Lähimatkailua Porvoossa

Viime sunnuntai oli luultavasti tämän vuoden viimeinen lähes helteinen päivä. Sen vuoksi päätimme poikaystäväni kanssa pyörähtää päiväreissulla Porvoossa, ja se oli kyllä paras idea pitkään aikaan.

Olen käynyt Porvoossa vain kerran aikaisemmin, ja silloin oli pimeä sekä lumimyräkkäinen marraskuun päivä. Nyt kaupungissa oli ihan himpun verran erinäköistä.

Mietimme reissun päällä, kuinka paljon kaupungissa mahtaa olla asukkaita. Yllätyin, kun tsekkasin tiedon Wikipediasta: väkiluku on melkein 50 000. Asukkaista 30 prosenttia oli ruotsinkielisiä, minkä ansiosta Porvoossa voi hetken kuvitella olevansa jossain toisessa Pohjoismaassa.

Huolimatta suomalaisittain ihan kaupungin mittakaavat saavuttavasta väkiluvusta, Porvoo on mielestä maalaismainen. Se johtunee lähinnä ihastuttavasta vanhastakaupungista, joka on kuin oma pieni kylänsä muun kaupungin keskellä. Helsingistä puuttuu jotain oleellista, kun meillä ei ole mitään vastaavaa.

Ehdimme viettää Porvoossa vain pari tuntia, joten suurimman osan ajasta istuimme brunssilla. Paikaksi valikoitui ranskalaisista bistroista vaikutteita imenyt SicaPelle, joka on Hotelli Onnin ravintola.

Miljöö oli aivan upea. Porvoon kirkon kupeessa oli rauhallista, ja aurinko paistoi lämpimästi terassille. Kolmen ruokalajin brunssi oli minulle uusi kokemus, eikä mauissa missään nimessä ollut mitään moittimista.

Nettisivuilla hintana lukee 28 euroa, mutta muistaakseni se oli tuosta hieman noussut. Ei siis mitenkään halvimmasta päästä, mutta koska ainoastaan alkupalat tarjoiltiin buffetista ja muuten sievät annokset tuotiin pöytään, ei se mielestäni ollut ylihintainenkaan. Ainakin meillä kokemus oli niin ruuan, palvelun kuin sään puolesta onnistunut, joten olisin pulittanut siitä enemmänkin.

Kahvi ei kuulunut brunssin hintaan, mikä oli vähän harmi, mutta suosittelen silti kokeilemaan sitä. Suomessa saa harvoin yhtä maistuvaa kahvia ja vieläpä pressopannusta tarjoiltuna.

SicaPelle, Kirkkotori 3 – Porvoo, www.onniporvoo.fi

English// When visiting in Southern Finland, you should definitely drop by in charming Porvoo. The little town is only about 50 kilometres away from Helsinki. Recommended: the old town and brunch at Hotelli Onni’s restaurant SicaPelle.

2013-09-08 12.33.46.jpg

2013-09-08 14.05.03.jpg

2013-09-08 13.44.31.jpg

2013-09-08 14.43.21.jpg

2013-09-08 14.45.17.jpg

Ensitunnelmia Bangkokista

Kun lentokone laskeutui Bangkokiin, olin kuumeessa. Pelkkä jalkojen nostaminen tuntui raskaalta, puhumattakaan rinkan kantamisesta. Silti tuli jollain tapaa hyvä olo.

Ilma oli kuuma ja pehmeän kostea. Joulukuussa se tuntui absurdilta. Olinhan vielä viittä päivää aikaisemmin seisonut Helsingissä bussipysäkillä ja yrittänyt tunkea katoksen syvimpään nurkkaan, kun taivaalta vihmoi lunta jokaikisestä tuulensuunnasta.

Vietin viime vuonna joululomaa ensimmäistä kertaa ulkomailla. Samaan aikaan olin ensimmäistä kertaa elämässäni Euroopan ulkopuolella.

Reissu alkoi Hongkongista, jossa olin kaikki siellä viettämämme kolme päivää kuumeessa ja sainpa vielä ruokamyrkytyksenkin. Koska Hongkong jäi vielä pitkälti kokematta, on minulla hyvä syy matkustaa kaupunkiin uudestaan. Ensi kerralla voisin kuitenkin yrittää välttää sen metroaseman roskiksiin oksentelun.

Oikeastaan varsinainen matka alkoi siis vasta Bangkokista.

