Viisi asiaa, jotka haluaisin oppia

Hollanninsuomalainen Satu heitti minua työtyytyväisyyskyselyn inspiroimalla haasteella, josta haluan kiittää ja ottaa tietenkin kopin. Haasteen ideana on yksinkertaisesti kertoa viisi asiaa, jotka haluaisi osata tehdä.

Minä tahtoisin oppia (muun muassa)…

Tekemään kauniita asioita käsillä

Osaan leipoa, laittaa ruokaa, ommella ja neuloa. Mutta vaikka työni jälki ajaa usein asiansa, se on harvoin kaunista katsottavaa. Eilenkin tein kikherne-fetapihvejä, jotka maistuivat kyllä hyvältä, mutteivät meinanneet millään pysyä kasassa.

Osaan tehdä asioita käsillä, mutta en pidä itseäni lainkaan käsityöläisenä. Koulussakin tykkäsin yleensä kaikista muista kuviksentunneista, mutta inhosin niitä, joilla piti tehdä savitöitä.

haluaisin_osata2

Kertomaan omaa mielikuvitusta vaativia tarinoita

Lapsena, kun olin juuri oppinut kirjoittamaan, mielikuvitus vielä lensi ja kirjoitin muun muassa Pinokkion uusiksi veljen vanhalla kaksivärinäyttöisellä tietokoneella.

Mutta lapsuuden jälkeen en ole osannut enää oikein kirjoittaa fiktiota: Se tuntuu aina jotenkin väkisin väännetyltä ja päälle liimatulta. Ajatukseni tuntuvat typeriltä. Olisi mahtavaa joskus kirjoittaa romaani tai vaikka lastenkirja, mutta luulenpa, että tietokirja on kohdallani paljon realistisempi tavoite.

En ole myöskään se tyyppi, joka kertoo vaikkapa omasta päästään tarinoita lapsille. Kirjan ääneenlukemisessa olen onneksi täti-ihmisenä jo harjaantunut.

Toisaalta varmasti harjoitus tekee paremman tässäkin asiassa. Joskus vielä, kun elämässä on sille sopiva rako, haluan mennä opiskelemaan luovaa kirjoittamista.

Paremmaksi nukkujaksi

Se olen meillä sataprosenttisen varmasti minä, joka herää aamuisin kuudelta nälkäisen kissan mau’untaan. Ja vaikka väsyttäisi, eikä tarvitsisi herätä kuudelta eikä vielä seiskaltakaan, unen päästä kiinni saaminen on kerran herättyä yleensä vaikeaa.

Harvoin saan myöskään nukuttua vaikkapa lentokoneessa tai junassa, sillä minulle ei tule istuma-asennossa uni silmään, vaikka mikä olisi. Paremmat unenlahjat olisivat ihana juttu.

haluaisin_osata3
Omistan kitaran, jota osaan vain rämpyttää, en soittaa.

Esiintymään rohkeammin

Satu kirjoitti, että häntä kuorolaulajana jännittävät koelaulut, joissa pitää laulaa yksin. Minä uskallan laulaa yksin ja julkisesti, mutta jännitän muuta esiintymistä, etenkin puhumista muiden edessä ja varsinkin englanniksi.

Hollantilaisissa yliopistoissa esitelmiä täytyy pitää jatkuvasti, ja olen kahdessa vuodessa kehittynyt siinä valtavasti. Täällä esitelmien sisältö kuitenkin määritellään yleensä hyvin tarkasti ja kaikkea sisällöstä esitystapaan ja esitelmän vetävään aloitukseen arvioidaan. Samalla pitää pysyä tiukan aikarajan sisällä.

Kaikki tämä on minulle esiintymiseen tottumattomana suomalaisena yleensä edelleen vähän liikaa: sydän hakkaa oikeastaan edelleen aina, kun pitää mennä puhumaan jotain luokan eteen.

Ja P.S: Vaikka osaan ja uskallan laulaa, en osaa kunnolla soittaa mitään instrumenttia. Haluaisin osata soittaa kitaraa, pianoa ja kontrabassoa (mutta jostain syystä tässäkään asiassa toivominen ja haluaminen ei tunnu riittävän, vaan asialle pitäisi tehdäkin jotain).

haluaisin_osata
Avoin kirja vuodelta 2011.

Peittämään joissain tilanteissa paremmin sen, mitä ajattelen

Olen ainakin omasta mielestäni ihminen, jonka kasvoja voi lukea kuin avointa kirjaa. Tunnetilojen näyttämisellä muille on tietysti tarkoitus, eikä tunteiden tukahduttaminen ole viisasta, mutta haluaisin silti voida kontrolloida paremmin etenkin äkillisen ärtymyksen heijastumista kasvoilleni. Joskus pikkuhuijaamiselle olisi paikkansa, mutta olen siinä niin surkea.

Mitä sinä haluaisit oppia? Haastan mukaan just sinut!

Q&A: Vielä vähän opiskelua ja asumista ja vähän muutakin

Tein muutama viikko sitten vakaan päätöksen alkaa blogata kerran tai kahdesti viikossa, mutta kappas vaan – yliopisto on taas ollut asiasta vähän eri mieltä! Pahoittelut siis parin viikon hiljaisuudesta ja etenkin siitä, että näihin viimeisiin kysymyksiin vastaaminen on venähtänyt.

Onneksi kohta koittaa kesä ja jonkinlainen vapaus ja ehdin kirjoitella kaikesta, mistä olen aikonutkin (yeah right). Tässä viimeisessä kysymys-vastaus-postauksessa on sekalainen seurakunta vastauksia niin viimeisiin opiskeluun ja Hollannissa asumiseen kuin vähän henkilökohtaisempiinkin kysymyksiin liittyen.

leiden_poortgebouw
Leidenin aseman ja käyttäytymistieteellisen laitoksen välissä on upea Poortgebouw, joka on myöskin yliopiston rakennus.
nyyttärit_yliopistolla
Nyyttäritunnelmaa yliopistolta.

