaa napaa tuijottaen täytyy myös mainita, että koska olen itse menossa ensi vuonna naimisiin, on paljon kivempi suunnitella omiakin häitä, kun Suomen laki kohtelee viimein kaikkia aikuisia samanarvoisesti.

Kun pääsemme aikanaan mieheni kanssa juhlimaan omaa hääpäiväämme, tiedän, ettei vieraiden joukossa ole ketään, joka pelkästään siksi, että sattuu tykkäämään samaa sukupuolta olevasta tyypistä, joutuisi vain haaveilemaan naimisiinmenosta. Ja siitä tulee hirveän hyvä mieli.

Paljon onnea askeleen kohti tasa-arvoisempaa maailmaa ottanut Suomi ja etenkin kaikki, joita uuden avioliittolain voimaantulo koskettaa henkilökohtaisesti. Rakkaus ja ihmisten tasa-arvoinen kohtelu – ehkä parhaita juttuja ikinä!

Sateenkaariteemaiset kuvat ovat Utrechtista, missä piipahdin tänään pikaisesti. Hollannin eri kaupungeissa on nykyään tasa-arvoa ilmaisevia (ja sieviä!) sateenkaarisuojateitä. Tuo Utrechtin suojatie oli kuitenkin laatuaan ihan ensimmäinen.

Sananen Sinterklaasista, Zwarte Pietistä ja rasismista

Hollantilaskodeissa vietetään tänään pakjesavondia eli lahjapakettien iltaa. Paikallisten lasten mielestä joulukuun kovin heppu ei nimittäin ole joulupukki vaan Pyhä Nikolaus eli Sinterklaas. Täällä juhlitaan myös joulua, mutta se ei ole Sinterklaasin veroinen juttu.

Valkopartainen Sinterklaas tulee laivalla Espanjasta Hollantiin marraskuun puolessa välissä. Maissa hän liikkuu valkoisella hevosellaan apunaan mustat apurinsa eli Zwarte Pietit.

Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että Sinterklaas itse on perinteisesti valkoihoinen.

Zwartepiet
Kuva: Wikipedia/Zwarte Piet, EnSintClopedie, Creative Commons -lisenssi

Hollantilaisia pidetään monessa mielessä avarakatseisina ja suvaitsevaisina. Täällä ei yleisesti ottaen katsota ketään kieroon ihonvärin, kansalaisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Siksi Sinterklaasin ja Zwarte Pietien perinne tuntuukin kummalliselta ja monien hollantilaisten mielestä kiusalliselta.

Kysyin eilen hollantilaiselta kaveriltani Sinterklaasin vietosta. Hän sanoi ensimmäisenä, ettei edes jaksa aloittaa keskustelua Zwarte Pietistä. Siihen liittyy liikaa kyseenalaisia asioita.

Kadulla kulkeva ja erilaisiin paraateihin osallistuva Piet ei ole oikeasti mustaihoinen vaan valkoinen ihminen, jonka kasvot on maalattu mustiksi. Perinteisesti Pietiä on kuulemma pidetty hieman tyhmänä ja häntä on käytetty lasten pelotteluun.

Kaverini lapsuudessa reilut kymmenen vuotta sitten lapselle oli vielä tavallista sanoa, että jos hän ei ole kiltisti, Zwarte Piet nappaa hänet säkkiin ja vie Espanjaan. Siellä lapsikin muuttuu mustaksi. Moisten juttujen kertomista ei kuulemma enää pidetä kovin korrektina.

Zwarte Piet The Hague

Nykyään jotkut sanovat Pietin kasvojen tummuneen hänen kulkiessaan koteihin savupiipun kautta. Wikipedian mukaan Piet oli kuitenkin alun perin Espanjaan muuttanut mauri.

Daily Mail kirjoitti viime vuonna, että 85-90 prosenttia hollantilaisista haluaa säilyttää Zwarte Pietin. Jotkut pitävät kuitenkin perinnettä rasistisena, ja etenkin viime vuosina asiaa vastaan on muun muassa osoitettu mieltä.

Zwarte Piet nousi puheenaiheeksi myös eräällä syksyllä käymälläni psykologian johdantokurssin luennolla. Hollantilainen professorini toivoi voimakkaasti, että perinteestä luovuttaisiin. Hän perusteli näkemystään sillä, että ihmisten jakaminen tietynlaisiin rooleihinsa ihonvärin perusteella (valkoinen herra versus musta, tyhmä apuri) jättää jälkensä ihmisen pitkäkestoiseen muistiin ja voi siten johtaa rotuun perustuviin ennakkoasenteisiin.

