Millainen oli toinen opiskeluvuoteni Hollannissa?

Huhhuh. Nyt se on taas ohitse, yksi opiskeluvuosi nimittäin.

Kävin tiistaina tekemässä vuoden viimeisen tentin, joka oli samalla kandiopintojeni viimeinen pakollinen tilastotieteen kurssi. Koska olen suuntautumassa tutkimuspuolelle, taidan kyllä päästä tai joutua opiskelemaan vielä paaaaljon lisää tilastoa, mutta olen onnellinen tämän kurssin päättymisestä ja läpimenosta: se tarkoittaa nimittäin sitä, että saan tehdä kandidaatintutkielman ensi vuonna.

Kirjoitin ekasta opiskeluvuodestani aika tarkalleen vuosi sitten, ja koska se on ollut yksi blogini luetuimpia kirjoituksia, päätin tehdä oman postauksensa myös tokasta vuodesta.

Mitä opiskelin toisena vuonna?

Syksyllä kävin yhden tilastotieteen kurssin, joka sovelsi tilastoja aiempia kursseja enemmän käyttäytymistieteisiin ja oli sen takia kivempi. Mutta se oli myös työläs ja vaikea kurssi, mistä esimerkkinä eräs prosenttiluku: 72 prosenttia vuosikurssistani feilasi SPSS-tentin ensimmäisellä yrittämällä.

Syksyllä opiskelin myös lasten ja nuorten psykopatologiaa, stressisairauksia, diagnostiikkaa ja vähän ekaa vuotta syventävämmällä otteella kognitiivista ja sosiaalipsykologiaa. Hajoilin ryhmätöihin ja tehtävien määrään: luentolukemisten perässä pysyminen oli ihan mahdotonta, kun muuta tekemistä oli niin paljon.

Mutta jotenkin siitäkin selvittiin – ja opittiin.

Kolmannessa jaksossa, jolloin opiskelin ekaa kertaa sitä, mitä halusin, tunsin olevani ekaa kertaa näiden opintojen aikana balanssissa: viisi päivää viikossa yliopistolla, ja siinä ajassa kaikki hommat sai hyvin tehtyä ja viikonloput pidettyä vapaana. Vietin ihanan kaveriviikonlopun Leidenissä, kun ystävät Suomesta olivat kylässä, synttäriviikonlopun Kölnissä ja vielä yhden pitkän viikonlopun Suomessa. Silti sain tenteistä kokonaisuutena paremmat arvosanat kuin koskaan aiemmin.

Viimeinen jakso oli taas vähän hevimpi. Oli taas tilastoa ja yksi, aivan omaa luokkaansa oleva kurssi, jolla opeteltiin vuorovaikutustaitoja ja kohtaamaan omia demoneita, jossa oli älyttömästi lähiopetusta ja joka vei siksi hemmetisti paitsi aikaa myös henkisiä voimavaroja. Mutta se toi mukanaan myös uusia ystäviä ja hauskoja hetkiä.

Ja nyt siitäkin jaksosta on jo selvitty. Kun kaikki neljännen jakson kurssit on kirjattu opintopistetililleni, siellä on yhteensä 125 noppaa. Kandidaatintutkinnosta puuttuu siis enää 55 opintopistettä.

Mitä opin toisena vuonna?

Syksyllä lukuvuoden alettua toiveet siitä, että toinen vuosi olisi jotenkin helpompi kuin eka vuosi, sai aika nopeasti haudata. Heti ekalla viikolla piti kirjoittaa muistaakseni kolme esseetä sekä lukea ihan saakelisti kirjallisuutta. Tajusin, että Leidenissä ei tunneta mitään pehmeää laskeutumista.

Toinen lukuvuosi oli ja ei ollut sitä, mitä odotin. En arvannut syksyn olevan niin raskas ja aikaa vievä, mutta siinä veikkaus meni nappiin, että vaikka opiskeltava materiaali vaikeutuu, omat opiskelumetodit paranevat ajan myötä ja se alkaa näkyä jossain.

Toisena vuonna opin, miten ja mitä tentteihin pitää lukea. Uskalsin alkaa luottaa siihen, että luentoprujuja voi pitää ohjenuorena kurssilla kuin kurssilla, 700-sivuisia kirjoja ei oikeasti tarvitse osata sanasta sanaan, eikä niitä sillä tavalla edes kannata opetella.

Mutta joskus sekin on liikaa, että pitäisi lukea kolmeen neljään tenttiin viikon tai kahden aikana, ja kun siltä tuntuu, kannattaa jättää joku tentti uusintaan (vaikka täällä niitä uusintapäiviä onkin vain sen yksi per vuosi). Senkin uskalsin tehdä ekaa kertaa tokana vuonna, ja eipä kaduttanut kyllä yhtään.

Opin myös sen, että viikonloput kannattaa oikeasti pitää vapaata, ja jotta ne voisi pitää vapaana, opiskeluaikataulu kannattaa suunnitella melko tarkasti. Minulle parhaiten toimii se, että listaan viikoittain, mitä pitää tehdä, ja jaan tehtävät päiville. Jokaisella on omat metodinsa, mutta itselleni läheiset välit kalenterin kanssa sopivat paremmin kuin hyvin.

Oleellisimpana tajusin ehkä sen, että kun homma pysyy balanssissa, opiskelusta voi myös nauttia. Jos haluaa paiskia ylitöitä, ehtii myös tehdä vähän oikeita töitä, saa nukuttua paremmin ja ennen kaikkea kerkeää myös antaa aivoille aikaa levätä. Kyllähän täällä hommia saa tehdä, mutta ei se toisaalta niin haittaa, kun tekee välissä muutakin ja tykkää oppimastaan.

bullet journal

Kannattiko tänne lähteä?

Näin kahden Hollannin-vuoden jälkeen minun on pakko sanoa, että olen varmasti ikuisesti onnellinen siitä, että uskalsin lähettää vähän sokkona hakemuksen Leideniin ja ottaa opiskelupaikan vastaan.

Se oli toki iso asia mutta myös niin kovin oikea. Edelleen ajattelen, että voin koska tahansa palata Suomeen ja ehkä jopa löytää töitä vanhan alani parissa, jos siltä tuntuu, mutta toistaiseksi tuota vaihtoehtoa ei ole tarvinnut edes leikillään miettiä.

Olin halunnut opiskella psykologiaa lukioikäisestä lähtien, ja vaikka journalismikin on mun juttu, psykologia taitaa olla vielä enemmän mun juttu. Lukutoukka mikä lukutoukka, mutta tykkään opiskella yliopistossa enemmän kuin ammattikorkeakoulussa. Tänä vuonna olen lisäksi tajunnut, että tutkijana pääsisin yhdistelemään toimittajan työn parhaita puolia moniin psykologin ja akateemikon työn hyviin puoliin, mikä on antanut lisää suuntaa elämälle.

Tykkään myös asua Hollannissa, josta en tiennyt oikein mitään ennen tänne muuttoa. Vuosi sitten kirjoitin, etten usko meidän asuvan täällä aina, mutta nyt näytän jo varovaisesti vähän vihreämpää valoa pidemmällekin asumiselle Hollannissa: juuri nyt en näe meidän asuvan missään muuallakaan, ja mikä tärkeintä, ei näe puolisokaan. Täällä tämä arki ja koti ja elämä nyt kuitenkin on.

10+1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Viime viikolla ulkosuomalaisten blogeissa alkoi kiertää ulkosuomalaisuutta ja matkustelua kiertävä haaste. Ilokseni Eau de Cologne -blogin Johanna ja Puolivälissä-blogin Päivi naapurista Saksasta heittivät haasteen minullekin.

Lämmin kiitos siis molemmille kanssabloggaajille! Aiheeseen oli hauska tarttua.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Tykkään Hollannissa niin monesta asiasta, että on vaikea nimeä vain yhtä parasta asiaa. Lyhyet välimatkat ja keskeinen sijainti ovat ainakin parhaasta päästä.