 

Pitääkö Leidenissä psykologian opintojen vuoksi asentaa tietokoneelle jotain erityisiä ohjelmia vai pärjääkö ihan perustietokoneella ja Office-paketilla?

Tilasto-ohjelma SPSS:n asentamisesta on hyötyä, koska silloin sillä voi harjoitella kotona, mutta se ei ole pakollista. SPSS kannattaa ostaa vasta opintojen alettua, koska opiskelijanumerolla siitä saa ison alennuksen. Muuten pärjää hyvin perustietokoneella ja Office-ohjelmilla.

 

Koitko työmäärän ensimmäisenä vuonna todella painostavaksi? Arvioitu työmäärä on yliopiston mukaan noin 40 tuntia per viikko, mikä on melko paljon. Siinä täytyy olla motivaatiota!

Tahtiin tottumiseen meni kyllä jonkin verran aikaa, sillä en ollut todellakaan tottunut siihen, että opiskeluun menee niin paljon aikaa. Mutta aika nopeasti sitä asennoituu niin, että tämä on kokopäiväinen koulutus ja sillä siisti (sätkynukke puhuu). Minua se ei juuri haittaa (muuten kuin taloudellisessa mielessä), sillä psykologia on valtavan mielenkiintoista!

leiden_vanhakaupunki
Lempiasioitani Leidenissä: vanhat talot, kauniit pihat ja vapaana kulkevat kissat.

leiden_vanhakaupunki2

 

Minkä hintaista asuminen Hollannissa on? Entä millainen on asumisen taso?

Hollannissa asuminen on aika samanhintaista kuin Suomessa, mutta se vaihtelee kovasti paikkakunnittain. Lyhyesti sanottuna pääkaupunkiseutuun verrattuna täällä on monesti ihan kohtuuhintaista asua, mutta muualta tulevana hinnat tuskin tuntuvat kovinkaan edullisilta.

Ymmärtääkseni Amsterdamin ja Utrechtin alueet ovat kalleimpia. Leiden on suhteellisen hinnakas kokoonsa ja ympäröiviin alueisiin nähden, ja esimerkiksi Haagissa ja Rotterdamissa asuminen on ainakin vielä vähän edullisempaa kuin siellä. Hollannissa asuntojen hinnat kuitenkin nousevat tällä hetkellä kovaa vauhtia.

Asumisen taso on vähän huonompi kuin Suomessa. Hollannissa on paljon vanhoja taloja, jotka saattavat olla surkeassa kunnossa, eikä kaikkea todellakaan tehdä niin vimpan päälle kuin Suomessa. Mutta itselläni on ihan hyviä kokemuksia asumisesta, joten kyllä niitä helmiäkin voi löytää.

 

Mitä kautta asunto kannattaa hankkia?

Itse käyttäisin aina välittäjää. Silloin on ainakin joku, jonka puoleen kääntyä, jos asunnossa on ongelmia. Välitystoimistoja on joka kaupungissa pilvin pimein, ja sen käyttäminen on vuokralaiselle ilmaista, jos asunnon omistaja on jo ilmoittanut asuntonsa kyseisen välittäjän listoille vuokrattavaksi.

haag_junasta
Haag junan ikkunasta.

italialainen_ruoka_leiden

 

Onko Leidenissä millainen julkinen liikenne? Vai kuljetaanko joka paikkaan vain pyörillä?

Leidenissä on vähän takkuinen julkinen liikenne, joka on kokonaan bussien varassa. Välimatkat ovat lyhyet ja pyöräily on bussilla kulkemista nopeampaa, joten suurin osa varmasti pyöräilee paikasta toiseen. Toki Leidenissä voi hyvin kulkea myös kävellen.

 

Onko Hollannissa hanavesi juomakelpoista?

On onneksi!

 

Suosittelisitko (opiskelijalle) hollannin kurssin ottamista vai lähinnä Duolingoa ja perussanaston oppimista?

Suosittelisin kielikurssia ainakin, jos meinaa olla maassa pidempään kuin kandin tutkinnon verran. Esimerkiksi maisterivaiheessa harkkapaikan saaminen on helpompaa, jos osaa myös hollantia. Puhumattakaan siitä, että on vain kivempi ymmärtää, mitä ympärillä olevat ihmiset puhuvat.

Hollannissa saa usein asiat hoidettua englanniksi, mutta esimerkiksi teleoperaattorit, sähköyhtiöt ynnä muut palveluntarjoajat tekevät sopimuksensa ja lähettävät kaiken postin hollanniksi, joten ainakin se, että osaa lukea hollantia, on minusta tosi tärkeää.

B2-tasolle, joka osoittaa virallisesti riittävän kielitaidon, pääsy ei ole muutamassa vuodessa mikään mahdottomuus etenkin, jos osaa valmiiksi ruotsia tai saksaa sekä tietty englantia. Mutta Duolingoakin kannattaa käyttää. Siitä oppii paljon tärkeää sanastoa!

 

Kuinka haastavaksi olet kokenut englanniksi opiskelun yliopistotasolla?

Alkuun se oli tietysti vähän hankalaa, koska en ollut tottunut juuri kirjoittamaan englanniksi ja jännitin etenkin esitelmien pitämistä englanniksi. Mutta kielitaito karttuu kohisten, kun joutuu koko ajan lukemaan englanninkielistä tieteellistä tekstiä ja olemaan muutenkin englannin ympäröimänä.

Pidemmän päälle se siis tuskin on mikään ongelma: Suomessakin psykologian opiskelijoiden kirjat ovat kuitenkin englanniksi.

omakuva

grotemarkt_haag
Melkein kesäisissä tunnelmissa Haagin Grote Marktilla.

 

Mitkä olivat lempi- ja inhokkiaineesi peruskoulussa?