Näin ulkomaalaisena on tietty helppo huudella, mutta mielestäni on ihan selvää, että Zwarte Pietin muuttaminen vaikkapa pelkäksi Pietiksi saisi aikaan paljon vähemmän haittaa kuin sen säilyttäminen. Joissain paikoissa on jo kokeiltu värinvaihtoa – Sinterklaas on vaihteen vuoksi ollut musta ja Piet valkoinen. Toisaalla Pieteistä on oikeasti tehty värillisiä: puna-, kelta- tai vihreäkasvoisia.

Halusivat hollantilaiset sitä tai eivät, jotain muutosta lienee joka tapauksessa luvassa. Zwarte Pietistä on nimittäin keskusteltu YK:ssa saakka, ja Hollannin hallitus lupasi kesällä tehdä Pietistä “maailmanlaajuisesti hyväksyttävän hahmon”.

Vielä tänä vuonna mustaksi maalatuilta Pieteiltä ei ole kuitenkaan voinut Hollannin kaduilla välttyä.

Suomalaisuus houkuttaa ulkosuomalaista

Ranskan-reissulta on kotiuduttu muutama päivä sitten, ja loppuviikko onkin sitten mennyt mahdollisimman epäeksoottisissa merkeissä. Mikä siinä onkin, että ulkomailla asuessa kaikki suomalainen houkuttelee niin kamalasti? Oli se sitten seura, ruoka tai mikä tahansa.

Eilen istuimme iltaa naapurikaupunkimme Haagin keskustassa vajaan kymmenen hengen suomalaisporukassa. Suurin osa mukana olleista oli minulle entuudestaan tuntemattomia, mutta niin se (ulko)suomalaisuus vain yhdistää: ilta oli hirmuisen hauska ja juttua riitti.

Tänään suuntasimme puolestaan päiväreissulle Amsterdamiin. Syynä olivat mitkäs muutkaan kuin Suomi-koulun joulumarkkinat. Glögiä! Lohikeittoa! Joulutorttuja! Joulupukki! Ei tarvitse montaa kertaa käskeä lähtemään.

Joulutorttujen maistelun jätin lopulta joululomaan, sillä äidin joulutorttuja tuskin voittaa mikään. Sen sijaan söimme mukana olleen ystäväni kanssa lohikeittoa ja ruisleipää, ja kotiinviemisiksi ostimme Marlin glögiä (juon juuri), mannaryynejä (joista täytyy tietysti tehdä puuroa iltapalaksi) ja Dumleja (jotka tuli enimmäkseen syötyä jo junamatkalla kotiin).

Eksoottista tämä ulkosuomalaisen elämä!

ruuhka(1)

lukot(1)

joulupukki(1)

joulu(1)

amsterdam(1)

Joulumarkkinat kierrettyämme kävelimme vielä poikaystäväni kanssa pitkin ja poikin Amsterdamia. Markkinapaikka oli aika kaukana Amsterdamin ydinkeskustasta, jonka ulkopuolella onkin ihan viihtyisää.

Mutta en minä edelleenkään oikein lämpene tuolle pääkaupungille. Siellä ei ole oikein mitään sellaista, mikä puuttuisi Hollannin pienemmistä kaupungeista, ja heti kun menee keskustaan, joutuu matelemaan aivan järkyttävissä ruuhkissa ja haistelemaan jatkuvaa ruohonkäryä.

Mutta ehkä se ärsyyntyminenkin johtuu vain tästä suomalaisesta tilaan tottumisesta.

P.S. Eiköhän tätä kirjoittaessani joku kirjoittanut Hollannissa asuvien suomalaisten Facebook-ryhmään, että postihenkilökunnan lakkoilujen ansiosta iso osa A-lehtien aikakauslehdistä on ilmaiseksi luettavissa netissä. Ah, mie niin nautin!

Pakkojuhlattomia juhannusmuistoja

Olen aina ollut juhannuksesta (ja vapusta ja uudestavuodesta ja…) niin innoissani, että nimitän sitä pakkojuhlaksi.