2. Entä ikävintä?
Koska ei ole Hollannin vika, että asun kaukana monista läheisistä ihmisistä, valitsen sellaisen käytännöllisen asian kuin kielen. Hollannin kieli ei ole kovin kovaa valuuttaa tämän maan rajojen ulkopuolella, ja mietin usein, että olisi varmaan motivoivampaa opetella hieman isompaa ja maailmalla hyödyllisempää kieltä.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
Olen saanut pienen pakkomielteen Uudesta-Seelannista, ja koska sinne lähtemisen isoimpana esteenä on raha, suuntaisin varmasti sinne.

haagse_bos

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Minulta pitäisi varmaan kysyä, mihin en matkustaisi uudestaan! Palaan melkein aina mielelläni paikkoihin, joissa olen jo käynyt.

Esimerkiksi Hongkongissa haluan kuitenkin käydä uudestaan ihan vain sen takia, että kun olin siellä ekaa kertaa viitisen vuotta sitten, olin melkein koko reissun ajan sairaana enkä ehtinyt nähdä juuri mitään.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Kuten edellisestä postauksestani voinee päätellä, kaipaan kovasti suomalaista leipää, jonka rakenne on ihan erilainen kuin vaikka hollantilaisen leivän. En siis ikävöi pelkästään ruisleipää vaan myös kaurapaloja, maukkaita mutta pehmeitä sämpylöitä ja (äidin leipomaa) rieskaa.

Suomalaisia jugurtteja kaipaan aika ajoin. Joskus iskee myös kermajuustonhimo, vaikka Hollannissa onkin paljon voimakkaamman makuista juustoa, josta yleisesti ottaen tykkään enemmän.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Koska olemme suomalainen pariskunta ulkomailla, Suomeen paluu on totta kai aina mahdollinen. Juuri tällä hetkellä en kuitenkaan näe hirveästi syytä sille, miksi muuttaisimme takaisin. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu ja mitä mielessä liikkuu vaikkapa viiden tai viidentoista vuoden kuluttua.

amsterdamin_kanaalit

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
Mielenkiintoisin on varmastikin kuninkaan päivä, jota vietetään kuningas Willem-Alexanderin syntymäpäivänä 27. huhtikuuta.

Kuninkaan päivänä joka kaupungissa on tapahtumia, kuten katukonsertteja ja -kirppiksiä sekä ruokatoreja. Kaikki pukeutuvat kuningasperheen väriin eli oranssiin tai Hollannin lipun mukaisesti punaiseen, siniseen ja valkoiseen. Ihmiset purjehtivat hiprakassa veneillä kanaaleissa ja ovat kovaäänisiä.

Toisaalta vaikka kuninkaan päivä on suuruudessaan ihan omaa luokkaansa, Hollannissa vietetään samantyyppisesti myös monia muita juhlia. Ainakin syöminen ja juominen veneessä koko perheen tai kaveriporukan voimin ilman pelastusliivejä on hyvin hollantilainen juttu, jota tehdään joka juhlatilanteessa, jos sää edes jotenkuten sen sallii.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Henkilökohtaisesti se, ettei elämä muuttunut vain asuinpaikan suhteen: vaihdoin myös täysipäiväisestä työstä kokoaikaiseen opiskeluun. Ulkomaille muutto on totta kai itsessäänkin iso juttu, mutta itselleni stressaavinta oli se, että se muutti elämässäni niin monta muutakin asiaa, minkä vuoksi olen vähän saanut hakea itseäni uudelleen.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Toki! Tällä hetkellä muutto ei ole ajankohtainen, enkä haaveile muualla asumisesta (paitsi ehkä kakkoskodista Teneriffalla). Jos joskus tulee kuitenkin vaikkapa mahdollisuus muuttaa töiden perässä uuteen maahan, se varmasti kiinnostaa kovasti.

katwijkin_ranta

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
Varmasti itselleni hieman yllätyksenä tullut kosinta!

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Meillä on suunnitelmissa kesälomareissu autoillen Etelä-Ranskaan, Italiaan ja Sveitsiin (saa kertoa vinkkejä sieltä suunnalta!) Lisäksi olen menossa sekä heinäkuussa että lokakuussa Suomeen. En toki pahastu mahdollisista muista reissuistakaan, mutta sellaisia ei ole ainakaan vielä suunnitelmissa.

Heitän haasteen eteenpäin Elämänmakuja äidiltä tyttärelle -blogin Lauralle, Hollanninsuomalainen-blogin Satulle, Kotona kaikkialla -blogin Iinalle sekä Laura’s Itinerary -blogin Lauralle!

Asioita, joita en tiennyt Hollannista

Tiesin Hollannista aika vähän ennen kuin muutin tänne asumaan. Olin käynyt maassa pari kertaa ennen kuin raahasin mukanani pari suhteellisen heviä matkalaukkua.

Nyt täällä on tullut asusteltua jo melkein pari vuotta, eikä ole mikään kiire pois. Mutta vaikka asuinmaan valinta meni hyvin monessa mielessä nappiin, on niitä kummastuksen  ja joskus ärsytyksenkin aiheitakin riittänyt.

Tässä siis muutama omituinen juttu, joita en tiennyt Hollannista ennen kuin tänne muutin.

Leipää on paljon, ja se on pahaa

Hollantilainen tykkää leivästä. Aamupalaksi syödään leipää hagelslagilla eli strösseleillä, lounaaksi syödään leipää ja aika monesti tuntuu, että mistään ei muuta välipalaa saakaan kuin leipää.

Erään hollantilaisen kurssikaverini pahin painajainen oli viettää lukioikäisenä muutama viikko vaihdossa Britanniassa: host-perhe söi nimittäin sekä lämpimän aamiaisen että lounaan. Tuttavaani siteeraten, so disgusting.

Siihen olen jo sopeutunut, että leipää pitää ihmisen syödä: onneksi en ole keliaakikko tai hiilihydraattihysteerikko. Mutta siihen en kyllä totu koskaan, että se on niin pahaa. Koitin miettiä, miten kuvailisin hollantilaisen supermarkettileivän makua, ja mieleeni tuli vain sanapari ”höttöinen pahvi”.

Edellisen muuton jälkeen olen viimein yrittänyt opetella karistamaan suomalaisen asenteen itsestäni ja hakenut lauantaisin tuoreen leivän markkinoilta, suoraan leipomon myyntipisteeltä. Se on onneksi yleensä ihan hyvää. Mutta on mulla silti ikävä ruisleipää.

hollantilaista_leipää

Käsienpesusta on tehty vaikeaa

Maailman pisimmällä kansalla on totta kai ehkä maailman pienimmät vessat. Ne on niin pienet, että monesti niissä ei ole tilaa käsienpesualtaalle, ja jos on, hanasta tulee vain jääkylmää vettä. Sen vuoksi en edes viitsi niin hirveästi moittia hollantilaisia, jotka eivät pese käsiään (niitä riittää). En hirveästi – mutta vähän kuitenkin.

Nimittäin siinä tammikuun kosteassa kalseudessa, kun olen kolmatta kertaa kolmen kuukauden sisään flunssassa, ei paljoa naurata, kun käsiinsä pärskivät kanssaihmiset eivät vaivaudu tekemään mitään pöpöjen levittämisen ehkäisemiseksi. Eihän se jääkylmällä vedellä läträäminen mitään hauskaa puuhaa ole, eikä niin kauhean hyödyllistäkään, mutta minä – suomalainen – sentään yritän! Joskus käsidesillä tehostettuna, toisinaan en.

