Lepoa, lämmintä juotavaa ja Euroopan parasta terveydenhuoltoa

Aamulla herätessäni keuhkoissani tuntuu painetta. Yskittää, ja hengitys kulkee tavallista vaikeammin.

Olen seitsemättä päivää kuumeessa, mutta vasta edellispäivänä lämpö on noussut reippaasti yli 38 asteen. Olen koko viikon kuvitellut potevani tavallista flunssaa, mutta kun tauti ei ala taittua vaan pikemminkin pahenee, alan uskoa, että on parempi sittenkin vääntäytyä lääkäriin.

Koska on lauantaiaamu, omalääkärini ei ole töissä. Soitan sairaalapäivystykseen. Haagin alueella päivystäviä sairaaloita on useampi, joista potilas ohjataan lähimpään.

Jonotan puhelimessa parikymmentä minuuttia, sillä vaivani ei tietenkään ole henkeä uhkaava. Luultavasti keuhkoputkentulehdus tai keuhkokuume, joita minulla on astmaattikkona ollut aiemminkin.

Kun pääsen juttelemaan hoitajalle, seuraa samantyyppinen kysymyslista kuin Suomessakin, vain paljon pidempi. Mitä oireita sinulla on? Milloin ne alkoivat? Kuinka paljon on kuumetta?

Mutta myös: Yskitkö verta? (En onneksi.) Saatko pään rintakehään? (Öö, tota, oota mä testaan… Joo!) Mitä haluat saada selville lääkärissä? (Vähän ööh tämäkin, mutta haluaisin toisaalta olla kärpäsenä katossa kuulemassa ihmisten selityksiä.)

Saan ajan – puolen tunnin päähän. Meilahden päivystyksessä joskus tuntikausia vatsataudissa istuneena olen melkein varma, että hoitaja sanoo kellonajan vahingossa väärin: miten siellä muka voi olla vapaa aika jo puolen tunnin päässä?

Mutta oikein se meni. Tulee kiire vaihtamaan yöpaita pois päältä ja googlaamaan, missä koko sairaala on.

alkusyksy3

Säädeltyä kilpailua

Hollantilaista terveydenhuoltojärjestelmää on uudistettu reippaasti 2000-luvulla. Merkittävin, sairasvakuutuksiin liittyvä uudistus tapahtui vuonna 2006. Sen tarkoituksena oli muun muassa tehostaa terveydenhuoltoa: parempaa hoitoa kohtuuhintaan.

Nykyinen vakuutusjärjestelmä perustuu säädeltyyn kilpailuun. Potilaan kannalta keskeisintä lienee se, että hän voi vapaasti itse valita vakuutusyhtiönsä, mutta sairasvakuutus on pakko olla.

Vakuutusten hinnat ovat säädeltyjä, mikä tarkoittaa sitä, että peruspaketti maksaa kaikkialla noin 100 euroa kuussa. Valtio maksaa kuitenkin suurimman osan vakuutuksesta pienituloisille.

Perusvakuutuspakettiin sisältyvät hoitokäynnit ja reseptilääkkeet, mutta vakuutuksessa on vuosittainen omavastuu (tänä vuonna 385 euroa). Peruspaketin lisäksi voi halutessaan hankkia esimerkiksi hammashoidon tai silmälasit ja piilolinssit kattavan vakuutuksen.

Vakuutusyhtiöiden on pakko hyväksyä kaikki halukkaat asiakkaikseen, eivätkä ne saa rahastaa enempää esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvilta asiakkailta, kuten vanhuksilta tai ihmisiltä, joilla on perussairauksia.

Potilaat saavat itse valita omalääkärinsä ja vapaasti vaihtaa sitä silloin kuin haluavat. Lääkäriasemat ovat yksityisiä, ja omalääkärille saa olla matkaa korkeintaan 15 minuuttia (tässä maassa aivan kohtuullinen vaatimus).

alkusyksy1

alkusyksy2

Maa, jossa ei määräillä antibiootteja

Esimerkiksi tänä vuonna julkaistun Euro Health Consumer Indexin mukaan Hollannissa on Euroopan paras terveydenhuolto. Kun aiheesta julkaistiin uutinen paikallisen ”ekspattilehden” Dutch Newsin sivuilla, se tuntui olevan yleinen naurunaihe. Täällähän sanotaan vaan aina, kun soittaa lääkäriin, että lepää ja juo lämmintä. Hahhah!

Facebook-keskusteluiden perusteella monia kanssaulkkareita tuntuu kyrsivän lähinnä se, että Hollannissa saa antibioottikuurin hyvin harvoin: vain bakteerin aiheuttamiin infektioihin silloin, kun sille varmasti on tarve. Hollannissa käytetäänkin Euroopan vähiten antibiootteja, mistä itse ainakin olen superiloinen. Kuka niitä haluaisia huvikseen tai ”varalta” popsia varsinkin, kun antibioottiresistenssi on oikeasti ihan hiton vakava ongelma.

Muutenkin olen ollut kaksi vuotta varsin tyytyväinen hollantilaiseen terveydenhuoltoon. Lääkäriin ja erikoislääkärillekin olen päässyt aina ja nopeasti silloin, kun on tarvinnut, astmaani on tarkkailtu paljon tiiviimmin kuin Suomessa, reseptilääkkeistä voi lähettää uusintapyynnön netissä ja reseptit kulkeutuvat sähköisesti lähiapteekkiin.

Tietenkin näkemykseni on erittäin subjektiivinen, enkä ole hyväkuntoisena, terveenä ja lapsettomana kolmekymppisenä nähnyt terveydenhuollosta kuin pintaraapaisun. Varmasti siinä on huonojakin puolia, ja esimerkiksi Suomessa toiminee paremmin esimerkiksi lasten hammashoito, jossa jokainen lapsi perhetaustastaan riippumatta käy hammaslääkärissä. En ole myöskään varauksetta hollantilaisten suosimien kotisynnytysten kannattaja.

Mutta kun tarkastelen asiaa ihan vain itsekkään omasta, perusterveydenhuoltoa kuormittavasta näkökulmastani, olen sitä mieltä, että täkäläinen systeemi on kokeilemistani ja kuulemistani paras.

alkusyksy4

Lepoa – ja antibioottikuuri

Myöhästyn lääkäristä muutaman minuutin, mutta pääsen silti vastaanotolle melkein heti ilmoittautumisen jälkeen. Verikokeista selviää, että tulehdusarvoni huitelevat selvästi tavallista korkeammalla, eli minulla on aika pahaksi äitynyt bakteeri-infektio, ilmeisesti juuri se uumoilemani keuhkokuume.

