Tuleeko freelancerina ikävä takaisin toimistoon?

Keskiviikkoiltana olin jo käymässä nukkumaan, kun mieleen pulpahti idea. Aamuun odottamalla ajatus katoaisi mielestä varmasti, joten otin kännykän esiin ja avasin sähköpostissani uuden viestikentän.

Lopulta laitoin kännykän yötelalle vasta puoltatuntia myöhemmin, kellon ollessa jo melkein seuraavan vuorokauden puolella. Siinä välissä olin näpytellyt noin kolme neljäsosaa kirja-arviosta, jonka olin päättänyt lähettää toimeksiantajalehteni toimitussihteerille seuraavana päivänä. Viimeistelisin sen läppärin ääressä aamulla.

Olen tehnyt kohta kuusi vuotta töitä osa-aikaisena yrittäjänä, ja nykyään tuloni tulevat kokonaan freelance-töistä. Kun aloin opiskella journalismia, en haaveillut työstä kiireisessä uutistoimituksessa tai kerran kuukaudessa ilmestyvässä naistenlehdessä. Vaikka olenkin tehnyt sittemmin molempia hommia, halusin alun perinkin freelanceriksi: paneutua hommiin, joista itse tykkään, olla oma pomoni ja tehdä töitä siellä missä ja silloin kun haluan.

Itselleni keskeisin pointti on aina ollut tuo viimeinen. Kirja, josta tein aiemmin tällä viikolla kirja-arviota, oli Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa. Siinä kaksi kirjoitustyöllä elävää kirjoittajaa muistuttivat, että tällaisessa työssä aivot ovat tärkein työkalu, eikä niitä saa pois päältä. Kirjoittajana en ole koskaan oikeasti töissä kahdeksasta neljään, sillä seuraan maailmanmenoa muinakin aikoina, ja kirjoitan juttuideoita ylös kesken kävelylenkin tai nukkumaanmennessä.

freelancerin_kotitoimisto2

Yrittäjä on joskus yksinäinen

Hollantilaisessa sanomalehdessä Volkskrantissa oli hiljattain juttu toimistotyöläisistä, jotka ovat siirtyneet freelancereiksi, mutta alkaneet sittemmin kaivata takaisin toimistoon. Jutun kirjoittaja kuvailee pitkät pätkät sitä, miten hän on kahden kotoa töitä tehdyn freelance-vuoden jälkeen alkanut kaivata kollegoitaan ja toimistotyötä.

Tunnistin tekstistä omia ajatuksiani, sillä kaksi vuotta sitten keväällä tein ensimmäistä kertaa monta kuukautta putkeen vain freelance-töitä ilman, että esimerkiksi opiskelin samalla. Kevään aikana tuli vietettyä vähän turhan monta työpäivää pyjamassa ja mentyä ulos haukkaamaan happea ensimmäistä kertaa viideltä iltapäivällä.

Työkaverit huonoine vitseineen ja sparrausapuineen ovat ehkä työelämän paras suola, mutta kotona työhuoneessa tuli juteltua korkeintaan pehmoleluille. Pitäjänmäeltä käsin oli myöskin turha huudella lounasseuraa, joten saattoi kulua päiviä, etten puhunut muille ihmisille kuin illalla miehelleni. Kesäkuun ekana päivänä puin hyvin innokkaasti päälleni kotelomekon ja korkokengät ja astuin sisään uuteen toimitukseen.

freelancerin_kotitoimisto4

Mutta yrittäjä on myös vapaa

Ollessani friikkukevään jälkeen kesätoimittajana, menin joka aamu tyytyväisenä töihin. Mutta samaan aikaan tiesin, ettei tämä ole minun juttuni pidemmän päälle.

Jos kirjoitan, haluan kirjoittaa asioista, jotka minut oikeasti sytyttävät. En halua tehdä juttuja pelkästään matkailusta tai tai taloudesta vaan molemmista ja niiden lisäksi vielä monista muista aiheista, erilaisille yleisöille. Kun ajatus ei kulje, haluan lähteä pitkälle lenkille selvittämään ajatuksia tai lopettaa hommat siltä päivältä kokonaan ilman, että sitä pitää selitellä jollekin toiselle.

Volkskrantin jutun kirjoittajakin toteaa, ettei hän oikeasti kaipaa takaisin kokopäiväisen toimistotyön pariin. Työolosuhteisiin on vain saatava muutosta. Freelancer voi kaivata työyhteisöä ja toimiston arkea, mutta jos hän palaa kokonaan palkkatyöhön, tulee helposti ikävä yrittäjän vapautta ja määräysvaltaa.

freelancerin_kotitoimisto1

Työolosuhteisiinkin voi vaikuttaa

Onko freelancetyön pakko olla yksinäistä puurtamista jugurttitahraisessa pyjamassa? Ei tietenkään.

