Kolme asiaa, jotka saavat minut viihtymään Hollannissa

Terveisiä täältä trooppisesta Keski-Euroopasta!

Kylmän syyskuun jälkeen näille leveysasteille on tullut taas kesä. Lämpöasteet kipusivat viikonloppuna parinkymmenen asteen paremmalle puolelle, ja tänään kävin kaupassa hihattomassa paidassa. Olisin ostanut gelatoa jätskikiskalta, mutta jonottamassa taisi olla puoli kylää niin kuin aina harvinaiseen kohtaan sattuvina hellepäivinä.

Ilmasto on yksi merkittävä syy sille, miksi viihdyn Hollannissa – vaikka ei se oikeasti ole kovin trooppinen, eikä usein edes hyvä. Täällä Pohjanmeren rannalla, alankojen keskellä taivas on harvoin kirkkaansininen, sillä lämpimälläkin säällä taivaalle tuppaa puskemaan kosteudesta raskaita pilviä. Monesti sataa ja melkein yhtä usein vaakasuoraan.

Mutta sen verran lämmintä täällä on, että terassisäät kestävät hyvänä (esim. tänä) vuonna maaliskuusta lokakuulle. Räntää sataa ehkä kahtena päivänä vuodesta, ja vuoden synkinpäänkään aikaan säkkipimeä ei saavu ennen viittä.

haag1

Hollantilaisia sanotaan monesti turhankin suorapuheisiksi. Sitä he noin keskimäärin ovatkin – mutta muutama päivä sitten tajusin, etten enää kiinnitä siihen huomiota.

Ensimmäinen asia, joka minulle tulee hollantilaisista mieleen on sellainen rempsakka sosiaalisuus. Hollantilaiset ovat juuri niitä tyyppejä, jotka huutelevat puujalkavitsejään vieraisiin pöytiin. Toisaalta he ovat myös niitä, jotka moikkaavat tuntemattomia lenkkipoluilla ja jäävät aina vaihtamaan muutaman sanan naapurin kanssa.

Tiedän, etteivät kaikki suomalaiset tykkää näistä jutuista. Ilmeisesti smalltalk on joidenkin mielestä jopa teennäistä.

Mutta minusta on juuri päinvastoin: puhumattomuus tuntuu epämukavalta. Siitä, että ihmisiä katsotaan silmiin ja suu uskalletaan avata muulloinkin kuin silloin, kun on jotain huomautettavaa, tulee hyvä mieli. Isommassa mittakaavassa se tekee ihmeitä ilmapiirille.

haag2

Lauantaina olin juhlissa, joiden järjestäjää en etukäteen tiennyt ja joihin en paria tuntia ennen sinne menoa edes tiennyt olevani menossa. Kutsujankin – juhlien emännän työkaverin – olin tavannut vain kerran.

Suomalaisena Suomessa tilanne olisi tuntunut aivan absurdilta, mutta kun se sattui haagilaisissa ulkomaalaispiireissä, se olikin aika luontevaa. Juhlat olivat suomalaisen keski-ikäisen pariskunnan luona, ja heti, kun pääsimme paikalle, kävi selväksi, että olimme sinne aivan yhtä tervetulleita kuin kaikki muutkin.

Ulkomailla asuessa tiukkojen kutsuvieraslistojen kaltaiset rajat hämärtyvät. Ihmiset ovat etenkin silloin, kun uusi asuinmaa on suhteellisen tuore, hyvin avoimia uusille tuttavuuksille. Juhliin kaikki ovat tervetulleita. Niissä kaikki juttelevat toisilleen. Viiden minuutin tuntemisen jälkeen järkkäillään jo yhteistä illallista. Ihmisillä on enemmän aikaa uusillekin tyypeille, sillä ystäväpiirin luomiseksi on pakko nähdä vaivaa.

Tykkään siitä, sillä minulla ei ole sitten teinivuosien ollut mitään yhtä yhtenäistä kaveriporukkaa vaan olen tutustunut nykyisiin ystäviini kuhunkin vähän siellä sun täällä. Olen saanut ihania ystäviä entisistä työkavereista, asiakkaista ja tutuntutuista. Yksi nykyisistä parhaista ystävistäni oli lapsena kirjekaverini, ja toiseen olen tutustunut alun perin netissä.

Suomessa eri porukoista ja taustoista tulevien kaverien yhdistäminen on kuitenkin aina tuntunut vähän hankalalta. Monesti on tullut sellainen olo, että monilla ihmisillä on jo tarpeeksi kavereita ja muita juttuja, eikä jaksamista uusiin ihmisiin tutustumiseen ole.

Täällä tuntuisi kuitenkin ihan tavalliselta kutsua kaikki kaverit ja puolitutut saman pöydän ääreen illastamaan – ja olen varma, että meillä olisi hauskaa. “Expat-kupla” tai ei, se on kolmas iso asia, joka tuntuu minusta vapauttavalta ja luontevalta ja saa minut viihtymään Hollannissa.

Mikä sinut saa viihtymään nykyisessä asuinpaikassasi?

Lue myös:
10+1 kysymystä ulkosuomalaiselle
Asioita, joita en tiennyt Hollannista
Yksi koti Pohjanmeren rannalla, monta muuta muualla

 

 

Kokemuksiani lentoyhtiö Transaviasta

Tänä vuonna olen lentänyt eniten Transavialla. Olen käynyt hollantilaisen halpalentoyhtiön siivin Lanzarotella, Alicantessa ja Helsingissä.

Transavia aloitti keväällä suorat lennot Amsterdamista Helsinkiin. Lento Amsterdamista lähtee aivan hirvittävään aikaan kello 6.40, mutta viime viikonloppuna, kun meidän piti päästä Helsinkiin, Transavian lennot olivat vain satasen, eli yli puolet halvemmat kuin Finnairin tai KLM:n, joten olihan niihin pakko tarttua.