Thaimaan pääkaupungissa asuu yhdeksän miljoonaa ihmistä. Sen kadut ovat kapeita ja täynnä katuruokaa myyviä ihmisiä pienine kärryineen. Rämisevien bussien sekä pinkkien ja keltaisten taksien seassa sokkeloivien moottoripyöräilijöiden puolesta pelottaa.

bkk1.jpg

Valtavankokoisessa kaupungissa riittää nähtävää ja käveltävää, mutta onneksi välissä voi pysähtyä jalkahierontaan. Ilmastoituun ja supersiistiin skytrainiin istahtaminen tuntuu helteessä ylelliseltä. Majapaikka kannattaa luonnollisesti valita sen varrelta, sillä hellettähän maailman kuumimmassa pääkaupungissa riittää.

bkk4.jpg

bkk3.jpg

Ihasteluun ja hämmästelyyn sekoittuu kuitenkin vähän väliä ristiriitainen tunne. Kaupungissa ei voi välttyä pariskunnilta, joihin varsinkin keltanokkaisen Aasian-matkaajan katse kiinnittyy: nuoret – tai nuorennäköiset – paikalliset naiset, jotka kävelevät käsikädessä selvästi vanhempien länsimaalaisten miesten kanssa.

Parina iltana kävimme kävelemässä Patpongilla, Bangkokin tunnetulla punaisten lyhtyjen alueella, jonka baareista ja niiden huijareista matkaoppaat kilvan varoittelevat. Samaan aikaan, kun katselimme lapsiperheiden seassa markkinakojuja, sinnikäs sisäänheittäjä seurasi meitä vartin ajan ja yritti houkutella poikaystävääni tsekkaamaan ”superpussya”. Suurin osa pelkissä alusvaatteissa työskennelleistä tytöistä katsoi baarien ovella kiusaantuneesti maahan.

bkk2.jpg

Bangkokin yöelämä, josta One Night in Bangkok -biisissä rallatetaan, on itse asiassa luultua rauhallisempi. Lailliset klubit sulkevat ovensa jo kahdelta.

Minulle tuo ”rauhallisuus” sopi vallan mainiosti. Bangkok on upea mutta uuvuttava ilman biletystäkin.

Siitä kertoo mielestäni kaiken se, että näimme ehkä toisena Bangkokin-yönämme poikaystäväni kanssa painajaista aivan samasta aiheesta. Piinaavassa unessa kaupungin kadut pusersivat meidät väliinsä ja kaatuivat päälle. Tätä juttua ei tarvinnut liioitella, mutta onneksi oudon kulttuurin aiheuttamat painajaiset jäivät loppureissun ajaksi tuohon yhteen kertaan.

bkk5.jpg

Thaimaan ilta-aurinko laskee melko varhain, joten illallisen jälkeen on jo pimeää. Ruokailun jälkeen voikin jo taivaltaa takaisin hostellille, istua ehkä hetken sen patiolla ja juoda yhden Changin.

Jos malttaa olla hiljaa, saattaa kuulla seinää pitkin hiipivän gekon juttelevan.

Suloinen Villipuutarha

En ole vielä ehtinytkään kertoa, että kotimme vaihtoi aika tarkalleen kuukausi sitten osoitettaan Katajanokalta Kallioon.

Vaikka Skatta on ihastuttava etenkin näin kesällä ja hieman köykäisempikin merinäköala on silti aina merinäköala, olen valtavan onnellinen uudesta kodistamme sekä kotikaupunginosastamme.

Ihan tarkkaan ottaen kotimme taitaa sijoittua Torkkelinmäelle, mutta yhtä ja samaa Kalliotahan se, Sörnäinen, Alppiharju sekä Hakaniemi ovat suurimmalle osalle. Niinpä puhun Kalliosta.

Kallion parhaiksi puoliksi ovat osoittautuneet loistavat kulkuyhteydet ja lyhyet välimatkat melkein minnepäin tahansa.

Olen asunut neljästä Helsingin-vuodestani valtaosan pohjoisissa ja läntisissä lähiöissä, joten nyt nautin siitä, että pääsen kouluun tai keskustaan kymmenessä minuutissa.

Kun huvittaa mennä ulos syömään tai kaljalle, voi vain mennä. Viiden minuutin säteellä on nimittäin vaikka mitä kivoja paikkoja.Kallion alueen väestötiheys on Suomen suurin, Wikipedian mukaan Manhattanin luokkaa, joten palvelutkin ovat parhaasta mahdollisesta päästä.