Lääkäri kirjoittaa antibioottireseptin, ja lähden noutamaan lääkettä apteekista. Seuraavien päivien suunnitelma: lepoa, lämmintä juomaa ja kolme kertaa päivässä amoksisilliiniä.

Kysymys muille (nykyisille tai entisille) ulkosuomalaisille: miten terveydenhuolto toimii sinun asuinmaassasi?

Kuvat liittyvät tarinaan vain siten, että samalla, kun ulkona näytti viime viikolla tältä, minä makasin petipotilaana muutamaa lyhyttä ja pakollista ulkoilureissua lukuun ottamatta. Nöööy!

Hollantilaisessa keittiössä

Kun muutin Hollantiin, kului pari kuukautta ennen kuin opin käyttämään uuniamme.

Hollantilaisilla on omituinen fiksaatio tavaroihin, joissa yhdistyy useampi ominaisuus: Peitoissa on kaksi toisistaan irrotettavaa kerrosta, jotta yhtä peittoa voi käyttää sekä paksuna talvipeittona että ohuempana kesäpeittona. Entisen vuokra-asuntomme pyykinpesukoneeseen oli integroitu kuivausrumpu.

Nuo molemmat esimerkit ovat ihan käteviä. Esimerkiksi kuivausrumpua en nimittäin luultavasti koskaan aio erikseen ostaa, mutta kyllähän sen olemassaolo helpottaa esimerkiksi lakanoiden ja pyyhkeiden kuivaamista.

Hollantilaiset kombiuunit – eli uuni ja mikro samassa – ovat kuitenkin paholaisen keksintö. Pakettiin kuuluu surkea uuni, joka ei kypsennä mitään kunnolla, eikä ole edes mikrona kummoinen.

Molemmissa Hollannin-kodeissamme on ollut tällainen uuni. Nykyiseen tosin aiomme hankkia kunnon uunin asap: tällä hetkellä emme tee käytännössä mitään uuniruokia, kun uunin teho on niin olematon.

keittio1

Puolivalmisteita ja keittokomeroita

Meriannen mielessä -blogi haastoi ulkosuomalaisia esittelemään keittiöitään eri puolilta maailmaa. Lempipaikkojani-blogin Jonna puolestaan kannusti minuakin osallistumaan haasteeseen, ja innostuin ideasta: tätä asiaa, kun tulee edelleen ihan omassa arjessakin ihmeteltyä.

Hollantilaiset keittiöt eivät ole samalla tavalla ruuanlaittoon suunniteltuja kuin suomalaiset. Hollannissa ruuanlaitto on monesti pelkkää puolivalmisteiden lämmittelyä: kaupasta saa puolivalmiina about kaiken valmiiksi kuorituista vihanneksista pelkkää lämmitystä vaativiin liha- ja kasvispalleroihin ja -pihveihin.

Keittiöt ovat monesti suomalaisten opiskelijakämppien ruokakomeroiden tai keittonurkkauksien kokoisia. Uutta kotia etsiessämme nykyinen kotimme hurmasikin meidät pitkälti sen takia, että täällä on ihan tilava keittiö.  Laskutilaa on hyvin, ja keittiöön mahtuu neljän istuttava ruokapöytä.

keittio2

IMG_20170907_111748

Kaasuhella ja kierrätystä

Yksi ruuanlaittoa helpottava ominaisuus tyypillisestä hollantilaisesta keittiöstä kuitenkin löytyy: kaasuhella. Sen jälkeen, kun pääsee yli siitä pelosta, että joka kerta kun laittaa ruokaa, kaasuhana voi unohtua päälle ja koko talo räjähtää, kaasulla kokkaaminen on paljon mukavampaa kuin sähköhellan lämmittely. Kaasuhella on kuuma heti, kun sen laittaa päälle, ja kylmä heti, kun sen sammuttaa. Ja ekaa kertaa ikinä maitopuuroni eivät kärähdä kiinni kattilanpohjaan!

Hollantilaisessa keittiössämme tykkään myös siitä, että parveke on keittiön yhteydessä. Keittiötä on siis helppo tuulettaa ja melkein lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat valaisevat keittiötä mukavasti.

Keittiössämme on myös enemmän kierrätysastioita kuin Suomessa asuessamme: ainakin meidän kunnassamme voi kierrättää biojätteen, muovin, alumiinipakkaukset, juomapakkaukset, paperin, pahvin ja lasin.

IMG_20170907_111645

Mutta aina puuttuu jotain…

Kokemukseni mukaan hollantilaisilla on usein keittiössään esimerkiksi kapselikahvikone. Meillä on kuitenkin käytössä Suomesta tuotu Moccamaster (Moccamaster on hollantilainen firma, mutta täällä sen kahvinkeittimiä myydään lähinnä jättikokoisina yrityskäyttöön). Suomalaisuuden huomaa keittiössämme myös Tom of Finland -pannulapuista.

Suomesta kaipaan joskus tiskikaappia, sillä etenkin puuhaarukoiden ja muovirasioiden kuivaaminen pelkällä pyyhkeellä on hankalaa. Mutta toisaalta kun keittiössä on astianpesukone, tiskikaappia ei muista kovinkaan usein ikävöidä. Enemmän harmittaa se, että Hollannissa jääkaapit on usein asennettu kaapin sisään, joten jääkaapin ovea ei voi täyttää magneeteilla ja muistilappusilla yhtä helposti kuin Suomessa.

Mutta eipä tämän keittiön mikään ikuinen tarvitse olla. Vaikka keittiössämme on enemmän plussia kuin miinuksia, se on uusittu viimeksi vuosituhannen alussa eikä ole ihan sitä tyyliä, jonka itse valitsisimme. Aiomme siis remontoida oman suomalais-hollantilaisen keittiömme heti, kun siihen on vähän ylimääräistä rahaa ja aikaa.

Elokuun parhaat

Hei syyskuu! Huomenna alkaa ainakin henkisesti (muttei onneksi välttämättä säiden puolesta) syksy, sillä kalenteri on ekaa kertaa viikkokausiin tupaten täynnä. Silloin alkaa paitsi uusi lukuvuosi myös kahden viikon hollannin intensiivikurssi.

Ennen ekaa hollannin tuntia menen kuitenkin yliopistolle vetämään tutustumisleikkiä osalle ekan vuosikurssin opiskelijoista. Ilmeisesti nyt psykan opinnot aloittavassa ryhmässä on ekaa kertaa moneen vuoteen useampi suomalainen, joten tulkaa moikkaamaan, jos näette minua jossain!

Syyskuussa luvassa on myös kandintutkielman aloittaminen ja uusi vapaaehtoisduuni. Mutta kerron niistä lisää toiste, sillä näin loman puolella tuntuu vielä ihan luontevalta höpistä kesästä ja elokuusta.