Tykkäsin aina kielistä eli äikästä, englannista ja ruotsista. Pärjäsin hyvin oikeastaan kaikissa aineissa, mutta luonnontieteet eivät siihen aikaan napanneet lainkaan. Jos joku olisi sanonut 15-vuotiaalle minulle, että opiskelen vielä tulevaisuudessa biologiaa ja tilastotiedettä ja vielä tykkään niistä, olisin varmasti nauranut räkäisesti!

 

Mikä on mieleenpainuvin tai hauskin muistosi Hollannista?

Olen hirveän huono keksimään tällaisia… Yksi mieleenpainuvimpia muistoja oli ensimmäinen päiväni yliopistolla, joka oli sellainen tutustumispäivä ja jolloin jo juttelin muun muassa parille ihmiselle, joista on sittemmin tullut hyviä ystäviäni. Ja tietysti minua kosittiin Hollannissa, mikä on ihana, tärkeä ja varmasti ikuisesti mieleen jäävä muisto.

 

Jos et asuisi Hollannissa, onko joku muu ulkomaa, missä haluaisit tai voisit kuvitella asuvasi?

Ehdottomasti. Haaveilen säännöllisesti paluusta Kreikkaan ja ainakin talviasunnosta Espanjassa. Valitettavasti etenkin Kreikka on varsin epärealistinen haave ainakin niin kauan kuin maan talous- ja työllisyystilanne on kuralla.

Voisin myös hyvin asua esimerkiksi muualla Keski-Euroopassa, mutta tällä hetkellä Hollannista ei ole kiire minnekään.

 

Mitkä ovat ensi kesän suunnitelmasi?

Koska olen niin hitaasti vastannut näihin kysymyksiin, nyt voinee jo puhua tästä kesästä?

Kesäkuussa opiskelen vielä tentteihin. Muuten aion kesällä käydä Suomessa lomailemassa, tehdä jonkin verran freelance-töitä, mennä vapaaehtoiseksi pariin tiedekonferenssiin Amsterdamissa ja Utrechtissa sekä käydä hollannin kielikurssilla. Tarkoituksena olisi myös reissata oikeasti ulkomailla heinä-elokuun taitteessa, mutta kohde tai kohteet on vielä päättämättä.

Kuvituksena aina toimiva teema: kuvia, joita on kertynyt kameraan viime aikoina.

Huhtikuun parhaat

Hyvää vappua Suomeen! Tai vaihtoehtoisesti leppoisaa toukokuun ensimmäistä muualle maailmaan.

Vappu aiheuttaa minussa monesti lähinnä ahdistusta. Pidän sitä ulkoilmajuhlana, jota vietetään kuitenkin harvoin juhlan luonteeseen sopivassa säässä. En myöskään ikinä Suomessa opiskellessani ehtinyt päästä opiskelijoiden vappuhulinoinnin makuun: ammattikorkeaopiskelijoiden vapunvietosta uupuivat vuosikymmenten tai -satojen perinteet, eikä vappu koskaan oikein onnistunut keräämään omia opiskelukavereitani yhteen.

Minulle sopii siis ihan hyvin se, että Hollannissa vappuaatto ja -päivä ovat ihan tavallisia arkipäiviä, jolloin korkeintaan hyvästellään omapäinen huhtikuu ja toivotetaan tervetulleeksi toivottavasti jo kesäinen toukokuu.

Ja koska vappu ei juuri vaikuta elämänlaatuuni, ajattelin nyt myös listata muutaman asian, jotka kuitenkin huhtikuussa tekivät elämästäni himpun verran parempaa. Tästä listauksesta on tarkoitus tehdä tulevaisuudessa kuukausittainen, listoista ja menneillä asioilla fiilistelyistä kun tykkään.

levis_farkut

Kunnon farkut

Olen yhtien farkkujen ihminen. Kun viime syksynä pitkään kunnialla palvelleet, aikanaan UFF:n rekistä halvalla löydetyt ja aivan täydelliset Acnen farkkuni ratkesivat haaroista, tarvitsin niille korvaajan.

Tein virheen: tilasin uudet farkut nettikaupasta, sovittamatta ja sillä ajatuksella, että muka säästän.

En säästänyt ainakaan hermojani tai hyvää mieltä, enkä lopulta rahaakaan. Joka aamu, kun puin lörpöttävät, pikkuisen liian leveät ja pitkät farkut päälleni, inhosin niitä ja sitä miltä ne tuntuivat. (Silti jätin ne palauttamatta, minkä vuoksi inhosin vähän myös omaa logiikanpuutettani.)

Huhtikuussa viimein kyllästyin ja kävin ostamassa ekat “levikseni” sitten ala-asteen. Valitsin tarkoituksella melkein sataprosenttista puuvillaa olevat farkut, jotka eivät jousta – eivätkä lökötä! – päällä yhtään. Oi, materiaalirakkautta – miten iloiseksi ne minut tekevätkään!

akg_vastamelukuulokkeet

Vastamelukuulokkeet

Salamatkustaja-blogin Satu kirjoitti talvella joululahjaksi saamistaan Bosen Quiet Comfort35 -vastamelukuulokkeistaan. Postaus sai minut vakuuttumaan siitä, että vastamelukuulokkeet on saatava itsellekin.

Bosen kuulokkeet olisivat kuitenkin käyneet liiaksi opiskelijakukkaron päälle, joten päätin hommata itselleni reippaasti edullisemmat AKG:n N60 NC:t. Saatuani vastamelukuulokkeista päähänpinttymän taisin puhua niistä sen verran usein ja sen verran kaihoten, että mieheni päätti ostaa ne minulle synttärilahjaksi.

Sen jälkeen, kun sain kuulokkeet käyttööni maaliskuussa, olen pitänyt niitä päässä melkein joka päivä. Ne blokkaavat tehokkaasti taustahuminaa ja -hälinää, mikä on pelastanut jo monta opiskelu- ja työpäivää ja ennen kaikkea yhden myöhässä olleen lentomatkan. Vastamelutoiminnon saa myös pois päältä, joten kuulokkeita voi käyttää musiikin kuunteluun ilman, että oma valppaus esimerkiksi liikenteessä kärsii.