Tämän hetken lempilöytöni on Villipuutarha.

Pieni ja persoonallisesti sisustettu kahvila sijaitsee Helsinginkadun ja Kaarlenkadun kulmassa. Sieltä saa muun muassa lounasta, itsetehtyä teetä sekä lauantaisin luksusaamiaista.

Tutustuin Villipuutarhaan viime viikolla pitäessäni lounastaukoa. Olin miettinyt kahvilassa piipahtamista jo monta kertaa, ja nyt päätin kokeilla.

Ovella minut toivotti tervetulleeksi linnunlaulu. Palvelu oli ystävällistä ja täytetty leipä herkullinen, eikä pitkin kasvoja levinneessä majoneesissa ollut säästelty. Lounaaseen kuului kahvi tai tee, ja – mikä parasta – kukaan ei kysellyt S-etukorttia.

Yläasteen köksän tunneilla opetettiin, että kattaus on tärkeä osa onnistunutta ruokailua. Omasta mielestäni myös miljööllä on valtava merkitys. Juuri tätä olen kaivannut ulkomaisista kahvilakulttuureista: hallimaisen tilan sijaan pieni, idyllinen soppi, jossa viihtyisi tuntikausia. (Ikävää, että ruokis kestää Villipuutarhan löytämisenkin jälkeen vain puoli tuntia.)

Olen siis löytänyt lempikahvilani Helsingistä. Entisessä kotikaupungissani Rovaniemellä se on muuten Kauppayhtiö. Kertokaapa te, mitä muita kivoja kahviloita Suomessa on.

Villipuutarha, Kaarlenkatu 13 – Kallio, www.villipuutarha.fi

English // I’ve found my favourite coffee place in Helsinki! Villipuutarha in located in Kallio, and it takes just a 5-minutes-walk from Sörnäinen metro station. Trams 3, 8 and 9 will take you even closer.

2013-09-06 11.47.45.jpg

2013-09-06 11.51.51.jpg

Pakettimatkalla on ihanaa

Jos voisin juuri nyt lähteä reissuun, matkatyypin valinta olisi helppoa: lähtisin pakettimatkalle.

Minusta pakettimatkoja dissataan aivan turhaan. Jos lomaa on viikko tai kaksi, mikään ei ole rentouttavampaa kuin lähteä matkalle helppoon rantalomakohteeseen. Elämän suurinta seikkailua ei välttämättä ole edessä, mutta tarvitseeko aina ollakaan?

Pakettilomassa on puolia, jotka ainakin minua houkuttavat tietyin väliajoin.

Suora lento säästää paitsi hermoja myös ympäristöä. Polttoainettahan kuluu eniten silloin, kun kone nousee ilmaan. Mitä enemmän noita nousuja on, sitä jättimäisempi on ekologinen jalanjälki.

En tiedä teistä, mutta itselläni omatoimimatka menee usein siihen, että tulee buukattua halvimmat mahdolliset lennot. Niihin sisältyy melkein aina vähintään yksi vaihto.

Ehkä yksi tyhmimmistä matkustukseen liittyvistä ideoistani oli lähteä pari vuotta sitten Saksaan aivan tavallisen pituiseksi viikonlopuksi ja viettää matkasta viisi tuntia Kööpenhaminan lentokentällä. Sinne tuhlaantui paitsi roimasti luonnonvaroja myös leijonanosa opiskelijan matkabudjetista ja kallisarvoista aikaa, jonka olisin mieluummin viettänyt kohteessa asuvan ystäväni kanssa.

Pakettimatkan plussapuoli on sekin, että koneet erittäin harvoin lentävät lomakohteeseen puolityhjinä. Reittilennolla olen joskus ottanut päikkärit maaten rivin kaikilla kolmella penkillä. Se kun oli mahdollista.

Vaikka reissamisen jännitykseen kuuluvat myös ne vähintäänkin epäilyttävät hostellit, joiden suihkussa haisee home ja tyynyt ovat kivikovia, uskallan myöntää: vaikka moiset kokemukset jälkikäteen naurattavat, en minä niistä juuri sillä kyseisellä hetkellä nauti. Bunkkeria muistuttavassa hostellihuoneessa tulee silloin tällöin ikävöityä jopa kotiin.