Talven flunssakauteen kuuluu muuten myös se, että samaan aikaan, kun ainakin minä pukeudun villapipoihin ja nahkahanskoihin, alle kouluikäiset naperot istuvat bakfietseissä ilman mitään käsiensä ja korviensa suojana. Se kuulemma karaisee, ja onhan se tärkeää, kun sisälämpötila on kuitenkin talvisin sen 16 astetta.

kirkon_lammas

Lammas kirkon pihalla – ihan normaalia

Hollanti on maa, jossa ei ole tilaa hukattavaksi. Kaikki pinta-ala tuntuu olevan jossain hyötykäytössä. Sen näkee konkreettisesti, kun katselee littanaa maata junan ikkunasta.

Hollanti on maailman toiseksi suurin maataloustuotteiden viejämaa, mikä on ihan hyvin valtiolle, jonka pohjoisimmasta kolkasta eteläisimpään ajaa reilussa kolmessa tunnissa. Samantien, kun pääsee minkä tahansa kaupungin ulkopuolelle, tulee vastaan peltoaukeita ja niillä laiduntavia eläimiä. Keväällä ikkunasta voi ihailla sitä kuuluisaa kukkaloistoa. Samalla horisontissa näkyy korkeita toimistorakennuksia ja tiiviisti rakennettuja asuinalueita.

Tulppaanipeltoja lukuun ottamatta nuo kaikki olivat ennen asioita, joita en tiennyt Hollannista. Mielestäni huvittavinta on kuitenkin se, että kaiken pinta-alan täsmällinen hyödyntäminen ja maatalousperinne heijastuvat siihenkin, että ihmisillä on kotieläimiä jopa keskellä kaupunkia. Herään nykyään monena aamuna kanojen kotkotukseen: meidän alakerran naapurillamme kun on pihallaan kana-aitaus. Siellä ne siivekkäät kaverit pitävät meteliä tätäkin tekstiä kirjoittaessani.

Hollannissa on ihan normaalia, että ainakin, jos asuu omakotitalossa, pihalla elelee muutama kana tai vaikka vuohi. Myös lampaisiin törmää vähän siellä sun täällä – muun muassa meidän kylän kirkon pihalla. Itse taidan kuitenkin aloittaa eläintenpidon kissan hankkimisesta.

Mikä sinua jaksaa kummastuttaa entisessä tai nykyisessä asuinmaassasi?

 

 

Eksoottinen päiväretki Lapin korvessa

Lapsena Ranualla asuessa minulle oli ilmiselvää, että luontoa riittää ympärillä. Itse asiassa sitä riitti tylsistymiseen asti, sillä olisin kaivannut ympärille vähän muutakin kuin metikkoa.

En pitänyt mitenkään ihmeellisenä sitä, että Ranualta pystyy päiväretkeilemään sellaisissa paikoissa kuin nyt vaikkapa Korouoma. Metsää, mäkiä, korpea ja lampia – big deal, niitähän nyt on kaikkialla.

Arvaatteeko, mitä nykyään Hollannissa asuessani odotan Suomen-lomiltani eniten? No, sitä tylsää luontoa tietysti.

korouoma5

Viime viikolla, kun sain tentit tehtyä, hyppäsin lentokoneeseen kohti Suomea. Tällä kertaa en kuitenkaan jäänyt Helsinkiin vaan vaihdoin Helsinki-Vantaalta suoraan Rovaniemen-lennolle. Lauantaiksi oli ohjelmassa veljentytön synttärit, ja perjantaita ajatellen kysyin jo hyvissä ajoin vanhemmiltani, voisimmeko mennä päiväretkelle Korouomaan.

Korouoma on Posiolla sijaitseva rotkolaakso ja luonnonsuojelualue, joka on suunnilleen tunnin ajomatkan päässä lapsuudenkodistani. Olen käynyt siellä monta kertaa, sillä lapsena sinne mentiin aina päivähoidon ja koulun retkillä. Mutta nyt edellisestä kerrasta oli tainnut kulua jo viitisentoista vuotta, enkä suoraan sanottuna muistanut paikasta enää paljoakaan.

korouoma6

korouoma7

Pari viikkoa sitten Posiolla satoi vielä lunta, mutta viime viikonloppu oli onneksi niin aurinkoinen ja lämmin, että t-paidassa tarkeni hyvin patikoida. Onkohan muualla kuin Lapissa edes mahdollista, että varjossa on melkein 25 astetta lämmintä, mutta järvellä kelluu edelleen jäälauttoja?

Aloitimme patikkareissun Ranuantien varresta Lapiosalmelta, mistä voi lähteä 25 kilometrin vaellusreitille – tai sitten just niin pitkälle tai lyhyelle reitille kuin itse haluaa. Jos haluaa nähdä niitä Korouoman kuuluisia jääputouksia, kannattaa reissu aloittaa Saukkovaaran pysäköintialueelta.

Tuo Lapiosalmelta lähtevä pätkä on aika kevyt patikkareitti: kapeaa metsäpolkua ja jonkin verran mäkiä, mutta kuitenkin niin moneen kertaan tallattua, että välissä teki mieli juosta (ja yksi polkujuoksija reitillä tulikin vastaan). Korouomasta löytyy kuitenkin myös vaativampia reittejä, joilla on enemmän korkeuseroja.

Meidän reissulla tavoitteena oli lähinnä sellainen kiva päiväkävely luonnossa: Pysähdyimme pannukahveille jo vajaan parin kilometrin jälkeen. Sytytimme nuotion, söimme äidin pakkaamat eväät ja jatkoimme sitten taas matkaa. Kolmen neljän kilometrin jälkeen vastaan tuli metsän keskellä nököttävä vuokrakämppä, jonka kohdalla käännyimme takaisin ja talsimme samaa reittiä autolle.

korouoma8

korouoma1

Reissu juuri sen luonnon keskellä, jossa en vielä reilut kymmenen vuotta sitten nähnyt mitään ihmeellistä, tuntui nyt melkein taianomaiselta.

Hollannissa saa hakemalla hakea metsää, ja kunnon mäkienkin perässä joutuu matkustamaan aivan maan eteläosiin, Limburgiin. Tällaista meininkiä, että on ylipäänsä mahdollista ajaa kilometrejä, jopa kymmeniä kilometrejä, ilman, että vastaan tulee välttämättä yhtään autoa, tuntuu jo kahden Hollannissa asutun vuoden jälkeen aika uskomattomalta. Täällä kun ruuhka on vasta silloin, kun auto ei enää liiku mihinkään.

Voi sitten miettiä, miten siistiä se on sellaisen ihmisen mielestä, joka ei ole koskaan aiemmin nähnyt samanlaista koskematonta luontoa. En ihmettele yhtään, että Lapin-matkailu on nyt niin huudossa. Täälläkin on sanomalehdissä jatkuvasti Lapin-matkailumainoksia. Samaan aikaan, kun matkustimme Lappiin viikonlopunviettoon, hollantilainen matkatoimisto Voigt Travel aloitti kesäpakettimatkat Amsterdamista Rovaniemelle.

Toivon täällä itsekseni, että kohta tuota Amsterdamin ja Rovaniemen väliä voisi lentää myös suorilla reittilennoilla. En edelleenkään haluaisi asua paikassa, jossa ympärillä ei ole muuta kuin metsää, mutta keskellä korpea lomailu nollaa aivot parhaalla mahdollisella tavalla.

korouoma2

Muut ulkosuomalaiset, tuntuuko Suomi teistä yhtään eksoottiselta?

Toukokuun parhaat (vaikka onkin jo ihan kesäkuu)

Kun tenttiviikko osuu kesäkuun alkuun ja sen jälkeen pääkoppa kaipaa vähän nollausta, ehtii (tai jaksaa) toukokuun juttuja miettiä vasta kesäkuun puolessavälissä. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan tule ihan liian myöhään. Toukokuussakin nimittäin sattui kivoja asioita, joita tahdon teidän kanssanne jakaa.