Viime kesän lomareissulla Transavia tuli valittua paristakin syystä.

Sillä sai vältettyä sen, että olisi pitänyt matkustaa kuumimpaan kesäloma-aikaan Schipholista. Lisäksi Transavialla on paljon edullisia lentoja eri puolille Eurooppaa, joten katselimme lopulta lomaa suunnitellessa vain sen vaihtoehtoja. Rotterdamista Alicanteen pääsi heinäkuun lopussa, parin viikon varoajalla noin parilla sadalla eurolla.

Toisin kuin KLM, Transavia operoi tosiaan useilla eri kentillä Hollannissa. Mekin lensimme Lanzarotelle Eindhovenista, Alicanteen siis Rotterdamista ja Helsinkiin Amsterdamista.

kokemuksia_transaviasta2

Halpalentoyhtiö on halpalentoyhtiö

Transavian lennot lähtevät yleensä isoilla kentillä, kuten Schipholissa, joltain vihoviimeiseltä portilta, johon saa kävellä turvatarkastuksesta puoli tuntia.

Koneessa kaikki maksaa kahvikupillisesta lähtien, ja ruumalaukusta joutuu pulittamaan ekstraa. Toisaalta ihan sama on politiikka nykyään käytössä aika monella kalliimmallakin yhtiöllä.

Yhtä asiaa Transavian tiukassa halpisyhtiömeiningissä arvostan: matkustamoon saa tuoda yhden laukun, piste. Melkein jokaisella lentämälläni lennolla asiaa on valvottu tarkasti, ja esimerkiksi Alicanteen mennessä jouduin itsekin tunkemaan pikkuruisen iltalaukkuni lentolaukkuun, jotta sain mennä koneeseen molempien laukkujen kanssa.

Seurauksena hattuhyllyillä on oikeasti tilaa laukuille, eivätkä viimeisenä koneeseen tulevat joudu istumaan polvet suussa, kun lentolaukkua ei tarvitse laittaa jalkoihin.

Muita käytännön juttuja

Paikan voi varata etukäteen maksusta, ja maksu vaihtelee paikoittain: enemmän jalkatilaa exit-paikalla saa muistaakseni kympillä.

Transavian lennoilla checkinin voi tehdä netissä, kun lennon lähtöön on aikaa 4-30 tuntia. Omalla kohdallani tsekkaus on sujunut netissä aina ongelmitta, ja tarkastusliput saa joko PDF:nä tai mobiiliversiona.

Alicanteen mennessä tsekkaus tosin unohtui tehdä kotona, ja silloin Rotterdamin kentällä joutui jonottamaan aika kauan. Tsekkausautomaatit olivat pois käytöstä, ja oli pakko mennä tiskille, vaikkei laukku ollutkaan menossa ruumaan.

Yleisesti ottaen Transavia on nothing special, mutta hoitaa hommansa – monesti vieläpä aika kohtuuhinnalla. Olen ollut hintaan nähden varsin tyytyväinen, sillä ihan samasta tasosta saa monesti maksaa esimerkiksi Helsinki-Amsterdam-välillä paljon enemmän.

Testailen lentoyhtiötä varmasti tulevaisuudessakin paitsi tuon uuden Helsingin-reitin vuoksi myös siksi, että Transavia on yksi harvoista yhtiöistä, jotka käyttävät meidän, ihanan pientä Rotterdamin lähikenttää. Julkisilla sinne kestää Haagista oikeastaan yhtä kauan kuin Amsterdamin kentällekin, mutta turvatarkastuksesta pääsee läpi muutamassa minuutissa ja yhden kokemukseni perusteella nettikin toimii niin hyvin, että pystyin lentoa odotellessa lataamaan Netflixiin offline-katsottavaa!

Oletko lentänyt Transavialla?

Lue myös:
Kokemuksia lentoyhtiö TAP Portugalista

Miksi Hollannissa hallituksen muodostus kesti yli puoli vuotta?

Muistatteko, kun Suomen vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen Kataisen sikspäkkihallitusta koitettiin kasata peräti pari kuukautta ennen kuin hallitusneuvottelut saatiin päätökseen?

Mediassa kauhisteltiin, miten neuvottelut venyivät ja olivat muun muassa MTV:n mukaan riitaisat ja dramaattiset.

Muuta Hollantiin, niin jotkut parin kuukauden hallitusneuvottelut eivät tunnukaan yhtäkkiä missään.

binnenhof3

Alankomaiden uusi – ja vanha – pääministeri Mark Rutte ilmoitti eilen, että hallitusneuvottelut on saatu päätökseen.

Eihän siinä mennytkään kuin vajaat seitsemän kuukautta, tarkalleen ottaen 209 päivää. Ennen maaliskuussa pidettyjä vaaleja opin, että täällä hallitusneuvottelut kestävät perinteisesti pitkään, mutta nyt niissä meni ennätyksellisen kauan jopa paikallisilla mittareilla.

Iso syy pitkittyneille neuvotteluille on toki se, että Hollannissa suuret puolueet ovat käytännössä kadonneet. Rutten oikeistoliberaali puolue VVD oli vaalien suurin: sen kannatus oli 21,3 prosenttia. Kaikki muut puolueet saivat alle 15 prosenttia äänistä.

Kun neuvottelupöydässä on monta keskisuurta ja keskenään erilaista puoluetta, sopuun on hankala päästä.