Työ muuttuu helposti sosiaalisemmaksi tekemällä töitä välissä kahvilassa tai vaikka kirjastossa. Siellä voi esimerkiksi tavata tuttuja, joilla on yhtä joustava duuni. Haastattelut ja muut tapaamiset voi hoitaa puhelimen sijaan kasvotusten (mihin ei muuten ainakaan palkollisena toimittajana usein muka ole aikaa). Työ kuitenkin voi olla myös rähjäisenä kotona loisimista silloin, kun haluaa, ja sekin on aika ihanaa.

Omien tapojen muuttaminen tuntuu toki about kaikista hankalalta, mutta ajatus siitä, ettei ihminen edes voisi muuttaa tapojaan, on pöljä. Totta kai voi: sen pitää vain lähteä omasta halusta ja sen ajatuksen sietämisestä, ettei muutos tapahdu päivässä tai vielä viikossakaan.

Minusta ehkä kaikkein parasta freelancerin vapaudessa on se, että työtä voi tehdä siellä missä haluaa. Ulkomailla asuvalle se on totta kai aivan keskeistä. Keväällä 2015 paiskin hommia paitsi Pitskussa myös Teneriffan-talvikodissamme ja portugalilaisessa hotellihuoneessa. Tällä hetkellä kaikki toimeksiantajani ovat Helsingissä, vaikka minä asun Hollannissa.

Joten vastaus otsikon kysymykseen: ei tule ikävä. Mutta se on hyvä tiedostaa, ettei friikunkaan arki välttämättä rullaa heti ongelmitta. Uuteen totuttelu ja vanhoista rutiineista opettelu ja niiden korvaaminen omilla toimivilla tavoilla vie oman aikansa. Ja niitä omia, toimivia tapoja on vain pakko osata itse etsiä.

Onko teidän lukijoiden joukossa samankaltaista työtä tekeviä pienyrittäjiä? Miten te pidätte paletin kasassa niin, etteivät kotitoimiston seinät kaadu päälle?

Kysymyksiä, kiitos!

Terveiset Hollannista, missä on jo melkein nautittu kesästä! Aurinko on paistanut viikon putkeen, lämpömittari kivunnut yli 15 asteeseen ja tietenkin sopivasti samaan aikaan neljän tentin suma on painanut päälle.

Tulin tänne pohtimaan, ovatkohan kysymys-vastauspostaukset ihan vuotta 2011. Myönteisenkin vastauksen uhalla ajattelin nimittäin lähiviikkoina väkertää sellaisen, sillä viime aikoina olen saanut paljon kysymyksiä Hollannissa opiskelusta ja olisi mukava saada vastaukset kysymyksiin samaan postaukseen.

Teen postauksen tenttiviikkojen loputtua huhtikuun puolella, joten ajattelin nyt pyytää teiltä lisää kysymyksiä, mikäli sellaisia tulee mieleen. Udella saa toki muustakin kuin opiskelusta, joskaan en välttämättä lupaa vastata. Hehe.

Laittakaa siis tulemaan kysymyksiä viimeistään perjantaina 7. huhtikuuta joko kommentilla tai sähköpostitse (etunimi.sukunimi@kursiivi.com). Facebookissa ei kannata lähettää yksityisviestejä, sillä tuo naamakirja on vähän semmoinen paikka, että se ilmoittelee uusista viesteistä silloin kun haluaa.

Mukavaa viikkoa sille puolelle näyttöä! Toivottavasti sielläkin paistaa!

Tunnustuksia ja hyvin subjektiivisia mielipiteitäni bloggaamisesta

Samalla, kun pähkäilin, mitenhän muuttaisin blogini nimeä ja saisin taas aktivoiduttua tämän harrastuksen parissa, ihana Laura etelänaapuristamme Belgiasta muisti minua Blogger Recognition Award -blogitunnustuksella. Saman tunnustuksen sain itse asiassa jo kuukausia sitten Menninkäiseltä. Lämmin kiitos tunnustuksista molemmille naisille! Sellaisen saaminen tuntui molemmilla kerroilla tosi hyvältä, hymyilytti ja kannusti viimein klikkaamaan tuota Lisää uusi artikkeli -kohtaa WordPressissä.