Jostain varhaisnuoruudesta päähäni on ilmeisesti iskostunut sellainen kuvitelma, että pakkojuhlana olisi pakko tehdä juuri jotain tiettyä (lue: mennä mökille hyttysten syötäväksi) ja toisaalta kiellettyä olla tekemättä jotain toista tiettyä muuta asiaa – tai yhtään mitään, jos ei huvita.

Koska en ole kovin mökki-ihminen enkä lainkaan suunnitelmallinen, tänä vuonna en tiennyt vielä aattoaamunakaan, miten juhannukseni viettäisin. Tiesin hyvissä ajoin vain sen, että aion pysyä Helsingissä.

Ja suunnittelemattomuus toimi! Perjantaina päädyin ystäväni ja hänen kavereidensa kanssa huikean hauskoihin juhannustansseihin. Eilisen taas vietin kotona Netflixin parissa. Iltapäivällä kun aurinko tuli viimein kunnolla esiin, kävin myös pariin otteeseen kävelyllä.

Viime vuonna juhannus meni töitä tehden ja palellen, mutta nyt kun aloin miettiä, ennen sitä kivoja juhannuksia on ollut itse asiassa aika monta – ja monessa eri paikassa.

rodos2

rodos

2008-2009

Asuin kaksi kesää Rodoksella, ja juhannusaatto ja -päivä olivat työpäiviä, kuten kaikki muutkin päivät. Töiden jälkeen istuin kuitenkin tuntikaupalla työpaikkani naapurissa olleen marketin jäätelöaltaalla ja höpötin yömyöhään suomalaisen työkaverini kanssa. Ei juhlimisia, vaan päinvastoin todella arkista, mutta monesti parhaat muistot syntyvätkin arjessa.

rovaniemi

rovaniemi2

2010

Lähdin Helsingistä minilomalle Rovaniemelle moikkaamaan ensimmäistä kertaa tuolloin kahden viikon (ja nyt viiden vuoden!) ikäistä veljentyttöäni.

Juhannusaattona menin syömään ja saunomaan lukioaikaisen ystäväni luo. Illalla pyöräilimme tuttavan kotibileisiin ja sieltä vielä baariin. Välissä oli ihan pakko pysähtyä kuvaamaan upeaa yötöntä yötä. Muistan yhden ainoan helteisen, Suomessa vietetyn juhannuksen, ja se oli tuolloin Rovaniemellä. Pyöräillessä ei tarvinnut takkia.

x-default

tampere

2011

Vietin hauskan pitkän viikonlopun minulle tuolloin varsin tuntemattomassa kohteessa, Tampereella. Autiossa kaupungissa oli ehkä kolme ravintolaa auki, mutta oli siellä silloinkin Särkänniemen kesäteatteri sekä ystävieni ihastuttava kesäkoti, jossa kokkasimme tortilloja ja lättyjä sekä viihdytimme itseämme laaduttomalla journalismilla.

wien1

wien2_1

2012

Menetin sydämeni upealle Itävallan pääkaupungille. Wienissä oli niin helteistä, ettei ilmastointilaitteettomassa hostellihuoneessa saanut nukutuksi. Söin parhaita koskaan saamiani mustekalarenkaita Naschmarktilla, kävin ensimmäistä kertaa oopperassa viehättävässä mutta tuskallisen kuumassa Volksoperissa ja söin aika monta kakkupalaa ja jäätelöpalloa.

2013berliini

berliini1

Vuonna 2013

Berliinissäkin oli hellettä. Jalkoihini tuli loppureissuksi järkyttävät rakot, kun kävelin kuumuudessa East Side Gallerylla. Ystäväni vei meidät uimaan järvelle jonnekin vanhan Itä-Berliinin puolelle, ja palatessamme kaupunkiin kävimme tappamassa nälän Marienburgerin superhyvillä hampurilaisilla. Mieleen ovat jääneet myös Kreuzbergin ihmisiä ja elämää pursuavat kadut sekä ilta viinipullon ja hyvän seuran kera joenrannalla.

Oikeasti olen ollut juhannuksena mökillä hyttysten syötävänä viimeksi lapsena – ja silloin vielä taisin pitää siitä. Ei ne hyttyset haitanneet, kunhan vain pääsi juoksemaan suoraan saunasta jääkylmään järveen. Ehkä mun pitää siis luopua pakkojuhla-nimityksestä (ainakin tämän yhden juhlan kohdalla) ja nauttia tulevaisuudessakin omista epäperinteikkäistä juhlaperinteistäni.

Mitkä ovat olleet teidän hauskimpia juhannusmuistojanne?