Vaalivoittajiin lukeutunut vihervasemmistolainen Groenlinks jäi neuvotteluista pois jo kesällä, koska muiden mahdollisten hallituspuolueiden maahanmuuttopolitiikka ei sopinut sille. Nyt hallituksessa on kaksi liberaalipuoluetta ja kaksi konservatiivista kristillistä pienpuoluetta, jotka ovat jauhaneet keskenään iäisyyden esimerkiksi juuri maahanmuutosta ja eutanasiasta.

binnenhof1

Väittäisin silti, että yksi isoimmista syistä neuvotteluiden venymiseen on kulttuurinen: jos Ruotsissa diskuteerataan, niin kyllä Hollannissakin osataan!

Hollannissa jokaisen mielipide pitää kuulla ja joka asia pitää varmasti tarkastella jokaisesta mahdollisesta kulmasta, yleensä varmuuden vuoksi moneen otteeseen. Kun kaikki mahdolliset ja täysin tyhjänpäiväisetkin mielipiteet on otettu huomioon, voidaan pikkuhiljaa alkaa yrittää tehdä päätöksiä.

Jos Suomessa toimittajana opin, ettei tyhmiä kysymyksiä pidä hävetä, täällä olen alkanut ajatella, ettei liian pöljänkuuloisia mielipiteitä olekaan. Pikemminkin päinvastoin: jos olet kokouksessa tai luokkahuoneessa hiljaa, olet muiden mielestä vähän yksinkertainen. Aina on siis parempi sanoa jotain, ihan sama onko sanomassasi kauheasti sisältöä.

Hyvää hollantilaisessa systeemissä on se, että jokainen uskaltaa varmasti sanoa näkemyksensä. On vapauttavaa, kun energiaa ei kulu sen miettimiseen, pidetäänkö minua idioottina, kun kysyn tällaista. Pikkuisena haittapuolena on kuitenkin se, että joskus hommat voisivat edetä hiukkasen tehokkaamminkin.

Kuvissa esiintyy Binnenhofin alue Haagissa, joka on hollantilaisen politiikan ydintä: siellä kokoontuu muun muassa Alankomaiden edustajainhuone.

Viimeisen kandisyksyn opiskelukuulumisia

Tänä syksynä en ole vielä kirjoitellut mitään opiskeluistani. Se johtuu siitä, etten ole vieläkään oikein tajunnut koko lukuvuoden – viimeisen kandivuoden! – alkaneen.

Ensin olin syyskuussa kaksi viikkoa hollannin intensiivikurssilla. Sitten, kurssin päätyttyä tulin kipeäksi ja vietin yhden viikon sohvalla. Siinä sivussa aloitin opehommat Amsterdamin Suomi-koulussa, ja otin kontolleni muutaman lehtijutun kirjoittamisen, kun on vain niin harvinaista herkkua, että töitä tarjotaan.

No, semmoinen soppa. Enpä ole siis hirveästi kerennyt vielä kurkistaa opiskelukirjoihini.

Onneksi minulla on tässä jaksossa vain yksi, 10 opintopisteen kurssi kliinistä neuropsykologiaa. Tarkoituksenani oli aloittaa myös kandintutkielman teko jo syyskuun alussa. Ohjaajani kuitenkin sairastui, ja projekti on lykkääntynyt.

syksy hollannissa 2

Neuron kurssilla aika on tähän saakka mennyt parin kurssitehtävän tekemiseen. Onneksi saimme ryhmäni kanssa juuri tänään palautettua kaikkein työläimmän projektin.

Tehtävänämme oli tehdä infoklippi eli sellainen opetusvideo, joita on paljon Youtubessa, jostakin neurologisesta häiriöstä tai sairaudesta. Valitsimme aiheeksemme traumaattisen päävamman (jonka mahdolliset oireet ja hoitomenetelmät muistan nyt varmaan loppuikäni, sillä olen katsonut videomme läpi valehtelematta kymmeniä kertoja).

Lisäksi aloitin tällä viikolla kurssin toisen tehtävän, tutkimusartikkelin kirjoittamisen, joka on onneksi yksilötehtävä (ryhmätyöt, yök) ja jonka dedikseen on vielä yli viikko aikaa. Senkin aiheen sai onneksi valita itse, ja tutkin keskosvauvojen kognitiivisia vaurioita.

Kurssi on ollut tähän saakka tuntunut kivalta ja kiinnostavalta, mutta toisaalta samalla tuntuu, etten ole vielä oppinut oikein mitään (paitsi tuosta infoklippiaiheesta). Olen missannut jo kaksi luentoa ja missaan kolmannen, kun lennän viikonlopuksi Suomeen, olen lukenut vasta yhden viikon asiat ja muutenkin olo on edelleen jotenkin ihan disorientoitunut. Mutta kivaa silti, kun kaikki pakolliset opinnot on nyt plakkarissa ja saa opiskella, mitä lystää!

syksy hollannissa 3

syksy hollannissa 4

Vielä enemmän olen kuitenkin innoissani tuosta kanditutkielmasta, kunhan vaan pääsen sen kanssa starttaamaan.

Leidenissä psykologian opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä kandi sellaisena laajempana honours-versiona. Se kestää ainakin periaatteessa koko lukuvuoden; se tehdään itsenäisesti, kun tavallisesti kandi tehdään ryhmätyönä; ja se on osa ihan oikeaa tutkimusprojektia, joten se voidaan jopa oikeasti julkaista jossain!

Tähän honours-kandiprojektiin pitää hakea erikseen, ja sinne voi päästä vain, jos on suorittanut ekan vuoden opinnot vuoden sisällä ja keskiarvo on tarpeeksi hyvä. Ja minä pääsin mukaan kaikkien niiden huippukanssaopiskelijoiden joukkoon!

Oma projektini liittyy kognitiiviseen psykologiaan (ja vähän myös kehityspsykologiaan), ja sen aiheena on se, miten ihmiset oppivat monimutkaista kielioppia. Se on siis tarkemmin sanottuna psykolingvistiikkaa.