Minusta lyhyellä lomalla on mukavaa, kun jo valmiiksi siisti ja puhdas huone käydään siistimässä aina välissä. Pyyhkeiden ja lakanoiden päivittäistä vaihtoa en todellakaan kaipaa, mutta sängyn petaaminen ja roskisten tyhjentäminen tuntuvalta ihanalta lisähemmottelulta.

Parasta hotelliasumisessa on kuitenkin buffetaamiainen. Oli se sitten vähän niukka, ihan hyvä tai loistava, niin mulle kelpaa! Eipä tarvitse lähteä metsästämään brunssipaikkaa, eikä odottaa, että aamu-unisempi matkaseuralainen jaksaa nousta ja lähteä liikenteeseen (jostain syystä matkaseuralaiseni ovat aina aamu-unisempia kuin minä, taidan olla vähän mummo).

Pakettimatkailussa on toinenkin puoli, joka kannattaa ympäristön kannalta ottaa huomioon.

Kun matkustaa Kreetalle tai Teneriffalle, voi olla melkoisen varma siitä, ettei esimerkiksi paikallinen kulttuuri ota pataansa sen vuoksi, että turisti/travelleri/reppureissaaja haluaa löytää jotain, mikä ei ole Madventures-Cocon sanojen mukaan vielä pilalla. Kun kohteen turistimäärä on pidempään ollut korkea, metsiä ei hakata uusien hotellien tieltä ja esimerkiksi jätehuolto toimii huomattavasti paremmin kuin uusissa, usein kehitysmaihin rakennettavissa kohteissa.

Pakettilomailun varjopuoli on usein se, että matkailija tukee helposti kansainvälisiä ketjuja paikallisten auttamisen sijaan. Matkatoimistot omistavat itse suuren osan niistä palveluista, joita he asiakkailleen tarjoavat.

Heidi Kalmarin ja Kati Kelolan Vastuullisen matkailijan käsikirjassa kerrotaan, että suomalaisista matkanjärjestäjistä Aurinkomatkat erottuu tässä edukseen: yritys ei omista esimerkiksi hotelleja eikä retkille ja lentokentille vieviä bussejaan vaan ostaa palvelunsa ulkopuolisilta. Osa näistä palveluntarjoajista on paikallisia.

Toisaalta oman kokemuksien perusteella muidenkin matkanjärjestäjien joukosta voi hyvin löytää moisia helmiä.

Entinen työpaikkani Rodoksella on tietääkseni edelleen paikallisen perheen omistuksessa ja suomalaisista matkanjärjestäjistä Tjäreborgin valikoimassa. Rodokselta löytyy uskoakseni paljon muitakin vastaavan kaltaisia pikkuhotelleja.

Vielä yksi kaneetti pakettimatkan puolesta.

Pakettimatka ei automaattisesti tarkoita sitä, ettei kohteessa olisi mitään sivistävää tekemistä tai nähtävää. Koska turisteja ja usein myös paikallisia on paljon, tarjolla on niin konsertteja, museoita kuin historiallisia nähtävyyksiä. Esimerkiksi Kreikasta löytyy pitkä lista Unescon maailmanperintökohteita, muun muassa Rodoksen vanhakaupunki.

Sitä paitsi reissun päällä voi ottaa ihan rennostikin: syödä hyvin, tutustua ympäristöön sen verran kuin jaksaa, nukkua öisin pitkät yöunet – ja nauttia siitä, ettei tarvitse siivota kotona tai vaihtaa kaupunkia joka toinen päivä niin kuin monella toisentyyppisellä reissulla.

Se on yllättävän kivaa.

Lähde: Heidi Kalmari, Kati Kelola – Vastuullisen matkailijan käsikirja. Image Kustannus Oy, 2009.
Kuvat ovat edelliseltä pakettimatkaltani Santorinilta, joka on niin kaunis, että jokaisen pitäisi nähdä se kerran elämässään.

Ilmaista nähtävää Berliinissä

Kuten kesäkuussa vihjasin, kesälomani alkoi tänä vuonna Berliinin-reissulla.

Saksan pääkaupungin yksi parhaista puolista on, että siellä lomailee halutessaan hyvinkin halvalla. Hostellihuoneiden hinnat ovat jaetuissa huoneissa kympistä ylöspäin. Illastaminen on ruuan laadusta tinkimättä halpaa, eikä tärkeimmistä nähtävyyksistäkään tarvitse maksaa.