Elokuussa parasta oli…

pleinbioscoop_rotterdam

 Aika

Hengasin kotona enemmän kuin vuosikausiin. Syy löytyy paitsi opiskelijan rajoitetuista tulonlähteistä myös tämän postauksen lopusta.

Ompelin kolme neljästä tuolinpäällisestä. Olen ylipäänsä ommellut ekaa kertaa vuosikausiin, sillä ostin keväällä halvan Singerin. En erityisemmin nauti kyseisestä puuhasta, mutta onhan se aivan superkätevää, kun ei tarvitse parsia ratkenneita saumoja käsin tai maksaa jollekin muulle esimerkiksi housujen lyhennyksestä.

Luin aivan huipun kirjan, Rebecca Skootin The Immortal Life of Henrietta Lacksin, joka ansaitsee oman postauksensa. Aloin lukea ekaa Harry Potteria, sillä ei, en ole koskaan niitä lukenut, vaikka kuuluuhan se jo yleissivistykseenkin (niin ikään mahdollinen postausaihe). Kävin myös pari kertaa leffassa, ja niistä toinen kerta oli Rotterdamin legendaarisessa ulkoilmateatterissa Pleinbioscoopissa.

Opiskelin hollantia omatoimisesti, koska kurssille meno vähän pelottaa ja olen varma, että osaan paljon vähemmän kuin kaikki muut kurssilaiset. Nykyään lempitapani opiskella on kuunnella podcasteja (joista puolet menee ohi) ja katsoa telkkariuutisia, mutta myös kielioppikirjan suorittaminen läpi on yllättävän hauskaa!

Lisäksi lähinnä olin – niin paljon, että olen aivan innoissani palaamassa nyt takaisin arkeen. Kesä teki tehtävänsä.

sali

Salikortin hankkiminen

Hankin elokuussa myös kuntosalikortin, niin kuin varmaan aika moni muukin, jonka jokavuotinen elämäntaparemontti alkaa kesän tai vaihtoehtoisesti joulun jälkeisessä henkisessä krapulassa. Mutta toisin kuin helposti voisi käydä lupaan tässä ja nyt juhlallisesti pitää kiinni salirutiineista myös arjen astuttua kuvioihin.

Minulla oli salikortti myös Leidenissä asuessa, mutta nyt oleellinen muutos on omaohjaaja, joka katsoo uusiksi saliohjelmani muutaman viikon välein. Se on ainakin minulle älyttömän tärkeää, sillä muuten motivaatio lopahtaa muutamaan käyntiin. Aiemmin olen onnistunut käymään salilla säännöllisesti vain silloin, kun minulla on ollut ohjelma, jota on voinut ilmaiseksi uusia parin kuukauden välein.

Uudella salillani on myös hyvä valikoima ryhmäliikuntatunteja, joilla viihdyn vielä paremmin kuin yksin punttien äärellä. Ja siellä on peräti kaksi saunaa – mitä luksusta!

assikissa2

assikissa1

assikissa3

Uusi perheenjäsenemme

Kännykässäni on elokuulta noin viisi valokuvaa muista aiheista ja loput viisisataa tästä kaverista. Mutta onhan se vain niin hurmaava (paitsi ehkä silloin, kun se määrää palvelijansa tarjoilemaan ruokaa viideltä aamuyöllä tai saalistaa varpaitani hollantilaisen jyrkässä portaikossamme).

Mikä oli parasta sinun elokuussasi?

Mitä hollannilleni kuuluu?

Facebook muistutteli tänään tärkeästä merkkipäivästä. Muutin tasan kaksi vuotta sitten Helsingistä Leideniin opintojen perässä.

Merkkipäivää tuli ihan sattumalta juhlistettua saksalaisen ystäväni kanssa – jonka niin ikään tapasin ensimmäistä kertaa melkein pari vuotta sitten – hyvin perinteisellä hollantilaisella tavalla: kanaaliristeilyllä Leidenissä.

Veneajelun jälkeen istahdimme kahvilaan pannukakkulounaalle (aika hollantilaista sekin), ja päädyimme puhumaan samasta aiheesta kuin niin monta kertaa aiemminkin: hollannin osaamisestamme.

bootjes_en_broodjes_leiden

Kaksi vuotta sitten en osannut montaa sanaa hollantia, ja kieli rumasti särähtävine g-äänteineen kuulosti itse asiassa aika hirveältä. Muistan, kun kuuntelin Helsingin-kodissamme kielenopiskelu-cd:tä, ja tuntui, etten saa kielestä mitään otetta.

Kahdessa vuodessa korva on totta kai tottunut uuteen kieleen. En enää oikeastaan edes kiinnitä sen ”rumuuteen” juuri huomiota. Olen kyennyt erottamaan sanat toisistaan jo pitkään, eikä sen paljon puhutun g:nkään lausuminen enää tunnu luonnottomalta.

Kahvit ja ruuat olen tilannut ravintolassa jo pitkään hollanniksi. Nykyään myös vaihdan kuulumisia paikallisella kielellä esimerkiksi naapurissa asuvan eläkeläispariskunnan kanssa, pyydän kuntosalini ohjaajia vetämään tunnit hollanniksi, jos olen joukon ainoa kielipuoli ulkomaalainen, ja ymmärrän aika hyvin esimerkiksi telkkariuutiset. Kävelylenkeillä kuuntelen hollanniksi podcasteja, ja keittiössä puuhaillessa radio on melkein koko ajan päällä.

Keskiviikkona, kun olin edellistä kertaa käymässä Leidenissä, piipahdin kasvitieteellisessä puutarhassa, ja sain pyytämättäni kuulla pitkän, hollantilaisen vanhemman miehen pitämän esitelmän puutarhassa olevista puista. Opin paljon kasveista, mutta ennen kaikkea tajusin, miten pitkään voin seurata hollanninkielistä keskustelua, mikäli vain maltan keskittyä ja yrittää.

Ja tajusin senkin, että osaan myös vastata aika hyvin, jos vain joudun yrittämään: sanavarastoni, joka tokin on pitkälti vielä passiivinen, on itse asiassa jo aika laaja.

leiden_kanaalit

Hollannin suhteen isoin ongelmani onkin edelleen, että pidän puhumista hankalana – ja se, etten itse rupea puhumaan on isoin este sen edellä, että oppisin kielen kunnolla. Sen takia minun oli tärkeä päästä tänä kesänä kielikurssille, jolla joutuisin harjoittelemaan etenkin puhumista.

Noh, kurssi onkin sitten vasta syyskuun alussa, mutta joka tapauksessa olen sellaiselle menossa: viisi päivää viikossa kahden viikon ajan sillä vaatimattomalla tavoitteella, että kurssin jälkeen en sitten enää arjen tilanteissa arastele avata suutani paikallisella kielellä.