Tällaista on pääsiäisenvietto Kreikassa

En ole moneen vuoteen varsinaisesti viettänyt pääsiäistä. Lapsena virpominen palmusunnuntaina ja äidin piilottamien suklaamunien etsintä pääsiäissunnuntaina kuuluivat toki ohjelmaan, mutta sen kummempaa juhlintaa asiaan ei ole kuulunut. Paitsi vuosina 2008 ja 2009, jolloin olin pääsiäisenä Kreikassa.

Kreikan väestöstä noin 98 prosenttia on ortodokseja, ja ortodokseille pääsiäinen on kirkkovuoden tärkein juhla. Jos on maassa juhlapyhien aikaan, juhlinnalta tuskin voi välttyä – eikä toki kannatakaan, sillä se on ihan näkemisen arvoista.

 photo IMG_0271.jpg

 photo IMG_0269.jpg

Kreikassa on tapana valmistautua pääsiäiseen paastoamalla. Paasto alkaa karnevaalien päätyttyä ja kestää 40 päivää. Käytännössä se tarkoittaa usein lihansyönnin välttelyä. Se lienee hankalaa useimmille kreikkalaisille, joten vahinko otetaan juhlinnan alettua kunnolla takaisin.

Varmasti tunnetuin kreikkalainen pääsiäisruoka on vartaassa hartaudella grillattu kokonainen lammas, jota syödään pääsiäissunnuntaina. Heti paaston päätyttyä, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kreikkalaiset syövät kuitenkin magiritsaa. Se on keitto, joka perinteisesti valmistetaan karitsan sisäelimistä ja joka toimii pehmeänä laskuna ennen varsinaisen mässäyksen alkua.

Kasvissyöjänä olen kuullut Kreikassa aika monta kertaa, että voi sua raukkaa, kun et voit syödä pääsiäispöydästä mitään muuta kuin salaattia. Onneksi kreikkalainen salaatti on ihanaa ja ainahan voi popsia suklaamunia! (Wikipedian mukaan magiritsaa tehdään myös sieni-kasviversiona, mutta jostain kumman syystä en ole ikinä törmännyt tähän versioon.)

Keväällä 2009 vietin pääsiäistä Ateenassa ja pääsin osallistumaan erään paikallisen hostellin pääsiäissunnuntain juhliin. Hostellin aurinkoisella kattoterassilla grillattiin totta kai lammasta, mutta onneksi sitä salaattiakin oli tarjolla yltäkylläisesti.

 photo IMG_0268.jpg

 photo IMG_0266.jpg

Kreikassa on tapana käydä pääsiäisviikon aikana kirkossa useammin kuin kerran, mutta paaston päätyttyä pääsee myös juhlimaan. On tavallista, että ihmiset suuntaavat baariin pääsiäislauantain ja -sunnuntain välisenä yönä sen jälkeen, kun ovat ensin käyneet jumalanpalveluksessa sekä syöneet yhdessä perheen kanssa.

Tai näin olen ainakin monelta ihmiseltä kuullut. Ateenassa yritin todistaa omin silmin tuota juhlintaa. Lähdimme sveitsiläisen ystäväni kanssa illanviettoon Thissioon, keskustassa olevalle baarialueelle, mutta koska kello oli “vasta” kaksitoista tai yksi, saimme istua baarissa kahdestaan.

Mitä luultavammin olimme liikkeellä (ja luovutimme) aivan liian aikaisin, kun emme roikkuneet paikan päällä paria tuntia pidempään – hulluja nuo eteläeurooppalaiset aikatauluineen!

 photo IMG_0265.jpg

 photo IMG_0270.jpg

Kreikan ortodoksikalenterissa pääsiäinen on monesti eri aikaan kuin katolilaisessa kalenterissa. Tänä vuonna kreikkalaiset juhlivat pääsiäistä viikkoa myöhemmin kuin esimerkiksi suomalaiset. Ehkä joku teistä ehtiikin todistamaan juhlintaa?

Postauksen kuvat eivät todellisuudessa juuri liity pääsiäiseen, sillä valitettavasti en löytänyt muistitikkukätköistäni juhlaan liittyvää materiaalia. Sen sijaan kuvissa esiintyy Monolithoksen kylässä Rodoksella oleva kappeli. Kävin vuorenrinteellä olevassa kappelissa syksyllä 2008. Sieltä on aika kivat maisemat!