Eniten olen yllättynyt siitä, miten kuulokkeet toimivat juostessa miljoona kertaa paremmin kuin korvista kahden minuutin välein putoavat nappikuulokkeet. AKG:n luurit ovat niin pienikokoiset, etteivät ne tunnu lenkkeillessä liian raskailta tai hiostavilta – oikeastaan niiden olemassaolon unohtaa. Ainoa huono puoli on se, etteivät ne ole langattomat.

kirjahylly

Uusi koti

Tartteeko edes selitellä? Meillä on viimein koti, josta oikeasti tykkäämme ja jonka ansiosta voinemme sanoa hyvästit muuttorumballe ainakin seuraavaksi muutamaksi vuodeksi. Tämänkin blogin kirjoittamisen aikana on kuitenkin tullut muutettua jo neljä kertaa, keskimäärin kerran vajaassa vuodessa.

Lisäksi meillä on nyt ekaa kertaa muun muassa kunnon kirjahylly (Helsingissä palvellutta Ikean Kallaxia ei lasketa kyseiseen kategoriaan). Mitä mä sanoin tästä materiaalirakkaudesta? Ah, suuret pikkuilot!

Mistä pikkujutuista sinä ilahduit huhtikuussa?

Kysymyksiä, kiitos!

Terveiset Hollannista, missä on jo melkein nautittu kesästä! Aurinko on paistanut viikon putkeen, lämpömittari kivunnut yli 15 asteeseen ja tietenkin sopivasti samaan aikaan neljän tentin suma on painanut päälle.

Tulin tänne pohtimaan, ovatkohan kysymys-vastauspostaukset ihan vuotta 2011. Myönteisenkin vastauksen uhalla ajattelin nimittäin lähiviikkoina väkertää sellaisen, sillä viime aikoina olen saanut paljon kysymyksiä Hollannissa opiskelusta ja olisi mukava saada vastaukset kysymyksiin samaan postaukseen.

Teen postauksen tenttiviikkojen loputtua huhtikuun puolella, joten ajattelin nyt pyytää teiltä lisää kysymyksiä, mikäli sellaisia tulee mieleen. Udella saa toki muustakin kuin opiskelusta, joskaan en välttämättä lupaa vastata. Hehe.

Laittakaa siis tulemaan kysymyksiä viimeistään perjantaina 7. huhtikuuta joko kommentilla tai sähköpostitse (etunimi.sukunimi@kursiivi.com). Facebookissa ei kannata lähettää yksityisviestejä, sillä tuo naamakirja on vähän semmoinen paikka, että se ilmoittelee uusista viesteistä silloin kun haluaa.

Mukavaa viikkoa sille puolelle näyttöä! Toivottavasti sielläkin paistaa!

Tunnustuksia ja hyvin subjektiivisia mielipiteitäni bloggaamisesta

Samalla, kun pähkäilin, mitenhän muuttaisin blogini nimeä ja saisin taas aktivoiduttua tämän harrastuksen parissa, ihana Laura etelänaapuristamme Belgiasta muisti minua Blogger Recognition Award -blogitunnustuksella. Saman tunnustuksen sain itse asiassa jo kuukausia sitten Menninkäiseltä. Lämmin kiitos tunnustuksista molemmille naisille! Sellaisen saaminen tuntui molemmilla kerroilla tosi hyvältä, hymyilytti ja kannusti viimein klikkaamaan tuota Lisää uusi artikkeli -kohtaa WordPressissä.

Haasteen ideana on, että tunnustuksen saanut bloggaaja kertoo oman blogitaipaleensa alusta, antaa vinkkejä uusille bloggaajille ja nimeää kymmenen uutta blogitunnustuksen saajaa. Tarkoituksenani oli tarttua aiheeseen jo viime keväänä, kun Menninkäinen kirjoitti aiheesta, mutta no, kuten huomaatte, mulla jäi aika monta postausaihetta viime vuonna pelkäksi suunnitelmaksi. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan, I guess.

rodos

rodos2

Kuinka aloin blogata?

Kun vuosiluku vaihtui 2017:ksi, tajusin, että ekan blogini perustamisesta on kulunut kahdeksan vuotta. Talvella 2009 suunnittelin Rovaniemen-talven jälkeen paluumuuttoa Kreikkaan, ja kuten moni muukin ulkosuomalainen bloggaaja, ajattelin blogin olevan hyvä kanava kuulumisten kertomiseen. Niinpä aloin kirjoittaa sellaista.

Blogini kulki alkuun nimellä Home Is Where the Heart Is ja myöhemmin Helsinkiin muutettuani nimellä Ioanna, ja sitä lukivat tietääkseni lähinnä muutamat kaverini ja äitini. Myöhemmin muitakin lukijoita alkoi kuitenkin tulla. Vuonna 2012 lopetin hetkeksi bloggaamisen työ- ja opiskelukiireiden vuoksi, kunnes kesällä 2013 aloin kirjoittaa Matkakuumetta.

Ekat blogini olivat sellaisia kuulumisblogeja, joihin kirjoittelin about kaikesta, mitä mieleen sattui tulemaan. Kantavia teemoja olivat kuitenkin aina ulkosuomalaisuus sekä reissuista ja muista maista haaveilu. Kovin perustavanlaatuisesti en siis ole tainnut kasvaa kahdeksassa vuodessa, heh.

rodos6 rodos5

Mitä neuvoja antaisin aloitteleville bloggaajille?

Tämä kohta haastetta on vaikea, sillä kuten Sarikin kirjoitti vähän aikaa sitten, mitään yhtä oikeaa tapaa blogata ei ole. Sen takia voin ainoastaan antaa vinkkejä siihen liittyen, millaisia blogeja luen itse mielellään. Täysin subjektiivisia mielipiteitä siis! Moni muu on varmasti aivan eri mieltä.