Eikä sen luulisi olevan ihan älytön toive, sillä kurssi päättyy B2-tasolle, eli sen jälkeen voisin mennä tekemään NT2- eli hollanti toisena kielenä -kielikokeen. Minun on vaikea uskoa, että kielitaitoni olisi oikeasti niin hyvällä tasolla, mutta tuolle kurssille minut passitettiin osaamiseni testanneen kielikoulun omistajan toimesta.

hollantilainen_pyöräparkki

Saksalainen ystäväni osaa hollantia paljon paremmin kuin minä: hän opiskeleekin hollanniksi eikä englanniksi. Sovimme, että vaihdamme kurssini jälkeen yhteisen kielemme englannista hollantiin. Ja ajattelinpa tehdä saman sopimuksen myös hollantilaisten kavereideni kanssa. Vähän jännittää, mutta kyllä se tästä lähtee!

 

Mitä voisimme oppia eteläeurooppalaisilta?

Aina, kun käyn lomailemassa Etelä-Euroopassa, alan kaivata takaisin asumaan sinne. Tulee ikävä rennompaa elämänmenoa.

Pohjoisessa on muodikasta moittia eteläeurooppalaista elämäntyyliä (usein syystä), mutta olisi meillä paljon sieltä opittavaakin.

Nämä jutut muun muassa palautuivat mieleen Alicantessa.

Ruoka maistuu paremmalta jaettuna. Olisipa kaikissa ravintoloissa jumalattoman pitkä alkuruokalista ja niin isot jälkkärit, että ne malttaisi syödä kahdella lusikalla.

Hyvä oliiviöljy on hyvää. Salaatti ei tarvitse paksua majoneesikastiketta eikä edes niin montaa raaka-ainetta, kunhan pöydässä on hyvää oliiviöljyä sekä vähän suolaa ja pippuria.

Kun töissä on kiire, paiski hommia täysillä. Kun ei ole, älä esitä kiireistä vaan nauti levosta: ota kahvia ja vaihda rauhassa kuulumiset työkaverin kanssa.

Elämässä on paljon vakavampiakin juttuja kuin se, että on joskus vähän myöhässä.

Aurinko on ihana mutta myös kamala. Älä ole kärsimätön ja ota aurinkoa suorassa keskipäivän paahteessa. Äläkä ikinä oleskele auringossa ilman suojaa. Keskikesällä ranta on ihanimmillaan varhain aamulla ja iltapäivän lopulla.

Kun on liian kuuma tai et vaan jaksa, älä pakota itseäsi tekemään. Ota mieluummin nokoset. Monen asian ehtii yhtä hyvin huomennakin.

Se, että osaat kolme sanaa vierasta kieltä, on enemmän kuin ei ollenkaan. Älä häpeile sitä, mitä suustasi tulee. Jos sieltä ei tule mitään, elekielikin vie yllättävän pitkälle.

 

 

Heinäkuun parhaat

Heinäkuu oli ihana. Siihen sisältyi sopivassa tasapainossa töitä ja lomailua – mutta ei opiskelua, ahhh!

Vaikka tykkään opinnoistani, ja palaan varmaan ihan mielissään yliopistolle neljän viikon kuluttua, heinäkuussa en kaipaillut takaisin koulunpenkille (enkä kaipaa vieläkään), vaan tein paljon sellaisia juttuja, joihin ei lukuvuoden aikana ole mahdollisuuksia.

Heinäkuussa parasta oli…

helsinki_skatta1

Helsingin-reissu

Olen valtavan kiitollinen siitä, että en ole vielä joutunut huomaamaan, että ulkomailla asuessa ystävät Suomessa katoaisivat. Päinvastoin, Helsingissä käydessäni yllätyn aina myönteisesti, kun tajuan, miten monta niin hyvää ystävää siellä onkaan: he järkkäävät aina aikaa nähdäkseen ja juttu vaan jatkuu edellisestä kerrasta, vaikka siitä välissä olisi kulunut vuosi tai pari.

Helsingin-reissu oli kiva paitsi sen vuoksi, että näin paljon ystäviäni, myös siinä mielessä, että pääsin tekemään mielenkiintoisia töitä. Kun neljään päivään oli ängetty työhommat ja aika monet rehvit, olin vähän uuvuksissakin kotiinpalatessa. Mutta ei se haittaa: monesti uuvuttava on just ihanaa, ei kai kukaan muuten kävisi jossain Bodypumpissa!

alicante_ranta

Alicanten-reissu

Sitten se the lomareissu. Kuten aiemmin kerroin, meidän piti alun perin mennä kesälomalla automatkalle etelämmäs Eurooppaan, mutta harmi kyllä ne suunnitelmat oli lopulta pakko perua. Menemme joskus toiste – sitten, kun puolella hollantilaisista ei ole samat suunnitelmat.

Lopulta löysimme sopivat ja edulliset lennot Alicanteen, joten lomakohdepäätös oli sinetöity. Viikon ajan lähinnä söimme, joimme, makasimme aurinkovarjon alla, hörpiskelimme aallokkoisesta merestä suolavettä ja kävelimme sikana. Luin myös puolitoista kirjaa.

Mitä muuta ihminen edes tarvitsee nollatakseen? Ei mittään. Kotimatkaa edeltävänä iltana olin niin täynnä energiaa, että kävin täysin vapaaehtoisesti hotellin kuntosalilla.

kissa

Lopullinen päätös ottaa kissa

Saimme viikko sitten uuden perheenjäsenen! Vuodenikäinen kissamme muutti meille löytöeläintalosta, heti lomareissun jälkeen. Kissa tuli meille vasta elokuun alussa, mutta lopullinen päätös ottaa se syntyi heinäkuussa monen kuukauden tai oikeastaan vuoden miettimisen jälkeen.

Koska olen maalta, kipuilin pitkään sen kanssa, miten kissa oikeasti viihtyy sisällä. Löytöeläintalossa onneksi arvioidaan aika tarkasti, millaiseen kotiin ja perheeseen mikäkin kissa sopisi: tämän kissan kohdalla toiveena oli, että uudessa kodissa olisi parveke. Meillä on nykyään hyvin tilaa kotona, ja ainakin tähän saakka kissamme näyttää viihtyneen sisällä vallanmainiosti, kunhan saa vetää vähän rallia ja pelata jalkapalloa sanomalehtipaperitollolla ylä- ja alakerran välisessä portaikossa.

Kotieläin vaatii vastuullisuutta, aikaa ja huomiota ja rajoittaa esimerkiksi matkustelua varsinkin, kun meillä ei asu perhettä edes samassa massa. Mutta sitten taas se tuo myös niin paljon iloa elämään, että väittäisin plussien päihittävän miinukset aika kevyesti.