Halusin joskus aikanaan ihan vakavissani opiskelemaan kielitieteitä, ja olen muutaman kurssin verran lukenutkin suomen kieltä avoimessa yliopistossa. Tämä tuntuu siis ihan omalta projektilta (ainakin vielä nyt, kun en tiedä siitä käytännössä mitään tajua, heh).

syksy hollannissa1

Ensi maanantaina minulla on viimein tapaaminen pitkällä sairaslomalla olleen ohjaajani kanssa, ja saan alkaa hommiin.

Tosin tapaaminen on siirtynyt jo kaksi kertaa, joten vähän jännittää paitsi se, osaanko, myös se, miten käy, kun pitäisi keretä viikonlopun jälkeen suoraan lentokentältä yliopistolle. Pitäkää peukkuja, että lentoni on ajoissa!

 

Viisi asiaa, jotka haluaisin oppia

Hollanninsuomalainen Satu heitti minua työtyytyväisyyskyselyn inspiroimalla haasteella, josta haluan kiittää ja ottaa tietenkin kopin. Haasteen ideana on yksinkertaisesti kertoa viisi asiaa, jotka haluaisi osata tehdä.

Minä tahtoisin oppia (muun muassa)…

Tekemään kauniita asioita käsillä

Osaan leipoa, laittaa ruokaa, ommella ja neuloa. Mutta vaikka työni jälki ajaa usein asiansa, se on harvoin kaunista katsottavaa. Eilenkin tein kikherne-fetapihvejä, jotka maistuivat kyllä hyvältä, mutteivät meinanneet millään pysyä kasassa.

Osaan tehdä asioita käsillä, mutta en pidä itseäni lainkaan käsityöläisenä. Koulussakin tykkäsin yleensä kaikista muista kuviksentunneista, mutta inhosin niitä, joilla piti tehdä savitöitä.

haluaisin_osata2

Kertomaan omaa mielikuvitusta vaativia tarinoita

Lapsena, kun olin juuri oppinut kirjoittamaan, mielikuvitus vielä lensi ja kirjoitin muun muassa Pinokkion uusiksi veljen vanhalla kaksivärinäyttöisellä tietokoneella.

Mutta lapsuuden jälkeen en ole osannut enää oikein kirjoittaa fiktiota: Se tuntuu aina jotenkin väkisin väännetyltä ja päälle liimatulta. Ajatukseni tuntuvat typeriltä. Olisi mahtavaa joskus kirjoittaa romaani tai vaikka lastenkirja, mutta luulenpa, että tietokirja on kohdallani paljon realistisempi tavoite.

En ole myöskään se tyyppi, joka kertoo vaikkapa omasta päästään tarinoita lapsille. Kirjan ääneenlukemisessa olen onneksi täti-ihmisenä jo harjaantunut.

Toisaalta varmasti harjoitus tekee paremman tässäkin asiassa. Joskus vielä, kun elämässä on sille sopiva rako, haluan mennä opiskelemaan luovaa kirjoittamista.

Paremmaksi nukkujaksi

Se olen meillä sataprosenttisen varmasti minä, joka herää aamuisin kuudelta nälkäisen kissan mau’untaan. Ja vaikka väsyttäisi, eikä tarvitsisi herätä kuudelta eikä vielä seiskaltakaan, unen päästä kiinni saaminen on kerran herättyä yleensä vaikeaa.

Harvoin saan myöskään nukuttua vaikkapa lentokoneessa tai junassa, sillä minulle ei tule istuma-asennossa uni silmään, vaikka mikä olisi. Paremmat unenlahjat olisivat ihana juttu.

haluaisin_osata3
Omistan kitaran, jota osaan vain rämpyttää, en soittaa.

Esiintymään rohkeammin

Satu kirjoitti, että häntä kuorolaulajana jännittävät koelaulut, joissa pitää laulaa yksin. Minä uskallan laulaa yksin ja julkisesti, mutta jännitän muuta esiintymistä, etenkin puhumista muiden edessä ja varsinkin englanniksi.

Hollantilaisissa yliopistoissa esitelmiä täytyy pitää jatkuvasti, ja olen kahdessa vuodessa kehittynyt siinä valtavasti. Täällä esitelmien sisältö kuitenkin määritellään yleensä hyvin tarkasti ja kaikkea sisällöstä esitystapaan ja esitelmän vetävään aloitukseen arvioidaan. Samalla pitää pysyä tiukan aikarajan sisällä.

Kaikki tämä on minulle esiintymiseen tottumattomana suomalaisena yleensä edelleen vähän liikaa: sydän hakkaa oikeastaan edelleen aina, kun pitää mennä puhumaan jotain luokan eteen.

Ja P.S: Vaikka osaan ja uskallan laulaa, en osaa kunnolla soittaa mitään instrumenttia. Haluaisin osata soittaa kitaraa, pianoa ja kontrabassoa (mutta jostain syystä tässäkään asiassa toivominen ja haluaminen ei tunnu riittävän, vaan asialle pitäisi tehdäkin jotain).

haluaisin_osata
Avoin kirja vuodelta 2011.

Peittämään joissain tilanteissa paremmin sen, mitä ajattelen

Olen ainakin omasta mielestäni ihminen, jonka kasvoja voi lukea kuin avointa kirjaa. Tunnetilojen näyttämisellä muille on tietysti tarkoitus, eikä tunteiden tukahduttaminen ole viisasta, mutta haluaisin silti voida kontrolloida paremmin etenkin äkillisen ärtymyksen heijastumista kasvoilleni. Joskus pikkuhuijaamiselle olisi paikkansa, mutta olen siinä niin surkea.

Mitä sinä haluaisit oppia? Haastan mukaan just sinut!