Mieti, miksi haluat blogata. Tykkäätkö kirjoittaa? Haluatko jakaa tietoa asiasta, josta tiedät mutta josta kukaan muu ei tunnu kirjoittavan? Vai tahdotko jakaa kuulumisiasi perheellesi ja kavereillesi toiselle puolen maapalloa? Syitä blogata on monia. Oleellisinta on kuitenkin, että kirjoittaminen ja/tai kuvaaminen tuntuvat luonnollisilta tavoilta ilmaista itseä. On aika turha perustaa blogi vaikkapa vain lisätienestien ja ilmaisen tavaran toivossa, jos bloggaaminen ei itsessään tunnu sellaiselta puuhalta, johon haluaisi käyttää aikaansa.

Kirjoita napakasti. Minussa on sen verran kielinipon, punakynänatsin ja helposti turhautuvan ihmisen vikaa, etten taatusti ala lukea uutta blogia, jossa yhdyssanat kirjoitetaan järjestäen erikseen ja tekstikappaleet ovat A4:n pituisia. Lisäksi, toisin kuin varmaan monille muille, teksti on minulle paljon tärkeämpää kuin blogin visuaalinen ilme. Näen kyllä punaista, jos joku kirjoittaa julkisesti Comic Sansilla, ja joltain vuodelta 2005 olevat blogipohjat ovat jokseenkin luotaantyöntäviä. Jään kuitenkin harvoin seuraamaan blogia pelkkien valokuvien vuoksi. Hyvä teksti sen sijaan herättää tunteita ja ajatuksia sekä innostaa kommentoimaan.

Kannusta vuorovaikutteisuuteen. Suurin osa bloggaajista varmasti ilahtuu, kun blogiin tulee kommentti tai joku tykkää uudesta postauksesta Facebookissa. Jos haluat saada palautetta kirjoituksistasi, tee palautteenannosta helppoa. Kiinnitä huomiota esimerkiksi siihen, miten helposti vaikkapa kommentointi-nappi löytyy postauksen yhteydestä. Minusta kivointa on, ettei kommentointi vaadi esimerkiksi kirjautumista johonkin tiettyyn palveluun vaan voin vaan jättää kommenttini käyttämällä nimimerkkiä ja sähköpostiosoitetta. Kannattaa toki myös lukea ja kommentoida toisten tekstejä, sillä se paitsi ilahduttaa kanssabloggaajia myös innostaa heitä kommentoimaan sinun tekstejäsi.

Tee sitä, mistä tykkäät, äläkä stressaa turhasta. Ohjenuoria on turha tuijotella liikaa. Blogia saa kirjoittaa juuri niin usein tai harvoin kuin haluaa ja niin puhtaana harrastuksena kuin työkseen. Postauksia ei kannata myöskään miettiä loputtomiin: netissä on se hyvä puoli, että kirjoitusvirheitä ja aivopieruja voi korjailla myös jälkikäteen. Pääasia on minusta se, että blogi tuo enemmän iloa kuin harmia elämääsi. Bonusta on, että kun olet itse innostunut siitä, mitä teet, innostus tarttuu myös lukijoihin ja kannustaa heitä palaamaan blogisi pariin myöhemmin.

rodoksen_tuulinen_ranta

rodos4

Keille haluan antaa tunnustuksen?

Yritän jakaa tunnustuksia sellaisille lempparibloggaajilleni, joiden en muista jo kirjoittaneen aiheesta. Tässä siis tunnustukset kuudelle kanssabloggaajalle, joita kaikkia halua kiittää hienoista blogeistaan.

Laura on blogannut jo vuosia Britanniasta. Alkuvaiheessa My Post-University Life kertoi yliopisto-opiskeluista Skotlannissa, nykyään enemmän arjesta Englannissa ja sieltä käsin tehdyistä reissuista. Lauralla tuntuu myös olevan aika mahtava työ, sillä hän asui juuri pari kuukautta New Yorkissa sen ansiosta! Lauran blogista huokuu hyvä ja elämänmyönteinen tunnelma, minkä vuoksi olen lukenut sitä jo vuosia.

Annika on blogannut vuosia, muun muassa Skotlannista ja Barcelonasta, mutta nyt hän asuu Helsingissä. Minusta Home and Away -blogissa parasta onkin lukea paluumuuttajan ajatuksista ja Suomeen sopeutumisesta monen ulkomaanvuoden jälkeen. Niiden lisäksi Annika kirjoittaa arjesta ja reissuistaan mukavan tarttuvasti niin, ettei hidastunut bloggaustahtikaan haittaa!

Chez Helenaa kirjoittaa perheineen Etelä-Ranskassa asuva toimittaja Helena Liikanen-Renger. Tykkään Helenan blogista varsinkin siksi, että hänellä on taito kirjoittaa mistä tahansa aiheesta kiinnostavasti ja ilman, että blogin punainen lanka tuntuisi hukkuvan. Harmi kyllä Chez Helena saa ainakin näin vuoden pimeimpään aikaan miettimään, miksi muutimmekaan Hollantiin emmekä aurinkoiselle Ranskan Rivieralle…

Viisi kymppiä lasissa -blogia kirjoittaa blogin nimen mukaisesti viisikymppinen Aino, joka työskentelee ja asuu Luxemburgissa. Blogi kertoo siitä “mitä milloinkin mieleen tulee”, ja just hyvä niin! Aino on asunut yli parikymmentä vuotta nykyisessä kotimaassaan, minkä vuoksi ihastelen aina sitä, miten iskevää ja hyvää suomea hän kirjoittaa.

Maria Annala on pitkän linjan toimittaja, joka muutti vuonna 2015 Bostoniin rakkauden perässä. Amerikkaa ymmärtämässä kertoo elämästä ja uuteen totuttelusta uudessa rapakon takana. Maria kuuluu niihin bloggaajiin, joiden sujuvaa ja tarkkaa kirjoitustyyliä jaksan fanittaa.