Mikä teki sinun heinäkuustasi hyvän?

 

#TilaaMatkailla: Hollannin Haag on monipuolinen ja hauska kohde

Kuukausi sitten luin lehdestä, että Haagin kaupunki alkaa maksaa Amsterdamin markkinoinnista vastaavalle Amsterdam Marketingille siitä, että järjestö mainostaa ulkomaalaisille matkaajille Haagia. Kampanja kestää kolme vuotta, ja Haag käyttää siihen 150 000 euroa.

Kuulostaako erikoiselta? Minusta hieman, mutta samaan aikaan ymmärrän hyvin, mistä on kyse. Haagiin mahtuisi enemmänkin matkailijoita. Amsterdamissa niitä taas on vähän turhankin paljon.

 

Massaturismin ongelmia

Amsterdamissa on 850 000 asukasta, ja kaupungin keskustan läpi kävelee puolessa tunnissa. Silti siellä kävi Amsterdam Marketingin arvioiden mukaan toissavuonna noin 17 miljoonaa turistia.

Tuollaiset matkailijamäärät noin pienessä kaupungissa tarkoittavat, että vaikka matkailu tuo rahaa ja töitä, se aiheuttaa myös ongelmia.

Ei ole kauhean hauskaa kuulla, miten amsterdamilaiset kerta toisensa jälkeen sanovat, etteivät enää mene kaupungin keskustaan, kun siellä on niin järkyttävä ryysis. Asuminen on kallista ja alun perinkin hankala asuntotilanne vain pahenee, kun kämppiä ostetaan Airbnb-vuokrausta varten.

Sekään ei ole oikein mukavaa, että Amsterdamin ydinkeskustassa ei enää käytännössä ole mitään paikallisille: oikeasti hyvää ruokapaikkaa on hankala löytää, koska joka kortteli on täynnä matkamuistomyymälöitä ja turistiravintoloita.

Euroopassa on useita kaupunkeja, joissa on samat ongelmat. Minua ainakaan ei enää kiinnosta pätkääkään matkustaa esimerkiksi Barcelonaan tai Dubrovnikiin – eikä hirveästi sinne Amsterdamiinkaan, vaikka asun alle tunnin junamatkan päässä. Olen varma, että näistä jokaisesta löytyisi myös paljon kiinnostavaa, mutten jaksa lähteä hakemalla hakemaan sitä kun on muitakin kivoja kaupunkeja.

Muut matkailijat eivät minua sinällään haittaa, matkustanhan ihan mielelläni esimerkiksi Kanariansaarille, jossa moni paikka on rakennettu nimenomaan matkailukäyttöön. Lomakylä on kuitenkin eri asia kuin se, että jonkun kotikaupunkia kehitetään pelkän matkailun ehdoilla.

noordeinde

#TilaaMatkailla

Kirjoitin Amsterdamin matkailun ongelmista ison jutun Kauppalehteen, ja se julkaistiin eilen. Nyt haluan kuitenkin jatkaa aiheesta vähän eri kulmalla aloittamalla #TilaaMatkailla-blogihaasteen, jonka tavoitteena on tuoda esiin huonommin tunnettuja kaupunkilomakohteita.

Uskon, että monen mielestä olisi kiva lukea kohteista, jotka voisivat toimia vaihtoehtona kaupungeille, joissa turisteja on jo vähän liikaa. Kaikki paljon matkustelevat tai ulkomailla asuvat tietävät tällaisia paikkoja, mutta olisi kiva saada vinkit samaan paikkaan.

Avaan pelin kertomalla, mitä kannattaa tehdä Haagissa, joka on tällä hetkellä suosikkikaupunkini Hollannissa ja josta oi, niin monella tuntuu olevan aivan väärä kuva!

Vaikka Haag on Hollannin hallintokaupunki, se ei ole mikään tylsä ja harmaa virastokeskittymä vaan hauska ja monipuolinen kohde. Nämä vinkit on testattu tänä kesänä tamperelaisen ystäväni kanssa, ja hän ainakin ihastui kaupunkiin kovasti.

rauhanpalatsi

Kiertele pyörällä

Kuten Amsterdamkin, Haag on maantieteellisesti pieni kaupunki ja parhaiten siellä pääsee liikkumaan fillarilla. Pyörän voi vuokrata ainakin Fietshuur Den Haagista, joka sijaitsee näppärästi Noordeinde-kadulla kuningas Willem-Alexanderin työpaikan Noordeinden palatsin sekä monien kivojen ravintoloiden, kahviloiden ja pikkukauppojen vieressä.

Noordeindeltä hurauttaa nopeasti esimerkiksi Rauhanpalatsille, jossa toimii muun muassa YK:n kansainvälinen tuomioistuin. Reilun sadan vuoden ikäinen Rauhanpalatsi hienoine puutarhoineen on yksi Haagin upeimmista nähtävyyksistä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että sisään alueelle pääsee vain ilmoittautumalla etukäteen netissä opastetulle kierrokselle. Onneksi paikka on hieno porttien takaa ihasteltunakin.

haagse_bos

Pyörällä pääsee näppärästi myös esimerkiksi Haagse Bosin metsäalueelle, joka on aivan keskustan tuntumassa. Minä olen aivan rakastunut tähän paikkaan: Hollannissa kunnon metsät ovat harvassa, mutta Haagse Bosin lehtipuiden keskellä voi ihan hyvällä omallatunnolla sanoa olevansa metsässä – ja samalla sitä on kuitenkin ihan keskellä kaupunkia.

Hollannissa kun ollaan, metsässä on totta kai pyöräteitä, mutta myös hiekkaisia kävelypolkuja ja ratsastusteitä. Lomalainen voi mennä sinne helposti myös aamulenkille tai vaikka piknikille.

haag_scheveningen

 

Käy rannalla

Haag on kaupunkikohde, jossa voi viettää myös rantalomaa. Se on ainoa hollantilainen suurkaupunki, jonka keskustasta pääsee vartissa merenrantaan.

Scheveningen on yksi koko maan tunnetuimmista rannoista, ja siellä tuntuu siltä kuin olisi hetkessä pölähtänyt johonkin Välimeren rantakohteeseen. Hiekkaranta on kolme kilometriä pitkä, ja rantabulevardilla on hotelleja, ravintoloita ja biitsikamppeita myyviä kauppoja. Vaikka Scheveningenin ranta on suosittu, se on niin pitkä, että kokemukseni mukaan tilaa riittää. Pidempää rantapäivää ajatellen on kiva, että siellä voi vuokrata myös auringonottotuolin.