A Little Life -kirja

Ostin A Little Lifen pokkarina jo helmikuun lopussa Kölnistä, kun kaipasin junamatkalle lukemista. Aloitin sen lukemisen silloin, mutta meni aika kauan, kun aloin päästä kirjaan sisälle. Ja kesken se on vieläkin, mutta nyt pidän sitä jo parhaana lukemanani kirjana aikoihin.

A Little Life kertoo neljästä New Yorkissa asuvasta kaveruksesta, joiden elämää se seuraa vuosikymmenten ajan. Vaikka kirjassa on tavallaan neljä päähenkilöä, sen keskeisin henkilö on Jude, johon hirvittävä lapsuus on jättänyt  jälkiä, joita turvallisessa ympäristössä varttunut ei osaa kuvitellakaan.

Olen kuullut, että kaikki A Little Lifesta kuulleet ja kiinnostuneet eivät ole edes uskaltaneet siihen tarttua. Kirja kuvaakin paikoin niin kaunistelemattomasti esimerkiksi insestiä, että olen välissä itkenyt se kädessä ja lukenut vain väkisin eteenpäin, jotta kamalat kohtaukset päättyisivät.

Mutta vaikka kirja on järkyttävä, se on myös järkyttävän kauniisti kirjoitettu ja tärkeä, ja se kannattaa ehdottomasti lukea. Veikkaan, että sitten kun olen viimein kahlannut kaikki reilut 700 sivua läpi, minua harmittaa, kun kirja loppuu. Eikä minusta todellakaan tunnu siltä usein tällaisten tiiliskivien kohdalla.

Uuden kodin pienet ilot

Ihanaa huomata, että melkein kahden kuukauden uudessa kodissa asumisen jälkeen, pienistä asioista jaksaa edelleen iloita.

Helle tuntuu erityisen ihanalta, kun kotiin saa iltaisin läpivedon.

Ilahdun edelleen joka kerta, kun tajuan, että voin viimein oikeasti tehdä töitä ja opiskella kotona ilman, että se häiritsee omaa ja mieheni elämää. Meillä on nimittäin erillisiä huoneita, joiden välissä olevat ovet voi sulkea – ihan luksusta!

Lisäksi tykkään siitä, että nykyään tulee käveltyä enemmän kuin varmaan koskaan sitten Rovaniemellä asumisen. Asumme alle parin kilometrin päässä juna-asemasta, joten aamuisin tuollaisen vartin matkan taittaa ihan mielellään kävellen, minkä ansiosta tulee arkiliikuttua ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Alkanut kesä

Ei tämä varmaan edes kaipaa hirveästi perusteluita, mutta perustelen silti pikkuisen.

Toukokuussa kävin ensimmäistä kertaa lounaalla yhdessä lempiravintoloistani. Se sijaitsee järvenrannalla Leidenin ja Haagin välissä, siellä on aivan täydellistä ruokaa ja se on auki vain kesäsesongin ajan.

Olin yliopistolla kesävaatteissa niin monet kerrat, että jossain vaiheessa tajusin lopettaneeni sääennustuksen katsomisen.

Kävin ekaa kertaa nurmikolla lukemassa ja ottamassa aurinkoa, monta kertaa jäätelöllä ja pyöräilin t-paidassa Haagin keskustaan. Kesä on ihana, ja onneksi se on vieläkin vasta alussa.

Mikä on viime aikoina tehnyt sinun elämästäsi pikkuisen parempaa?

Toisen vuoden viimeinen päiväni yliopistolla

Eräs lukija pyysi minua jokin aika sitten esittelemään yliopistoa, joten täältä pesee!

Koska Leidenissä eri kampukset on ripoteltu ympäriä kaupunkia ja meidän kampus on tollainen vähän tylsä, päätin yhdistää tähän toiveeseen tarinan siitä, miltä näytti toisen vuoden viimeinen päiväni yliopistolla (vähän tylsä on kyllä siis tarinakin). Vähän vaikea uskoa, mutta olen opiskellut ja asunut täällä jo kohta kaksi vuotta!

Toivottavasti tästä saa vähän ideaa siitä, miltä yliopisto ja opiskelijaelämä juuri ennen tenttiviikkoa täällä näyttävät.

 

7.45

Lähden pyöräilemään kotoa juna-asemalle. Ulkona paistaa aurinko, mutta on vielä niin aikaista, ettei se kunnolla lämmitä. On sellainen ihanan raikas kesäkuun aamu, kun farkkutakki tuntuu hippuisen liian vilpoisalta mutta samaan aikaan tietää, että päivällä siinä tulee kuuma.

leidenin_asema

leiden_fsw1

leiden_fsw_aula

8.20

Saavun yliopistolle. Olen täällä harvoin näin varhain, ja niin on selvästi moni muukin. Kahvila on vielä kiinni, ja portaikossa tulee vastaan lähinnä siivoojia ja muutama opettaja.

Minulla on kuitenkin puoli yhdeksältä tapaaminen tiedekunnan viestintäpäällikön ja erään psykan maisteriopiskelijan kanssa, joka harrastaa valokuvausta. Minut ja tämä toinen opiskelija on palkattu kesäksi tekemään pari tuntia viikossa psykologian laitoksen some-viestintää.

Olen tosi iloinen siitä, että pääsen tekemään töitä yliopistolla ja odotan innolla sitä, mitä on luvassa.

IMG_20170602_090622

IMG_20170602_090648

IMG_20170602_090711

IMG_20170602_090734

9.00

Tapaamisessa tulee paljon uusia ideoita. Kun se päättyy, jatkamme vielä ajatustenvaihtoa toisen opiskelijan kanssa.

Päätämme etsiä saman tien käsiimme opiskelijan, jota voisimme jututtaa ja kuvata tenttilukuihin liittyen, jotta saamme laitoksen Facebook-sivuille tenttiviikkoihin liittyvän päivityksen. Sopiva tyyppi löytyy ja sovimme hänen kanssaan tapaamisesta parin tunnin päästä.

Menen siksi aikaa yläkertaan opiskelemaan ensi viikon tilastotieteen koetta varten: laitan kuulokkeista soimaan musiikkia, lasken tehtäviä ja teen samalla cheat sheetiä. Leidenissä tilaston tenteissä saa nimittäin tehdä itselleen luvallisen A4-kokoisen ”lunttilapun”, johon voi kirjoittaa tarvitsemansa kaavat ja mitä tahansa muutakin, mitä tentissä voi tarvita.

11.00

Tapaamme uudelleen toisen viestintäproggiksessa mukana olevan opiskelijan sekä haastateltavan opiskelijan kanssa. Kuvaamme ja haastattelemme häntä kampuksen ulkopuolella olevalla viheralueella.

Koska on vielä melko aikaista, pihalla on melko hiljaista. Aurinkoisina päivinä iltapäivällä nurmikko tämä nurmikko on yleensä täynnä opiskelijoita.

yliopiston_piha

 

11.15

Haastattelun jälkeen kiiruhdan nopeasti luennolle, joka on toisen opiskeluvuoteni viimeinen. Kurssin aiheena ovat nuorten aivot.

Kehitys- ja neuropsykologian yhdistäminen on juuri se ala, joka minua tulevaisuudessa kiinnostaisi, joten olen samaan aikaan sekä innoissani että vähän haikein mielin kurssin päättymisestä.

 

13.00

Luento loppuu, mutta koska luennon pitänyt apulaisprofessori käyttää sen lopusta muutaman minuutin kehityspsykologian tutkimusmaisteriohjelman esittelyyn, päätän kysellä häneltä vielä lisää asiasta.

Olen viime päivinä pohtinut, kannattaako minun hakea kehityspsykologian vai kognitiivisen neurotieteen maisteriohjelmaan: minua kiinnostaisi tehdä töitä lasten ja nuorten parissa mutta neurotieteellisellä painotuksella. Saan kuulla, että ohjelmissa on paljon päällekkäisyyksiä: myös kehityspsykan ohjelmassa on paljon neuroa, mutta fokus on nimenomaan lapsissa ja nuorissa, toisin kuin kaikissa muissa ohjelmissa.