Lepoa, lämmintä juotavaa ja Euroopan parasta terveydenhuoltoa

Aamulla herätessäni keuhkoissani tuntuu painetta. Yskittää, ja hengitys kulkee tavallista vaikeammin.

Olen seitsemättä päivää kuumeessa, mutta vasta edellispäivänä lämpö on noussut reippaasti yli 38 asteen. Olen koko viikon kuvitellut potevani tavallista flunssaa, mutta kun tauti ei ala taittua vaan pikemminkin pahenee, alan uskoa, että on parempi sittenkin vääntäytyä lääkäriin.

Koska on lauantaiaamu, omalääkärini ei ole töissä. Soitan sairaalapäivystykseen. Haagin alueella päivystäviä sairaaloita on useampi, joista potilas ohjataan lähimpään.

Jonotan puhelimessa parikymmentä minuuttia, sillä vaivani ei tietenkään ole henkeä uhkaava. Luultavasti keuhkoputkentulehdus tai keuhkokuume, joita minulla on astmaattikkona ollut aiemminkin.

Kun pääsen juttelemaan hoitajalle, seuraa samantyyppinen kysymyslista kuin Suomessakin, vain paljon pidempi. Mitä oireita sinulla on? Milloin ne alkoivat? Kuinka paljon on kuumetta?

Mutta myös: Yskitkö verta? (En onneksi.) Saatko pään rintakehään? (Öö, tota, oota mä testaan… Joo!) Mitä haluat saada selville lääkärissä? (Vähän ööh tämäkin, mutta haluaisin toisaalta olla kärpäsenä katossa kuulemassa ihmisten selityksiä.)

Saan ajan – puolen tunnin päähän. Meilahden päivystyksessä joskus tuntikausia vatsataudissa istuneena olen melkein varma, että hoitaja sanoo kellonajan vahingossa väärin: miten siellä muka voi olla vapaa aika jo puolen tunnin päässä?

Mutta oikein se meni. Tulee kiire vaihtamaan yöpaita pois päältä ja googlaamaan, missä koko sairaala on.

alkusyksy3

Säädeltyä kilpailua

Hollantilaista terveydenhuoltojärjestelmää on uudistettu reippaasti 2000-luvulla. Merkittävin, sairasvakuutuksiin liittyvä uudistus tapahtui vuonna 2006. Sen tarkoituksena oli muun muassa tehostaa terveydenhuoltoa: parempaa hoitoa kohtuuhintaan.

Nykyinen vakuutusjärjestelmä perustuu säädeltyyn kilpailuun. Potilaan kannalta keskeisintä lienee se, että hän voi vapaasti itse valita vakuutusyhtiönsä, mutta sairasvakuutus on pakko olla.

Vakuutusten hinnat ovat säädeltyjä, mikä tarkoittaa sitä, että peruspaketti maksaa kaikkialla noin 100 euroa kuussa. Valtio maksaa kuitenkin suurimman osan vakuutuksesta pienituloisille.

Perusvakuutuspakettiin sisältyvät hoitokäynnit ja reseptilääkkeet, mutta vakuutuksessa on vuosittainen omavastuu (tänä vuonna 385 euroa). Peruspaketin lisäksi voi halutessaan hankkia esimerkiksi hammashoidon tai silmälasit ja piilolinssit kattavan vakuutuksen.

Vakuutusyhtiöiden on pakko hyväksyä kaikki halukkaat asiakkaikseen, eivätkä ne saa rahastaa enempää esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvilta asiakkailta, kuten vanhuksilta tai ihmisiltä, joilla on perussairauksia.

Potilaat saavat itse valita omalääkärinsä ja vapaasti vaihtaa sitä silloin kuin haluavat. Lääkäriasemat ovat yksityisiä, ja omalääkärille saa olla matkaa korkeintaan 15 minuuttia (tässä maassa aivan kohtuullinen vaatimus).

alkusyksy1

alkusyksy2

Maa, jossa ei määräillä antibiootteja

Esimerkiksi tänä vuonna julkaistun Euro Health Consumer Indexin mukaan Hollannissa on Euroopan paras terveydenhuolto. Kun aiheesta julkaistiin uutinen paikallisen “ekspattilehden” Dutch Newsin sivuilla, se tuntui olevan yleinen naurunaihe. Täällähän sanotaan vaan aina, kun soittaa lääkäriin, että lepää ja juo lämmintä. Hahhah!

Facebook-keskusteluiden perusteella monia kanssaulkkareita tuntuu kyrsivän lähinnä se, että Hollannissa saa antibioottikuurin hyvin harvoin: vain bakteerin aiheuttamiin infektioihin silloin, kun sille varmasti on tarve. Hollannissa käytetäänkin Euroopan vähiten antibiootteja, mistä itse ainakin olen superiloinen. Kuka niitä haluaisia huvikseen tai “varalta” popsia varsinkin, kun antibioottiresistenssi on oikeasti ihan hiton vakava ongelma.

Muutenkin olen ollut kaksi vuotta varsin tyytyväinen hollantilaiseen terveydenhuoltoon. Lääkäriin ja erikoislääkärillekin olen päässyt aina ja nopeasti silloin, kun on tarvinnut, astmaani on tarkkailtu paljon tiiviimmin kuin Suomessa, reseptilääkkeistä voi lähettää uusintapyynnön netissä ja reseptit kulkeutuvat sähköisesti lähiapteekkiin.

Tietenkin näkemykseni on erittäin subjektiivinen, enkä ole hyväkuntoisena, terveenä ja lapsettomana kolmekymppisenä nähnyt terveydenhuollosta kuin pintaraapaisun. Varmasti siinä on huonojakin puolia, ja esimerkiksi Suomessa toiminee paremmin esimerkiksi lasten hammashoito, jossa jokainen lapsi perhetaustastaan riippumatta käy hammaslääkärissä. En ole myöskään varauksetta hollantilaisten suosimien kotisynnytysten kannattaja.