Haagissa on myös toinen, vähän rauhallisempi ranta Kijkduin, ja kaupungin lähellä on monia muita rantoja, joista oma lempparini on parinkymmenen kilometrin päässä oleva Katwijk aan Zee.

binnenhof_ja_mauritshuis

 

Vieraile museossa

Monia ulkomaalaisia kiinnostaa Amsterdamissa etenkin taide, sillä Hollantihan on etenkin monen tunnetun taidemaalarin kotimaa. Amsterdamin Rijksmuseumiin ja Van Gogh Museumiin on kuitenkin järjestäen pitkät jonot, joten itse en ole toistaiseksi jaksanut edes käydä niissä. Onneksi Haagissa on ihan mahtava korvike kaltaisilleni, jotka inhoavat jonoja ja eivät toisaalta jaksa viettää koko päivää yhdessä museossa.

Mauritshuisissa on esillä maalaustaidetta Hollannin kultakaudelta 1600-luvulta. Maailmankuuluista teoksista siellä on esillä muun muassa Johannes Vermeerin Tyttö ja helmikorvakoru sekä Rembrandtin Tohtori Tulpin anatomianluento. Plussaa siitä, että museossa on oman kokemukseni mukaan yleensä hyvin rauhallista, ja vaikka nähtävääkin riittää, sen kiertää tunnissa parissa.

Miljöö huokuu historiaa sekä sisältä että ulkoa. Mauritshuis sijaitsee Binnenhofissa, joka on pääosin 1200-luvulla rakennettu goottilaistyylinen rakennuskompleksi ja josta tuli vuonna 1584 maan poliittinen keskittymä. Hollannin hallitus toimii edelleen Binnenhofissa, ja sen ulkopuolella onkin monesti ihmisiä, jotka yrittävät selvästi bongailla tunnettuja poliitikkoja. (Itsekin olen nähnyt täällä euroryhmän puheenjohtajan Jeroen Dijsselbloemin!)

haagse_toren

 

Ihastele maisemia pilvenpiirtäjän kattobaarista

Aivan Hollands Spoorin juna-aseman vieressä on Hollannin korkeimmalla oleva ravintola, The Penthouse. Ravintola on Haagse Toren– eli Haagin torni -nimisen rakennuksen 42. kerroksessa, josta näkee kuulemma kirkkaalla säällä 45 kilometrin päähän.

The Penthousessa voi käydä lounaalla, illallisella, high tealla tai high winella, mutta myös ihan vain drinksuilla. Sisäänpääsy on yhdeksän euroa, mikä sisältää minkä tahansa juoman: siis ei vain jotain hanalimsoja tai halvinta olutta vaan vaikkapa cocktailin, joka normaalisti tilattuna olisi yhdeksää euroa hintavampi. Näillä maisemilla ei paha diili ollenkaan!

Olisi mahtavaa lukea teidänkin vinkkejä huonommin tunnetuista matkakohteista. Tartuttehan haasteeseen?

 

Ohjeet #TilaaMatkailla-haasteeseen osallistuvalle:

  • Kirjoita blogipostaus, joka esittelee mielestäsi huonosti tunnetun mutta tietysti kiinnostavan ja kivan kaupunkikohteen.
  • Kohde voi olla missä päin maailmaa tahansa, mutta kirjoitathan vastuullisesti: tavoitteena on löytää matkakohteita, joissa esimerkiksi infrastruktuuri ja jätehuolto kestäisivät enempääkin matkailua ja joihin todennäköisesti toivotaan lisää matkailijoita.
  • Käy jakamassa postauksesi tämän haasteen aloittaneen kirjoituksen kommenttilaatikkoon, jotta saamme kaikki matkavinkit samaan paikkaan ja haasteesta on iloa mahdollisimman monelle.
  • Haaste on avoin kaikille! Jos kuitenkin haluat kutsua mukaan tiettyjä bloggaajia, tee ihmeessä niin.

 

 

 

 

 

Helsinki: Ei niin kummoinen matkakohde mutta ihana asuinkaupunki

Tulin toissailtana kotiin ihanalta työ-lomamatkalta Helsingistä. Helsingissä ollessa on aina vähän outo olo. Olen asunut siellä kuusi vuotta, pidempään kuin missään muussa paikassa sen jälkeen, kun 13 vuotta sitten muutin lapsuudenkodistani.

Vaikken vieläkään oikein osaa valita Hakaniemen metroasemalta oikeaa uloskäyntiä, osaan silti kulkea melkein mihin vain ajattelematta, mistä kadunkulmasta täytyy kääntyä, ja minuun tarttuu hetkessä tapa kiirehtiä aseman liukuportaita puolijuoksua, vaikka seuraava metro tulisi kolmen minuutin päästä.

Helsingissä saatan hetkeksi unohtaa, etten asu enää kaupungissa.

Ystävien kanssa juttu jatkuu siitä, mihin se jäi edellisellä kerralla. Keskustassa kävellessä ajattelen ehkä, että enpä ole vähään aikaan vissiin käynyt täällä: Citykäytävän Robert’s Coffee on muuttanut käytävän toiselle puolelle ja Stocka muuttunut entistäkin tunnistamattomammaksi. Mutta se tuntuu ihan samalta kuin Pitäjänmäessä asuessa: saatoinhan silloinkin pysytellä viikkokausia keskustan ulkopuolella.

helsinki_senaatintori

helsinki_aleksanterinkatu

Samaan aikaan, kun Helsinki tuntuu kodilta, niin ei sitten kuitenkaan. Siellä ei ole enää tukikohtaa, ei yhtä paikkaa, jonka oven voisi avata ja perästä sulkea ja kutsua kodiksi.

Ja vaikka näen Helsingin paikallisen silmin, katselen sitä myös muualla asuvan näkökulmasta.

Viimeksi lukiossa ollessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten likaista kaduilla on ja miten ilmeettömiä ihmiset ovat. Pääkaupungeissa on kyllä monesti sellaista, eikä se minua vaivaa. Kiinnitän vain siihen huomiota.

Tämä on vähän paradoksaalista, mutta vasta Hollantiin muutettuani olen huomannut, miten lyhyet välimatkat Helsingissä on. Siellä asuessani valehtelematta mietin, että miksi kukaan kävelisi päivittäin Sörnäisistä keskustaan. Mutta eihän se matka ole kuin ehkä pari kilometriä – totta kai kävelisi, ja nyt minäkin kävelen!

helsinki_aurinkolahti1

helsinki_aurinkolahti2

Miten en Helsingissä tajunnutkaan, miten hyvä julkisen liikenteen verkosto siellä on? Kuinka ruman oransseja ne metrovaunut ovat ja miten tylsää on, ettei asemiin ole panostettu lainkaan? Miten ydinkeskustasta on monen vuoden asumisenkin jälkeen hankala löytää kiva kahvila, jossa ei joutuisi jonottamaan ylihintaista cappuccinoa? Miten ylipäänsä se ydinkeskusta ei ole ollenkaan se juttu vaan kaikki parhaat jutut ovat sen ulkopuolella?