Naapurikaupungissamme Utrechtissa asuvan Sadun blogi on yksi uusimmista lemppareistani. Hollanninsuomalainen kertoo monipuolisesti (perhe-)elämästä yhdessä Hollannin suurimmista kaupungeista. Sadun kanssa meitä yhdistää paitsi asuinmaa myös kuoroharrastus, Sadun osalta tosin huomattavasti ammattimaisemmin. Hollantilaisten aivotusten ihmettelyn lisäksi tykkäänkin lukea etenkin hänen musiikkiharrastuksestaan.

bloggeraward

Tässä vielä Blogger Recognition Award -tunnustuksen saajan ohjeet:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Vanhojen muistelun kunniaksi postauksen kuvat ovat ensimmäiseltä blogivuodeltani 2009 ja silloiselta kotisaareltani Rodokselta.

Uusi nimi, tutut kujeet

Hei kaikki!

Täällä ilmoittautuu tällainen vähän tahatonta blogitaukoa pitänyt tyyppi. Viimeksi kirjoitin kesällä, kun olin juuri palannut kesätöihin Suomeen. No, se kesä menikin sitten töitä tehdessä, syksy puolestaan opiskellessa ja hiuksia repiessä. Yhtäkkiä onkin aika sanoa heippa vuodelle 2016. Samalla on aika hyvästellä myös Matkakuume.

Mietin jo yli vuosi sitten, pitäisikö blogin nimi panna vaihtoon vuosi sitten, kun se ei enää tuntunut oikein ajankohtaiselta. Syksyllä, kun palasin Hollantiin, alkoi tuntua entistä selvemmin siltä, että minun matkablogiaikani ovat ohitse. Opintoni ovat niin kokopäiväinen duuni, ettei aikaa ja rahaa säännölliseen reissaamiseen ole. Eikä minulla suoraan sanottuna ole enää samanlaista matkakuumettakaan kuin aiemmin, sillä minä tykkään asua Hollannissa. Pisteenä iin päälle en enää edes muista, milloin olisin viimeksi kirjoittanut puhtaasti matkajutun!

Vaikka blogin nimi on tuntunut viime kuukaudet lähinnä taakalta, bloggaamista olen kuitenkin puolen vuoden tauon aikana kaivannut monet kerrat. Siitä syystä kirjoittelen tästä lähtien uuden nimen alla.

Mietin uutta nimeä todella pitkään. Olin jo oikeastaan päättänyt toisesta nimestä, kunnes eilen illalla mieleeni tupsahti uusi ja omasta mielestäni parempi ehdokas: Mielilandia. Mieli on sana, joka viittaa sekä psykologiaan että johonkin, mistä pitää. Landiassa taas voi nähdä paitsi viittauksen ulkomailla asumiseen että henkilökohtaisemmalla tasolla siihen, että käytämme sanaa mieheni kanssa vitsaillessa jatkuvasti. Ja koska haluan kirjoittaa ennen kaikkea Hollannissa asumisesta ja psykan opiskelusta, nimi tuntui heti kaikista miettimistäni vaihtoehdoista eniten omalta.

Voisi luulla, että tässä menee nyt blogin sisältökin uusiksi, mutta se ei oikeastaan ole tarkoitus. Olen Hollantiin muuton jälkeen kirjoittanut joka tapauksessa melkein pelkästään täällä asumiseen ja opiskeluun liittyvistä jutuista. Niihin liittyen saan myös ylivoimaisesti eniten kommentteja ja viestejä lukijoilta, ja arkiset jutut varmaan kiinnostavat myös eniten niitä läheisiäni, jotka blogia lukevat. Nyt voin kirjoittaa niistä vapaammin ilman, että tarvitsee ottaa huomioon mitään matkusteluaspektia. Minä olen tästä muutoksesta tosi iloinen, toivottavasti tekin. Palataan kunnolla asiaan pian!

Pitäisikö pelätä?

En muista kertaakaan ennen tätä aamua jännittäneeni lentokoneeseen nousua.  En pelkää koneen törmäävän Alppeihin, enkä jaksa maalailla uhkakuvia koneen kaappaavista terroristeista.

En ainakaan tavallisesti.

Nyt Keski-Euroopassa tilanne on kuitenkin tavallisesta poikkeava, ja koska asun vain muutaman tunnin matkan päässä alueen merkittävimmistä kaupungeista, epävarmuus tulee iholle.

Kun kuulin Pariisin terrori-iskuista, ensimmäinen ajatukseni oli valtava epäusko. Seuraavana tuli kuristava pelon tunne.

Tunne meni kuitenkin nopeasti ohi. Yksittäistapaus, vaikkakin aivan valtavan järkyttävä. Koskaan ei voi tietää, milloin ja missä räjähtää seuraavaksi, ei vaikka miten ennakoisi ja virittelisi foliohattuja. Terveen järjen käyttäminen on fiksua, mutta pelkääminen lopulta aika turhaa.

Järkeilevistä ajatuksistani huolimatta Ranskaan lähtö alkoi jännittää paria päivää ennen matkalle lähtöä. Ei koskaan pitäisi lukea anonyymien uhkakuvien maalailua ja spekulointeja netissä…

Ranskassa turvallisuusvalmius on tänä vuonna tehtyjen iskujen vuoksi korkeimmalla tasollaan ja passia kannattaa nyt pitää mukana kaupungilla liikkuessa, sillä poliisi saattaa vaatia ohikulkijoita tarkistamaan henkilöllisyytensä.

Tänään Belgiassa Brysselin alueella nostettiin terrorismin uhkataso korkeimmilleen. Yleisötapahtumia on peruttu ja lehtitietojen perusteella Brysselin katukuva näyttää autioituneelta.

Viime lauantaina käydessäni naapurikaupungissani Haagissa valtavat poliisilaumat pistivät silmään ja tänään Schipholilla syynättiin laukkuja paljon tavallistakin tarkemmin, vaikka Hollannissa erityisestä terrorismin uhkasta ei ole ollutkaan puhetta.