Also herzlich willkommen im Paradies! (Olen juuri saksan alkeiskurssilla, koska kahdenkymmenenviiden vuoden villitykseeni kuuluu se, että tässäkin iässä ehtii oppia vielä vaikka mitä uutta. Ich bin fünfundzwanzig Jahre alt ja silleen.)

East Side Gallery

East Side Gallerylla tarkoitetaan reilun kilometrin mittaista pätkää edesmennyttä Berliinin muuria. Tuolle matkalle mahtuu yhteensä 105 maalausta, joista tunnetuin on varmastikin Dmitri Wrubelin teos Mein Gott hilf mir, diese dödliche Liebe zu überleben.

Tunnetussa maalauksessa kuvataan Neuvostoliiton presidentin Leonid Breznevin ja DDR-johtaja Erich Honeckerin välistä veljellistä suuteloa. Ja olihan siitä pakko räpsiä muutama kuva, vaikka ulkoilmagalleriasta löytyy mielestäni paljon vaikuttavampiakin teoksia. East Side Gallery herättää ajatuksia: Eurooppaa jakavan muurin sortumisesta on kulunut vasta 24 vuotta. Galleria on ainoa paikka, jossa osa siitä on vielä alkuperäisellä paikallaan.

East Side Gallery sijaitsee Friedrichshain-Kreuzbergin kaupunginosassa. Esimerkiksi U-bahnilla pääsee kävelymatkan päähän, kun hyppää pois vaikkapa Schlelisches Torin pysäkillä.

Televisiotorni

Fehnsehturmilta eli Itä-Saksaan pystytetyltä tv-tornilta ei Berliinissä voi välttyä. Vuonna 1969 valmistunut torni on Euroopan neljänneksi korkein rakennus, johon otettiin mallia muun muassa Neuvostoliiton ensimmäisestä satelliitista Sputnikista.

Aikanaan tornin tehtävänä oli paitsi lähettää tv- ja radio-ohjelmia myös toimia DDR:n mahdin ja hyvinvoinnin symbolina. Korkea torni oli harvoja asioita, jotka näkyivät paitsi omaan valtakuntaan myös muurin taakse länteen.

Tornin huipulta näkee kuulemma hyvällä säällä yli 40 kilometrin päähän. Huipulla on myös ravintola, jossa voi illastaa (luultavasti vähän kaupungin yleistä hintatasoa hulppeammin).

Televisiotorni löytyy Alexanderplatzilta, jonka kautta kulkee muun muassa lukuisia U-bahn-linjoja.

Grosser Tiergarten

Ainakin lämpimänä ja aurinkoisena päivänä Berliinin suurin puisto Tiergarten on näkemisen arvoinen. Tänä kesänä puisto jäi omalta osaltani väliin, mutta pyöräilin siellä edellisellä Berliinin-reissullani reilu pari vuotta sitten (polkupyöriä voi vuokrata monessa paikassa kympin vuorokausivuokralla – suosittelen!).

Puisto sopii erinomaisesti paitsi kuntoiluun myös piknikin viettoon. Tai ihan vain kauniiden maisemien ihasteluun. Siellä järjestetään myös monia tapahtumia.

Tiergarteniin pääsee muun muassa S-bahnilla (Tiergartenin pysäkki) ja U-bahnilla (Hansaplatzin pysäkki).

Holokaustin muistomerkki

East Side Galleryn ohessa toinen näyttävä muistomerkki sijaitsee aivan Tiergartenin vieressä. Sen saksankielinen nimi on Denkmal für die ermordeten Juden Europas eli vapaasti käännettynä Euroopassa murhattujen juutalaisten muistomerkki. Mielestäni paikka on yhtä pysäyttävä kuin nimikin.

Holokaustin muistomerkki ei ulospäin näytä kovin erikoiselta teokselta vaan lähinnä valtavalta, harmaalta betonikasalta. Sen läpi kävellessä kuitenkin uppoaa välissä kuin huomaamattaan kapeiden seinien väliin, syvemmälle maan alle. Joidenkin mielestä se aiheuttaa turvattomuutta sekä ahdistusta ja kuvaa sen vuoksi holokaustia.