Helsingissä asuessani en käynyt koskaan korttelisaunoissa. Nyt olen viime vuoden sisällä käynyt sekä Arlan että Kotiharjun saunoissa, ja molemmat ovat aivan mahtavia! Eikä kaupungissa asuessa käynyt koskaan mielessäkään mennä niiden pehmeisiin löylyihin, vaikka parhaimmillaan asuin sadan metrin päässä.

Kirpputoreilla kävin kyllä aika säännöllisesti, mutta tajusinko, miten paljon niitä Helsingissä oikeastaan on ja miten hyvin koko kierrätyssysteemi toimii? En. Tällä reissulla löysin muun muassa Pertti Palmrothin melkein täydellisessä kunnossa olevat avokkaat alle kahdeksalla eurolla Hakaniemen Fidan kenkähyllystä.

Vanhoille kotikulmilleni Pitskuun en ole uskaltautunut poismuuton jälkeen. Pelottaa, että entisissä lenkkimaastoissa pyöriessä iskisi ikävä.

helsinki_skatta1

helsinki_skatta2

Lempiasiani Helsingissä ovat itse asiassa varsin arkisia. Vasta nyt olen alkanut tajuta, että kaupunki ei taida olla parhaimmillaan matkakohteena vaan asuinpaikkana. Olen alkanut ymmärtää paremmin niitä, jotka eivät rakastu kaupunkiin siellä käydessään, mutta vielä paremmin tajuan niitä, jotka asuvat siellä, eivätkä oikein osaisi kuvitella olevansa missään muuallakaan.

Voisinko muuttaa takaisin Helsinkiin? Varmasti. Mutta ikävöinkö sitä? En. Ystäviä ja entistä arkea kaipaan kyllä. Mutta ajattelen, että ensimmäiset pysyvät, jos ovat pysyäkseen. Jälkimmäistä taas ei ole enää olemassakaan.

 

Kiinnostavimmat kirjat, jotka luin alkuvuonna

Vielä ei kannattaisi lesottaa, kun vuotta on jäljellä vielä yli viisi kuukautta, mutta vähän tekee kuitenkin mieli.

Asetin tämän vuoden lukutavoitteekseni 20 kirjaa, ja – ylläripylläri – huomasin kesäkuun lopussa, että olin viime kuun loppuun mennessä lukenut jo yli puolet tavoitteesta eli 11 kirjaa. Nyt on menossa jo kirja numero kolmetoista.

Moni yliopistossa opiskeleva tuttuni sanoo, ettei vapaa-aikana tule luettua, kun opinnoissa joutuu lukemaan niin paljon. Ymmärrän pointin erittäin hyvin. Itsestäkin tuntuu monesti, ettei yksinkertaisesti jaksa, eikä pahemmin kiinnostakaan, lukea enää sivuakaan, kun on istunut kahdeksan tuntia kirjastossa nenä kirjassa.

Suurimman osan ajasta jonkun ihan muun kuin oman alan kirjallisuuden lukeminen kuitenkin rauhoittaa minua ja saa ajatukset pois stressinaiheista. Siksi luen melkein joka ilta ainakin muutaman sivun ennen nukkumaanmenoa (ja kiireisimpinä aikoina se tosiaan on yleensä ehkä kaksi kolme sivua ennen kuin Nukkumatti korjaa). Nyt ”kesäloman” alettua olen suorastaan ahminut muutaman kirjan ihan vain siitä ilosta, että saa kerrankin hyvällä omalla tunnolla lukea romaania vaikka keskellä päivää.

Tässä olisi muutama kiinnostava poiminta niistä alkuvuoden kirjoista. Ehkä sieltä löytyy vähän lomalukemisvinkkejä teillekin.

matilda

Roald Dahl: Matilda

Matildasta tuli minun lempparikirjani jo ala-asteen alussa, kun opettajani luki sitä luokalleni ääneen eka- tai tokaluokalla ollessani. Sittemmin olen lukenut kirjan itse ainakin pari kolme kertaa, viimeksi Lanzaroten-matkalla tammikuussa.

Matilda on muutaman vuoden ikäisenä lukemaan oppinut lapsinero, jonka kotona ei paljon lukemisesta tai koulunkäynnistä, eikä niin kauheasti itse Matildastakaan perusteta. Koulussa Matilda joutuu kamalan rehtorin silmätikuksi, mutta saa onneksi opettajakseen neiti Honeyn, joka näkee Matildan erikoislaatuisuuden.

Matilda on suunnattu varhaisteineille, mutta se on kivaa ja leppoisaa (ja välissä myös vähän surullista) luettavaa myös sitä isommille.

girlfriendinacoma

Douglas Coupland: Girlfriend in a Coma

Douglas Couplandin synkässä teoksessa 17-vuotias, tietämättään raskaana oleva Karen vajoaa koomaan. Kun tytär Megan syntyy, teini-ikäisestä Richardista tulee hukassaoleva isä.

Girlfriend in a Coma kuvaa Richardin, Meganin ja Karenin ystäväpiirin yrityksiä jatkaa elämää ystävän traagisen kohtalon varjossa. Kun Karen lopulta herää, poikaystävä ja koulukaverit ovatkin yhtäkkiä nelikymppisiä: hän itse on henkisesti samanikäinen kuin 17-vuotias kapinallinen Megan.

Girlfriend in a Coma on mielenkiintoinen, erilainen ja koukuttava. Se on yhdistelmä tulevaisuusdystopiaa, teiniangstia ja kolmenkympinkriisiä sekä sitä, miten elämässä kaikki ei aina mene nappiin. Lopulta kaikki menee itse asiassa niin huonosti, että koko maailma tuhoutuu.

Girlfriend in a Coma ei ole lukukokemuksena mikään täysi kymppi mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjan jälkeen alkoi tehdä mieli tutustua Couplandin teoksiin enemmänkin: niistä tunnetuin lienee esikoisteos Generation X: Tales for an accelerated culture, josta x-sukupolven käsite tuli tutuksi.

diktaattorin_keittiömestari

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari

Harrastelijakirjoittajien omaelämäkerroissa tökkii monesti vähän turhan moni juttu: rakenne, sisältö, taustatyön puutteellisuus, tylsä kirjoitustyyli. Samaan aikaan kirjan aihe on silti niin kiinnostava, että tarinan haluaa kuulla kuitenkin – ei kai niitä kukaan muuten kustantaisi.