Haasteen ideana on, että tunnustuksen saanut bloggaaja kertoo oman blogitaipaleensa alusta, antaa vinkkejä uusille bloggaajille ja nimeää kymmenen uutta blogitunnustuksen saajaa. Tarkoituksenani oli tarttua aiheeseen jo viime keväänä, kun Menninkäinen kirjoitti aiheesta, mutta no, kuten huomaatte, mulla jäi aika monta postausaihetta viime vuonna pelkäksi suunnitelmaksi. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan, I guess.

rodos

rodos2

Kuinka aloin blogata?

Kun vuosiluku vaihtui 2017:ksi, tajusin, että ekan blogini perustamisesta on kulunut kahdeksan vuotta. Talvella 2009 suunnittelin Rovaniemen-talven jälkeen paluumuuttoa Kreikkaan, ja kuten moni muukin ulkosuomalainen bloggaaja, ajattelin blogin olevan hyvä kanava kuulumisten kertomiseen. Niinpä aloin kirjoittaa sellaista.

Blogini kulki alkuun nimellä Home Is Where the Heart Is ja myöhemmin Helsinkiin muutettuani nimellä Ioanna, ja sitä lukivat tietääkseni lähinnä muutamat kaverini ja äitini. Myöhemmin muitakin lukijoita alkoi kuitenkin tulla. Vuonna 2012 lopetin hetkeksi bloggaamisen työ- ja opiskelukiireiden vuoksi, kunnes kesällä 2013 aloin kirjoittaa Matkakuumetta.

Ekat blogini olivat sellaisia kuulumisblogeja, joihin kirjoittelin about kaikesta, mitä mieleen sattui tulemaan. Kantavia teemoja olivat kuitenkin aina ulkosuomalaisuus sekä reissuista ja muista maista haaveilu. Kovin perustavanlaatuisesti en siis ole tainnut kasvaa kahdeksassa vuodessa, heh.

rodos6 rodos5

Mitä neuvoja antaisin aloitteleville bloggaajille?

Tämä kohta haastetta on vaikea, sillä kuten Sarikin kirjoitti vähän aikaa sitten, mitään yhtä oikeaa tapaa blogata ei ole. Sen takia voin ainoastaan antaa vinkkejä siihen liittyen, millaisia blogeja luen itse mielellään. Täysin subjektiivisia mielipiteitä siis! Moni muu on varmasti aivan eri mieltä.

Mieti, miksi haluat blogata. Tykkäätkö kirjoittaa? Haluatko jakaa tietoa asiasta, josta tiedät mutta josta kukaan muu ei tunnu kirjoittavan? Vai tahdotko jakaa kuulumisiasi perheellesi ja kavereillesi toiselle puolen maapalloa? Syitä blogata on monia. Oleellisinta on kuitenkin, että kirjoittaminen ja/tai kuvaaminen tuntuvat luonnollisilta tavoilta ilmaista itseä. On aika turha perustaa blogi vaikkapa vain lisätienestien ja ilmaisen tavaran toivossa, jos bloggaaminen ei itsessään tunnu sellaiselta puuhalta, johon haluaisi käyttää aikaansa.

Kirjoita napakasti. Minussa on sen verran kielinipon, punakynänatsin ja helposti turhautuvan ihmisen vikaa, etten taatusti ala lukea uutta blogia, jossa yhdyssanat kirjoitetaan järjestäen erikseen ja tekstikappaleet ovat A4:n pituisia. Lisäksi, toisin kuin varmaan monille muille, teksti on minulle paljon tärkeämpää kuin blogin visuaalinen ilme. Näen kyllä punaista, jos joku kirjoittaa julkisesti Comic Sansilla, ja joltain vuodelta 2005 olevat blogipohjat ovat jokseenkin luotaantyöntäviä. Jään kuitenkin harvoin seuraamaan blogia pelkkien valokuvien vuoksi. Hyvä teksti sen sijaan herättää tunteita ja ajatuksia sekä innostaa kommentoimaan.

Kannusta vuorovaikutteisuuteen. Suurin osa bloggaajista varmasti ilahtuu, kun blogiin tulee kommentti tai joku tykkää uudesta postauksesta Facebookissa. Jos haluat saada palautetta kirjoituksistasi, tee palautteenannosta helppoa. Kiinnitä huomiota esimerkiksi siihen, miten helposti vaikkapa kommentointi-nappi löytyy postauksen yhteydestä. Minusta kivointa on, ettei kommentointi vaadi esimerkiksi kirjautumista johonkin tiettyyn palveluun vaan voin vaan jättää kommenttini käyttämällä nimimerkkiä ja sähköpostiosoitetta. Kannattaa toki myös lukea ja kommentoida toisten tekstejä, sillä se paitsi ilahduttaa kanssabloggaajia myös innostaa heitä kommentoimaan sinun tekstejäsi.