Muistomerkki ei selitä, miksi se on pystytetty ja mitä sillä halutaan kertoa. Se jää kävijän mietittäväksi. Valitettavasti monen matkailijan syvällisin tulkinta tuntuu olevan, että labyrintissa voi ottaa siistejä valokuvia…

Näyttävän 19 000 neliömetrin kokoisen, betonisen maamerkin rakentaminen aloitettiin vuonna 2003 ja se kesti puolisentoista vuotta. Muistomerkkiä on kritisoitu muun muassa siitä, että se on omistettu ainoastaan toisen maailmansodan juutalaisuhreille.

Muistomerkille on lyhyt kävelymatka esimerkiksi Brandenburger Torin U-bahn-asemalta. Samalla näkee kätevästi toisenkin historiallisen maamerkin, eli Brandenburgin portin.

Oletko käynyt Berliinissä ja mitä mieltä olet edellämainituista nähtävyyksistä? Mitä muuta kaupungissa voi nähdä ilmaiseksi tai edullisesti?

Gelatoa Helsingissä

Tänään oli aurinkoinen päivä, eikä minulla ollut kotimatkalla kiire minnekään. Niinpä piipahdin testaamaan italialaisen kahvilan, joka on kotikulmillani Katajanokalla ja jota olen ulkoa päin ihaillut jo kuukausia.

Signora Delizia mainostaa myyvänsä kaupungin parasta kahvia, ja muutama päivä sitten huomasin ulkoständiin ilmestyneen myös gelato-tekstin. Koska rakastan italialaista jäätelöä, oli tietenkin pakko mennä testaamaan.

Sitä en etukäteen tiennyt, että pikkuruinen kahvila myös myy ja maahantuo italialaisia tuotteja. Meinasin revetä liitoksistani, kun astuin sisään: idyllisen kahvilan hyllyt notkuivat italialaisia herkkuja sekä kahvin valmistukseen tarvittavia välineitä. Taidan seuraavalla kerralla hamuta mukaani jäätelön lisäksi vaikkapa hyvää tomaattikastiketta tai antipastoja.

Tällä kertaa testasin vain limone-jäätelöä. Sanalla sanoen täydellistä, ja hintakin oli alhaisempi kuin Senaatintorin jäätelökioskissa.

Niille, jotka eivät asusta Katajanokalla päin, voi todeta kokemuksen olevan pienen ratikkamatkankin arvoinen. Kuuluisaa kaffetta testaan seuraavalla kerralla –  ja se kerta tullee pian.

Signora Delicia, Satamakatu 5 – Katajanokka, www.signoradeli.com

English // Wanna have perfect Italian ice cream or coffee in Helsinki? Take the tram 4 or 4T to Katajanokka and try cafeteria Signora Delizia. Address: Satamakatu 5, Helsinki. www.signoradeli.com

signora.jpg

Budjettikuntoilua

Kävin tänään ensimmäistä kertaa vuosiin puistojumpassa, Etu-Töölön Hesperianpuistossa.

Hellettä uhmaavia urheilijoita oli kertynyt nurmelle kymmenittäin. Osa kuntoili aurinkolasit päässä, toiset potkivat kengätkin jaloistaan. Ohjaajan jakamia alustoja riitti vain osalle, mutta onneksi nurmikolla on pehmeä treenata. Tuli ihan lämmin!

Ohjattu ulkoliikunta on paitsi paikalliselle myös kaupungissa turistina pyörivälle loistava tilaisuus harrastaa liikuntaa.

Kylänpahasessa väliaikaisesti asustelevan tai vähätuloisen voi olla vaikea päästä ohjatuille liikuntatunneille. Yleensä kuntokeskusten yksittäiset jumppatunnit maksavat lähes kymmenen euroa kerralta. Myös paikan varaaminen voi olla hankalaa, sillä usein sen voi tehdä vain rekisteröityneenä asiakkaana. Jos paikalle menee ilman varausta, tunnilla ei välttämättä ole tilaa.

Puistojumppien yksi parhaista puolista on se, että ne ovat usein maksuttomia, vaikka järjestäjänä olisi liikuntakeskus. Maksullistenkin jumppien hinnat liikkuvat parin ja viiden euron välillä.

Pääkaupunkiseudun kuntokeskuksista ainakin Friskis&Svettis järjestää ilmaista puistojumppaa. Yritys rantautui kaupunkiin Ruotsin puolelta vuonna 1992, ja suositut Kaivarin puistojumpat aloitettiin jo samana vuonna. Urheiluseuroista ainakin Katajanokan kunto järjestää jumppaa tänä kesänä vielä elokuussa. Lauttasaaren Kasinonrannassa voi puolestaan harrastaa Zumbaa, CrossTrainingia sekä Asahia.