Salanimellä kirjoittava Kenji Fujimoto on japanilainen kokki, joka työskenteli kolmetoista vuotta Kim Jong-ilin keittiömestarina. Takakannen hehkutuksesta ”taitavasti rakennettuine henkilökuvineen” ja ”Pohjois-Korea-kirjallisuuden helmineen” en ole ihan samaa mieltä, mutta kiinnostava tämä kirja kyllä on: sen kautta pääsee ainutlaatuisella tavalla tirkistelemään Kimin perheen kulisseihin ja näkemään, millainen tyyppi Kim Jong-il oli lähipiirilleen. (Toim. huom. aika absurdi.)

Yksi kirjan mielenkiintoisimmista aspekteista on psykologinen: vaikka Fujimoto tietää Kim Jong-ilin kohtelevan kansaansa hirvittävällä tavalla ja vaikka hän itsekin lopulta lähtee Pohjois-Koreasta, koska maa alkaa poltella vähän liikaa jalkojen alla, hänen kirjoitustavastaan huokuu loppuun saakka häiriinnyttävä ihailu Pohjois-Korean diktaattoria kohtaan.

luciansilmat

Maaria Oikarinen: Lucian silmät

Mielenterveyshäiriöistä puhutaan populaarikulttuurissa edelleen liian vähän ja silloin, kun puhutaan, se tehdään monesti vääristellen. Lucian silmät on iloinen poikkeus.

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava Janna on taidemaalari, joka valmistelee uutta taidenäyttelyään. Maniavaiheessa olevana hän pursuaa energiaa ja suuruudenhulluja ajatuksia. Kuvioihin kuuluvat hetken mielijohteesta tehdyt syrjähypyt ja impulssiostokset. Vastuunottaminen perheestä ei niin kiinnosta, kun elämässä on paljon muutakin. Lopulta Jannalla menee niin lujaa, että hän vajoaa psykoosiin ja joutuu hoitoon.

Lucian silmissä on erityisen hyvää se, miten monesta näkökulmasta se kuvaa mielenterveyshäiriötä: sitä, miten häiriö heijastuu potilaan perheeseen ja arkeen, miten se rajoittaa elämää ja miksi lääkkeitä ei tule aina otettua, vaikka tietää, että pitäisi. Kertojia on useampi, muun muassa Jannan teini-ikäinen tytär.

Kirja on selvästi hyvin omakohtainen. Esikoiskirjailija Oikarinen on itsekin taidemaalari, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö. Luultavasti sen takia kirja onnistuu kuvaamaan häiriötä ja sen oireita niin osuvasti, tarkasti ja korvia kuumottavasti.

alittlelife

+ Hanya Yanagihara: A Little Life

A Little Life on täällä vain tällaisena ylimääräisenä mainintana, sillä kirjoitin kirjasta jo aiemmin. Mutta se nyt vaan on paras lukuvinkkini tähän kesään: onhan se paras kirja, jonka olen ylipäänsä lukenut ties kuinka pitkään aikaan. Siksi käytän hyväkseni kaikki tilaisuudet kehua sitä.

Mitä kiinnostavia kirjoja te olette lukeneet tänä vuonna?

Kesäkuun parhaat

Huh, miten aika kuluu! Kesäkuu oli ja meni jo. Se tuntui samaan aikaan sekä lyhyeltä että pitkältä: Tenttejä oli ripoteltu pitkin kuukautta, vaikka lähiopetusta ei käytännössä enää ollutkaan.

Kesäkuussa ehdin siis pitkästä aikaa tehdä aika paljon muutakin kuin opiskella, ja ehkä siksi oli vaikea keksiä kuukauden ajalta materiaalisia iloja. Taitaa olla kyllä aika myönteinen ongelma!

Tässä tulevat siis kesäkuun parhaat jutut.

katwijkin_ranta

Aika

Oli melkein luksusta, ettei kaikkia kesäkuun viittä tekemääni tenttiä ollut ympätty samalle viikolle, eikä edes kahdelle viikolle.

Tenttilukujen välissä kerkesin käymään Suomessa, viettämään pitkää epäjuhannustamaista juhannusviikonloppua kylässä olleen ystäväni kanssa, käymään pari kertaa rannalla, lukemaan muita kuin koulukirjoja ja haahuilemaan kaupungilla. Muun muassa.

peurbakkentocht

Kesätapahtumat

Hollannissa(kin) kesä on ihanaa aikaa. Ainakin jokaisessa isommassa kaupungissa on jatkuvasti jotain ilmaista tai maksullista häppeninkiä.

Kesäkuussa kävin Leidenissä Lakenfeesteillä, jotka järjestetään aina kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Kaupungilla on kiertävä tivoli, ruokatapahtuma ja omasta mielestäni huipennus, peurbakkentocht.

Peurbakkentocht on kuin paraati, mutta Hollannissa kun ollaan se tapahtuu kanaaleissa: Naamiaisasuihin pukeutuneet ihmiset ajelevat kanaaleissa koristelluilla veneillään ja soittavat musiikkia. Rannalla valtava väkijoukko kannustaa halvan kojusta ostetun Heinekenin voimalla. Yksinkertaista mutta niin hauskaa!

Lakenfeestien kanssa samana viikonloppuna omassa kotikaupungissani järjestettiin Jazz Culinair -festivaali, jossa piipahdin yhtenä iltana. Tapahtumassa paikalliset ravintolat myyvät ruokaa kojuista ja pienellä lavalla soittaa iltapäivältä yömyöhään eri jazz-bändejä.

Noh, rakastan hyvää ruokaa ja jazzia, joten ei varmaan tarvitse edes mainita, että rakastan tällaisia tapahtumia – varsinkin pikkukaupungeissa, joissa ryysääviä ihmisiä ei ole liikaa.

penaali

Uusi penaali

Kyllä, luitte oikein. Kuukauden paras ostokseni oli uusi penaali! Mitäs me koululaiset…

Jostain syystä hollantilaisissa kaupoissa on monesti aika huono penaalitarjonta, joten metsästin kuukausia uutta penaalia, johon mahtuisivat kaikki hienot mutta tilaa vievät korostuskynänikin.

Jostain kumman syystä koulutarvikevalikoima parantui ja sitä alettiin mainostaa paikallisessa Anttilassa eli Hemassa kesäkuussa, kun kaiken järjen mukaan pienet koululaisetkin odottavat jo kesälomaa. Noh, en valita. Löysin juuri oikean kokoisen ja vieläpä ihan nätinkin penaalin sopivasti lukuvuoden loppumisen kunniaksi. Pienet ilot ja silleen.

Mikä sinua ilahdutti kesäkuussa?