Mutta kun tarkastelen asiaa ihan vain itsekkään omasta, perusterveydenhuoltoa kuormittavasta näkökulmastani, olen sitä mieltä, että täkäläinen systeemi on kokeilemistani ja kuulemistani paras.

alkusyksy4

Lepoa – ja antibioottikuuri

Myöhästyn lääkäristä muutaman minuutin, mutta pääsen silti vastaanotolle melkein heti ilmoittautumisen jälkeen. Verikokeista selviää, että tulehdusarvoni huitelevat selvästi tavallista korkeammalla, eli minulla on aika pahaksi äitynyt bakteeri-infektio, ilmeisesti juuri se uumoilemani keuhkokuume.

Lääkäri kirjoittaa antibioottireseptin, ja lähden noutamaan lääkettä apteekista. Seuraavien päivien suunnitelma: lepoa, lämmintä juomaa ja kolme kertaa päivässä amoksisilliiniä.

Kysymys muille (nykyisille tai entisille) ulkosuomalaisille: miten terveydenhuolto toimii sinun asuinmaassasi?

Kuvat liittyvät tarinaan vain siten, että samalla, kun ulkona näytti viime viikolla tältä, minä makasin petipotilaana muutamaa lyhyttä ja pakollista ulkoilureissua lukuun ottamatta. Nöööy!

Hollantilaisessa keittiössä

Kun muutin Hollantiin, kului pari kuukautta ennen kuin opin käyttämään uuniamme.

Hollantilaisilla on omituinen fiksaatio tavaroihin, joissa yhdistyy useampi ominaisuus: Peitoissa on kaksi toisistaan irrotettavaa kerrosta, jotta yhtä peittoa voi käyttää sekä paksuna talvipeittona että ohuempana kesäpeittona. Entisen vuokra-asuntomme pyykinpesukoneeseen oli integroitu kuivausrumpu.

Nuo molemmat esimerkit ovat ihan käteviä. Esimerkiksi kuivausrumpua en nimittäin luultavasti koskaan aio erikseen ostaa, mutta kyllähän sen olemassaolo helpottaa esimerkiksi lakanoiden ja pyyhkeiden kuivaamista.

Hollantilaiset kombiuunit – eli uuni ja mikro samassa – ovat kuitenkin paholaisen keksintö. Pakettiin kuuluu surkea uuni, joka ei kypsennä mitään kunnolla, eikä ole edes mikrona kummoinen.

Molemmissa Hollannin-kodeissamme on ollut tällainen uuni. Nykyiseen tosin aiomme hankkia kunnon uunin asap: tällä hetkellä emme tee käytännössä mitään uuniruokia, kun uunin teho on niin olematon.

keittio1

Puolivalmisteita ja keittokomeroita

Meriannen mielessä -blogi haastoi ulkosuomalaisia esittelemään keittiöitään eri puolilta maailmaa. Lempipaikkojani-blogin Jonna puolestaan kannusti minuakin osallistumaan haasteeseen, ja innostuin ideasta: tätä asiaa, kun tulee edelleen ihan omassa arjessakin ihmeteltyä.

Hollantilaiset keittiöt eivät ole samalla tavalla ruuanlaittoon suunniteltuja kuin suomalaiset. Hollannissa ruuanlaitto on monesti pelkkää puolivalmisteiden lämmittelyä: kaupasta saa puolivalmiina about kaiken valmiiksi kuorituista vihanneksista pelkkää lämmitystä vaativiin liha- ja kasvispalleroihin ja -pihveihin.

Keittiöt ovat monesti suomalaisten opiskelijakämppien ruokakomeroiden tai keittonurkkauksien kokoisia. Uutta kotia etsiessämme nykyinen kotimme hurmasikin meidät pitkälti sen takia, että täällä on ihan tilava keittiö.  Laskutilaa on hyvin, ja keittiöön mahtuu neljän istuttava ruokapöytä.

keittio2

IMG_20170907_111748

Kaasuhella ja kierrätystä

Yksi ruuanlaittoa helpottava ominaisuus tyypillisestä hollantilaisesta keittiöstä kuitenkin löytyy: kaasuhella. Sen jälkeen, kun pääsee yli siitä pelosta, että joka kerta kun laittaa ruokaa, kaasuhana voi unohtua päälle ja koko talo räjähtää, kaasulla kokkaaminen on paljon mukavampaa kuin sähköhellan lämmittely. Kaasuhella on kuuma heti, kun sen laittaa päälle, ja kylmä heti, kun sen sammuttaa. Ja ekaa kertaa ikinä maitopuuroni eivät kärähdä kiinni kattilanpohjaan!

Hollantilaisessa keittiössämme tykkään myös siitä, että parveke on keittiön yhteydessä. Keittiötä on siis helppo tuulettaa ja melkein lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat valaisevat keittiötä mukavasti.

Keittiössämme on myös enemmän kierrätysastioita kuin Suomessa asuessamme: ainakin meidän kunnassamme voi kierrättää biojätteen, muovin, alumiinipakkaukset, juomapakkaukset, paperin, pahvin ja lasin.

IMG_20170907_111645

Mutta aina puuttuu jotain…

Kokemukseni mukaan hollantilaisilla on usein keittiössään esimerkiksi kapselikahvikone. Meillä on kuitenkin käytössä Suomesta tuotu Moccamaster (Moccamaster on hollantilainen firma, mutta täällä sen kahvinkeittimiä myydään lähinnä jättikokoisina yrityskäyttöön). Suomalaisuuden huomaa keittiössämme myös Tom of Finland -pannulapuista.