Ihanaa saada viimein selkeä vastaus asiaan!

 

13.15

Lähden kaupungille lounaalle ruotsalaisen ystäväni kanssa, jota en ole nähnyt moneen viikkoon.

Käyttäytymistieteiden kampus on Leidenin aseman takana alueella, jossa ei hirveästi ole mitään, mutta heti aseman toisella puolella on monia ravintoloita. Suuntaamme sinne, ja istumme terassille, johon paistaa mukavasti aurinko. Tilaan lohella ja kasviksilla täytetyn flammkuchenin ja jääteetä.

Lounas venyy kuulumisia vaihtaessa yli tunnin mittaiseksi. Pelkään palavani auringossa, koska olen taas unohtanut ottaa aurinkovoiteen mukaan, mutta myöhemmin huomaan onneksi vain ruskettuneeni. Ihanan rentouttava tauko päivään!

IMG_20170601_164403

IMG_20170602_090535

15.00

Palaan takaisin yliopistolle. Käyn läpi tilaston kurssin parin viimeisen viikon SPSS-harjoitukset, ja teen niistä itselleni ohjeet.

Leidenissä SPSS-tentit ovat niin sanottuja open book -kokeita, eli tenttiin saa tuoda mukaan mitä tahansa kirjallista materiaalia, jonka uskoo auttavan tentin teossa. Olen todennut parhaaksi strategiaksi tehdä itse step by step -ohjeet kaikista tehtävistä ja siitä, miten SPSS:n antamat taulukot tulkitaan sekä sitten vielä harjoitella tehtävät niin hyvin, että muistan ne ohjeista huolimatta kutakuinkin ulkoa.

SPSS-tentissä on aikaa vain tunti, mikä riittää erittäin hyvin, jos tietää mitä tekee, mutta mikä ei riitä mihinkään, jos tilanne on päinvastainen.

 

16.15

Yritän vielä opiskella tilastoa. Ensi viikolla on kaksi kirjallista tenttiä sekä vielä se erillinen SPSS-koe. Kaikkiin niistä pitää vielä valmistautua, joten loppurutistus mielessä olen venyttänyt viime päiviä ylipitkiksi.

Tänään ajatus kulkee kuitenkin huonosti, joten päätän hetken tahmealta tuntuvan opiskelun jälkeen lähteä kotiin.

IMG_20170602_090454

IMG_20170602_090427

16.50

Kävelen viiden minuutin matkan Leidenin asemalle.

Junaa odotellessani päätän käydä ostamassa aseman kukkakaupasta ruukussa kasvavan auringonkukan, jonka olen bongannut aamulla. Uusi kotimme kaipaa kasveja!

17.10

Haagissa muistan tulleeni asemalle pyörällä. Pyörässäni oli joskus ennen kori, joka kuitenkin alkoi repsottaa ja jota en sittemmin ole saanut ruuvattua takaisin paikoilleen. Mietin, miten saan auringonkukan ehjänä kotiin.

Onneksi olen Hollannissa: laitan kukkaruukun kainaloon ja hyppään pyörän kyytiin. Liikennevaloissa tuntuu vähän hasardilta, mutta onneksi Hollannissa ei ole mäkiä. Sekä minä että kukka pääsemme ehjänä kotiin.

Kymppi, jonka piti olla puolikas, ja kokemuksiani Leidenin maratonilta

Viime sunnuntaina minun piti juosta elämäni ensimmäinen puolimaraton. Mutta enpä sitten juossutkaan.

Tammikuussa Leidenin maratonille ilmoittautuessani ajattelin, että aikaa treenata on vielä hyvin. Hollannissa on mukavat juoksuolosuhteet ympäri vuoden ja elämä tuntui olevan pitkästä aikaa balanssissa, kun opiskelutahti alkoi viimein olla rutiinia ja arki oli muutenkin asettunut uomiinsa.

Mutta sitten, kun tulin ensin kerran, sitten toisen ja lopulta kolmannen kerran kipeäksi, ja kärsin välissä myös huonojen kenkien aiheuttamista polvikivuista, päätin vaihtaa matkan kymppiin.

Minun tavoitteeni juoksutapahtumissa on kuitenkin nauttia matkasta, tapahtuman tunnelmasta ja siitä, että yleensä aika yksinäisestä harrastuksesta tulee hetkeksi sosiaalinen. En halua ”vain päästä maaliin”, joten puolimaratonin aika on sitten joskus myöhemmin.

leidenin_maraton1

 

Leidenin maraton on toimiva tapahtuma, jossa on hyvä tunnelma

Leidenin maraton on kahden kokemukseni mukaan hirveän hauska tapahtuma. Kaksipäiväisessä tapahtumassa ensimmäisen päivän iltana juostaan viiden kilometrin yöjuoksu, toisen päivän aamuna maraton ja puolimaraton sekä viimeisenä, toisen päivän iltapäivällä, kymppi.

Kympin reitti kulkee Leidenistä naapurikaupunkiin Leiderdorpiin ja sieltä takaisin Leideniin. Enimmäkseen mennään siis kaupunkimaisemissa, joista saa esimakua alla olevalta videolta. Reitti on erittäin tasainen, niin kuin Hollannissa tietty yleensäkin.

Koska olen osallistunut juoksutapahtumiin vain Leidenissä, en osaa verrata tunnelmaa muihin tapahtumiin. Mutta uskallan silti sanoa, että Leidenin maratonilla parasta on fiilis ja se, miten ihmiset lähtevät hommaan mukaan: ainakin kympillä kannustajia riittää tasaisesti koko matkan ajan, lapset läpsyttelevät ja aikuiset kannustavat kovaan ääneen kaikkia juoksijoita, eivät vain omia tuttujaan.

Reitin ehkä huvittavin osuus on viimeisillä kilometreillä, kun tullaan takaisin Leidenin keskustaan. Reitti kulkee kadunvarsibaarien ohi, joissa raikaa musiikki, ja päiväkänniset ihmiset kannustavat juoksijoita viinilasit kädessä. Penkkiurheilua livenä siis! Juoksun jälkeen Leidenissä kehtaa hyvin liittyä kannattajien joukkoon terassille juoksuvaatteet päällä.

Viime vuonna kympin reitillä oli muistaakseni kaksi virallista juomapistettä, mutta nyt, kun sää oli paljon viime vuotta kesäisempi, matkan varrella oli myös useampi ihan tavallinen ihminen, joka tarjoili vettä juoksijoille omalla pihallaan. Muutama mies kasteli juoksijoita puutarhaletkulla, ja lapset viilensivät heitä vesipyssyillä (kohteliaasti kuitenkin ensin kysyen, että haluatko vettä. Ihanat hollantilaiset lapset!) Vesipisteillä oli veden lisäksi tarjolla myös pesusieniä ja hedelmiä.

leidenin_maraton2

Leidenin maraton on minusta ylipäänsä tosi hyvin järjestetty tapahtuma. Hain sekä tänä että viime vuonna juoksunumeron paikan päältä päivää ennen omaa juoksua, eikä siellä juuri ole tarvinnut jonotella. Kaikki on muutenkin toiminut hyvin, ja vaikka tapahtumasta löytyy vähän huonosti tietoa englanniksi, paikan päällä saa kaiken hoidettua hollannin lisäksi myös englanniksi.