Niinpä aamulla lentokoneessa kieltämättä hieman jännitti. Ihmetytti aivan olemattomat asiat, kuten lentoemännän kuulutus siitä, että neljän matkustajan pitäisi ottaa yhteyttä matkustamohenkilökuntaan, ja vierustoveri, joka ei laittanut reppuaan penkin alle vaan nukkui se sylissään.

Pelko ja epävarmuus ovat luonnollisia tunteita, mutta auttavatko ne mitään? Väittäisin, että tuskin. Talouselämän haastattelema professori Jaakko Hämeen-Anttila muistutti tällä viikolla fiksusti, että terrori-iskuissa ei ole mitään muuta uutta kuin korkeintaan Ranskan joutuminen niiden kohteeksi, eivätkä Pariisin iskut tuoneet tullessaan mitään uutta käännettä.

On hyvä, että viranomaiset pyrkivät suojelemaan kansalaisiaan ja matkailijoita parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka se luo myös epävarmuuden ilmapiiriä, ennen kaikkea sen pitäisi mielestäni saada aikaan turvallisuuden tunnetta.

Nyt olemme perillä Nizzassa, yhdessä Ranskan suurimmista kaupungeista. Ja täällä kaikki vaikuttaa aivan tavalliselta, ihan turvalliselta. Aurinko paistaa, Välimeri kimaltaa, palmupuut huojuvat ja meikäläisen ranska on surkeaa. Ehkä se on illuusio, ehkä vain sitä, millaista elämä Länsi-Euroopassa oikeasti edelleen on.

 

Coimbra, vanha ja viehkeä

Tarkoituksenani oli kirjoittaa Coimbrasta jo ajat sitten, mutta kappas vain, se ja blogi ovat molemmat jääneet viime viikkoina vähän paitsioon. Tekosyyni ovat perinteiset: kesätyöt ovat vieneet mennessään, eikä koneella oikein jaksa istua enää kotona sen jälkeen, kun töissä sen ääressä on mennyt kahdeksan tuntia.

Suomen kesän syyksi ei oikein viitsi tällä kertaa laittaa. Se ei ole nimittäin oikein vakuuttanut tänä vuonna. Olenkin onnellinen, että ennen kesätöiden aloittamista kerkesin lomailla muutaman päivän Portugalin lämmössä.

coimbra7

coimbra15

Onko Coimbra teille tuttu paikka? Minulle se ei ollut aiemmin lainkaan, vaan törmäsin nimeen ensimmäistä kertaa googlettaessani menovinkkejä Leirian lähettyviltä. Ja niin siinä sitten kävi, että menetin pienen palan sydämestäni.

Ennen kuin Lissabonista tuli Portugalin pääkaupunki, pääkaupungin tehtävää toimitti juuri pohjoisempana oleva Coimbra. Kaupungin viehättävyyden tekeekin juuri sen vanhuus. Iäkkäimmät rakennukset ovat 1100-luvulta, kaupungissa on lukuisia upeita kirkkoja ja kapeita, mukulakivisiä katuja, joiden yllä roikkuu pyykkejä.

Tällaisessa vanhassa ja rähjäisessä rappioromantiikassa vain on sitä jotain.

coimbra9

coimbra(1)

coimbra10

coimbra11

Jos Coimbra jostain tunnetaan, niin vuonna 1290 perustetusta yliopistostaan, joka on yksi Euroopan vanhimmista. Kukkulan päälle rakennettu yliopistoalue on Unescon maailmanperintökohteiden listalla. Kaupungin ylle avautuvine maisemineen se onkin näkemisen arvoinen, jos opiskelijoiden keskellä toikkaroivat eläkeläisturistit eivät haittaa.

coimbra1

coimbra13

Coimbra tunnetaan myös siitä, että se ja Lissabon ovat Portugalin tärkeimmät fado-kaupungit. Väitän, että se olisi syytä tuntea myös hyvästä ruuastaan. Yliopistokukkulalle kiivettyämme kävimme veljeni kanssa syömässä reissuni ehkä parhaan lounaan. Yritin etsiä Tripadvisorista paikan nimeä, mutta Coimbrassa näyttää olevan kymmenittäin pelkästään hyvät arvosanat saaneita ravintoloita, joten eipä tuo osunut enää silmään.

coimbra14

Fado jäi tällä kertaa välistä, hyvää ruokaa ja viehättävillä kujilla vaeltelua taas ei voi olla elämässä liikaa. Niinpä Portugaliin – ja Coimbraan – on vielä monta syytä palata.

Ulkoasu uusiksi

Istuin pari tuntia sitten koneen ääreen muka päivittämään juttua portugalilaisesta Coimbran kaupungista, mutta päätinkin tehdä jotain muuta. Tadaa, uusi ulkoasu!

Olen jo pitkään miettinyt, että teema pitäisi päivittää sellaiseen, jolla esimerkiksi kommentointi sujuisi aiempaa mukavammin. No, en tietenkään ole vielä testannut, toimiiko se niin todellisuudessa, mutta ainakin tuo kommentoi-namiskuukkeli on nyt myös etusivulla kätevästi postauksen lopussa. Saa kertoa, jos jotain muuta on pielessä, ja tietty muutenkin palaute uudesta ulkoasusta on tervetullutta.

Teema on minusta muutenkin nyt kivempi, vaikka banneri ei täydellisesti omaa silmääni miellytäkään. Mutta koska koodaamisen opettelu on vasta jossain haman tulevaisuuden to do -listalla, näillä mennään toistaiseksi. Ainakin sivu näyttää ihan hyvältä paitsi tietokoneen myös tabletin ruudulta katsottuna. Se on ainakin minulle tärkeää, koska luen blogeja melkein aina tabletilla.

Sain viimein myös tehtyä sivupalkkiin listauksen omista suosikkiblogeistani. Lista on väsätty ulkomuistista, mutta ainakin suurin osa lemppareistani on siellä. Käykäähän lukemassa niitäkin, jos eivät ole jo tuttuja!