Suomesta kaipaan joskus tiskikaappia, sillä etenkin puuhaarukoiden ja muovirasioiden kuivaaminen pelkällä pyyhkeellä on hankalaa. Mutta toisaalta kun keittiössä on astianpesukone, tiskikaappia ei muista kovinkaan usein ikävöidä. Enemmän harmittaa se, että Hollannissa jääkaapit on usein asennettu kaapin sisään, joten jääkaapin ovea ei voi täyttää magneeteilla ja muistilappusilla yhtä helposti kuin Suomessa.

Mutta eipä tämän keittiön mikään ikuinen tarvitse olla. Vaikka keittiössämme on enemmän plussia kuin miinuksia, se on uusittu viimeksi vuosituhannen alussa eikä ole ihan sitä tyyliä, jonka itse valitsisimme. Aiomme siis remontoida oman suomalais-hollantilaisen keittiömme heti, kun siihen on vähän ylimääräistä rahaa ja aikaa.

Elokuun parhaat

Hei syyskuu! Huomenna alkaa ainakin henkisesti (muttei onneksi välttämättä säiden puolesta) syksy, sillä kalenteri on ekaa kertaa viikkokausiin tupaten täynnä. Silloin alkaa paitsi uusi lukuvuosi myös kahden viikon hollannin intensiivikurssi.

Ennen ekaa hollannin tuntia menen kuitenkin yliopistolle vetämään tutustumisleikkiä osalle ekan vuosikurssin opiskelijoista. Ilmeisesti nyt psykan opinnot aloittavassa ryhmässä on ekaa kertaa moneen vuoteen useampi suomalainen, joten tulkaa moikkaamaan, jos näette minua jossain!

Syyskuussa luvassa on myös kandintutkielman aloittaminen ja uusi vapaaehtoisduuni. Mutta kerron niistä lisää toiste, sillä näin loman puolella tuntuu vielä ihan luontevalta höpistä kesästä ja elokuusta.

Elokuussa parasta oli…

pleinbioscoop_rotterdam

 Aika

Hengasin kotona enemmän kuin vuosikausiin. Syy löytyy paitsi opiskelijan rajoitetuista tulonlähteistä myös tämän postauksen lopusta.

Ompelin kolme neljästä tuolinpäällisestä. Olen ylipäänsä ommellut ekaa kertaa vuosikausiin, sillä ostin keväällä halvan Singerin. En erityisemmin nauti kyseisestä puuhasta, mutta onhan se aivan superkätevää, kun ei tarvitse parsia ratkenneita saumoja käsin tai maksaa jollekin muulle esimerkiksi housujen lyhennyksestä.

Luin aivan huipun kirjan, Rebecca Skootin The Immortal Life of Henrietta Lacksin, joka ansaitsee oman postauksensa. Aloin lukea ekaa Harry Potteria, sillä ei, en ole koskaan niitä lukenut, vaikka kuuluuhan se jo yleissivistykseenkin (niin ikään mahdollinen postausaihe). Kävin myös pari kertaa leffassa, ja niistä toinen kerta oli Rotterdamin legendaarisessa ulkoilmateatterissa Pleinbioscoopissa.

Opiskelin hollantia omatoimisesti, koska kurssille meno vähän pelottaa ja olen varma, että osaan paljon vähemmän kuin kaikki muut kurssilaiset. Nykyään lempitapani opiskella on kuunnella podcasteja (joista puolet menee ohi) ja katsoa telkkariuutisia, mutta myös kielioppikirjan suorittaminen läpi on yllättävän hauskaa!

Lisäksi lähinnä olin – niin paljon, että olen aivan innoissani palaamassa nyt takaisin arkeen. Kesä teki tehtävänsä.

sali

Salikortin hankkiminen

Hankin elokuussa myös kuntosalikortin, niin kuin varmaan aika moni muukin, jonka jokavuotinen elämäntaparemontti alkaa kesän tai vaihtoehtoisesti joulun jälkeisessä henkisessä krapulassa. Mutta toisin kuin helposti voisi käydä lupaan tässä ja nyt juhlallisesti pitää kiinni salirutiineista myös arjen astuttua kuvioihin.

Minulla oli salikortti myös Leidenissä asuessa, mutta nyt oleellinen muutos on omaohjaaja, joka katsoo uusiksi saliohjelmani muutaman viikon välein. Se on ainakin minulle älyttömän tärkeää, sillä muuten motivaatio lopahtaa muutamaan käyntiin. Aiemmin olen onnistunut käymään salilla säännöllisesti vain silloin, kun minulla on ollut ohjelma, jota on voinut ilmaiseksi uusia parin kuukauden välein.

Uudella salillani on myös hyvä valikoima ryhmäliikuntatunteja, joilla viihdyn vielä paremmin kuin yksin punttien äärellä. Ja siellä on peräti kaksi saunaa – mitä luksusta!

assikissa2

assikissa1

assikissa3

Uusi perheenjäsenemme

Kännykässäni on elokuulta noin viisi valokuvaa muista aiheista ja loput viisisataa tästä kaverista. Mutta onhan se vain niin hurmaava (paitsi ehkä silloin, kun se määrää palvelijansa tarjoilemaan ruokaa viideltä aamuyöllä tai saalistaa varpaitani hollantilaisen jyrkässä portaikossamme).

Mikä oli parasta sinun elokuussasi?

Mitä hollannilleni kuuluu?

Facebook muistutteli tänään tärkeästä merkkipäivästä. Muutin tasan kaksi vuotta sitten Helsingistä Leideniin opintojen perässä.

Merkkipäivää tuli ihan sattumalta juhlistettua saksalaisen ystäväni kanssa – jonka niin ikään tapasin ensimmäistä kertaa melkein pari vuotta sitten – hyvin perinteisellä hollantilaisella tavalla: kanaaliristeilyllä Leidenissä.