Sää Hollannissa voi toukokuun loppupuolella olla melkein mitä tahansa, mutta omilla juoksukerroillani se on ollut aika ihanteellinen. Viime vuonna oli pilvistä ja viitisentoista astetta lämmintä. Tuulta ei ollut, mutta välissä tihutti vettä. Tänä vuonnakaan ei juuri tuullut, lämmintä oli parikymmentä astetta ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Välissä tuli vähän turhankin lämmin, mutta ainakin lähtöä oli mukava odotella!

leidenin_maraton3

 

Omat juoksukokemukseni Leidenissä

Viime vuoden kymppi Leidenin maratonilla oli elämäni ensimmäinen juoksutapahtuma, jos koulun yleisurheilukilpailuja ynnä muita ei lasketa, enkä ylipäänsä ollut juossut aivan kympin pituisia lenkkejä sinä keväänä. Jännitin sen vuoksi ihan sikana sitä, pääsenkö edes maaliin ja jos pääsen, olenko ihan vihoviimeinen.

No, en ollut todellakaan. Leidenissäkin on selvästi paljon aika extemporesti tapahtumaan mukaan lähteneitä juoksijoita: se on tapahtuma ihan kaikennäköisille ja -kuntoisille ihmisille. Jos on siis itse harjoitellut tapahtumaa varten, ei varmasti jää viimeiseksi.

Viime vuonna ylitin oman tavoitteeni ihan reilusti ja juoksin kympin aikaan 1:00:39. Silloin olin treenannut talven aikana paljon vähemmän kuin tänä vuonna, mutta kolme viimeistä viikkoa ennen tapahtumaa juoksin säännöllisesti kolmesti viikossa. Tapahtumassa menin alkumatkan tosi leppoisaa tahtia, mutta pari viime kilometriä spurttasin niin täysiä kuin jaloista pääsi. Tunnelma oli vaan niin mahtava, että siitä sai energiaa.

Tänä vuonna kevät meni tosiaan sairastellessa, ja koska flunssista viimeinen (koputan puuta!) osui huhti-toukokuun vaihteeseen, viimeisen kuukauden aikana kävin lenkillä vain kahdesti. Tapahtumassa paukkuja loppukiriin ei riittänyt ja aika jäi melkein seitsemän minuuttia viimevuotista huonommaksi, mutta taas oli kuitenkin niin kivaa, että ensi vuonna on pakko mennä uudestaan!

leidenin_maraton5

Tässä välissä haaveilen kuitenkin siitä, että kävisin testaamassa loppukesästä tai syksyllä jonkun toisen juoksutapahtuman Hollannissa, Suomessa tai muualla Euroopassa. Ehkä tällä kertaa treenit menevät jopa sen verran kohdalleen, että uskaltaisin jopa lähteä kokeilemaan, miltä se puolikas tuntuu…? Tai sitten menen juoksemaan jonkun lyhyemmän matkan.

Olisiko teillä antaa vinkkejä kivoista juoksutapahtumista, joihin kannattaisi osallistua tänä vuonna?

Q&A: Vielä vähän opiskelua ja asumista ja vähän muutakin

Tein muutama viikko sitten vakaan päätöksen alkaa blogata kerran tai kahdesti viikossa, mutta kappas vaan – yliopisto on taas ollut asiasta vähän eri mieltä! Pahoittelut siis parin viikon hiljaisuudesta ja etenkin siitä, että näihin viimeisiin kysymyksiin vastaaminen on venähtänyt.

Onneksi kohta koittaa kesä ja jonkinlainen vapaus ja ehdin kirjoitella kaikesta, mistä olen aikonutkin (yeah right). Tässä viimeisessä kysymys-vastaus-postauksessa on sekalainen seurakunta vastauksia niin viimeisiin opiskeluun ja Hollannissa asumiseen kuin vähän henkilökohtaisempiinkin kysymyksiin liittyen.

leiden_poortgebouw
Leidenin aseman ja käyttäytymistieteellisen laitoksen välissä on upea Poortgebouw, joka on myöskin yliopiston rakennus.
nyyttärit_yliopistolla
Nyyttäritunnelmaa yliopistolta.

 

Pitääkö Leidenissä psykologian opintojen vuoksi asentaa tietokoneelle jotain erityisiä ohjelmia vai pärjääkö ihan perustietokoneella ja Office-paketilla?

Tilasto-ohjelma SPSS:n asentamisesta on hyötyä, koska silloin sillä voi harjoitella kotona, mutta se ei ole pakollista. SPSS kannattaa ostaa vasta opintojen alettua, koska opiskelijanumerolla siitä saa ison alennuksen. Muuten pärjää hyvin perustietokoneella ja Office-ohjelmilla.

 

Koitko työmäärän ensimmäisenä vuonna todella painostavaksi? Arvioitu työmäärä on yliopiston mukaan noin 40 tuntia per viikko, mikä on melko paljon. Siinä täytyy olla motivaatiota!

Tahtiin tottumiseen meni kyllä jonkin verran aikaa, sillä en ollut todellakaan tottunut siihen, että opiskeluun menee niin paljon aikaa. Mutta aika nopeasti sitä asennoituu niin, että tämä on kokopäiväinen koulutus ja sillä siisti (sätkynukke puhuu). Minua se ei juuri haittaa (muuten kuin taloudellisessa mielessä), sillä psykologia on valtavan mielenkiintoista!

leiden_vanhakaupunki
Lempiasioitani Leidenissä: vanhat talot, kauniit pihat ja vapaana kulkevat kissat.

leiden_vanhakaupunki2

 

Minkä hintaista asuminen Hollannissa on? Entä millainen on asumisen taso?

Hollannissa asuminen on aika samanhintaista kuin Suomessa, mutta se vaihtelee kovasti paikkakunnittain. Lyhyesti sanottuna pääkaupunkiseutuun verrattuna täällä on monesti ihan kohtuuhintaista asua, mutta muualta tulevana hinnat tuskin tuntuvat kovinkaan edullisilta.

Ymmärtääkseni Amsterdamin ja Utrechtin alueet ovat kalleimpia. Leiden on suhteellisen hinnakas kokoonsa ja ympäröiviin alueisiin nähden, ja esimerkiksi Haagissa ja Rotterdamissa asuminen on ainakin vielä vähän edullisempaa kuin siellä. Hollannissa asuntojen hinnat kuitenkin nousevat tällä hetkellä kovaa vauhtia.

Asumisen taso on vähän huonompi kuin Suomessa. Hollannissa on paljon vanhoja taloja, jotka saattavat olla surkeassa kunnossa, eikä kaikkea todellakaan tehdä niin vimpan päälle kuin Suomessa. Mutta itselläni on ihan hyviä kokemuksia asumisesta, joten kyllä niitä helmiäkin voi löytää.

 

Mitä kautta asunto kannattaa hankkia?

Itse käyttäisin aina välittäjää. Silloin on ainakin joku, jonka puoleen kääntyä, jos asunnossa on ongelmia. Välitystoimistoja on joka kaupungissa pilvin pimein, ja sen käyttäminen on vuokralaiselle ilmaista, jos asunnon omistaja on jo ilmoittanut asuntonsa kyseisen välittäjän listoille vuokrattavaksi.

haag_junasta
Haag junan ikkunasta.

italialainen_ruoka_leiden

 

Onko Leidenissä millainen julkinen liikenne? Vai kuljetaanko joka paikkaan vain pyörillä?

Leidenissä on vähän takkuinen julkinen liikenne, joka on kokonaan bussien varassa. Välimatkat ovat lyhyet ja pyöräily on bussilla kulkemista nopeampaa, joten suurin osa varmasti pyöräilee paikasta toiseen. Toki Leidenissä voi hyvin kulkea myös kävellen.

 

Onko Hollannissa hanavesi juomakelpoista?

On onneksi!

 

Suosittelisitko (opiskelijalle) hollannin kurssin ottamista vai lähinnä Duolingoa ja perussanaston oppimista?

Suosittelisin kielikurssia ainakin, jos meinaa olla maassa pidempään kuin kandin tutkinnon verran. Esimerkiksi maisterivaiheessa harkkapaikan saaminen on helpompaa, jos osaa myös hollantia. Puhumattakaan siitä, että on vain kivempi ymmärtää, mitä ympärillä olevat ihmiset puhuvat.