Tee sitä, mistä tykkäät, äläkä stressaa turhasta. Ohjenuoria on turha tuijotella liikaa. Blogia saa kirjoittaa juuri niin usein tai harvoin kuin haluaa ja niin puhtaana harrastuksena kuin työkseen. Postauksia ei kannata myöskään miettiä loputtomiin: netissä on se hyvä puoli, että kirjoitusvirheitä ja aivopieruja voi korjailla myös jälkikäteen. Pääasia on minusta se, että blogi tuo enemmän iloa kuin harmia elämääsi. Bonusta on, että kun olet itse innostunut siitä, mitä teet, innostus tarttuu myös lukijoihin ja kannustaa heitä palaamaan blogisi pariin myöhemmin.

rodoksen_tuulinen_ranta

rodos4

Keille haluan antaa tunnustuksen?

Yritän jakaa tunnustuksia sellaisille lempparibloggaajilleni, joiden en muista jo kirjoittaneen aiheesta. Tässä siis tunnustukset kuudelle kanssabloggaajalle, joita kaikkia halua kiittää hienoista blogeistaan.

Laura on blogannut jo vuosia Britanniasta. Alkuvaiheessa My Post-University Life kertoi yliopisto-opiskeluista Skotlannissa, nykyään enemmän arjesta Englannissa ja sieltä käsin tehdyistä reissuista. Lauralla tuntuu myös olevan aika mahtava työ, sillä hän asui juuri pari kuukautta New Yorkissa sen ansiosta! Lauran blogista huokuu hyvä ja elämänmyönteinen tunnelma, minkä vuoksi olen lukenut sitä jo vuosia.

Annika on blogannut vuosia, muun muassa Skotlannista ja Barcelonasta, mutta nyt hän asuu Helsingissä. Minusta Home and Away -blogissa parasta onkin lukea paluumuuttajan ajatuksista ja Suomeen sopeutumisesta monen ulkomaanvuoden jälkeen. Niiden lisäksi Annika kirjoittaa arjesta ja reissuistaan mukavan tarttuvasti niin, ettei hidastunut bloggaustahtikaan haittaa!

Chez Helenaa kirjoittaa perheineen Etelä-Ranskassa asuva toimittaja Helena Liikanen-Renger. Tykkään Helenan blogista varsinkin siksi, että hänellä on taito kirjoittaa mistä tahansa aiheesta kiinnostavasti ja ilman, että blogin punainen lanka tuntuisi hukkuvan. Harmi kyllä Chez Helena saa ainakin näin vuoden pimeimpään aikaan miettimään, miksi muutimmekaan Hollantiin emmekä aurinkoiselle Ranskan Rivieralle…

Viisi kymppiä lasissa -blogia kirjoittaa blogin nimen mukaisesti viisikymppinen Aino, joka työskentelee ja asuu Luxemburgissa. Blogi kertoo siitä “mitä milloinkin mieleen tulee”, ja just hyvä niin! Aino on asunut yli parikymmentä vuotta nykyisessä kotimaassaan, minkä vuoksi ihastelen aina sitä, miten iskevää ja hyvää suomea hän kirjoittaa.

Maria Annala on pitkän linjan toimittaja, joka muutti vuonna 2015 Bostoniin rakkauden perässä. Amerikkaa ymmärtämässä kertoo elämästä ja uuteen totuttelusta uudessa rapakon takana. Maria kuuluu niihin bloggaajiin, joiden sujuvaa ja tarkkaa kirjoitustyyliä jaksan fanittaa.

Naapurikaupungissamme Utrechtissa asuvan Sadun blogi on yksi uusimmista lemppareistani. Hollanninsuomalainen kertoo monipuolisesti (perhe-)elämästä yhdessä Hollannin suurimmista kaupungeista. Sadun kanssa meitä yhdistää paitsi asuinmaa myös kuoroharrastus, Sadun osalta tosin huomattavasti ammattimaisemmin. Hollantilaisten aivotusten ihmettelyn lisäksi tykkäänkin lukea etenkin hänen musiikkiharrastuksestaan.

bloggeraward

Tässä vielä Blogger Recognition Award -tunnustuksen saajan ohjeet:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Vanhojen muistelun kunniaksi postauksen kuvat ovat ensimmäiseltä blogivuodeltani 2009 ja silloiselta kotisaareltani Rodokselta.