Veneajelun jälkeen istahdimme kahvilaan pannukakkulounaalle (aika hollantilaista sekin), ja päädyimme puhumaan samasta aiheesta kuin niin monta kertaa aiemminkin: hollannin osaamisestamme.

bootjes_en_broodjes_leiden

Kaksi vuotta sitten en osannut montaa sanaa hollantia, ja kieli rumasti särähtävine g-äänteineen kuulosti itse asiassa aika hirveältä. Muistan, kun kuuntelin Helsingin-kodissamme kielenopiskelu-cd:tä, ja tuntui, etten saa kielestä mitään otetta.

Kahdessa vuodessa korva on totta kai tottunut uuteen kieleen. En enää oikeastaan edes kiinnitä sen “rumuuteen” juuri huomiota. Olen kyennyt erottamaan sanat toisistaan jo pitkään, eikä sen paljon puhutun g:nkään lausuminen enää tunnu luonnottomalta.

Kahvit ja ruuat olen tilannut ravintolassa jo pitkään hollanniksi. Nykyään myös vaihdan kuulumisia paikallisella kielellä esimerkiksi naapurissa asuvan eläkeläispariskunnan kanssa, pyydän kuntosalini ohjaajia vetämään tunnit hollanniksi, jos olen joukon ainoa kielipuoli ulkomaalainen, ja ymmärrän aika hyvin esimerkiksi telkkariuutiset. Kävelylenkeillä kuuntelen hollanniksi podcasteja, ja keittiössä puuhaillessa radio on melkein koko ajan päällä.

Keskiviikkona, kun olin edellistä kertaa käymässä Leidenissä, piipahdin kasvitieteellisessä puutarhassa, ja sain pyytämättäni kuulla pitkän, hollantilaisen vanhemman miehen pitämän esitelmän puutarhassa olevista puista. Opin paljon kasveista, mutta ennen kaikkea tajusin, miten pitkään voin seurata hollanninkielistä keskustelua, mikäli vain maltan keskittyä ja yrittää.

Ja tajusin senkin, että osaan myös vastata aika hyvin, jos vain joudun yrittämään: sanavarastoni, joka tokin on pitkälti vielä passiivinen, on itse asiassa jo aika laaja.

leiden_kanaalit

Hollannin suhteen isoin ongelmani onkin edelleen, että pidän puhumista hankalana – ja se, etten itse rupea puhumaan on isoin este sen edellä, että oppisin kielen kunnolla. Sen takia minun oli tärkeä päästä tänä kesänä kielikurssille, jolla joutuisin harjoittelemaan etenkin puhumista.

Noh, kurssi onkin sitten vasta syyskuun alussa, mutta joka tapauksessa olen sellaiselle menossa: viisi päivää viikossa kahden viikon ajan sillä vaatimattomalla tavoitteella, että kurssin jälkeen en sitten enää arjen tilanteissa arastele avata suutani paikallisella kielellä.

Eikä sen luulisi olevan ihan älytön toive, sillä kurssi päättyy B2-tasolle, eli sen jälkeen voisin mennä tekemään NT2- eli hollanti toisena kielenä -kielikokeen. Minun on vaikea uskoa, että kielitaitoni olisi oikeasti niin hyvällä tasolla, mutta tuolle kurssille minut passitettiin osaamiseni testanneen kielikoulun omistajan toimesta.

hollantilainen_pyöräparkki

Saksalainen ystäväni osaa hollantia paljon paremmin kuin minä: hän opiskeleekin hollanniksi eikä englanniksi. Sovimme, että vaihdamme kurssini jälkeen yhteisen kielemme englannista hollantiin. Ja ajattelinpa tehdä saman sopimuksen myös hollantilaisten kavereideni kanssa. Vähän jännittää, mutta kyllä se tästä lähtee!

 

Mitä voisimme oppia eteläeurooppalaisilta?

Aina, kun käyn lomailemassa Etelä-Euroopassa, alan kaivata takaisin asumaan sinne. Tulee ikävä rennompaa elämänmenoa.

Pohjoisessa on muodikasta moittia eteläeurooppalaista elämäntyyliä (usein syystä), mutta olisi meillä paljon sieltä opittavaakin.

Nämä jutut muun muassa palautuivat mieleen Alicantessa.

Ruoka maistuu paremmalta jaettuna. Olisipa kaikissa ravintoloissa jumalattoman pitkä alkuruokalista ja niin isot jälkkärit, että ne malttaisi syödä kahdella lusikalla.

Hyvä oliiviöljy on hyvää. Salaatti ei tarvitse paksua majoneesikastiketta eikä edes niin montaa raaka-ainetta, kunhan pöydässä on hyvää oliiviöljyä sekä vähän suolaa ja pippuria.

Kun töissä on kiire, paiski hommia täysillä. Kun ei ole, älä esitä kiireistä vaan nauti levosta: ota kahvia ja vaihda rauhassa kuulumiset työkaverin kanssa.

Elämässä on paljon vakavampiakin juttuja kuin se, että on joskus vähän myöhässä.

Aurinko on ihana mutta myös kamala. Älä ole kärsimätön ja ota aurinkoa suorassa keskipäivän paahteessa. Äläkä ikinä oleskele auringossa ilman suojaa. Keskikesällä ranta on ihanimmillaan varhain aamulla ja iltapäivän lopulla.

Kun on liian kuuma tai et vaan jaksa, älä pakota itseäsi tekemään. Ota mieluummin nokoset. Monen asian ehtii yhtä hyvin huomennakin.

Se, että osaat kolme sanaa vierasta kieltä, on enemmän kuin ei ollenkaan. Älä häpeile sitä, mitä suustasi tulee. Jos sieltä ei tule mitään, elekielikin vie yllättävän pitkälle.