Hollannissa saa usein asiat hoidettua englanniksi, mutta esimerkiksi teleoperaattorit, sähköyhtiöt ynnä muut palveluntarjoajat tekevät sopimuksensa ja lähettävät kaiken postin hollanniksi, joten ainakin se, että osaa lukea hollantia, on minusta tosi tärkeää.

B2-tasolle, joka osoittaa virallisesti riittävän kielitaidon, pääsy ei ole muutamassa vuodessa mikään mahdottomuus etenkin, jos osaa valmiiksi ruotsia tai saksaa sekä tietty englantia. Mutta Duolingoakin kannattaa käyttää. Siitä oppii paljon tärkeää sanastoa!

 

Kuinka haastavaksi olet kokenut englanniksi opiskelun yliopistotasolla?

Alkuun se oli tietysti vähän hankalaa, koska en ollut tottunut juuri kirjoittamaan englanniksi ja jännitin etenkin esitelmien pitämistä englanniksi. Mutta kielitaito karttuu kohisten, kun joutuu koko ajan lukemaan englanninkielistä tieteellistä tekstiä ja olemaan muutenkin englannin ympäröimänä.

Pidemmän päälle se siis tuskin on mikään ongelma: Suomessakin psykologian opiskelijoiden kirjat ovat kuitenkin englanniksi.

omakuva

grotemarkt_haag
Melkein kesäisissä tunnelmissa Haagin Grote Marktilla.

 

Mitkä olivat lempi- ja inhokkiaineesi peruskoulussa?

Tykkäsin aina kielistä eli äikästä, englannista ja ruotsista. Pärjäsin hyvin oikeastaan kaikissa aineissa, mutta luonnontieteet eivät siihen aikaan napanneet lainkaan. Jos joku olisi sanonut 15-vuotiaalle minulle, että opiskelen vielä tulevaisuudessa biologiaa ja tilastotiedettä ja vielä tykkään niistä, olisin varmasti nauranut räkäisesti!

 

Mikä on mieleenpainuvin tai hauskin muistosi Hollannista?

Olen hirveän huono keksimään tällaisia… Yksi mieleenpainuvimpia muistoja oli ensimmäinen päiväni yliopistolla, joka oli sellainen tutustumispäivä ja jolloin jo juttelin muun muassa parille ihmiselle, joista on sittemmin tullut hyviä ystäviäni. Ja tietysti minua kosittiin Hollannissa, mikä on ihana, tärkeä ja varmasti ikuisesti mieleen jäävä muisto.

 

Jos et asuisi Hollannissa, onko joku muu ulkomaa, missä haluaisit tai voisit kuvitella asuvasi?

Ehdottomasti. Haaveilen säännöllisesti paluusta Kreikkaan ja ainakin talviasunnosta Espanjassa. Valitettavasti etenkin Kreikka on varsin epärealistinen haave ainakin niin kauan kuin maan talous- ja työllisyystilanne on kuralla.

Voisin myös hyvin asua esimerkiksi muualla Keski-Euroopassa, mutta tällä hetkellä Hollannista ei ole kiire minnekään.

 

Mitkä ovat ensi kesän suunnitelmasi?

Koska olen niin hitaasti vastannut näihin kysymyksiin, nyt voinee jo puhua tästä kesästä?

Kesäkuussa opiskelen vielä tentteihin. Muuten aion kesällä käydä Suomessa lomailemassa, tehdä jonkin verran freelance-töitä, mennä vapaaehtoiseksi pariin tiedekonferenssiin Amsterdamissa ja Utrechtissa sekä käydä hollannin kielikurssilla. Tarkoituksena olisi myös reissata oikeasti ulkomailla heinä-elokuun taitteessa, mutta kohde tai kohteet on vielä päättämättä.

Kuvituksena aina toimiva teema: kuvia, joita on kertynyt kameraan viime aikoina.

Tuleeko freelancerina ikävä takaisin toimistoon?

Keskiviikkoiltana olin jo käymässä nukkumaan, kun mieleen pulpahti idea. Aamuun odottamalla ajatus katoaisi mielestä varmasti, joten otin kännykän esiin ja avasin sähköpostissani uuden viestikentän.

Lopulta laitoin kännykän yötelalle vasta puoltatuntia myöhemmin, kellon ollessa jo melkein seuraavan vuorokauden puolella. Siinä välissä olin näpytellyt noin kolme neljäsosaa kirja-arviosta, jonka olin päättänyt lähettää toimeksiantajalehteni toimitussihteerille seuraavana päivänä. Viimeistelisin sen läppärin ääressä aamulla.

Olen tehnyt kohta kuusi vuotta töitä osa-aikaisena yrittäjänä, ja nykyään tuloni tulevat kokonaan freelance-töistä. Kun aloin opiskella journalismia, en haaveillut työstä kiireisessä uutistoimituksessa tai kerran kuukaudessa ilmestyvässä naistenlehdessä. Vaikka olenkin tehnyt sittemmin molempia hommia, halusin alun perinkin freelanceriksi: paneutua hommiin, joista itse tykkään, olla oma pomoni ja tehdä töitä siellä missä ja silloin kun haluan.

Itselleni keskeisin pointti on aina ollut tuo viimeinen. Kirja, josta tein aiemmin tällä viikolla kirja-arviota, oli Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa. Siinä kaksi kirjoitustyöllä elävää kirjoittajaa muistuttivat, että tällaisessa työssä aivot ovat tärkein työkalu, eikä niitä saa pois päältä. Kirjoittajana en ole koskaan oikeasti töissä kahdeksasta neljään, sillä seuraan maailmanmenoa muinakin aikoina, ja kirjoitan juttuideoita ylös kesken kävelylenkin tai nukkumaanmennessä.

freelancerin_kotitoimisto2

Yrittäjä on joskus yksinäinen

Hollantilaisessa sanomalehdessä Volkskrantissa oli hiljattain juttu toimistotyöläisistä, jotka ovat siirtyneet freelancereiksi, mutta alkaneet sittemmin kaivata takaisin toimistoon. Jutun kirjoittaja kuvailee pitkät pätkät sitä, miten hän on kahden kotoa töitä tehdyn freelance-vuoden jälkeen alkanut kaivata kollegoitaan ja toimistotyötä.

Tunnistin tekstistä omia ajatuksiani, sillä kaksi vuotta sitten keväällä tein ensimmäistä kertaa monta kuukautta putkeen vain freelance-töitä ilman, että esimerkiksi opiskelin samalla. Kevään aikana tuli vietettyä vähän turhan monta työpäivää pyjamassa ja mentyä ulos haukkaamaan happea ensimmäistä kertaa viideltä iltapäivällä.

Työkaverit huonoine vitseineen ja sparrausapuineen ovat ehkä työelämän paras suola, mutta kotona työhuoneessa tuli juteltua korkeintaan pehmoleluille. Pitäjänmäeltä käsin oli myöskin turha huudella lounasseuraa, joten saattoi kulua päiviä, etten puhunut muille ihmisille kuin illalla miehelleni. Kesäkuun ekana päivänä puin hyvin innokkaasti päälleni kotelomekon ja korkokengät ja astuin sisään uuteen toimitukseen.

freelancerin_kotitoimisto4

Mutta yrittäjä on myös vapaa

Ollessani friikkukevään jälkeen kesätoimittajana, menin joka aamu tyytyväisenä töihin. Mutta samaan aikaan tiesin, ettei tämä ole minun juttuni pidemmän päälle.

Jos kirjoitan, haluan kirjoittaa asioista, jotka minut oikeasti sytyttävät. En halua tehdä juttuja pelkästään matkailusta tai tai taloudesta vaan molemmista ja niiden lisäksi vielä monista muista aiheista, erilaisille yleisöille. Kun ajatus ei kulje, haluan lähteä pitkälle lenkille selvittämään ajatuksia tai lopettaa hommat siltä päivältä kokonaan ilman, että sitä pitää selitellä jollekin toiselle.