Toki puistoissa jumpataan muuallakin Suomessa. Oma edellinen jumppauskokemukseni on Rovaniemeltä vuodelta 2005. Nopea googlaaminen paljasti, että siellä voi tänäkin kesänä jumpata ilmaiseksi ainakin Susivoudin jalkapallokentän läheisyydessä Rantavitikalla sekä Saarenkylän urheilukentällä.

Tampereella kaupunki järjestää kadehdittavan paljon ilmaista liikuntaa ulkona! Puistojumppien lisäksi valikoimaan kuuluu muun muassa kävelylenkkejä ja venyttelyjä. Mansessa ulkojumppaamisella onkin jo pitkät perinteet. Aamulehden mukaan Tampereen naisvoimistelijat toi ensimmäiset tunnit kaupunkiin jo 1980-luvun lopulla.

Puistojumppaaminen ei toki ole mikään suomalainen juttu, vaan maailmallakin osataan. Onneksi, sillä jostain syystä tämä Suomen suvi tuppaa jäämään niin lyhyeksi, että heti kun ulkona liikkumiseen tottuu, lenkkarit alkavat taas liukastella jäisellä lenkkipolulla. Itse en ole valitettavasti törmännyt ulkojumppausilmiöön missään lomakohteessani – hyviä vinkkejä otetaan siis vastaan!

Ilmaisten jumppien aikatauluja on listattu alle. Täydennän listaa mielellään, jos kommenttiboksiin tulee muita hyviä vinkkejä.

Helsingin kaupunki
Friskis&Svettis, Helsinki
Katajanokan kunto, Helsinki
Lauttasaaren liikuntakeskus, Helsinki

Rovaniemen kaupunki

Tampereen kaupunki

Kuopion kaupunki

IMG_20130626_172513.jpg

Sopiva aika

Uuden blogin perustaminen on pyörinyt mielessäni ainakin viime joulusta saakka.

Silloin kiertelin rinkka selässä Thaimaan kosteassa kuumuudessa sekä Pohjois-Laosin viileissä illoissa ja alkoi tuntua siltä, että haluaisin taas kirjoitella reissujuttuja muuallekin kuin ruutuvihkoon. Ennen kaikkea tahtoisin jakaa ajatuksiani muiden matkakuumeisten kanssa.

Reissusta kotiutumisesta on nyt melko tarkalleen viisi kuukautta, eikä blogin perustaminen ole tietenkään muhinut missään muualla kuin omassa päässäni.

Nyt on kuitenkin sopiva hetki. Elämässäni alkoi juuri kahden kuukauden pituinen jakso, jonka aikana olisi tarkoituksena lukea pari tenttikirjaa, suunnitella vähän syksyn töitä ja enimmäkseen nauttia auringosta, jos Suomen sää sallii. Eiköhän tähän yhtälöön mahdu siis vähän bloggaamistakin.

Olen 25-vuotias Helsingissä asusteleva journalismin opiskelija, joka ei säästä omaan asuntoon vaan lentolippuihin ja joka kadehtii poikaystävänsä kevyen pakkaamisen taitoa. Tienaan matkarahani kirjoittelemalla lehtijuttuja. Lähitulevaisuuteni haaveena olisi valmistua toimittajaksi, myydä kaikki turha roina ja lähteä opiskelemaan lisää johonkin Helsinkiä etelämmäs.

Vielä läheisemmän lähitulevaisuuteni suunnitelmiin kuuluu syödä hyvin ja nauttia elämästä Berliinissä, jonne suuntaan muutamaksi päiväksi huomenna.

Aikaisemmin, kun olin uskalias ja peloton parikymppinen, asustelin vuoden päivät Kreikassa. Sen vuoksi tuo Etelä-Euroopan ihastuttava rosmovaltio on edelleenkin erityisen lähellä sydäntäni. Bloggasin noihin aikoihin ja vielä pitkään sen jälkeenkin nimimerkillä Ioanna.

Tarkoituksenani on kirjoitella reissusuunnitelmista, matkamuisteloista ja kaikesta mahdollisesta matkusteluun liittyvästä. Jos tykkäät samoista jutuista kuin minä, tervetuloa seurailemaan!

ayuthaya.jpg

bangkok.jpg

bangkok2.jpg

kohsamet.jpg

luangprabang.jpg