Ensi kerralla sitten lisää Coimbrasta, ellen keksi jotain muuta ennen sitä. Pieni sneak peek tuosta ihastuttavasti kaupungista tarjolla jo tässä.

coimbra(1)

Nyt naatiskelemaan ulkoilmasta. Helsingissä on kuulemma tänään tähänastisen vuoden lämpimin päivä. Hauskaa viikonloppua!

Kokemuksia lentoyhtiö TAP Portugalista

Moikka! Portugalin-reissustani on vierähtänyt jo melkein viikko, mutta päivät ovat kuluneet kevään viimeisten freelance-töiden parissa ja veljelle seuraa pitäen.  Veljeni tuli nimittäin heti perässäni takaisin Suomeen ja vietti meillä alkuviikon.

Maanantaina aloitan kesätyöt, joiden vuoksi tänä kesänä ainakin isommat reissut jäävät tekemättä ja blogikin saattaa välissä pysyä hiljaa. Kesän jälkeen on kuitenkin näillä näkymin luvassa ihan uudet kuviot. Niistä kerron piakkoin lisää, mutta nyt kuitenkin takaisin Portugalin-reissulle!

Kun suunnittelin lentojen varaamista Lissaboniin, halusin ehdottomasti suorat lennot, jos se vain olisi mahdollista. Helsinki-Lissabon-reittiä lentää suoraan tietääkseni vain Portugalin valtion omistama lentoyhtiö TAP Portugal, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta ja josta en myöskään löytänyt juuri kokemuksia. Siispä kerron niistä itse.

tap3

tap5

Varasin lennot aika hyvissä ajoin, maalis-huhtikuun vaihteessa eli puolitoista kuukautta ennen lähtöä. Meno-paluu maksoi noin 270 euroa, ja TAP:lla hinta sisältää niin ruumaan menevän matkalaukun kuin ruokailun lennolla. Nykyaikana kun kaikesta pitää maksaa erikseen, tuokin tuntuu jo pieneltä luksukselta.

TAP:lla on toimiva check in -palvelu netissä. Yhtiö lähettää tsekkauksen avautuessa eli kolme vuorokautta ennen lennon lähtöä matkustajalle sähköpostiviestin, jossa on linkki tsekkauksen tekemistä varten. Lipun voi tilata sähköpostiin tai suoraan puhelimeen.

Tykkäsin tästä palvelusta, sillä unohdan monesti omatoimisesti tehdä sisäänkirjautumisen ennen kentälle lähtöä ja nyt se tuli tehtyä hyvissä ajoin. Matkustaessani taas kerran Helsinki-Vantaan aamun ensimmäisellä lennolla (miksi, oi miksi, aina onnistun valitsemaan sen?) ja pelkillä käsimatkatavaroilla lähtö sujui varsin sukkelasti.

tap2

tap6

Kerroin jo aiemmin, että menolentoni oli lähes puolityhjä. Sen ansiosta pystyin jatkamaan yöuniani koneessa retkottamalla pitkällään tyhjällä penkkirivillä. Lentopeitto oli odottamassa valmiiksi omalla paikalla (myös päiväaikaan olleella palulennolla), mikä osoittautui varsin tarpeelliseksi.

Ruoka juomineen tosiaan kuului lipun hintaan. Menolennolla ateriana oli runsas aamupala: muun muassa lettuja, jugurttia, leipää ja hedelmäsalaatti. Vaikken tavallisesti syö punaista lihaa enkä kanaa ja unohdin tälle reissulle tilata kasvisruoan, koko aamiainen sopi omaan ruokavaliooni. Paluulennolla pääruokana oli sitten lihaa, mutta söin siitäkin annoksesta suurimman osan.

Lentokoneruoka ei kuulu lemppareihini, mutta mielestäni TAP:n ruoka oli keskimääräistä maistuvampaa ja monipuolisempaa. Esimerkiksi lounaalla oli tarjolla kahta salaattia, joista kumpikaan ei ollut köppäinen pari pala kurkkua ja kylmiä tomaattisiivuja -versio, vaan ne olivat oikeasti maukkaita.

Plussaa annan myös siitä, etteivät astiat olleet kokonaan kertakäyttöisiä vaan esimerkiksi aterimet oletettavasti terästä. Paitsi että turhaa jätettä tulee vähemmän, myös veitsellä saa jotain leikattuakin.

tap1

tap4

Kotiinpaluun päivänä Lissabonin kentällä oli paljon ahtaampa kuin Helsinki-Vantaalla, sillä paluulentoni lähti ruuhka-aikaan yhdeksän jälkeen aamulla.

Lissabonin kenttä ei muutenkaan oikein vakuuttanut minua. Kamalan ryysiksen lisäksi se tuntui huonosti organisoidulta ja matkalippukin tarkistettiin jostain syystä kolmesti – vielä koneen sisälläkin! Voi olla, että huono fiilis kentästä johtuu pelkästään ruuhkista, mutta ainakaan tuosta kentästä ei tullut mitään suosikkiani.

Itse lennoista en kuitenkaan keksi juuri pahaa sanottavaa. Vaikka molemmat lähtivät matkaan hieman myöhässä, kumpikikin oli perillä ajoissa. Henkilökunta oli perusasiallista, ja omille lennoilleni sattui peräti kapteeni, jonka englanti oli varsin erinomaista ja ymmärrettävää. Matkustamohenkilökunta puhui luonnollisesti hyvää englantia.

Tätä postausta kirjoittaessani törmäsin muun muassa sellaiseen tietoon, että Condé Nast Traveller -lehti palkitsi TAP:n maailman parhaana lentoyhtiönä vuonna 2010. Euroopan sisäisellä lennolla tuo “loistokkuus” ei varmastikaan tule parhaalla mahdollisella tavalla esiin, mutta lentäisin ehdottomasti TAP:lla toisenkin kerran.

Onko teillä kokemuksia kyseisestä lentoyhtiöstä?