Volkskrantin jutun kirjoittajakin toteaa, ettei hän oikeasti kaipaa takaisin kokopäiväisen toimistotyön pariin. Työolosuhteisiin on vain saatava muutosta. Freelancer voi kaivata työyhteisöä ja toimiston arkea, mutta jos hän palaa kokonaan palkkatyöhön, tulee helposti ikävä yrittäjän vapautta ja määräysvaltaa.

freelancerin_kotitoimisto1

Työolosuhteisiinkin voi vaikuttaa

Onko freelancetyön pakko olla yksinäistä puurtamista jugurttitahraisessa pyjamassa? Ei tietenkään.

Työ muuttuu helposti sosiaalisemmaksi tekemällä töitä välissä kahvilassa tai vaikka kirjastossa. Siellä voi esimerkiksi tavata tuttuja, joilla on yhtä joustava duuni. Haastattelut ja muut tapaamiset voi hoitaa puhelimen sijaan kasvotusten (mihin ei muuten ainakaan palkollisena toimittajana usein muka ole aikaa). Työ kuitenkin voi olla myös rähjäisenä kotona loisimista silloin, kun haluaa, ja sekin on aika ihanaa.

Omien tapojen muuttaminen tuntuu toki about kaikista hankalalta, mutta ajatus siitä, ettei ihminen edes voisi muuttaa tapojaan, on pöljä. Totta kai voi: sen pitää vain lähteä omasta halusta ja sen ajatuksen sietämisestä, ettei muutos tapahdu päivässä tai vielä viikossakaan.

Minusta ehkä kaikkein parasta freelancerin vapaudessa on se, että työtä voi tehdä siellä missä haluaa. Ulkomailla asuvalle se on totta kai aivan keskeistä. Keväällä 2015 paiskin hommia paitsi Pitskussa myös Teneriffan-talvikodissamme ja portugalilaisessa hotellihuoneessa. Tällä hetkellä kaikki toimeksiantajani ovat Helsingissä, vaikka minä asun Hollannissa.

Joten vastaus otsikon kysymykseen: ei tule ikävä. Mutta se on hyvä tiedostaa, ettei friikunkaan arki välttämättä rullaa heti ongelmitta. Uuteen totuttelu ja vanhoista rutiineista opettelu ja niiden korvaaminen omilla toimivilla tavoilla vie oman aikansa. Ja niitä omia, toimivia tapoja on vain pakko osata itse etsiä.

Onko teidän lukijoiden joukossa samankaltaista työtä tekeviä pienyrittäjiä? Miten te pidätte paletin kasassa niin, etteivät kotitoimiston seinät kaadu päälle?

Huhtikuun parhaat

Hyvää vappua Suomeen! Tai vaihtoehtoisesti leppoisaa toukokuun ensimmäistä muualle maailmaan.

Vappu aiheuttaa minussa monesti lähinnä ahdistusta. Pidän sitä ulkoilmajuhlana, jota vietetään kuitenkin harvoin juhlan luonteeseen sopivassa säässä. En myöskään ikinä Suomessa opiskellessani ehtinyt päästä opiskelijoiden vappuhulinoinnin makuun: ammattikorkeaopiskelijoiden vapunvietosta uupuivat vuosikymmenten tai -satojen perinteet, eikä vappu koskaan oikein onnistunut keräämään omia opiskelukavereitani yhteen.

Minulle sopii siis ihan hyvin se, että Hollannissa vappuaatto ja -päivä ovat ihan tavallisia arkipäiviä, jolloin korkeintaan hyvästellään omapäinen huhtikuu ja toivotetaan tervetulleeksi toivottavasti jo kesäinen toukokuu.

Ja koska vappu ei juuri vaikuta elämänlaatuuni, ajattelin nyt myös listata muutaman asian, jotka kuitenkin huhtikuussa tekivät elämästäni himpun verran parempaa. Tästä listauksesta on tarkoitus tehdä tulevaisuudessa kuukausittainen, listoista ja menneillä asioilla fiilistelyistä kun tykkään.

levis_farkut

Kunnon farkut

Olen yhtien farkkujen ihminen. Kun viime syksynä pitkään kunnialla palvelleet, aikanaan UFF:n rekistä halvalla löydetyt ja aivan täydelliset Acnen farkkuni ratkesivat haaroista, tarvitsin niille korvaajan.

Tein virheen: tilasin uudet farkut nettikaupasta, sovittamatta ja sillä ajatuksella, että muka säästän.

En säästänyt ainakaan hermojani tai hyvää mieltä, enkä lopulta rahaakaan. Joka aamu, kun puin lörpöttävät, pikkuisen liian leveät ja pitkät farkut päälleni, inhosin niitä ja sitä miltä ne tuntuivat. (Silti jätin ne palauttamatta, minkä vuoksi inhosin vähän myös omaa logiikanpuutettani.)

Huhtikuussa viimein kyllästyin ja kävin ostamassa ekat ”levikseni” sitten ala-asteen. Valitsin tarkoituksella melkein sataprosenttista puuvillaa olevat farkut, jotka eivät jousta – eivätkä lökötä! – päällä yhtään. Oi, materiaalirakkautta – miten iloiseksi ne minut tekevätkään!

akg_vastamelukuulokkeet

Vastamelukuulokkeet

Salamatkustaja-blogin Satu kirjoitti talvella joululahjaksi saamistaan Bosen Quiet Comfort35 -vastamelukuulokkeistaan. Postaus sai minut vakuuttumaan siitä, että vastamelukuulokkeet on saatava itsellekin.

Bosen kuulokkeet olisivat kuitenkin käyneet liiaksi opiskelijakukkaron päälle, joten päätin hommata itselleni reippaasti edullisemmat AKG:n N60 NC:t. Saatuani vastamelukuulokkeista päähänpinttymän taisin puhua niistä sen verran usein ja sen verran kaihoten, että mieheni päätti ostaa ne minulle synttärilahjaksi.

Sen jälkeen, kun sain kuulokkeet käyttööni maaliskuussa, olen pitänyt niitä päässä melkein joka päivä. Ne blokkaavat tehokkaasti taustahuminaa ja -hälinää, mikä on pelastanut jo monta opiskelu- ja työpäivää ja ennen kaikkea yhden myöhässä olleen lentomatkan. Vastamelutoiminnon saa myös pois päältä, joten kuulokkeita voi käyttää musiikin kuunteluun ilman, että oma valppaus esimerkiksi liikenteessä kärsii.

Eniten olen yllättynyt siitä, miten kuulokkeet toimivat juostessa miljoona kertaa paremmin kuin korvista kahden minuutin välein putoavat nappikuulokkeet. AKG:n luurit ovat niin pienikokoiset, etteivät ne tunnu lenkkeillessä liian raskailta tai hiostavilta – oikeastaan niiden olemassaolon unohtaa. Ainoa huono puoli on se, etteivät ne ole langattomat.

kirjahylly

Uusi koti

Tartteeko edes selitellä? Meillä on viimein koti, josta oikeasti tykkäämme ja jonka ansiosta voinemme sanoa hyvästit muuttorumballe ainakin seuraavaksi muutamaksi vuodeksi. Tämänkin blogin kirjoittamisen aikana on kuitenkin tullut muutettua jo neljä kertaa, keskimäärin kerran vajaassa vuodessa.

Lisäksi meillä on nyt ekaa kertaa muun muassa kunnon kirjahylly (Helsingissä palvellutta Ikean Kallaxia ei lasketa kyseiseen kategoriaan). Mitä mä sanoin tästä materiaalirakkaudesta? Ah, suuret pikkuilot!

Mistä pikkujutuista sinä ilahduit huhtikuussa?